Palstalla on esiintynyt varsin mielenkiintoinen kysymys aiheesta, että jos tiedemies esittää väitteistä joiden pohjana ei ole käytetty teiteen menetelmää, ovatko väitteet tiedettä. Vastaus on simppelisti ei ole. Tästä pääsemmekin kreationismiin, joka väitteistä huolimatta EI ole tiedettä, vaan sillä on vaikeuksia olla edes astrologian kaltainen näennäistiede. Kuten hyvään argumenttiin kuuluu, on syytä esittää perusteet:
1) Kreationismi ei noudata tieteen menetelmiä. Kun tieteelliseen metodiin kuuluu ensin alkuhypoteesi jonka tueksi kerätään tietoa jotta saataisiin aikaan velidi teoria ja jonka tueksi kerätään yhä lisää tietoa, jolloin saadaan aikaan tieteellinen, jatkuvasti kehittyvä tulos, lähtee kreationismi lopputuloksesta ja pyrkii sovittamaan kaiken tämän lopputuleman tueksi. Siis kreationismin lähtökohta on se että luominen on oikea lopputulos ja kaikki todisteet on sovitettava siihen ja luomisen vastaiset todisteet hylätään.
Mikäli tieteelliselle teorialle löytyy vastakkaisia todisteita, arvioidaan ne puolueettomasti, tieteen metodin mukaan ja tämä johtaa joko teorian hylkäämiseen tai sen muokkaamiseen.
2) Kreationismi vääristelee tieteen sanastoa. Annan pari esimerkkiä.
Kun biologiassa puhutaan makroevoluutiosta, tarkoittaa se mitä tahansa muutosta lajitasolla, kuten lajiutumista. Näitä muutoksia on kyetty havainnoimaan sekä luonnossa, että laboratoriossa, ja niille on vahvat geneettiset todisteet.
Kun kreationismissa puhutaan makroevoluutiosta, tarkoittaa se että kissa on kasvattanut siivet lentääkseen.
Kun tieteessä puhutaan välimuodoista, ymmärretään että jokainen elävä olento on välimuoto joka poikkeaa geneettisesti vanhemmistaan erilaisten geenipoolien risteytymien vuoksi ja siksi jokaisessa jälkeläisessä on nähtävissä geneettisiä mutaatioita. Emme siis ole vanhempiemme klooneja.
Kun kreationismissa puhutaan välimuodoista, saadaan aikaan älyttömyyksiä kuten crocoduck:
https://en.wikipedia.org/wiki/Crocoduck
Usein kreationistit tykkäävät puhua puuttuvista renkaista, mutta tämäkään ei ole tieteellinen termi.
3) Kreationistit sekoittavat horinoihinsa aina moraalin ja luomisen korrelaation. Tämä eroaa tieteestä, koska tieteelliset teoriat jotka eivät spesifisti käsittele moraalia, kuten esimerkiksi psykiatriassa tapahtuu, ovat täysin mahdollisia. Esimerkiksi fysiikan, geologian tai matematiikan teoriat eivät käsittele moraalikysymyksiä, mutta ei se tee niistä lainkaan heikompia teorioita.
4) Teorian käsite. Tässä haluan lainata wikipediaa koska en itse osaisi määritellä tieteellistä teoriaa paremmin:
Tieteellinen teoria on hyvin perusteltu selitys ilmiölle, joka on saavutettu käyttäen tieteellistä menetelmää ja on toistuvasti vahvistettu havaintojen ja kokeiden kautta.[1][2] Kuten enimmät (ellei kaikki) tieteelliset tiedon muodot, tieteelliset teoriat ovat luonteeltaan induktiivisia ja pyrkivät olemaan ennustavia ja selittäviä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_teoria
Tämä on siis tieteellisen teorian määritelmä. Kreationistit käsittelevät sanaa teoria hyvin eri tavalla, joka on lähempänä filosofista määritelmää. Kreationisteille teoria on vain sarja ajatuksia, joiden oletetaan tukevan toisiaan. Tämä on suuri ero tieteen ja kreationismin välillä.
5) Vertaisarviointi. Jokainen tieteellinen julkaisu käy tämän askeleen läpi. Siinä vähintään kaksi tutkimuksessa aktiivisesti mukana olevaa henkilöä tarkastelee tieteellisen tekstin ja sen miten hyvin se noudattaa tieteen menetelmää, millainen kieliasu siinä on, kohteleeko teksti lähteitään tasapuolisesti, sisältääkö teksti plagioutua materiaalia jne. Tämä suoritetaan yleensä anonyymisti.
Kreationismissa tällaistä mekanismia ei ole käytössä lainkaan, johtuen kohdassa 1 esitetyistä faktoista.
6) Kreationismi pitää todisteiden puutetta todisteena. Esimerkiksi se ettei Mooseksen vaelluksista tai Jeesuksen elämästä ole todisteita, ei ole kreationistille ongelma, vaan se vahvistaa kreationismia.
Tieteessä todisteiden puute sitä vastoin on ongelma. Mikäli todisteita ei ole, ei tapahtumaa voida pitää millaan tasolla varmana.
7) Lähdemateriaali. Kreationismi perustuu hyvin kapeaan lähdemateriaaliin, joka ei todellisuudessa kestä kriittistä tarkastelua. Lähtökohtana on että raamatun kertomukset ovat tosia ja mikäli tosietita suuntaan tai toiseen ei ole, tapahtuu kuten kohdassa 6 on kuvattu. Mikäli vastakkaisia todisteita on, ne pyritään mitätöimään argumenteilla jotka eivät ole tieteellisesti päteviä. Näin esimerkiksi sen tosiasian kanssa ettei Jeesuksen elämästä ole lainkaan aikalaistodisteita. Tämä argumentti pyritään mitätöimään esimerkiksi vetoamalla ei-kristillisiin historioitsijoihin, jotka elivät vuosikymmeniä Jeesuksen mahdollisen vaikutusajan jälkeen, tai väitteillä siitä että vaikka evankeliumeista ei ole vanhempia tekstejä kuin vuodelta 80 jaa., ei tarkoita ettei niitä voisi olla. Tässä pääsemme taas kohtaan 6.
Huomannette eron tieteen ja kreationismin välillä. Tämä lista ei sisällä kaikkia eroja, mutta joitakin tärkeimpiä.
Epätieteellinen kreationismi
70
<50
Vastaukset
- Juupajuuheh
Tyhjänpäiväinen jaarittelusi ei muuta miksikään sitä faktaa että Genesis on paljon paremmin tieteen tukema keromus kuin evoluutioteoria jonka yksityskohdat ovat jatkuvien muutosten kourissa johtuen siitä että koska evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut niin evoluutiohypiteesit lepäävät tyhjän päällä ja siksi ne eivät kestä lähempääctarkastelua haan niistä löytyy ihan aina se virhepäätelmä. Kuten roska-dna-evoluutiojäämä väite hyvin selvänä esimerkkinä osoitti.
...ja sitten heräsin ja huomasin, että:
https://en.wikipedia.org/wiki/Evidence_of_common_descent- Väiteeiolefakta
Khaostheoria kirjoitti:
...ja sitten heräsin ja huomasin, että:
https://en.wikipedia.org/wiki/Evidence_of_common_descentKuten sanoin, siis tyhjän päällä. Etkös osaa lukea?
Väiteeiolefakta kirjoitti:
Kuten sanoin, siis tyhjän päällä. Etkös osaa lukea?
Osaan minä lukea, mutta en tietenkään ns. imuroi nokkaani aivopierujasi sen enempää kun kerran jossain vähänkin haiskahtaa, että Jyri tai vastaava on taas käynyt raottelemassa henkistä peräaukkoaan. Minä voin kuitata tuollaisen käytöksen latomalla faktoja pöytään kuten tein, ja sillekös sinä kaatumaveijari et pysty mitään tekemään.

Khaos osaa houkutella uskontojen uhreja. Taijampa kääntyä ateistiksi ja opetella Khaoksen suosiman kaunokielen :D:D:D
yurki1000js kirjoitti:
Khaos osaa houkutella uskontojen uhreja. Taijampa kääntyä ateistiksi ja opetella Khaoksen suosiman kaunokielen :D:D:D
No jos meillä edes huumorintajussa on jotain yhteistä niin otetaan nyt fistbumpit vaikka sille.
Khaostheoria kirjoitti:
No jos meillä edes huumorintajussa on jotain yhteistä niin otetaan nyt fistbumpit vaikka sille.
peace bro:)
http://4.bp.blogspot.com/-awERvFp4mVw/TwywQ3sGATI/AAAAAAAAPck/t7DkU8BNYFk/s400/Bro-Fist.jpg- DRHouse
"Tyhjänpäiväinen jaarittelusi ei muuta miksikään sitä faktaa että Genesis on paljon paremmin tieteen tukema keromus"
Paitsi ettei genesistä tue ainutkaan tieteellinen seikka...
" kuin evoluutioteoria jonka yksityskohdat ovat jatkuvien muutosten kourissa johtuen siitä että koska evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut"
Paitsi että on...
"niin evoluutiohypiteesit lepäävät tyhjän päällä ja siksi ne eivät kestä lähempääctarkastelua haan niistä löytyy ihan aina se virhepäätelmä."
Niin, se on kannaltasi valitettavaa etytä kestävät.
"Kuten roska-dna-evoluutiojäämä väite hyvin selvänä esimerkkinä osoitti. "
Ja kappas, sekin on vieläkin tieteellisesti ihan validi hypoteesi.
Olipas taas murhamasturboijajyriltä heikko yritys...
- biologian_faktat
"2) Kreationismi vääristelee tieteen sanastoa. Annan pari esimerkkiä.
Kun biologiassa puhutaan makroevoluutiosta, tarkoittaa se mitä tahansa muutosta lajitasolla, kuten lajiutumista. Näitä muutoksia on kyetty havainnoimaan sekä luonnossa, että laboratoriossa, ja niille on vahvat geneettiset todisteet."
Tiedeuskova skientisti itse vääristelee tieteen sanastoa. Nämä "muutokset" joista tiedeuskova yrittää puhua näin "Näitä muutoksia on kyetty havainnoimaan sekä luonnossa, että laboratoriossa, ja niille on VAHVAT geneettiset todisteet." tarkoittaa todellisuudessa mikroevoluutiota eli geenimanipulointia laboratoriossa EIKÄ makroevoluutiota.
Tiedeuskovalla skientistillä menee sekaisin käsitteet mikro- ja makroevoluutio. Tiedeuskova skientisti ei itse tajua Biologian sanakirjan määritystä sanalle LAJI.
Laji on se yksilöiden ja populaatioiden joukko joka kykenee lisääntymään keskenään tosiasiallisesti tai potentiaalisesti (mahdollisesti).
Tämä mahdollinen lisääntyminen tuottaa niitä muunnelmia "mikrotasolla". Biologiset todisteet eivät kumoa VÄHITTÄISIÄ mikrotason vaihteluita geenivarannossa molekyylibiologian tasolla.
Näistä muunnelmista on aivan liian PITKÄ matka makrotason muunelmiin eli varsinaisiin lajihyppyihin. Biologia on varsin rajallista eli aivan KAIKKI ei ole mahdollista.
Makroevoluutio, lajitttuminen, on vain ideologinen pakkoselitelmä, tätä ei todista oikeaksi mikään mikrotasolla tapahtunut prosessi. Rajalliseen biologiaan MAHTUU tietty määrä erilaisia vaihtelun mahdollisuuksia lajin sisäisessä geenivarannossa.
Mikrotasolla tapahtuneista muunnelmista EI VOI vetää johtopäätöksiä eliökunnan makrotason tapahtumille.
Biologian sisäistä rajallisuutta ei voi ylittää muuten kuin vääristelevällä ideologisella pakkoselittelyllä. Makroevoluutiolle, lajittumiselle, ei löydy vahvoja todisteita. Mikrotason molekyylibiologian vähittäiset prosessit ei tue makroevoluutiota. Lajin ja lajiston sisällä tapahtuu muunnelmia, niitä muunnelmia jotka ovat mahdollisia. (se lisääntymisbiologian puoli joka on mahdollista Biologian sanakirjan määritelmän mukaan !! )
Potentiaalinen lisääntyminen mahdollistaa rajallisen määrän vaihtelua. Tätä todistaa ne muutamat kokeet joissa eliöön on kohdistettu geenimanipulaatiota mm. vierasgeenien siirtoa keinotekoisella prosessilla. Te tiedeuskovat skientistit ette ole rehellisiä todisteiden edessä.»Tiedeuskova skientisti itse vääristelee tieteen sanastoa.»
"Tiedeuskova" on olkiukko, jota käyttämällä mitätöit samantien kaiken, mitä sen varassa aiot esittää. Ei kannattaisi käyttää tuollaista, koska kaikki siihen perustamasi menee suoraan roskiin. Tämä on vain loogista; jos aloitat jauhamalla paskaa, ei kukaan usko, että tekstisi jalostuisi lukemisen arvoiseksi sen edetessä.
Tekstisi näillä palstoilla yleensäkin ovat tuollaisia. Et pysty tuottamaan mitään asiaa, ellet ole kopioinut sitä lähes suoraan jostain. Kopioimasikin asiat usein liität käytyyn aiheeseen vain siksi, että et itse pysty tuottamaan mitään argumentteja, ja yrität käydä verbaalista taistoa toisten sanomisiin perustuen. Tuo on säälittävää.
Aloituksessa käytiin jo läpi ne tosiasiat, että kreationismi perustuu osin käsitteiden mielivaltaiseen käyttöön niiden varassa suoritettavan valehtelun prosessissa. Asiahan selviää jokaiselle vähän haeskelemalla, etkä sinä mitenkään pysty tätä neutraloimaan vain väittämällä vastaan, että "tiedeuskoiset..."
Ei kukaan yksinkertaisesti usko tuollaista roskaa, mitä olet esittämässä!
»Potentiaalinen lisääntyminen mahdollistaa rajallisen määrän vaihtelua. Tätä todistaa ne muutamat kokeet joissa eliöön on kohdistettu geenimanipulaatiota mm. vierasgeenien siirtoa keinotekoisella prosessilla.»
Ja tuo puolestaan ei millään lailla kiistä "mikroevoluution" kumuloitumista niin, että aikanaan näkyy "makroevoluutiota".
»Te tiedeuskovat skientistit ette ole rehellisiä todisteiden edessä.»
Peltiseppä on palstan säälittävin ja tyhmin valehtelija."Tiedeuskova skientisti itse vääristelee tieteen sanastoa. Nämä "muutokset" joista tiedeuskova yrittää puhua näin "Näitä muutoksia on kyetty havainnoimaan sekä luonnossa, että laboratoriossa, ja niille on VAHVAT geneettiset todisteet." tarkoittaa todellisuudessa mikroevoluutiota eli geenimanipulointia laboratoriossa EIKÄ makroevoluutiota. "
Sinähän tuossa vääristelet, DRHousen alkuperäinen kirjoitus on täsmälleen oikein: makroevoluutiota on havaittu suoraan lukuisia kertoja sekä luonnossa että laboratorioissa. Sinulla on käytössäsi Maierin laki: jos todisteet ovat sinun uskomuksiasi vastaan, hylkäät ne tai vääristelet niitä.
"Tiedeuskovalla skientistillä menee sekaisin käsitteet mikro- ja makroevoluutio."
Ei mene, sinullahan noita vaikeuksia on.
"Tiedeuskova skientisti ei itse tajua Biologian sanakirjan määritystä sanalle LAJI."
Jokainen tajuaa sen jopa paremmin kuin sinä.
"Biologiset todisteet eivät kumoa VÄHITTÄISIÄ mikrotason vaihteluita geenivarannossa molekyylibiologian tasolla."
Tietenkään ei, eivätkä myöskään noiden muutosten kumuloitumista makroevoluutioksi.
"Makroevoluutio, lajitttuminen, on vain ideologinen pakkoselitelmä, tätä ei todista oikeaksi mikään mikrotasolla tapahtunut prosessi."
Paitsi että tuota makroevoluutiota on suoraan havaittu sekä luonnossa että lukuisissa laboratorioissa.
"Mikrotasolla tapahtuneista muunnelmista EI VOI vetää johtopäätöksiä eliökunnan makrotason tapahtumille.
Biologian sisäistä rajallisuutta ei voi ylittää muuten kuin vääristelevällä ideologisella pakkoselittelyllä. Makroevoluutiolle, lajittumiselle, ei löydy vahvoja todisteita. Mikrotason molekyylibiologian vähittäiset prosessit ei tue makroevoluutiota."
Mikä olisi siis se este mikroevoluution kumuloitumiselle makroevoluutioksi? Sellaista ei tietenkään ole, koska mikroevoluution kumuloituminen makroevoluutioksi on todellisuudessa havaittu fakta.
"Te tiedeuskovat skientistit ette ole rehellisiä todisteiden edessä."
Ettäs kehtaat, sinä itsehän tässä hylkäät jopa suorat havainnot makroevoluutiosta.- tieteenharrastaja
Kysymuksen muotoilua on syytä vähän pohtia:
"Palstalla on esiintynyt varsin mielenkiintoinen kysymys aiheesta, että jos tiedemies esittää väitteitä joiden pohjana ei ole käytetty tieteen menetelmää, ovatko väitteet tiedettä."
Rikkeen laadusta riippuen se voi olla tiedettä, mutta ei ehkä hyvää sellaista. Se, että "tiedemies" (nykykielellä tieteilijä tai tutkija) on sen kirjoittanut, ei tee sitä tieteeksi, vaan tieteen metodien noudattaminen.
Jopa hyvää tiedettä voi kirjoittaa muukin kuin "tiedemies". Sellaiseksi tullakseenkin on kirjkpitetteva ensin ainakin kohtuullisen hyvää tiedettä. Khaostheoria kirjoitti:
»Tiedeuskova skientisti itse vääristelee tieteen sanastoa.»
"Tiedeuskova" on olkiukko, jota käyttämällä mitätöit samantien kaiken, mitä sen varassa aiot esittää. Ei kannattaisi käyttää tuollaista, koska kaikki siihen perustamasi menee suoraan roskiin. Tämä on vain loogista; jos aloitat jauhamalla paskaa, ei kukaan usko, että tekstisi jalostuisi lukemisen arvoiseksi sen edetessä.
Tekstisi näillä palstoilla yleensäkin ovat tuollaisia. Et pysty tuottamaan mitään asiaa, ellet ole kopioinut sitä lähes suoraan jostain. Kopioimasikin asiat usein liität käytyyn aiheeseen vain siksi, että et itse pysty tuottamaan mitään argumentteja, ja yrität käydä verbaalista taistoa toisten sanomisiin perustuen. Tuo on säälittävää.
Aloituksessa käytiin jo läpi ne tosiasiat, että kreationismi perustuu osin käsitteiden mielivaltaiseen käyttöön niiden varassa suoritettavan valehtelun prosessissa. Asiahan selviää jokaiselle vähän haeskelemalla, etkä sinä mitenkään pysty tätä neutraloimaan vain väittämällä vastaan, että "tiedeuskoiset..."
Ei kukaan yksinkertaisesti usko tuollaista roskaa, mitä olet esittämässä!
»Potentiaalinen lisääntyminen mahdollistaa rajallisen määrän vaihtelua. Tätä todistaa ne muutamat kokeet joissa eliöön on kohdistettu geenimanipulaatiota mm. vierasgeenien siirtoa keinotekoisella prosessilla.»
Ja tuo puolestaan ei millään lailla kiistä "mikroevoluution" kumuloitumista niin, että aikanaan näkyy "makroevoluutiota".
»Te tiedeuskovat skientistit ette ole rehellisiä todisteiden edessä.»
Peltiseppä on palstan säälittävin ja tyhmin valehtelija.Khaos: "Aloituksessa käytiin jo läpi ne tosiasiat, että kreationismi perustuu osin käsitteiden mielivaltaiseen käyttöön niiden varassa suoritettavan valehtelun prosessissa."
Langenneen maailman edustajat huijaavat. Tahallaan tai tahattomasti. Valitettavasti.
http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0
SIIS
Sitä makroevoluutiota EI OLE näkynyt.
http://www.taustaa.fi/kortit/pages/KP08.htmmoloch_horridus kirjoitti:
"Tiedeuskova skientisti itse vääristelee tieteen sanastoa. Nämä "muutokset" joista tiedeuskova yrittää puhua näin "Näitä muutoksia on kyetty havainnoimaan sekä luonnossa, että laboratoriossa, ja niille on VAHVAT geneettiset todisteet." tarkoittaa todellisuudessa mikroevoluutiota eli geenimanipulointia laboratoriossa EIKÄ makroevoluutiota. "
Sinähän tuossa vääristelet, DRHousen alkuperäinen kirjoitus on täsmälleen oikein: makroevoluutiota on havaittu suoraan lukuisia kertoja sekä luonnossa että laboratorioissa. Sinulla on käytössäsi Maierin laki: jos todisteet ovat sinun uskomuksiasi vastaan, hylkäät ne tai vääristelet niitä.
"Tiedeuskovalla skientistillä menee sekaisin käsitteet mikro- ja makroevoluutio."
Ei mene, sinullahan noita vaikeuksia on.
"Tiedeuskova skientisti ei itse tajua Biologian sanakirjan määritystä sanalle LAJI."
Jokainen tajuaa sen jopa paremmin kuin sinä.
"Biologiset todisteet eivät kumoa VÄHITTÄISIÄ mikrotason vaihteluita geenivarannossa molekyylibiologian tasolla."
Tietenkään ei, eivätkä myöskään noiden muutosten kumuloitumista makroevoluutioksi.
"Makroevoluutio, lajitttuminen, on vain ideologinen pakkoselitelmä, tätä ei todista oikeaksi mikään mikrotasolla tapahtunut prosessi."
Paitsi että tuota makroevoluutiota on suoraan havaittu sekä luonnossa että lukuisissa laboratorioissa.
"Mikrotasolla tapahtuneista muunnelmista EI VOI vetää johtopäätöksiä eliökunnan makrotason tapahtumille.
Biologian sisäistä rajallisuutta ei voi ylittää muuten kuin vääristelevällä ideologisella pakkoselittelyllä. Makroevoluutiolle, lajittumiselle, ei löydy vahvoja todisteita. Mikrotason molekyylibiologian vähittäiset prosessit ei tue makroevoluutiota."
Mikä olisi siis se este mikroevoluution kumuloitumiselle makroevoluutioksi? Sellaista ei tietenkään ole, koska mikroevoluution kumuloituminen makroevoluutioksi on todellisuudessa havaittu fakta.
"Te tiedeuskovat skientistit ette ole rehellisiä todisteiden edessä."
Ettäs kehtaat, sinä itsehän tässä hylkäät jopa suorat havainnot makroevoluutiosta.MH. Unesi syvenee. Valitettavasti:(
https://www.youtube.com/watch?v=VjJlBnfyiI4&feature=youtu.be&t=1m37s- DRHouse
"Tiedeuskova skientisti itse vääristelee tieteen sanastoa. Nämä "muutokset" joista tiedeuskova yrittää puhua näin "Näitä muutoksia on kyetty havainnoimaan sekä luonnossa, että laboratoriossa, ja niille on VAHVAT geneettiset todisteet." tarkoittaa todellisuudessa mikroevoluutiota eli geenimanipulointia laboratoriossa EIKÄ makroevoluutiota."
Kannaltasi valitettavaa on, että sekä luonnossa että laboratoriossa on havaittu makroevoluutiota. Luonnossahan ei geenimanipulaatiota tapahdu ihmisen toimesta...
"Tiedeuskovalla skientistillä menee sekaisin käsitteet mikro- ja makroevoluutio. Tiedeuskova skientisti ei itse tajua Biologian sanakirjan määritystä sanalle LAJI."
Ei mene, vaan sinulla menee. Voit tarkistaa huvikseen mitä makroevoluutio tarkoittaa.
"Laji on se yksilöiden ja populaatioiden joukko joka kykenee lisääntymään keskenään tosiasiallisesti tai potentiaalisesti (mahdollisesti)."
Siis väität että metso ja teeri ovat samaa lajia? Nehän pystyvät lisääntymään keskenään.
Lajinmäärittelystä takemmin täällä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Laji
Lue ja opi jotain.
"Tämä mahdollinen lisääntyminen tuottaa niitä muunnelmia "mikrotasolla". Biologiset todisteet eivät kumoa VÄHITTÄISIÄ mikrotason vaihteluita geenivarannossa molekyylibiologian tasolla."
Mikrotason muutokset kasautuvat makrotason muutkosiksi pitemmällä aikavälillä. Mitään muuta eroa ei näillä ole.
"Näistä muunnelmista on aivan liian PITKÄ matka makrotason muunelmiin eli varsinaisiin lajihyppyihin. Biologia on varsin rajallista eli aivan KAIKKI ei ole mahdollista."
Lajiutumista on silti todistetusti tapahtunut.
"Makroevoluutio, lajitttuminen, on vain ideologinen pakkoselitelmä, tätä ei todista oikeaksi mikään mikrotasolla tapahtunut prosessi. Rajalliseen biologiaan MAHTUU tietty määrä erilaisia vaihtelun mahdollisuuksia lajin sisäisessä geenivarannossa."
Miksi sitten lajiutumisesta on valtavasti empiirisiä todisteita?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluution_todisteet#Havaittu_uusien_lajien_synty
"Mikrotasolla tapahtuneista muunnelmista EI VOI vetää johtopäätöksiä eliökunnan makrotason tapahtumille."
Kyllä vaan voi.
"Biologian sisäistä rajallisuutta ei voi ylittää muuten kuin vääristelevällä ideologisella pakkoselittelyllä. "
Taitaa olla pikemminkin niin, että kretardit pakkoselittävät, koska eivät kykene muuten lajiutumista kumoamaan...
"Makroevoluutiolle, lajittumiselle, ei löydy vahvoja todisteita. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluution_todisteet#Havaittu_uusien_lajien_synty
Ja tässä on aiheesta hauska dokumentti:
http://areena.yle.fi/1-3300074
"Mikrotason molekyylibiologian vähittäiset prosessit ei tue makroevoluutiota."
Ne ovat sama asia.
" Lajin ja lajiston sisällä tapahtuu muunnelmia, niitä muunnelmia jotka ovat mahdollisia. (se lisääntymisbiologian puoli joka on mahdollista Biologian sanakirjan määritelmän mukaan !! )"
Lisääntymisbiologia tutkii edelleen eliöiden sukuelimiä. Lajiutumista puolestaan on havainnoitu useinkin.
"Potentiaalinen lisääntyminen mahdollistaa rajallisen määrän vaihtelua."
Mutta lisääntyminen ei olekaan ainoa asia joka lajin määrittää...
"Tätä todistaa ne muutamat kokeet joissa eliöön on kohdistettu geenimanipulaatiota mm. vierasgeenien siirtoa keinotekoisella prosessilla."
Ne samat joissa on havaittu ettei muutoksille periaatteessa ole äärirajaa?
" Te tiedeuskovat skientistit ette ole rehellisiä todisteiden edessä."
Ei, kyllä se on enempi teidän kretujen vika se.
Taas peltiseppä osoitti ettei tajua mistään mitään. Ei edes peruskäsitteistä. Miksihän hän nolaa itsensä niin pakonomaisesti? - Jyrimoidå
moloch_horridus kirjoitti:
p.o. herää itse.
Yle tv:stä tuli juuri luontodokumentti jossa evoluutioprofessori tunnusti että makroevoluutiota ei ole toistaiseksi havainnoitu, vaan että on vain uskottu sitä tapahtuneen, joten tiede ei ole sitä havainnoinut, joten siinä kaveri lähti sitten havainnoimaan sitä lintusaarille, hehehhe. Ja nämättä se taas kerran jäi. Hehehe
Niin että puhut pashaa tapasi mukaan noloMolo. - rehti.peltiseppä
Voi sentään kun kreationisti-nihilistiä taas kiukutteluttaa. Oletko koskaan harkinnut aikuistumista?
Kreationistisen tutkimuksen ja sen päälähdeteoksen eli raamatun tarkkuus tulee hyvin esille heidän maailmankaikkeuden ikää koskevissa arvioissaan.
Maailmankaikkeuden ikä on 6'000-10'000 vuotta, paitsi siinä tapauksessa, että se onkin miljoonia tai peräti miljardeja vuosia vanha.yurki1000js kirjoitti:
Qwer. Voisitko palata asiaan jos ja kun LUOMINEN kiinnostaa?
Luonista ei ole. Evoluutio on. Herää.
Mitä enemmän olen lukenut vakavasti otettavan tieteen julkaisuja, sitä enemmän on vahvistunut käsitykseni siitä, että kreationistiset sivut ja julkaisut ovat huomattavasti lähempänä totuutta kuin kuvitteelliset evolutiiviset illuusiot.
Mitä tulee tuohon makroevoluutio -termin käyttöön, niin tässä aloittaja on osittain oikeassa. Ko. termin käyttö aiheuttaa sekaannusta, koska kreationistit mieltävät sen samaksi kuin lajinsisäinen variaatio, mutta evolutionistille se tarkoittaa lajiutumista.
Tieteellinen ja empiirinen fakta on, että kukaan ei ole koskaan havainnoinut mitään muuta kuin lajinsisäistä varioitumista. Se, että tutkijat antavat tälle nimeksi lajiutuminen, ei muuta sitä tosiasiaa, että tiettyyn perusryhmään tai sukuun kuuluva eliö ei voi varioitua toisentyyppiseksi eliöksi.
Ns. lajiutuminen tapahtuu aina biologisen informaation kustannuksella, eli tietoa katoaa jokaisen lajiutumisaskeleen yhteydessä. Mikäli tietoa ei genomista ole kadonnut, on 'tiede' tehnyt turhan lajimäärityksen. Tällöin tutkijat eivät ole ottaneet huomioon kaikkia mahdollisia tekijöitä, jotka vaikuttavat esim. pariutumishalukkuuteen. Näitä ovat esim. feromonit. On tapauksia, jolloin tiede on vetänyt takaisin lajimäärityksiä.»Mitä enemmän olen lukenut vakavasti otettavan tieteen julkaisuja, sitä enemmän on vahvistunut käsitykseni siitä, että kreationistiset sivut ja julkaisut ovat huomattavasti lähempänä totuutta kuin kuvitteelliset evolutiiviset illuusiot.»
Tuo väite on kahdella tapaa koominen. Ensinnäkin me olemme nähneet lukemattomia kertoja, että sinä itse asiassa et edes osaa lukea vakavasti otettavan tieteen julkaisuja. Tämän sinä olet osoittanut yrittämällä lainauslouhia sieltä evodenialistisen motiivisi mukaisesti sopivia kohtia, mutta sinua asioita paremmin ymmärtävät ovat pystyneet osoittamaan, että olet vain joka kerta yrittänyt esittää epigenetiikan jotenkin poissulkevan hyödylliset mutaatiot.
Olet jatkanut tuota huomauttelusta huolimatta ja näin osoittanut, että et joko aivan perustavanlaatuisella tasolla ymmärrä mistä asioista seuraa mitäkin, mikä poissulkee mitäkin jne. tai sitten olet niin toivekas, että luulet voivasi siteerata evoluutiobiologian alan tieteellistä tekstiä ja päin näköä väittää, että se jotenkin osoittaa evoluution mekanismeja kyseenalaisiksi. Tämä näyttää olevan sinun todella outo harrastus, minkä toteamisesta seuraa vain muutama vaihtoehto:
1) olet trolli
2) olet idiootti
3) olet hullu
Nuo eivät ole ad hominem, vaan perustuvat havaintoihin käyttäytymisestäsi mitä itse täällä esittelet. Jokainen voi lukea perusteluni perusteet vastauksista, joita olet ketjuissasi saanut sekä tavasta, jolla yrität sinnikkäästi inttää argumentoijiasi vastaan eli lähinnä kaatuilustasi ja lattialla suu vaahdossa sätkimisestäsi.
Toinen syy miksi pointtisi on koominen on se, että käytät käsitettä "kuvitteelliset evolutiiviset illuusiot" joka erinomaisesti sopii evodenialistisen kreationismin käsitteistöön. Te todellakin olette esitelleet joukon erilaisia illuusioita, jotka hälvenevät kuin tuhka tuuleen, kun asiaa saapuu käsittelemään joku tieteellisesti oikeasti sivistynyt maallikko tai peräti joku nimimerkkien solon 1 tai bg-ope kaltainen asiaan ilmeisesti kunnolla perehtynyt.
»Mitä tulee tuohon makroevoluutio -termin käyttöön, niin tässä aloittaja on osittain oikeassa. Ko. termin käyttö aiheuttaa sekaannusta, koska kreationistit mieltävät sen samaksi kuin lajinsisäinen variaatio, mutta evolutionistille se tarkoittaa lajiutumista.»
Kreationistit tunnetusti eivät käytä mitään tieteellisiä metodeja, joten he eivät ole sellaisessa asemassa, että voisivat mitenkään argumentoida käsitteiden määrittelyä tai muita tehtäviä luokitteluita mitä tulee tiedekeskusteluun. Käytännössä näin ollen kaiken mitä kreationistit esittävät voi sivuuttaa kuka tahansa ja se on ihan perusteltua.
»Tieteellinen ja empiirinen fakta on, että kukaan ei ole koskaan havainnoinut mitään muuta kuin lajinsisäistä varioitumista.»
Tuossa näemme sitä jo paljon puhuttua kreationistista käsienheiluttelua, missä faktoja yritetään vääristää käsitteitä nylkyttämällä. Tuolla ette pääse mihinkään, koska kukaan ei hämäänny tässä sen suhteen, että kreationistista tiedettä ei ole olemassakaan, ja sen ainoa perusta on yrittää typeriä ihmisiä harhauttamalla saada aikaan vaikutelmaa, että oikeassa tieteessä olisi jotain pielessä.
»Se, että tutkijat antavat tälle nimeksi lajiutuminen, ei muuta sitä tosiasiaa, että tiettyyn perusryhmään tai sukuun kuuluva eliö ei voi varioitua toisentyyppiseksi eliöksi.»
Tutkijat ovat niitä ihmisiä, joiden tekemään työhön kaikki tutkitun asian käsittäminen perustuu ja tutkijat ovat näin ollen niitä, jotka tekevät kaikki luokittelut asiassa. On röyhkeää ja sanotaanko ihan suoraan: kusipäistä tulla astelemaan tutkijoiden varpaille näissä asioissa.
»Ns. lajiutuminen tapahtuu aina biologisen informaation kustannuksella, eli tietoa katoaa jokaisen lajiutumisaskeleen yhteydessä.»...
Olen nähnyt, että sinulle on täällä selitetty mitä informaatio on. Näin miten heiluttelit käsiäsi yrittäessäsi kiistää sen vääjäämättömän seurauksen, että kaikki mitä sinä puhut informaatiosta on lähinnä paskaa, joka ei auta ketään niksahtamaan evodenialismiin.
Retoriikkasi siis perustuu oikeastaan kaikin tavoin vain käsitteiden pervertointiin perustuvaan sanahelinään, joka korkeintaan pystyy antamaan asiasta täysin tietämättömälle vaikutelman, että puhuja puhuu asiaa ja tietää itsekin mistä puhuu. Olen nähnyt täällä muutamia samanlaisia kirjoittajia. Tyyli on on mielestäni yhtenäinen ainakin nimimerkin fiksu kreationisti -variaatioilla, ja nimimerkin Raamattu on totuus -variaatioilla ja käännöksillä. En henkilökohtaisesti usko, että taustalla on oikea kreationisti, vaan uskon kyseessä olevan joku häiriintynyt trolli.- aölskj
Juuri noin, evokinpöjökkeille vahingollinenkin mutaatio on informaation lisäystä, hehe.
"Se, että tutkijat antavat tälle nimeksi lajiutuminen, ei muuta sitä tosiasiaa, että tiettyyn perusryhmään tai sukuun kuuluva eliö ei voi varioitua toisentyyppiseksi eliöksi."
Yksisoluisen organismin on havaittu muuttuvan tietyissä olosuhteissa monisoluiseksi organismiksi, jonka solut erikoistuvat eri tehtäviin. Jos tuo ei ole makroevoluutiota, niin mikähän olisi?ROT: "Mitä tulee tuohon makroevoluutio -termin käyttöön, niin tässä aloittaja on osittain oikeassa. Ko. termin käyttö aiheuttaa sekaannusta, koska kreationistit mieltävät sen samaksi kuin lajinsisäinen variaatio, mutta evolutionistille se tarkoittaa lajiutumista."
TÄSMENNYS
Kreationisti: Makroevoluutio tarkoittaa lajien kehittymistä uusiksi lajeiksi. Esim. alkusolu kehittyy liskoksi (vaihtolämpöinen), joka puolestaan kehittyy linnuksi (tasalämpöinen). Tietenkään moisia juttuja ei olla havaittu. Joten. Makroevoluutio-uskonto on langenneen maailman tuote. Henkimaailman juttu.Khaostheoria kirjoitti:
»Mitä enemmän olen lukenut vakavasti otettavan tieteen julkaisuja, sitä enemmän on vahvistunut käsitykseni siitä, että kreationistiset sivut ja julkaisut ovat huomattavasti lähempänä totuutta kuin kuvitteelliset evolutiiviset illuusiot.»
Tuo väite on kahdella tapaa koominen. Ensinnäkin me olemme nähneet lukemattomia kertoja, että sinä itse asiassa et edes osaa lukea vakavasti otettavan tieteen julkaisuja. Tämän sinä olet osoittanut yrittämällä lainauslouhia sieltä evodenialistisen motiivisi mukaisesti sopivia kohtia, mutta sinua asioita paremmin ymmärtävät ovat pystyneet osoittamaan, että olet vain joka kerta yrittänyt esittää epigenetiikan jotenkin poissulkevan hyödylliset mutaatiot.
Olet jatkanut tuota huomauttelusta huolimatta ja näin osoittanut, että et joko aivan perustavanlaatuisella tasolla ymmärrä mistä asioista seuraa mitäkin, mikä poissulkee mitäkin jne. tai sitten olet niin toivekas, että luulet voivasi siteerata evoluutiobiologian alan tieteellistä tekstiä ja päin näköä väittää, että se jotenkin osoittaa evoluution mekanismeja kyseenalaisiksi. Tämä näyttää olevan sinun todella outo harrastus, minkä toteamisesta seuraa vain muutama vaihtoehto:
1) olet trolli
2) olet idiootti
3) olet hullu
Nuo eivät ole ad hominem, vaan perustuvat havaintoihin käyttäytymisestäsi mitä itse täällä esittelet. Jokainen voi lukea perusteluni perusteet vastauksista, joita olet ketjuissasi saanut sekä tavasta, jolla yrität sinnikkäästi inttää argumentoijiasi vastaan eli lähinnä kaatuilustasi ja lattialla suu vaahdossa sätkimisestäsi.
Toinen syy miksi pointtisi on koominen on se, että käytät käsitettä "kuvitteelliset evolutiiviset illuusiot" joka erinomaisesti sopii evodenialistisen kreationismin käsitteistöön. Te todellakin olette esitelleet joukon erilaisia illuusioita, jotka hälvenevät kuin tuhka tuuleen, kun asiaa saapuu käsittelemään joku tieteellisesti oikeasti sivistynyt maallikko tai peräti joku nimimerkkien solon 1 tai bg-ope kaltainen asiaan ilmeisesti kunnolla perehtynyt.
»Mitä tulee tuohon makroevoluutio -termin käyttöön, niin tässä aloittaja on osittain oikeassa. Ko. termin käyttö aiheuttaa sekaannusta, koska kreationistit mieltävät sen samaksi kuin lajinsisäinen variaatio, mutta evolutionistille se tarkoittaa lajiutumista.»
Kreationistit tunnetusti eivät käytä mitään tieteellisiä metodeja, joten he eivät ole sellaisessa asemassa, että voisivat mitenkään argumentoida käsitteiden määrittelyä tai muita tehtäviä luokitteluita mitä tulee tiedekeskusteluun. Käytännössä näin ollen kaiken mitä kreationistit esittävät voi sivuuttaa kuka tahansa ja se on ihan perusteltua.
»Tieteellinen ja empiirinen fakta on, että kukaan ei ole koskaan havainnoinut mitään muuta kuin lajinsisäistä varioitumista.»
Tuossa näemme sitä jo paljon puhuttua kreationistista käsienheiluttelua, missä faktoja yritetään vääristää käsitteitä nylkyttämällä. Tuolla ette pääse mihinkään, koska kukaan ei hämäänny tässä sen suhteen, että kreationistista tiedettä ei ole olemassakaan, ja sen ainoa perusta on yrittää typeriä ihmisiä harhauttamalla saada aikaan vaikutelmaa, että oikeassa tieteessä olisi jotain pielessä.
»Se, että tutkijat antavat tälle nimeksi lajiutuminen, ei muuta sitä tosiasiaa, että tiettyyn perusryhmään tai sukuun kuuluva eliö ei voi varioitua toisentyyppiseksi eliöksi.»
Tutkijat ovat niitä ihmisiä, joiden tekemään työhön kaikki tutkitun asian käsittäminen perustuu ja tutkijat ovat näin ollen niitä, jotka tekevät kaikki luokittelut asiassa. On röyhkeää ja sanotaanko ihan suoraan: kusipäistä tulla astelemaan tutkijoiden varpaille näissä asioissa.
»Ns. lajiutuminen tapahtuu aina biologisen informaation kustannuksella, eli tietoa katoaa jokaisen lajiutumisaskeleen yhteydessä.»...
Olen nähnyt, että sinulle on täällä selitetty mitä informaatio on. Näin miten heiluttelit käsiäsi yrittäessäsi kiistää sen vääjäämättömän seurauksen, että kaikki mitä sinä puhut informaatiosta on lähinnä paskaa, joka ei auta ketään niksahtamaan evodenialismiin.
Retoriikkasi siis perustuu oikeastaan kaikin tavoin vain käsitteiden pervertointiin perustuvaan sanahelinään, joka korkeintaan pystyy antamaan asiasta täysin tietämättömälle vaikutelman, että puhuja puhuu asiaa ja tietää itsekin mistä puhuu. Olen nähnyt täällä muutamia samanlaisia kirjoittajia. Tyyli on on mielestäni yhtenäinen ainakin nimimerkin fiksu kreationisti -variaatioilla, ja nimimerkin Raamattu on totuus -variaatioilla ja käännöksillä. En henkilökohtaisesti usko, että taustalla on oikea kreationisti, vaan uskon kyseessä olevan joku häiriintynyt trolli.Khaos. Miksi haaskaat alati hupenevaa elinaikaasi? Etkö vieläkään ole kuullut? "Jeesus palaa. Oletko valmis?" Kaikki on ennustettu. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Tapahtuu pian:
RAPTURE (tempaus)
Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.
https://www.google.fi/#q=rapture of the church
TRIBULATION (vaivanaika)
Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.
https://www.google.fi/#q=great tribulation
PEACE (maailmanrauha)
Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,
https://www.google.fi/#q=kingdom of god on earthmoloch_horridus kirjoitti:
"Se, että tutkijat antavat tälle nimeksi lajiutuminen, ei muuta sitä tosiasiaa, että tiettyyn perusryhmään tai sukuun kuuluva eliö ei voi varioitua toisentyyppiseksi eliöksi."
Yksisoluisen organismin on havaittu muuttuvan tietyissä olosuhteissa monisoluiseksi organismiksi, jonka solut erikoistuvat eri tehtäviin. Jos tuo ei ole makroevoluutiota, niin mikähän olisi?MH. Etkö todellakaan aio TOETA? Evoluutiota ei ole. Ai miks? Koska Luoja ei luonut evoluutiota.
yurki1000js kirjoitti:
Khaos. Miksi haaskaat alati hupenevaa elinaikaasi? Etkö vieläkään ole kuullut? "Jeesus palaa. Oletko valmis?" Kaikki on ennustettu. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Tapahtuu pian:
RAPTURE (tempaus)
Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.
https://www.google.fi/#q=rapture of the church
TRIBULATION (vaivanaika)
Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.
https://www.google.fi/#q=great tribulation
PEACE (maailmanrauha)
Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,
https://www.google.fi/#q=kingdom of god on earth»Miksi haaskaat alati hupenevaa elinaikaasi? Etkö vieläkään ole kuullut? "Jeesus palaa. Oletko valmis?"»
Olen nähnyt ja olen kuullut. Näin myös kun RepeRuutikallo kertoi, että Jeesus palaa ilmakehässä. Tuon kommentin aiheuttama visio korvensi itsensä myös näköaivokuorelleni hetkeksi ja aiheutti melkoista huvitusta. Nauru kuulemma pidentää ikää, joten lisää näitä kiitos!yurki1000js kirjoitti:
MH. Etkö todellakaan aio TOETA? Evoluutiota ei ole. Ai miks? Koska Luoja ei luonut evoluutiota.
Evoluutio on fakta. Jos Luoja ei sitä luonut, kuka sen sitten loi?
- 1217
moloch_horridus kirjoitti:
Evoluutio on fakta. Jos Luoja ei sitä luonut, kuka sen sitten loi?
"Kuka" on oletus. Mieti tarkemmin. Ehkä osaat kysyä oikein. Ehkä et.
1217 kirjoitti:
"Kuka" on oletus. Mieti tarkemmin. Ehkä osaat kysyä oikein. Ehkä et.
Juu, yurki1000js vain ei ansainnut tarkempaa kysymystä.
Khaostheoria kirjoitti:
»Miksi haaskaat alati hupenevaa elinaikaasi? Etkö vieläkään ole kuullut? "Jeesus palaa. Oletko valmis?"»
Olen nähnyt ja olen kuullut. Näin myös kun RepeRuutikallo kertoi, että Jeesus palaa ilmakehässä. Tuon kommentin aiheuttama visio korvensi itsensä myös näköaivokuorelleni hetkeksi ja aiheutti melkoista huvitusta. Nauru kuulemma pidentää ikää, joten lisää näitä kiitos!Toki naurulle on aikansa. Onhan Luojamme huumorin alkaja ja taitaja:)
1Kun:
18:21 Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään.
18:22 Niin Elia sanoi kansalle: "Minä olen ainoa jäljelle jäänyt Herran profeetta, mutta Baalin profeettoja on neljäsataa viisikymmentä.
18:23 Antakaa meille kaksi mullikkaa, ja valitkoot he itselleen toisen mullikan, paloitelkoot sen ja pankoot kappaleet puiden päälle, mutta älkööt panko tulta; ja minä valmistan toisen mullikan ja asetan sen puiden päälle, mutta en pane tulta.
18:24 Sitten huutakaa te jumalanne nimeä, ja minä huudan Herran nimeä. Se jumala, joka vastaa tulella, on Jumala." Kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Niin on hyvä."
18:25 Ja Elia sanoi Baalin profeetoille: "Valitkaa itsellenne toinen mullikka ja valmistakaa se ensin, sillä teitä on enemmän. Huutakaa sitten jumalanne nimeä, mutta älkää panko tulta."
18:26 Niin he ottivat sen mullikan, jonka hän antoi heille, ja valmistivat sen. Sitten he huusivat Baalin nimeä aamusta puolipäivään asti, sanoen: "Baal, vastaa meille!" Mutta ei ääntä, ei vastausta! Ja he hyppelivät alttarin ääressä, joka oli tehty.
18:27 Puolipäivän aikana Elia pilkkasi heitä ja sanoi: "Huutakaa kovemmin; hän on tosin jumala, mutta hänellä voi olla jotakin toimittamista, tahi hän on poistunut johonkin, tahi on matkalla; kenties hän nukkuu, mutta kyllä hän herää."
18:28 Niin he huusivat vielä kovemmin ja viileksivät itseään tapansa mukaan miekoilla ja keihäillä, niin että heistä vuoti verta.
18:29 Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa!moloch_horridus kirjoitti:
Evoluutio on fakta. Jos Luoja ei sitä luonut, kuka sen sitten loi?
MH. Pysyt sokeana. Henkimaailman juttu. Onko toivoa? On.
Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
KUTSU ON TARPEEN
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm- DRHouse
"Mitä enemmän olen lukenut vakavasti otettavan tieteen julkaisuja, sitä enemmän on vahvistunut käsitykseni siitä, että kreationistiset sivut ja julkaisut ovat huomattavasti lähempänä totuutta kuin kuvitteelliset evolutiiviset illuusiot."
Niin, siis koska et tieteestä tajua kreationismin on pakko olla totta...
"Mitä tulee tuohon makroevoluutio -termin käyttöön, niin tässä aloittaja on osittain oikeassa. Ko. termin käyttö aiheuttaa sekaannusta, koska kreationistit mieltävät sen samaksi kuin lajinsisäinen variaatio, mutta evolutionistille se tarkoittaa lajiutumista."
Kreationismi käyttää termiä epätieteellisellä tavalla, kuten itsekin vahvistat.
"Tieteellinen ja empiirinen fakta on, että kukaan ei ole koskaan havainnoinut mitään muuta kuin lajinsisäistä varioitumista. Se, että tutkijat antavat tälle nimeksi lajiutuminen, ei muuta sitä tosiasiaa, että tiettyyn perusryhmään tai sukuun kuuluva eliö ei voi varioitua toisentyyppiseksi eliöksi."
Niin, kuten sanottu, makroevoluutio tarkoittaa kretardille sitä että kissa kasvattaa siivet...
"Ns. lajiutuminen tapahtuu aina biologisen informaation kustannuksella, eli tietoa katoaa jokaisen lajiutumisaskeleen yhteydessä. "
Paitsi ettei niin käy. Sinullekin on se monesti todistettu.
"Mikäli tietoa ei genomista ole kadonnut, on 'tiede' tehnyt turhan lajimäärityksen."
Eli koska tiede on sinun käsitystesi kanssa ristiriidassa on tieteessä vika? Ooookkei...
" Tällöin tutkijat eivät ole ottaneet huomioon kaikkia mahdollisia tekijöitä, jotka vaikuttavat esim. pariutumishalukkuuteen. Näitä ovat esim. feromonit."
Ja sitten kun tapahtuu että ovat ja lajimääritys on validi kaikin puolin, tulee kretardi huutamaan että väärin tutkittu...
"On tapauksia, jolloin tiede on vetänyt takaisin lajimäärityksiä."
Ja vielä enemmän tapauksia joissa kretardismi on vetänyt takaisin omia väitteitään. DRHouse kirjoitti:

Ja vielä enemmän tapauksia joissa kretardismi on vetänyt takaisin omia väitteitään.DR. Miksei ateistitiedemaailma paljasta miten kuu ja eka solu syntyivät?
- NimesionnoloMolo
moloch_horridus kirjoitti:
"Se, että tutkijat antavat tälle nimeksi lajiutuminen, ei muuta sitä tosiasiaa, että tiettyyn perusryhmään tai sukuun kuuluva eliö ei voi varioitua toisentyyppiseksi eliöksi."
Yksisoluisen organismin on havaittu muuttuvan tietyissä olosuhteissa monisoluiseksi organismiksi, jonka solut erikoistuvat eri tehtäviin. Jos tuo ei ole makroevoluutiota, niin mikähän olisi?Tyhmä, et taida tajuta makroevoluutioprosessista yhtään mitään jos tuollaista hiivojen hetkellistä ja purettavissa olevaa symbioosia tarkkoitat makroevoluution esimerkiksi.
- DRHouse
NimesionnoloMolo kirjoitti:
Tyhmä, et taida tajuta makroevoluutioprosessista yhtään mitään jos tuollaista hiivojen hetkellistä ja purettavissa olevaa symbioosia tarkkoitat makroevoluution esimerkiksi.
Niin, paitsi ettei se ollut hetkellistä ja purettavissa olevaa symbioosia, vaan ihan oikeaa kehitystä, toisin kuin pedarisaarnaajasi sinulle väitti...
- DRHouse
yurki1000js kirjoitti:
DR. Miksei ateistitiedemaailma paljasta miten kuu ja eka solu syntyivät?
On jo paljastanut, mutta sinä tampio et niistä mitään tajua...
DRHouse kirjoitti:
On jo paljastanut, mutta sinä tampio et niistä mitään tajua...
unesi syvenee
https://www.youtube.com/watch?v=VjJlBnfyiI4&feature=youtu.be&t=1m37s
- hyväksy_tosiasiat
""Biologiset todisteet eivät kumoa VÄHITTÄISIÄ mikrotason vaihteluita geenivarannossa molekyylibiologian tasolla."
Tietenkään ei, eivätkä myöskään noiden muutosten kumuloitumista makroevoluutioksi. "
Niinpä niin, tässä sitä taas ollaan. Tuo mikrotason vaihteluiden kumuloituminen on ideologinen oletus. Näin sitä päätellään aivan väärin, kun on muutama mikrotason vaihtelu on näkyvissä niin siitä OLETETAAN jatkumon olevan ääretöntä, rajatonta.
Ei se näin mene, biologiassa on omat rajansa.
Lääketieteellinen mikrobiologia kirja kertoo tosiasian jatkumon mahdottomuudesta. Kirjassa on luku "Suvunjatkamisen immunologiaa". Tässsä esitellään infertiliteetti immunologisesta syystä a) naisen hedelmättömyys ja b) miehen hedelmättömyys.
Tämän myötä sukusolut voivat tulla toisilleen immuuneiksi eli hedelmöitystä ei tapahdu eli siittiöt ja munasolu hylkii toisiaan.
Miehellä vasektomia eli siemenjohtimen katkaisu voi tuottaa senkin seurauksen, että miehen elimistö alkaa hylkiä omia siittiöitään eli vasektomian purku ei palauta hedelmällisyyttä.
Oudointa tässä on se, että moni avioliitto ja muu parisuhde kärsii lapsettomuudesta, oman puolison tai muun kumppanin kanssa ei lasta tule, mutta lapsi voi tulla toisesta suhteesta jossa tätä immuniteettireaktiota ei muodostu. (tämä on enemmän tietyn parin ongelma, kumppanien sukusolut hylkii toisiaan. )
Ja oma lukunsa on se, että perinnöllisyyslääketiede tuntee monia perinnöllisiä tauteja. Oma vaikutus on ympäristön kemikalisoitumisella jossa ongelmana on hormonihäiritsijät. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että perillinen voi olla steriili, kuten hevosen ja aasin jälkeläinen muuli on. Hedelmöityksessä ja perimässä EI TOIMI rajaton perinnöllisyys vaan sitä uhkaa moni tekijä. Tämä on biologista todellisuutta. Monet ihmiset ovat steriilejä eli nämä eivät tule saamaan lasta, ainoina vaihtoehtoina on adoptio, keinohedelmöitys tai kohdun vuokraus.
Steriiliys ja vakavat perimäviat on sellainen tekijä joka katkaisee mikroevoluutiossa kumuloituvan jatkuvuuden. Tämä on biologista todellisuutta. Tutkimukset ovat kertoneet sitäkin, että miesten siemennesteen laatu on heikentynyt. Sukupuolten hedelmällisyys on alentunut eikä tämä johdu pelkästään syntyvyyden ehkäisystä.
Taustalla on paljon vakavammat uhat eli lisääntymisbiologian heikentyminen.
Kaikki biologiset tosiasiat puhuu sen puolesta, että makroevoluutiota ei tapahdu eli kumuloituvaa jatkuvuutta ei ole reaalisessa todellisuudessa. Teillä on vain ideologinen kuvitelma, toive.Voit Peltiseppä pyörittää tuota samaa ikuista paskamyllyä ihan rauhassa, koska kellään ei ole sitä oikeutta tai keinoakaan estää. Asia on kuitenkin samalla niin, että kun jokainen näkee, että tuo tosiaan on tuota iäti samaa paskamyllyä, missä et esitä mitään argumentteja, vaan toistat vain samaa sanahelinää, niin viestejäsi ei kenenkään oikeastaan kannata vaivautua lukemaan. Minä ainakin olen täälla aina välillä paikalla ja pidän huolta siitä, että tuotoksiisi liitetään ajankäyttöä koskeva varoitus sivustaseuraajien mielenterveyden turvaamiseksi.
Khaostheoria kirjoitti:
Voit Peltiseppä pyörittää tuota samaa ikuista paskamyllyä ihan rauhassa, koska kellään ei ole sitä oikeutta tai keinoakaan estää. Asia on kuitenkin samalla niin, että kun jokainen näkee, että tuo tosiaan on tuota iäti samaa paskamyllyä, missä et esitä mitään argumentteja, vaan toistat vain samaa sanahelinää, niin viestejäsi ei kenenkään oikeastaan kannata vaivautua lukemaan. Minä ainakin olen täälla aina välillä paikalla ja pidän huolta siitä, että tuotoksiisi liitetään ajankäyttöä koskeva varoitus sivustaseuraajien mielenterveyden turvaamiseksi.
"Minä ainakin olen täälla aina välillä paikalla ja pidän huolta siitä, että tuotoksiisi liitetään ajankäyttöä koskeva varoitus sivustaseuraajien mielenterveyden turvaamiseksi."
Tuosta tulikin mieleeni kysyä: Löytyykö täältä ketään joka oikeasti edes lukee peltisepän puppusanagenerointeja alkua pidemmälle? Ja vielä erityisesti jonkun muun kuin huumorin vuoksi?
Ehkä tuo vajakki tajuaisi toimintansa turhuuden, jos huomaisi että paskamyllynsä tuotokset eivät saavuta ketään."Niinpä niin, tässä sitä taas ollaan. Tuo mikrotason vaihteluiden kumuloituminen on ideologinen oletus."
Ei ole. Se on havaittu fakta. Sinulla on vain käytössäsi Maierin laki: kun tosiasiat ovat vastoin uskomuksiasi, hylkäät tosiasiat.
"Näin sitä päätellään aivan väärin, kun on muutama mikrotason vaihtelu on näkyvissä niin siitä OLETETAAN jatkumon olevan ääretöntä, rajatonta.
Ei se näin mene, biologiassa on omat rajansa."
Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta.
Sekoilussasi immunologian, vasektomian, perinnöllisten sairauksien, kemikaalien, steriliteetin, adoption, keinohedelmöityksen, kohdun vuokrauksen ja siemennesteen laadun heikentymisen kanssa ei ollut mitään tekemistä havaitun makroevoluution kanssa, eikä noissa jutuissasi myöskään ollut kenellekään mitään uutta, joten miksi ihmeessä tuhlaat ihmisten aikaa kirjoittamalla noita itsestäänselvyyksiä?
"Kaikki biologiset tosiasiat puhuu sen puolesta, että makroevoluutiota ei tapahdu eli kumuloituvaa jatkuvuutta ei ole reaalisessa todellisuudessa. Teillä on vain ideologinen kuvitelma, toive."
Makroevoluutio on reaalimaailmassa havaittu fakta eikä sitä siis mikään (varsinkaan mikään sinun luettelemasi syy) estä. Et taida edes ymmärtää, mitä makroevoluutio tarkoittaa. Otapa se biologian sanakirjasi esiin ja tavaa sieltä.Khaostheoria kirjoitti:
Voit Peltiseppä pyörittää tuota samaa ikuista paskamyllyä ihan rauhassa, koska kellään ei ole sitä oikeutta tai keinoakaan estää. Asia on kuitenkin samalla niin, että kun jokainen näkee, että tuo tosiaan on tuota iäti samaa paskamyllyä, missä et esitä mitään argumentteja, vaan toistat vain samaa sanahelinää, niin viestejäsi ei kenenkään oikeastaan kannata vaivautua lukemaan. Minä ainakin olen täälla aina välillä paikalla ja pidän huolta siitä, että tuotoksiisi liitetään ajankäyttöä koskeva varoitus sivustaseuraajien mielenterveyden turvaamiseksi.
Khaos. Vaikutat varmalta. Mikä on kaikenteoriasi?
moloch_horridus kirjoitti:
"Niinpä niin, tässä sitä taas ollaan. Tuo mikrotason vaihteluiden kumuloituminen on ideologinen oletus."
Ei ole. Se on havaittu fakta. Sinulla on vain käytössäsi Maierin laki: kun tosiasiat ovat vastoin uskomuksiasi, hylkäät tosiasiat.
"Näin sitä päätellään aivan väärin, kun on muutama mikrotason vaihtelu on näkyvissä niin siitä OLETETAAN jatkumon olevan ääretöntä, rajatonta.
Ei se näin mene, biologiassa on omat rajansa."
Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta.
Sekoilussasi immunologian, vasektomian, perinnöllisten sairauksien, kemikaalien, steriliteetin, adoption, keinohedelmöityksen, kohdun vuokrauksen ja siemennesteen laadun heikentymisen kanssa ei ollut mitään tekemistä havaitun makroevoluution kanssa, eikä noissa jutuissasi myöskään ollut kenellekään mitään uutta, joten miksi ihmeessä tuhlaat ihmisten aikaa kirjoittamalla noita itsestäänselvyyksiä?
"Kaikki biologiset tosiasiat puhuu sen puolesta, että makroevoluutiota ei tapahdu eli kumuloituvaa jatkuvuutta ei ole reaalisessa todellisuudessa. Teillä on vain ideologinen kuvitelma, toive."
Makroevoluutio on reaalimaailmassa havaittu fakta eikä sitä siis mikään (varsinkaan mikään sinun luettelemasi syy) estä. Et taida edes ymmärtää, mitä makroevoluutio tarkoittaa. Otapa se biologian sanakirjasi esiin ja tavaa sieltä.EDELLEEN
Luonnossa on havaittu vain mikroevoluutiota, joka ei ole OIKEAA kehitystä, koska siinä perimä supistuu. Mikses jo herää?
http://www.taustaa.fi/kortit/pages/KP08.htmyurki1000js kirjoitti:
Khaos. Vaikutat varmalta. Mikä on kaikenteoriasi?
Olen ulkoistanut kaikenteorian muodostuksen fyysikoille, koska he vaikuttavat luotettavilta. Suon heille työrauhan.
yurki1000js kirjoitti:
EDELLEEN
Luonnossa on havaittu vain mikroevoluutiota, joka ei ole OIKEAA kehitystä, koska siinä perimä supistuu. Mikses jo herää?
http://www.taustaa.fi/kortit/pages/KP08.htmVäitteesi on silkka vale, herää itse.
utti kirjoitti:
"Minä ainakin olen täälla aina välillä paikalla ja pidän huolta siitä, että tuotoksiisi liitetään ajankäyttöä koskeva varoitus sivustaseuraajien mielenterveyden turvaamiseksi."
Tuosta tulikin mieleeni kysyä: Löytyykö täältä ketään joka oikeasti edes lukee peltisepän puppusanagenerointeja alkua pidemmälle? Ja vielä erityisesti jonkun muun kuin huumorin vuoksi?
Ehkä tuo vajakki tajuaisi toimintansa turhuuden, jos huomaisi että paskamyllynsä tuotokset eivät saavuta ketään.Utti. Miten sinusta tuli ylivertainen? Määkin haluun tollaseks. Koko maailma saattaa haluta. Älä siis suotta panttaa. Ehkäpä halussasi on maailmanpelastusavaimet :D:D:D
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/01/ekomies-pelastaa-maailmaamoloch_horridus kirjoitti:
Väitteesi on silkka vale, herää itse.
Kato silti.
"Scientific Evidence for a Young Earth"
https://www.youtube.com/watch?v=3PY0zzh8G3c
Luominen, lankeemus ja vedenpaisumus ovat historiallisia tapahtumia.
https://www.youtube.com/watch?v=BcvnKXxodos
Videoon liittyvä teksti:
> We Stand on the Shoulders of Those Who Came Before Us --but Also on Their Heads, Backs, Stomachs and Feet! (and etc.) : Prologue Of all that lived prior to the flood; (flora and fauna) w e have burned their bodies or their remains for thousands of years for fuel. We utilize them in our cars and our machines. Their Detritus in their current forms are used to build houses and walls and streets and as binding agents. The mountains that we climb are made up of the remains of microscopic dead animals. The chemicals that made up the bones of the pre-flood living are used to fertilize our crops and gardens. Their remains may even be worn around our necks or on our fingers as jewelry. This planet is a vast graveyard and the life that existed before the flood is buried or entombed all around us-and are mute witnesses to Genesis. <
Palstan ateisteilla ei ole asiallista sanottavaa. He ovat häirikköjä.Khaostheoria kirjoitti:
Olen ulkoistanut kaikenteorian muodostuksen fyysikoille, koska he vaikuttavat luotettavilta. Suon heille työrauhan.
Kaikkee ei kande ulkoistaa. Ainakaan pelastusta. Se on tarkoitettu jokaiselle henkilökohtaisesti. Siksi Raamattuja käännetään ja viedään kaikkialle.
Room:
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
10:16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Matt. 24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
Suomi. HERÄÄ!yurki1000js kirjoitti:
Kato silti.
"Scientific Evidence for a Young Earth"
https://www.youtube.com/watch?v=3PY0zzh8G3c
Luominen, lankeemus ja vedenpaisumus ovat historiallisia tapahtumia.
https://www.youtube.com/watch?v=BcvnKXxodos
Videoon liittyvä teksti:
> We Stand on the Shoulders of Those Who Came Before Us --but Also on Their Heads, Backs, Stomachs and Feet! (and etc.) : Prologue Of all that lived prior to the flood; (flora and fauna) w e have burned their bodies or their remains for thousands of years for fuel. We utilize them in our cars and our machines. Their Detritus in their current forms are used to build houses and walls and streets and as binding agents. The mountains that we climb are made up of the remains of microscopic dead animals. The chemicals that made up the bones of the pre-flood living are used to fertilize our crops and gardens. Their remains may even be worn around our necks or on our fingers as jewelry. This planet is a vast graveyard and the life that existed before the flood is buried or entombed all around us-and are mute witnesses to Genesis. <
Palstan ateisteilla ei ole asiallista sanottavaa. He ovat häirikköjä."Kato silti.
"Scientific Evidence for a Young Earth"
Turhaa humpuukia. Tiede on jo todistanut lukuisin tavoin, että Maa on n.4,56 miljaria vuotta vanha.moloch_horridus kirjoitti:
"Kato silti.
"Scientific Evidence for a Young Earth"
Turhaa humpuukia. Tiede on jo todistanut lukuisin tavoin, että Maa on n.4,56 miljaria vuotta vanha.Kunpa ryhtyisit vertaamaan. Ateistien vakavin virhe on, että ovat tuominneet Raamatun ENNAKOLTA. Tosin pitää huomioida, että jälkikristillinen maailma kouluttaa/kasvattaa lapsistaan ateisteja.
Toki Luojamme nämä asiat tietää. Hän onkin säätänyt niin, ettei kenkään voisi kiinnostua pelastuksesta ilman Hänen kutsuaan. Hän saattaa kutsua jopa kolme kertaa.
- Usein puhutaan, että ihminen tuli uskoon. Raamattu myös sanoo, että usko on lahja Ef. 2:8. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.
- Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle.
http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm- epäloogista_kuvitelmaa
moloch_horridus kirjoitti:
"Niinpä niin, tässä sitä taas ollaan. Tuo mikrotason vaihteluiden kumuloituminen on ideologinen oletus."
Ei ole. Se on havaittu fakta. Sinulla on vain käytössäsi Maierin laki: kun tosiasiat ovat vastoin uskomuksiasi, hylkäät tosiasiat.
"Näin sitä päätellään aivan väärin, kun on muutama mikrotason vaihtelu on näkyvissä niin siitä OLETETAAN jatkumon olevan ääretöntä, rajatonta.
Ei se näin mene, biologiassa on omat rajansa."
Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta.
Sekoilussasi immunologian, vasektomian, perinnöllisten sairauksien, kemikaalien, steriliteetin, adoption, keinohedelmöityksen, kohdun vuokrauksen ja siemennesteen laadun heikentymisen kanssa ei ollut mitään tekemistä havaitun makroevoluution kanssa, eikä noissa jutuissasi myöskään ollut kenellekään mitään uutta, joten miksi ihmeessä tuhlaat ihmisten aikaa kirjoittamalla noita itsestäänselvyyksiä?
"Kaikki biologiset tosiasiat puhuu sen puolesta, että makroevoluutiota ei tapahdu eli kumuloituvaa jatkuvuutta ei ole reaalisessa todellisuudessa. Teillä on vain ideologinen kuvitelma, toive."
Makroevoluutio on reaalimaailmassa havaittu fakta eikä sitä siis mikään (varsinkaan mikään sinun luettelemasi syy) estä. Et taida edes ymmärtää, mitä makroevoluutio tarkoittaa. Otapa se biologian sanakirjasi esiin ja tavaa sieltä."Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. "
Tiedeuskova skientisti näyttää taas sekoilevan logiikassa. Et voi yhtä aikaa hyväksyä rajallista biologiaa ja uskomusta siihen, että kaikki elämä ja eliölajit ovat syntyneet evoluution kautta yhdestä mielikuvituksen alkusolusta yhdeksi sukupuuksi. Näinhän ne evoluutio-oppia tukevat kirjoissaan esittää julkaisemalla kaaviokuvia evoluutioon sukupuusta.
Ei voi olla yhtä aikaa biologista rajallisuutta ja rajattomuutta. Eikä miljoonien aika ole sellainen biologinen elementti joka rikkoisi rajallisuuden.
- et ole esittänyt yhtäkään todistetta yksisoluisten eliöiden muutos tarpeesta monisoluiseksi eliöksi. Ei tämä muutos tarve ole voinut syntyä sattumasta koska yksisoluiset eliöt ovat niin erilaisia verrattuna monisoluisiin eliöhin. (mm. bakteeri vs ihminen)
- et ole esittänyt yhtäkään todistetta eliöiden tarpeesta tietoisuuden synnyttämiseen ( mm. bakteeri vs ihminen) . Et voi perustella miljoonilla vuosilla olevan sellainen muutosvoima jolla tietoisuus syntyi sattumalta.
Te tiedeuskovat skientistit asetatte ajalle ominaisuuksia joita ajalla ei edes ole.
Teidän ideologinen ajattelu itseasiassa on "panteistista" filosofiaa jossa aika ja olemassaolo asetetaan itseään ohjaavaksi voimaksi. (Gaia teoria)
Te keräätte tieteen faktoja samalla tavalla kuin ne jotka kerää rusinoita pullasta.
Nyt miljardien ja miljoonien vuosien aika on tälläinen itseään ohjaava satunnaismoottori.
Ja silti sanotte: materian, elämän ja tietoisuuden olemassaololla ei ole suuntaa eikä tarkoitusta? Tämä on täysin järjetöntä ajattelua.
- eikö alkuaineiden jaksollisella järjestelmällä ole mitään tarkoitusta?
- eikö loogisella ajattelulla ole mitään tarkoitusta?
- mikä voima pani alulle aivojen kehityksen sille ensimmäiselle alkusolulle?
Te asetatte sille alkusolulle ominaisuuksia joita sillä ei voinut edes olla kaiken alussa. Te uskotte luonnossa olevan sittenkin piileviä salaisia ohjaavia voimia jotka eivät näy ja silti samanaikaisesti uskotte evoluution satunnaismoottoriin.
Te uskotte miljardien ja miljoonien vuosien ajalla olevan salaisia evoluution muutosvoimia.
- selittäkääpä sitten mitä aika on? Mitä todellisia ominaisuuksia ajalla on?
- mikä on ajan ja tietoisuuden suhde toisiinsa? epäloogista_kuvitelmaa kirjoitti:
"Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. "

- mikä on ajan ja tietoisuuden suhde toisiinsa?Vaikka en haluakaan tuohon Peltisepän tämänkertaiseen paskasoppaan lusikkaani sörkkäistä, niin tavallaan haluaisin kyllä tietää, että mitä ihmettä hän kokee saavuttavansa tuolla puljaamisella. Tuo on kuin sellaista leikkiä, että ollaan keskustelussa mukana, mutta koko juttu on sellaista pelkkää sepitettä, missä ei oikeasti keskustella mistään. Sama nauha vain pyörii.
- kreationistin_monologi
Khaostheoria kirjoitti:
Vaikka en haluakaan tuohon Peltisepän tämänkertaiseen paskasoppaan lusikkaani sörkkäistä, niin tavallaan haluaisin kyllä tietää, että mitä ihmettä hän kokee saavuttavansa tuolla puljaamisella. Tuo on kuin sellaista leikkiä, että ollaan keskustelussa mukana, mutta koko juttu on sellaista pelkkää sepitettä, missä ei oikeasti keskustella mistään. Sama nauha vain pyörii.
Välttämättä tarkoitus ei olekaan keskustella, vaan hän haluaa purkaa jäsentymätöntä sisäistä monologiaan sellaisenaan. Saa ainakin omat ajatuksensa purettua ja jonnekin julkisesti näkyville.
kreationistin_monologi kirjoitti:
Välttämättä tarkoitus ei olekaan keskustella, vaan hän haluaa purkaa jäsentymätöntä sisäistä monologiaan sellaisenaan. Saa ainakin omat ajatuksensa purettua ja jonnekin julkisesti näkyville.
No joo. Kai se käy päiväkirjasta tämmöinen foorumikin.
- rehellinen.peltiseppä
epäloogista_kuvitelmaa kirjoitti:
"Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. "
Tiedeuskova skientisti näyttää taas sekoilevan logiikassa. Et voi yhtä aikaa hyväksyä rajallista biologiaa ja uskomusta siihen, että kaikki elämä ja eliölajit ovat syntyneet evoluution kautta yhdestä mielikuvituksen alkusolusta yhdeksi sukupuuksi. Näinhän ne evoluutio-oppia tukevat kirjoissaan esittää julkaisemalla kaaviokuvia evoluutioon sukupuusta.
Ei voi olla yhtä aikaa biologista rajallisuutta ja rajattomuutta. Eikä miljoonien aika ole sellainen biologinen elementti joka rikkoisi rajallisuuden.
- et ole esittänyt yhtäkään todistetta yksisoluisten eliöiden muutos tarpeesta monisoluiseksi eliöksi. Ei tämä muutos tarve ole voinut syntyä sattumasta koska yksisoluiset eliöt ovat niin erilaisia verrattuna monisoluisiin eliöhin. (mm. bakteeri vs ihminen)
- et ole esittänyt yhtäkään todistetta eliöiden tarpeesta tietoisuuden synnyttämiseen ( mm. bakteeri vs ihminen) . Et voi perustella miljoonilla vuosilla olevan sellainen muutosvoima jolla tietoisuus syntyi sattumalta.
Te tiedeuskovat skientistit asetatte ajalle ominaisuuksia joita ajalla ei edes ole.
Teidän ideologinen ajattelu itseasiassa on "panteistista" filosofiaa jossa aika ja olemassaolo asetetaan itseään ohjaavaksi voimaksi. (Gaia teoria)
Te keräätte tieteen faktoja samalla tavalla kuin ne jotka kerää rusinoita pullasta.
Nyt miljardien ja miljoonien vuosien aika on tälläinen itseään ohjaava satunnaismoottori.
Ja silti sanotte: materian, elämän ja tietoisuuden olemassaololla ei ole suuntaa eikä tarkoitusta? Tämä on täysin järjetöntä ajattelua.
- eikö alkuaineiden jaksollisella järjestelmällä ole mitään tarkoitusta?
- eikö loogisella ajattelulla ole mitään tarkoitusta?
- mikä voima pani alulle aivojen kehityksen sille ensimmäiselle alkusolulle?
Te asetatte sille alkusolulle ominaisuuksia joita sillä ei voinut edes olla kaiken alussa. Te uskotte luonnossa olevan sittenkin piileviä salaisia ohjaavia voimia jotka eivät näy ja silti samanaikaisesti uskotte evoluution satunnaismoottoriin.
Te uskotte miljardien ja miljoonien vuosien ajalla olevan salaisia evoluution muutosvoimia.
- selittäkääpä sitten mitä aika on? Mitä todellisia ominaisuuksia ajalla on?
- mikä on ajan ja tietoisuuden suhde toisiinsa?Voi voi kun sinua taas kiukutteluttaa. Surkeaa on tuo sinun kreationistis-nihilistinen elämäsi kun mikään ei mene niin kuin sinä suuruuden hulluudessasi haluaisit. Ehkä sinun kannattaisi yrittää aikuistua.
- SeniorikodinHoitaja
rehellinen.peltiseppä kirjoitti:
Voi voi kun sinua taas kiukutteluttaa. Surkeaa on tuo sinun kreationistis-nihilistinen elämäsi kun mikään ei mene niin kuin sinä suuruuden hulluudessasi haluaisit. Ehkä sinun kannattaisi yrittää aikuistua.
Aikuisuus on tuon äijänkuvan kohdalla jo ohi. Yllättävän hyvin se yhä osaa kirjoittaa, vaikka henkiset kyvyt muuten ovatkin taantuneet nelivuotiaan tasolle.
epäloogista_kuvitelmaa kirjoitti:
"Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. Tietenkin biologialla on rajansa, eikä kukaan ole koskaan esittänyt sinun sekopäistä ajatustasi, että se muka olisi rajatonta, mutta tuo raja ei kuitenkaan mene makroevoluutiossa, koska se on havaittu fakta. "
Tiedeuskova skientisti näyttää taas sekoilevan logiikassa. Et voi yhtä aikaa hyväksyä rajallista biologiaa ja uskomusta siihen, että kaikki elämä ja eliölajit ovat syntyneet evoluution kautta yhdestä mielikuvituksen alkusolusta yhdeksi sukupuuksi. Näinhän ne evoluutio-oppia tukevat kirjoissaan esittää julkaisemalla kaaviokuvia evoluutioon sukupuusta.
Ei voi olla yhtä aikaa biologista rajallisuutta ja rajattomuutta. Eikä miljoonien aika ole sellainen biologinen elementti joka rikkoisi rajallisuuden.
- et ole esittänyt yhtäkään todistetta yksisoluisten eliöiden muutos tarpeesta monisoluiseksi eliöksi. Ei tämä muutos tarve ole voinut syntyä sattumasta koska yksisoluiset eliöt ovat niin erilaisia verrattuna monisoluisiin eliöhin. (mm. bakteeri vs ihminen)
- et ole esittänyt yhtäkään todistetta eliöiden tarpeesta tietoisuuden synnyttämiseen ( mm. bakteeri vs ihminen) . Et voi perustella miljoonilla vuosilla olevan sellainen muutosvoima jolla tietoisuus syntyi sattumalta.
Te tiedeuskovat skientistit asetatte ajalle ominaisuuksia joita ajalla ei edes ole.
Teidän ideologinen ajattelu itseasiassa on "panteistista" filosofiaa jossa aika ja olemassaolo asetetaan itseään ohjaavaksi voimaksi. (Gaia teoria)
Te keräätte tieteen faktoja samalla tavalla kuin ne jotka kerää rusinoita pullasta.
Nyt miljardien ja miljoonien vuosien aika on tälläinen itseään ohjaava satunnaismoottori.
Ja silti sanotte: materian, elämän ja tietoisuuden olemassaololla ei ole suuntaa eikä tarkoitusta? Tämä on täysin järjetöntä ajattelua.
- eikö alkuaineiden jaksollisella järjestelmällä ole mitään tarkoitusta?
- eikö loogisella ajattelulla ole mitään tarkoitusta?
- mikä voima pani alulle aivojen kehityksen sille ensimmäiselle alkusolulle?
Te asetatte sille alkusolulle ominaisuuksia joita sillä ei voinut edes olla kaiken alussa. Te uskotte luonnossa olevan sittenkin piileviä salaisia ohjaavia voimia jotka eivät näy ja silti samanaikaisesti uskotte evoluution satunnaismoottoriin.
Te uskotte miljardien ja miljoonien vuosien ajalla olevan salaisia evoluution muutosvoimia.
- selittäkääpä sitten mitä aika on? Mitä todellisia ominaisuuksia ajalla on?
- mikä on ajan ja tietoisuuden suhde toisiinsa?"Te uskotte luonnossa olevan sittenkin piileviä salaisia ohjaavia voimia jotka eivät näy ja silti samanaikaisesti uskotte evoluution satunnaismoottoriin."
Haha. Etkö tiennyt, että tuo evoluutiota ohjaava voima on luonnonvalinta? Se ei ole salainen, emmekä ole sitä sinultakaan yrittäneet sitä piilottaa, vaan päinvastoin olemme yrittäneet turhaan sitä sinulle opettaa. Satunnainen muuntelukin muuten on luonnonfakta.
"Te uskotte miljardien ja miljoonien vuosien ajalla olevan salaisia evoluution muutosvoimia."
Ehei. Ne eivät ole salaisia, vaan päinvastoin, ne ovat hyvin tunnettuja: satunnainen muuntelu, esim. erilaiset mutaatiot, rekombinaatiot ja horisontaalinen geeninsiirto ja luonnonvalinta sekä geneettinen ajautuminen.
"- selittäkääpä sitten mitä aika on?"
Aika on yksi ulottuvuus tässä neliulotteisessa aika-avaruudessamme.
"Mitä todellisia ominaisuuksia ajalla on?"
Se on fysikaalinen perussuure, joka määritellään tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Ja siksi esimerkiksi suuressa painovoimakentässä aika kuluu suhteellisuusteorian mukaan hitaammin kuin pienessä painovoimakentässä.
"- mikä on ajan ja tietoisuuden suhde toisiinsa?"
Tietoisuus on kehittynyt ajan myötä eläville organismeille ja toisaalta tietoisuus voi muuttaa koetun ajan kulua.
"Tiedeuskova skientisti näyttää taas sekoilevan logiikassa."
Logiikassa sekoilu on kyllä aivan sinun omaa alaasi.
"Et voi yhtä aikaa hyväksyä rajallista biologiaa ja uskomusta siihen, että kaikki elämä ja eliölajit ovat syntyneet evoluution kautta yhdestä mielikuvituksen alkusolusta yhdeksi sukupuuksi."
Se ei ole uskomus, vaan monella eri tavalla varmistettu tieteellinen fakta. Ja toisin kuin luulet, se perustuu juuri siihen, että biologia on rajallista.
"Näinhän ne evoluutio-oppia tukevat kirjoissaan esittää julkaisemalla kaaviokuvia evoluutioon sukupuusta."
Ja nuo kaaviot perustuvat todellisuudessa lukemattomiin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka poikkeuksetta todistavat tuon totuuden puolesta: kaikella elämällä on yhteinen alkuperä ja se on kehittynyt nimenomaisesti rajallisen biologian ansiosta.
"Ei voi olla yhtä aikaa biologista rajallisuutta ja rajattomuutta."
Eip biologiassa rajattomuutta olekaan eikä kukaan sellaista ole ikinä esittänytkään muualla kuin sinun omissa harhakuvitelmissasi.
"Eikä miljoonien aika ole sellainen biologinen elementti joka rikkoisi rajallisuuden."
Miljardit vuodet elämää ovat tuottaneet tämän nykyisen biodiversiteetin, ei rajattomasti lisääntyviä organismeja.
"- et ole esittänyt yhtäkään todistetta yksisoluisten eliöiden muutos tarpeesta monisoluiseksi eliöksi."
Kerropas kuka olisi joskus minulta kysynyt mitään tuollaista, jotta olisin tiennyt, että sellaiseen olisi pitänyt esittää todisteita? Tosiasiassa muuten yksisoluisilla organismeilla ei ole tietenkään mitään tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi. Luulitko, että olisi? Niistä on kehittynyt monisoluisia organismeja, koska olosuhteet ja muuntelu ovat olleet sopivia sille, että tietyissä ympäristöissä monisoluiset organismit ovat pärjänneet paremmin kuin yksisoluiset.
"Ei tämä muutos tarve ole voinut syntyä sattumasta koska yksisoluiset eliöt ovat niin erilaisia verrattuna monisoluisiin eliöhin. (mm. bakteeri vs ihminen)"
Haha. Luuletko muka edelleen, että yksisoluisilla organismeilla olisi tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi? Taidat vain esittää täysin pöljää?
"- et ole esittänyt yhtäkään todistetta eliöiden tarpeesta tietoisuuden synnyttämiseen ( mm. bakteeri vs ihminen) ."
Kuule, minulla on sinulle uutisia: yksisoluisilla organismeilla ei ole tarpeita kehittää tietoisuus. Tietoisuus on syntynyt vasta kehittyneille monisoluisille organismeille, joilla on ollut jo suuret aivot ja niillekin ilman muutostarvetta, muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.
"Et voi perustella miljoonilla vuosilla olevan sellainen muutosvoima jolla tietoisuus syntyi sattumalta."
Ei tietenkään sattumalta, vaan satunnaisen muuntelun ja luonnonvalinnan avulla. Eli evoluution avulla.
"Te tiedeuskovat skientistit asetatte ajalle ominaisuuksia joita ajalla ei edes ole."
Emme aseta. Äläkä sinä kuvittele meidän sellaista tekevän. Jos asia on sinulle epäselvä, niin kysy meiltä mitä tarkoitamme äläkä keksi itse väitteitä muka meidän tekemiksemme.
"Teidän ideologinen ajattelu itseasiassa on "panteistista" filosofiaa jossa aika ja olemassaolo asetetaan itseään ohjaavaksi voimaksi. (Gaia teoria)"
Useimmat meistä eivät kannata Gaia-hypoteesia. Älä siis väitä, että me kaikki sitä kannattaisimme.
"Te keräätte tieteen faktoja samalla tavalla kuin ne jotka kerää rusinoita pullasta."
Sinä taasen hylkäät tieteen faktoja, koska ne kumoavat sinun uskomuksesi. Kumpi onkaan järkevämpää: perustaa maailmankuvaansa edes joillekin tieteen faktoille vai perustaa maailmankuvansa vanhalle myytille, jonka tieteelliset faktat osoittavat vääräksi?
"Ja silti sanotte: materian, elämän ja tietoisuuden olemassaololla ei ole suuntaa eikä tarkoitusta? Tämä on täysin järjetöntä ajattelua."
Minä en sano niin, koska uskon Jumalaan. Kuitenkaan sinä et kykene perustelemaan, että miksi se olisi järjetöntä.
"Nyt miljardien ja miljoonien vuosien aika on tälläinen itseään ohjaava satunnaismoottori."
Eihän aika ohjaa itseään. Mitä sinä oikein höpäjät?
"- eikö alkuaineiden jaksollisella järjestelmällä ole mitään tarkoitusta?"
Tietenkin on: Dmitri Mendelejev kehitti sen, jotta se avulla kykenmme oppimaan ja ymmärtämään alkuaineiden ominaisuuksia.
"- eikö loogisella ajattelulla ole mitään tarkoitusta?"
Toki. Kykenemme logiikan avulla esim. hyödyntämään paremmin ympäristöämme ja hylkäämään vääriä uskomuksia, kuten kreationismin.
"- mikä voima pani alulle aivojen kehityksen sille ensimmäiselle alkusolulle?"
Aivot tai edes niiden esiasteet eivät kehittyneet alkusolulle. Miten sinä voit taaskin noin raskaasti erehtyä?
"Te asetatte sille alkusolulle ominaisuuksia joita sillä ei voinut edes olla kaiken alussa."
Emme aseta. Äläkä sinä kuvittele ja esitä meidän asettavan.- logiikka_vaje
"Tosiasiassa muuten yksisoluisilla organismeilla ei ole tietenkään mitään tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi. Luulitko, että olisi? Niistä on kehittynyt monisoluisia organismeja, koska olosuhteet ja muuntelu ovat olleet sopivia sille, että tietyissä ympäristöissä monisoluiset organismit ovat pärjänneet paremmin kuin yksisoluiset."
Tuo kaikki on olettamusta, ideologista päättelyä. Kirjoitit "Tosiasiassa muuten yksisoluisilla organismeilla EI OLE tietenkään MITÄÄN tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi. "
Mistä sitten monisoluiset eliöt saivat tämän muutostarpeen eli aivojen ja älyn kehittymiseen? Et kai yritä väittää aivojen ja älyn kehittyneen sattumasta ilman tarkoitusta? Et kai väitä, että evoluutiossa luonto teki "luonnonvalinnan" aivojen ja älyn valinnassa?
Sinulla ei ole yhtäkään järjellistä selitystä aivojen ja älyn olemassaololle. Miksi eliöiden pitää edes tiedostaa oma olemassaolonsa? Miksi sinä edes ajattelet olemassaolon tarkoituksia jos niitä ei edes ole? Miksi älykkäät eliöt eli ihmiset asettavat itselleen tavoitteita tulevaisuuteen nähden jos olemassaololla ei ole tarkoitusta?
Kirjoitit myös näin:
"Aivot tai edes niiden esiasteet EIVÄT kehittyneet alkusolulle. Miten sinä voit taaskin noin raskaasti erehtyä?
"Te asetatte sille alkusolulle ominaisuuksia joita sillä ei voinut edes olla kaiken alussa."
Emme aseta. Äläkä sinä kuvittele ja esitä meidän asettavan. "
Todellisuudessa aivot joka tapauksessa ilmestyivät eliöille. Jos alkusolulla ei ollut aivoja niin mistä ne aivot alkoivat sittenkin syntyä AJAN, miljoonien vuosien aikana. Kyllä te vaan asetatte ajanvirralle kehityksen eli evoluution ominaisuuden. Et edes ymmärrä omaa teoriaasi. Evoluutioajatus on SIDOTTU aikaan eli varsin pitkiin ajanjaksoihin. Ajassahan nämä muutokset ovat ilmaantuneet. Et edes ymmärrä ajan merkitystä evoluutiossa koska mutaatio ja luonnonvalinta prosessin edistyminen vaatii AIKAA eli ajan kulumista.
Sinulla ei ole lainkaan logiikan tajua. Kirjoitat teoriastasi vaikka et sitä edes ymmärrä. - KazuKa
"Mistä sitten monisoluiset eliöt saivat tämän muutostarpeen eli aivojen ja älyn kehittymiseen?"
Elinympäristön muutoksen ja siihen sopeutumisen tarpeen takia. Jumalan luomana älyn kehittyminen olisi mahdotonta.
"Et kai yritä väittää aivojen ja älyn kehittyneen sattumasta ilman tarkoitusta? "
Miksi luulet, että älyn kehittymisellä olisi jokin syvempi "tarkoitus" kuin minkä ihminen sille antaa?
"Miksi älykkäät eliöt eli ihmiset asettavat itselleen tavoitteita tulevaisuuteen nähden jos olemassaololla ei ole tarkoitusta? "
Koska ihmiset tykkäävät asettaa tavoitteita ja onnistua niissä.
"Jos alkusolulla ei ollut aivoja"
Alkusoluilla ei ole aivoja. Aivot rakentuvat soluista, joita kutsutaan hermosoluiksi. logiikka_vaje kirjoitti:
"Tosiasiassa muuten yksisoluisilla organismeilla ei ole tietenkään mitään tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi. Luulitko, että olisi? Niistä on kehittynyt monisoluisia organismeja, koska olosuhteet ja muuntelu ovat olleet sopivia sille, että tietyissä ympäristöissä monisoluiset organismit ovat pärjänneet paremmin kuin yksisoluiset."
Tuo kaikki on olettamusta, ideologista päättelyä. Kirjoitit "Tosiasiassa muuten yksisoluisilla organismeilla EI OLE tietenkään MITÄÄN tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi. "
Mistä sitten monisoluiset eliöt saivat tämän muutostarpeen eli aivojen ja älyn kehittymiseen? Et kai yritä väittää aivojen ja älyn kehittyneen sattumasta ilman tarkoitusta? Et kai väitä, että evoluutiossa luonto teki "luonnonvalinnan" aivojen ja älyn valinnassa?
Sinulla ei ole yhtäkään järjellistä selitystä aivojen ja älyn olemassaololle. Miksi eliöiden pitää edes tiedostaa oma olemassaolonsa? Miksi sinä edes ajattelet olemassaolon tarkoituksia jos niitä ei edes ole? Miksi älykkäät eliöt eli ihmiset asettavat itselleen tavoitteita tulevaisuuteen nähden jos olemassaololla ei ole tarkoitusta?
Kirjoitit myös näin:
"Aivot tai edes niiden esiasteet EIVÄT kehittyneet alkusolulle. Miten sinä voit taaskin noin raskaasti erehtyä?
"Te asetatte sille alkusolulle ominaisuuksia joita sillä ei voinut edes olla kaiken alussa."
Emme aseta. Äläkä sinä kuvittele ja esitä meidän asettavan. "
Todellisuudessa aivot joka tapauksessa ilmestyivät eliöille. Jos alkusolulla ei ollut aivoja niin mistä ne aivot alkoivat sittenkin syntyä AJAN, miljoonien vuosien aikana. Kyllä te vaan asetatte ajanvirralle kehityksen eli evoluution ominaisuuden. Et edes ymmärrä omaa teoriaasi. Evoluutioajatus on SIDOTTU aikaan eli varsin pitkiin ajanjaksoihin. Ajassahan nämä muutokset ovat ilmaantuneet. Et edes ymmärrä ajan merkitystä evoluutiossa koska mutaatio ja luonnonvalinta prosessin edistyminen vaatii AIKAA eli ajan kulumista.
Sinulla ei ole lainkaan logiikan tajua. Kirjoitat teoriastasi vaikka et sitä edes ymmärrä."Tuo kaikki on olettamusta, ideologista päättelyä."
Ei ole. On mielipuolista luulla, että yksisoluisilla organismeilla muka olisi tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi organismeiksi. Ja monisoluisuus on kehittynyt miljoonien vuosien aikana evoluution mekanismeilla lukuisia kertoja, onpa sitä havaittu kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissakin monesti. Sinä vain hylkäät nuo reaalitodellisuuden havainnot, kun ne eivät sovi uskomuuksi. Sinulla on käytössä Maierin laki.
"Kirjoitit "Tosiasiassa muuten yksisoluisilla organismeilla EI OLE tietenkään MITÄÄN tietoisia muutostarpeita monisoluisiksi. "
Niinpä kirjoitin ja olin siinä tietysti täsmälleen oikeassa, vai mitä?
"Mistä sitten monisoluiset eliöt saivat tämän muutostarpeen eli aivojen ja älyn kehittymiseen?"
Ne muuttuivat aivoja omaaviksi organismeiksi, koska tuo mutaatioiden ja rekombinaatioiden mahdollistama muuntelu oli hyödyllistä tietyissä olosuhteissa: kehhittyneemmästä hermostosta oli selviytymisetua.
"Et kai yritä väittää aivojen ja älyn kehittyneen sattumasta ilman tarkoitusta?"
Henkilökohtaisesti skon, että Jumalalla oli tarkoitus luoda kehittyneitä eliöitä, kun hän loi tämän maailmankaikkeuden. Ja että tuo Hänen luomistapansa oli evoluutio, joka tuottaa monimutkaisuutta muuntelun ja luonnonvalinnan avulla. Tietenkään en tätä pysty todistamaan, mutta fakta on se, että aivot ovat kehittyneet satunnaisen muuntelun ja luonnonvalinnan avulla.
"Et kai väitä, että evoluutiossa luonto teki "luonnonvalinnan" aivojen ja älyn valinnassa?"
Väitä. Et kai sinä väitä, että kehittyneemmistä aivoista ei voisi luonnossa olla organismille selviytymisetua?
"Sinulla ei ole yhtäkään järjellistä selitystä aivojen ja älyn olemassaololle."
Anteeksi. En tajunnut, että sinulle pitäisi tämä itsestäänselvyys perustella, kun en ymmärtänyt, että olet vielä niin alkeellisella asteella: kun vertaamme kahta muuten samanlaista organismia, joista toisella on pelkkä ärsykkeille reagoiva keskushermosto ja toisella on edes alkeelliseen päätöksentekokykyyn pystyvä keskushermosto, niin eikä sinusta ole selvää, että tuosta päätöksentekokyvystä voisi olla hyötyä? Ja jos vertaamme alkeellista päätöksentekokykyä siihen, että toisella samanlaisella organismilla on kehittyneempi päätöksentekokyky, niin eikö sinusta olekaan itsestään selvää, että tuolla kehittyneemmällä organismilla on suurempi selviytymisetu?
"Miksi sinä edes ajattelet olemassaolon tarkoituksia jos niitä ei edes ole?"
Minähän sanoin, että minä uskon, että on? Etkö ymmärrä suomea?
"Miksi älykkäät eliöt eli ihmiset asettavat itselleen tavoitteita tulevaisuuteen nähden jos olemassaololla ei ole tarkoitusta?"
Niillä tavoitteilla on tarkoitus heille itselleen. Onko tämä(kin asia sinulle liian vaikea?
"Todellisuudessa aivot joka tapauksessa ilmestyivät eliöille."
Tietenkin, mutta eivät alkusolulle, niin kuin sinä täysin käsittämättömästi aivopierit.
"Jos alkusolulla ei ollut aivoja niin mistä ne aivot alkoivat sittenkin syntyä AJAN, miljoonien vuosien aikana."
Ne kehittyivät muuntelun ja luonnonvalinnan avulla keskushermostosta, joka sekin ´kehittyi samoin.
"Kyllä te vaan asetatte ajanvirralle kehityksen eli evoluution ominaisuuden."
Tosiasia on, että elämä on kehittynyt miljardien vuosien kuluessa nykyisyydelleen. Tämä näkyy myös fossiiliaineistossa, jossa elämä monimutkaistuu ja muuttuu yhä enemmän nykyaikaisen kaltaiseksi aikakausien kuluessa.
" Et edes ymmärrä omaa teoriaasi."
Minulla on sinulle uutisia: ymmärrän sen sata kertaa paremmin ja oikeammin kuin sinä. Joka suhteessa. Sinä itse olet osoittanut kirjoituksillasi, että sinulla on aivan uskomattoman typeriä luuloja siitä ja kieltäydyt uskonnollisista syistäsi ymmärtämästä edes sen alkeita. Älä siis viitsi tehdä itsestäsi enempää pelleä väittämällä, että minä ytai muut evoluutikot emme ymmärtäisi evoluutioteoriaa. Jookos?
"Evoluutioajatus on SIDOTTU aikaan eli varsin pitkiin ajanjaksoihin. Ajassahan nämä muutokset ovat ilmaantuneet."
Kas, tämän sentään olit ymmärtänyt. No, mittaukset osoittavat, että Maa on reilut 4,5 miljardia vuotta vanha ja uusin fossiilöytö osoittaa, että elämää on Maassa ollut jo ainakin 3,7 miljardia vuotta sitten. Tämä pitkä ajanjakso riittää siihen, että elämän evoluutio on tuottanut nykyisen biodiveristeetin.
" Et edes ymmärrä ajan merkitystä evoluutiossa koska mutaatio ja luonnonvalinta prosessin edistyminen vaatii AIKAA eli ajan kulumista."
Huimaa. Mistä ihmeessä sinä keksit väitteesi, että minä en ymmärtäisi sitä, että evoluutio vie aikaa? Väitteesihän on pähkähullu ja vastoin kaikkea sitä mitä olen tänne kirjoittanut. Onko sinulla ongelmia suomen ymmärryksessä vai valheteltko tietoisesti?
"Sinulla ei ole lainkaan logiikan tajua. Kirjoitat teoriastasi vaikka et sitä edes ymmärrä."
Hohhoh. Kuule, lisää uutisia: logiikka puuttuu vain sinun kirjoituksistasi ja minä edelleenkin ymmärrän evoluutioteorian sata kertaa paremmin kuin sinä. Revi siitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124370MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862230Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011451Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5968
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888