Matti Nykäsen kuudes avioliitto on katkolla kun Matti ei saa itseään katkolle.
"– En osaa sanoa, miksi Matti alkoi nyt juoda näin rankalla kädellä. Mutta sen tiedän, että Matilla on aina suunnattomia vaikeuksia katkaista putkiaan. Kun hänellä lähtee oikein kunnolla lapasesta, se sitten kanssa lähtee. Niin nytkin, joutsenolaisessa päiväkodissa työskentelevä Pia harmittelee." (Ilta-Sanomat)
Vastaan tässä Pialle ja kaikille muillekin vastaavassa tilanteessa eläville puolisoille, että Matti alkoi juomaan "rankalla kädellä" sen takia kun Matti on alkoholisti. Ei siihen sen kummempia syitä tarvita.
Alkoholisti pystyy kuivattelemaan itseään uuden ihmissuhteen löydettyään jonkin aikaa, keskimäärin kolme kuukautta. Sitten kuivuus alkaa näkyä alkoholistissa levottomuutena ja kiukutteluna, jolloinka alkoholistin on ihan pakko päästä "moikkaamaan vanhoja kavereitaan".
Pia-vaimokin kuvitteli saavansa Matin lopettamaan juomisen, tai edes kohtuullistamaan sitä, mutta tämäkään Pia ei siinä onnistunut. Alkoholisti on uskollinen ainoalle rakkaudelleen, ja se ei suinkaan ole toinen ihminen vaan se on pullo. Kun alkoholisti on joutunut kuivattelemaan itseään useita kuukausia, niin juominen jatkuu sitten entistäkin rajumpana. Alkoholisti yrittää epätoivoisesti saada kiinni menetettyä hyvää juoma-aikaa.
Yleinen käsitys yhä edelleen kuvittelee, että Matin kaltainen alkoholisti pystyisi lopettamaan juomisen JOS Matti vaan ottaisi itseään niskasta kiinni, tai JOS Matin elämään ilmaantuisi riittävän suuri rakkaus.
JOS ja JOS, jos lehmällä olisi pyörät, niin lehmä olisikin maitoauto!
Matti Nykänen on ihan varmasti ottanut itseään niskasta kiinni, jopa useita satoja kertoja. Ilman itsekuria ei kukaan uskaltaisi hypätä Holmenkollenin suurmäestä aivan järkyttävään hernerokkasumuun, kuten Matti teki.
Ja Matti Nykänen on ihan varmasti kohdannut rakastavia ihmissuhteita, läheisiä ihmisiä, vaimoja sekä ystäviä, mutta hekään eivät ole saaneet Matin juomista loppumaan.
Ja tuon virheellisen "yleisen käsityksen" vuoksi nämä ihmiset jopa syyllistävät itseään Matin juomisesta.
Matti Nykänen on alkoholisti, ja hän juo niin kauan kunnes itse tajuaa olevansa alkoholisti. Ja kaikki erilaiset "selkään taputtelut" ja "tsempin toivottamiset" vaan pitkittävät Matin juomista.
Matti Nykänen lopettaa juomisen sinä päivänä kun hän näkee "peilistä" koko todellisen minä-kuvansa, ja sen mitä hän on juomisellaan aiheuttanut sekä itselleen että läheisilleen. Ja sitä peiliä eivät uusi vaimo tai rakkaat ystävät pysty Matin eteen pystyttämään.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi sitä aina vähän ottaa ei siinä ole mitään pahaa.
Matti ottaakin elämästä sen olennaisen. Rahaa ja naisia tulee, viina virtaa ja pihassa on hienot autot.
Mahtaa kuivahuikkaavia luusereita vituttaa.
Ainakin sinua näyttää vituttavan, kun ei ole rahaa eikä naisia eikä minkäänlaista autoa. Viinan virtaamisessakin on katkoja, kun äidin kansaneläke loppuu kesken kuukauden.
Mulla on auto, rivitalonpätkä ja duunipaikka.
Rahaakin on pankissa ihan kivasti.
Mahtaa Matilla olla sisimmässään kurja olo. Asiat olisivat enemmän kuin loistavasti, mutta viina menee kaiken loiston ja joka pojan unelma-asioista nauttimisen edelle. Ei ketään vituta Matin kurja tilanne!
Ei sitä tiedä lopettaako Matti juomistaan vai viekö alkoholi hautaan.
Matti on tosi väsyneen, kuluneen ja vanhan näköinen ollakseen vasta 53-vuotias "urheilija". Lainausmerkit siksi ettei ole tainnut kuntoilu Matille maittaa viime vuosikymmeninä.
Kyllähän jatkuva kännääminen ja sen seuraukset mm. vankilareissuineen kuluttavat hemmoa kuin hemmoa.
Aloittajalta tuli hyvää ja oivaltavaa tekstiä! Mikä sen parempi esimerkki alkoholistin taipaleesta kuin joku julkisuuden henkilö ja hänen edesottamuksensa. Kiitos!