Tuoreiden uutisten mukaan Aasian järkyttävän katastrofin jälkipyykki on saanut uudenlaisia piirteitä: massiivisesti kasvaneen määrän kummitushavaintoja. Paikalliset esimerkiksi Thaimaassa kertovat kuulevansa tuhoutuneilta rannoilta öisin avunhuutoja, itkua ja valitusta, toisinaan taas naurua ja laulua. Kuitenkin tarkistettaessa rannalla vallitsee pelkkä tyhjyys. Tämän vuoksi monet paikalliset eivät enää uskaltaudu autioille rannoille öiseen aikaan.
Erityisesti ulkomaalaisten haamuja kerrotaan kuullun ja havaitun runsaasti. Phuketissa kerrotaan taksikuskien ottaneen kyytiin ulkomaisen miehen thai-tyttöystävineen ja matkalaukkuineen, matkalla lentokentälle, mutta takapenkin olevankin perille saavuttua tyhjä. Eräiden rantavahtien taas kerrotaan ottaneen loparit, sillä ulkomaalaisen naisen haamun kerrotaan itkevän ja etsiskelevän rannalla kadonnutta lastaan läpi yön. Suuri osa rannan haamuista kerrotaan muutenkin olevan ulkomaalaisia.
Osittain ilmiötä voi selittää se, että Thaimaassa ihmiset ovat erittäin taikauskoisia ja uskotaan esimerkiksi, että omaisten tulisi tuhkata tai siunata kuolleet sukulaisensa, jotta nämä saavat rauhan. Myös puiden uskotaan olevan perinteisesti henkien kätköpaikkoja. Turmassa menehtyneitä ja kadoksiin jääneitä on runsaasti, eikä erityisesti ulkomaalaisten kohdalla toteudu uskomusten vaatima tuhkaustapa. Niinpä on luonnollista, että raportoiduista haamuista suuren osan kerrotaan olevan ulkomaalaisia.
Asiantuntijoiden mukaan Aasian nopeasti kasvaneissa kummitushavainnoissa on ennenkaikkea kyse massiiviseen joukkotraumaan liittyvistä hallusinaatioista. Kuoleman keskellä oleminen, turmassa menehtyneiden ruumiiden näkeminen, järkytyksen purkautuminen, tunteiden patoaminen yms. selittävät havainnot luontevalla tavalla. Tämä on epäilemättä totta, mutta onko se ainoa selitys?
Toisaalta läpi historian on kummituksia raportoitu massiivisten onnettomuuksien ja tuhon näyttämöillä. Erilaiset laivaonnettomuudet, taistelut jne. ovat poikineet runsaasti jälkeenpäinkin kummitushavaintoja. Kuulemma tsunamin tuhoalueella vallitsee ns. 'kuoleman haju', jota ei pääse pakoon. Moni tietää omakohtaisesta kokemuksestaan, että hautausmailla tms. paikoilla voi vallita tälläinen kuolon tunne kymmeniä, jopa satoja vuosia. Se on jollain tavalla selittämätön ja rauhaton tunne; sen vain tuntee, muttei sitä voi selittää. Uskon että massiivinen, järkyttävä tai äkillinen kuolema jättää myös yliaistillisia jälkiä ympäristöönsä. Osan näistä jäljistä voi kuka tahansa tuntea vielä myöhemminkin.
Olen itse menossa tuhoalueelle loppuvuodesta, kunhan katastrofissa pahoin kärsinyt hotelli saadaan korjattua. On tullut kyllä eräitäkin ajatuksia mieleen siitä, haluanko todella mennä. Onnettomuus kosketti myös itseänikin konkreettisesti; kadonneiden listalla on itselle tuttuja ihmisiä useampikin. Siitäkin huolimatta, etten ole kovin taikauskoinen, en voi täysin kieltää yliaistillisen maailman olemassaoloa. Kyllä ajatus sinne menosta tiettyä rauhattomuutta aiheuttaa, sitä ei käy kieltäminen.
Lisätietoa esim.
http://www.theaustralian.news.com.au/common/story_page/0,5744,11938540%5E1702,00.html
http://www.khaleejtimes.com/DisplayArticle.asp?xfile=data/theworld/2005/January/theworld_January309.xml§ion=theworld&col=
Tsunami ja kummitukset
18
6526
Vastaukset
- J.D
Kyllä tämä näyttää mukautuvan tapauksiin joita voi verrata tähän onnettomuuteen.
He valkoiset olivat kristikansaa jotka saivat surmansa pakanamaissa ja koska eivät ole Jumalan sanalla siunattuja he etsivät lepoa tuonpuoleisessa.
Päättäjät näyttävät ymmärtäneen asian hakiessaan ruumiit pois ja haudatakseen ne kotimaihinsa.
Lapset eivät kummittele ja se johtuu siitä että Jeesuksen lunastus on ostanut heidät vapaaksi ja he ovat rauhan satamaan päässeet.
Moniko ymmärtää edes olleen kuollut?
Yleensä pakanat ja taikauskoiset uskovat henkiin koska näkevät niitä.
Menehän kuuntelemaan sinne ja kerro vaikutuksistasi.- Boff
Mitä nuo kummitukset ovat? Onko kuolemanjälkeinen elämä sitten tuollaista? Vaikuttaa jotenkin siltä, että kummituksilla ei ole juuri älyä eikä kovin paljon tietoakaan. Ne tekevät kaavamaisesti jotain yksitoikkoista tehtävää eivätkä näytä kykenevän irtaantumaan siitä.
- Pirke-63
Olen joskus lukenut, että esim. sotatantereilla kuolleet sotilaat voi jäädä harhailemaan, kun eivät usko kuolleensa, niin miten sitten ei tämmöisessä katasrofissa? Ihan mahdollista ja uskon itse kuolemanjälkeiseen elämään. Oman mieheni kuollessa neljä vuotta sitten, näin paljon unia hänestä ja tunsin "tuulen" käväisevän välillä luonani:) tuli hyvä olo. Hän itsekin uskoi siihen ja kyllä se lohduttaa ikäväntunnetta, ei sitä tarvitse mennä jonkun selittelemään maallisin ja psykologisin termein.
Hyvää matkaa ja enkeleitä sinne Thaimaahan:)
- aye-serene
...aalloissa. :) Siellä on kuviakin.
Ruotsalainen muslimien foorumi.
http://surl.se/ccx
/serene- see
en millään saa aaltoja näyttämään siltä kirjoitusmerkitä... onhan ne vähän sinne päin, mutta aika kaukaa haettua, mielestäni.
Olis aika jännä juttu kuulla noita huutoja. Vois siinä tulla jänö pöksyyn, mutta hieno kokemus sekin.
- Noita-Nainen
Kylla minusta tuollaista voi tapahtua ja onkin tapahtunut...
Yleisesti ottaen uskotaan, etta eniten "kummittelevat" ne, jotka kokivat vakivaltaisen, akillisen ja/tai traumaattisen kuoleman...eli jaivat sitten vaeltelemaan ns. "rauhattomina sieluina" jotakuinkin kuolinpaikalleen (tai elinpaikalleen)...
Ainakin tuollainen "kummittelu" voisi jatkua periaatteessa niin kauan, ennenkuin sielut loytavat "rauhansa" eli jotenkin hyvaksyvat asian...jotkut eivat ehka hyvaksy koskaan...? - Teemujazz
Ei ole vaikea kuvitella että jos kuolee samaan aikaan 150.000 siviiliä että noista jotkut eivät tajuaisi olevansa kuolleita. Varmasti tuolla aasiassa on monia eksyneitä sieluja vieläkin etsimässä läheisiään ja uskovat olevansa elossa. Onneksi heitä varten on kuitenkin olemassa heidän henkilökohtaiset henkioppaat jotka auttavat heidät kohti valoa eli kohti kuolemanjälkeistä siirtymää joka on tie henkimaailmaan.
- utelias
olikohan kummittelua new yorkin terrori-iskuissa.
Sehän oli myös äkkilähtö monille ihmisille. Jos kerran tämä sielujen valitus on todellisuutta...
- Ant0n
On todella mielenkiintoinen ilmiö tuo, että katastrofien, sotien ym. tapahtumapaikoilla nähdään usein kauan tapahtuman jälkeen vielä kummituksia. Itse en usko mihinkään kummitteluun kuitenkaan, joten on lähdettävä hakemaan selitystä ihan ihmisen psykologiasta.
Tuolla Aasiassa esimerkiksi ihmiset kuulivat todellisia avunhuutoja, näkivät omaisiaan etsiviä epätoivoisia länsimaalaisia pitkän aikaa onnettomuuden jälkeen. Tällainen syöpyy taatusti ihmisen mieleen. Nyt sitten, vaikka avunhuutajat ja omaisten etsijät ovat poissa, niin muistot heistä eivät ole. Sitten kun yöllä tuuli sopivasti vinkuu tai jokin eläin ääntelee niin aivot palauttavat nämä kipeät muistot takaisin. Näin apinan huudosta tulee ihmisen valitusta. Samoin meren pauhusta tuulisina öinä voi tällainen herkistynyt ihmismieli kuulla kaikenlaista. Kenties rannalla liikkuva eläin muuttuu mielessä ihmisen haamuksi.
Outo tunne paikoissa, joissa on kuolemaa johtuu vain siitä, että tiedämme siellä olevan sitä. Hautausmaalla mielikuvitus alkaa laukata mieletöntä vauhtia.- juuh
yhteen aikaan nuorempana vanhempien kanssa oli osi kireet välit. olin ehkä 15. joka päivä äiti kutsu mua sellasella pahaenteisellä äänensävyllä, sillai huusi mun nimen äkäsesti, ku mä olin tehny jotain tai kun mun olis pitäny tehä jotain... sitten siinä kävi niin, että kuulin joka päivä, missä ikinä olinkin, äidin huutavan mua äkäsesti. sain usein ylimääräsiä sydämentykytyksiä sen takia, koulussa, kavereiden luona, kaupassa, missä vaan. oli aika kauhiata. vähän myöhemmin rupesin kuulemaan myös mun isän huutavan mua vihasesti joka paikassa. karmivaa ja tavallaan vähän koomista. ainaki näin jälkeenpäin ajatellen:)
>>>Outo tunne paikoissa, joissa on kuolemaa johtuu vain siitä, että tiedämme siellä olevan sitä. Hautausmaalla mielikuvitus alkaa laukata mieletöntä vauhtia.
Tämä on aivan totta, mutta toisaalta itselläni ja vaimollani on henkilökohtaista kokemusta myös toisenlaisesta tilanteesta. Olen kertonut tämän jo joskus vuosi sitten, mutta viestien hakukone pahalainen ei tunnu oikein toimivan... joka tapauksessa, pari vuotta sitten kesäisenä iltana palasimme "maaseudulta" takaisin Helsinkiin ja ajoimme Vihdin läpi. Siellä oli nähtävyyskyltti osoittamassa Pyhän Birgitan kirkon raunioille, joita päätimme "samaan rahaan" käydä katsomassa. Saavuimme raunioille, jossa ei ollut paikalla ketään muita. Hyvä tuuri.
Joka ei kyseisen kirkon raunioista tiedä, niin kerrottakoon, ettei siellä loppujen lopuksi ole paljonkaan jäljellä. Suurin osa kirkon kivistä on kuulemma viety muualle ja käytetty rakentamiseen. Rakennuksen jäänteet seisovat hieman heinittyneessä rinteessä, rauhassa kaupungin melulta vaikka aivan lähellä onkin asutusta.
Jonkin aikaa raunioihin tutustuttuamme aloimme molemmat tuntea samanaikaisesti, äkisti tahollamme selittämättömän, painostavan tunteen. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta se oli ahdistava, synkeä, painostava... suorastaan inhottava. Mikään ei sään tai ympäristön suhteen vaikuttanut muuttuneen; oli edelleen yhtä lämmin, hieman hämärtyvä (mitä nyt kesällä voi olla) ilta, jossa mieto tuuli puhalteli.
Painostava tunne paheni pahenemistaan ja lopulta siitä tuli niin pakottava, että vaimoni oli pakko lähteä takaisin autolle. Halusin itse vielä nähdä raunioiden takapuolen, joten tetsasin sinne katsomaan. Inhottava tunne ei ottanut kuitenkaan laantuakseen ja ilolla poistuin takaisin autolle, jossa tunnekin alkoi helpottaa. Analysoidessamme vaimon kanssa tapausta, kuvauksemme tunteesta olivat täysin yhtenevät. Voin hyvällä omallatunnolla kutsua sitä "kalman tunteeksi".
Vasta myöhemmin kotona löysimme kirkosta kertovan historiikin, jonka mukaan kirkon alle ja ympärille on aikoinaan haudattu tuhansia vainajia. Toden totta, ei ollut tullut edes mieleen tälläinen mahdollisuus itse paikalla ollessa. Siellä ei ole yhtäkään hautakiveä eikä minkäänlaisia näkyviä merkkejä tälläisestä. Oli vain tunne.- nea
mrkala kirjoitti:
>>>Outo tunne paikoissa, joissa on kuolemaa johtuu vain siitä, että tiedämme siellä olevan sitä. Hautausmaalla mielikuvitus alkaa laukata mieletöntä vauhtia.
Tämä on aivan totta, mutta toisaalta itselläni ja vaimollani on henkilökohtaista kokemusta myös toisenlaisesta tilanteesta. Olen kertonut tämän jo joskus vuosi sitten, mutta viestien hakukone pahalainen ei tunnu oikein toimivan... joka tapauksessa, pari vuotta sitten kesäisenä iltana palasimme "maaseudulta" takaisin Helsinkiin ja ajoimme Vihdin läpi. Siellä oli nähtävyyskyltti osoittamassa Pyhän Birgitan kirkon raunioille, joita päätimme "samaan rahaan" käydä katsomassa. Saavuimme raunioille, jossa ei ollut paikalla ketään muita. Hyvä tuuri.
Joka ei kyseisen kirkon raunioista tiedä, niin kerrottakoon, ettei siellä loppujen lopuksi ole paljonkaan jäljellä. Suurin osa kirkon kivistä on kuulemma viety muualle ja käytetty rakentamiseen. Rakennuksen jäänteet seisovat hieman heinittyneessä rinteessä, rauhassa kaupungin melulta vaikka aivan lähellä onkin asutusta.
Jonkin aikaa raunioihin tutustuttuamme aloimme molemmat tuntea samanaikaisesti, äkisti tahollamme selittämättömän, painostavan tunteen. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta se oli ahdistava, synkeä, painostava... suorastaan inhottava. Mikään ei sään tai ympäristön suhteen vaikuttanut muuttuneen; oli edelleen yhtä lämmin, hieman hämärtyvä (mitä nyt kesällä voi olla) ilta, jossa mieto tuuli puhalteli.
Painostava tunne paheni pahenemistaan ja lopulta siitä tuli niin pakottava, että vaimoni oli pakko lähteä takaisin autolle. Halusin itse vielä nähdä raunioiden takapuolen, joten tetsasin sinne katsomaan. Inhottava tunne ei ottanut kuitenkaan laantuakseen ja ilolla poistuin takaisin autolle, jossa tunnekin alkoi helpottaa. Analysoidessamme vaimon kanssa tapausta, kuvauksemme tunteesta olivat täysin yhtenevät. Voin hyvällä omallatunnolla kutsua sitä "kalman tunteeksi".
Vasta myöhemmin kotona löysimme kirkosta kertovan historiikin, jonka mukaan kirkon alle ja ympärille on aikoinaan haudattu tuhansia vainajia. Toden totta, ei ollut tullut edes mieleen tälläinen mahdollisuus itse paikalla ollessa. Siellä ei ole yhtäkään hautakiveä eikä minkäänlaisia näkyviä merkkejä tälläisestä. Oli vain tunne.Varmasti aivan vastaavan tunteen koki meidän seurue eräässä vanhassa kirkossa Bulgarian Nessebarissa. Sinne oli haudattu vainajia sekä kirkkoon, että sen ympärille. Lisäksi yksivuotias poikamme alkoi itkeä siellä aivan hysteerisesti ja hän rauhoittui vasta poistuessame alueen porttien toiselle puolelle.
Samanlaisen kalman tunteen tunsin hiljattain myös täällä kotimaassa vieraillessani eräässä vanhassa kirkossa. - Lissu
mrkala kirjoitti:
>>>Outo tunne paikoissa, joissa on kuolemaa johtuu vain siitä, että tiedämme siellä olevan sitä. Hautausmaalla mielikuvitus alkaa laukata mieletöntä vauhtia.
Tämä on aivan totta, mutta toisaalta itselläni ja vaimollani on henkilökohtaista kokemusta myös toisenlaisesta tilanteesta. Olen kertonut tämän jo joskus vuosi sitten, mutta viestien hakukone pahalainen ei tunnu oikein toimivan... joka tapauksessa, pari vuotta sitten kesäisenä iltana palasimme "maaseudulta" takaisin Helsinkiin ja ajoimme Vihdin läpi. Siellä oli nähtävyyskyltti osoittamassa Pyhän Birgitan kirkon raunioille, joita päätimme "samaan rahaan" käydä katsomassa. Saavuimme raunioille, jossa ei ollut paikalla ketään muita. Hyvä tuuri.
Joka ei kyseisen kirkon raunioista tiedä, niin kerrottakoon, ettei siellä loppujen lopuksi ole paljonkaan jäljellä. Suurin osa kirkon kivistä on kuulemma viety muualle ja käytetty rakentamiseen. Rakennuksen jäänteet seisovat hieman heinittyneessä rinteessä, rauhassa kaupungin melulta vaikka aivan lähellä onkin asutusta.
Jonkin aikaa raunioihin tutustuttuamme aloimme molemmat tuntea samanaikaisesti, äkisti tahollamme selittämättömän, painostavan tunteen. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta se oli ahdistava, synkeä, painostava... suorastaan inhottava. Mikään ei sään tai ympäristön suhteen vaikuttanut muuttuneen; oli edelleen yhtä lämmin, hieman hämärtyvä (mitä nyt kesällä voi olla) ilta, jossa mieto tuuli puhalteli.
Painostava tunne paheni pahenemistaan ja lopulta siitä tuli niin pakottava, että vaimoni oli pakko lähteä takaisin autolle. Halusin itse vielä nähdä raunioiden takapuolen, joten tetsasin sinne katsomaan. Inhottava tunne ei ottanut kuitenkaan laantuakseen ja ilolla poistuin takaisin autolle, jossa tunnekin alkoi helpottaa. Analysoidessamme vaimon kanssa tapausta, kuvauksemme tunteesta olivat täysin yhtenevät. Voin hyvällä omallatunnolla kutsua sitä "kalman tunteeksi".
Vasta myöhemmin kotona löysimme kirkosta kertovan historiikin, jonka mukaan kirkon alle ja ympärille on aikoinaan haudattu tuhansia vainajia. Toden totta, ei ollut tullut edes mieleen tälläinen mahdollisuus itse paikalla ollessa. Siellä ei ole yhtäkään hautakiveä eikä minkäänlaisia näkyviä merkkejä tälläisestä. Oli vain tunne.Tuttua tunnetta tuo on. Itse olen nähnyt liikkuvia valojakin.
Miksi muuten hautausmaalla mielikuvitus alkaa laukata ? Ehkä juuri siksi, että sinne on menty hakemaan jännittäviä juttuja ?
- SiriusB
Kuinka moni heistä yli 170000 ihmisestä tajuaa kuolleensa?
Ehkä muutama sata. Loput ovat enemmän tai vähemmän eksyksissä ja jäävät harhailemaan epätoivoisina kuolinpaikkansa läheisyyteen ja etsimään omaisiaan, lapsiaan jne.
Vasta saatuaan opastusta henkioppailtaan, he vähitellen kykenevät ymmärtämään tapahtuneen.
Monet perheet olivat päättäneet lähteä yhtäaikaa. He ovat ainakin aluksi toinen toistensa suurimpia lohduttajia.Olen ajatellut jotain samaa. Tajuaako kuolleen henki olevansa kuollu. Miksei se tajua lähteä pois vaan aina vaan huutelee siellä rannalla. Pitäishän tyhmänkin ihmisen tajuta että ei ne huutelemalla hiekasta löydy.
No nyt tuoreiden uutisten mukaan katastrofialueilla viranomaiset jo vetoavat koti- ja ulkomaisiin medioihin, etteivät enää kirjoittaisi tsunamin jälkeisistä kummitushavainnoista. Syynä on kuulemma sen sen aiheuttama pelko ja negatiivinen vaikutus turismin virkoamiseen...
"No ghosts please -- you're scaring the tourists"
http://www.alertnet.org/thenews/newsdesk/BKK65964.htm- Mätänevä ruumis
Kyllä varmaan tuhoalueella vallitsee kuoleman haju kun tuhannet ruumiit mätänevät paahtavassa helteessä. Siinä ei ole mitään paranormaalia tai mystistä. Hajusta on myös varmasti vaikea päästä eroon kun on kysymyksessä tuhannet ruumiit mukaanluettuna ne joita ei koskaan löydetä. Se haju tulee olemaan siellä vielä pitkään.
Kuolleella ihmisellä on muutenkin tietty ominaishaju joka syntyy kemiallisista reaktioista kehossa sen kuollessa. Esimerkiksi monet hoitoalalla työskentelevät ihmiset, jotka kohtaavat kuolemaa tavallista useammin pystyvät haistamaan kuoleman jos käyvät vaikkapa huoneessa jossa joku on vähän aikaa sitten kuollut, vaikka heille ei olisi asiasta edes kerrottu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272820- 452574
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391291