Turvapaikasta elinikäinen elanto

jepjepsjooo

"Jotta Migri saisi entistäkin enemmän tulijoita, on netissä infopankki 12 eri kielellä. Kävijöistä yli puolet ovat ulkomailla, elikkä tutkivat mitä kaikkea Suomesta voi saada mitään tekemättä. Sillä tuskin tätä palvelua on tehty työperäisiä maahantulijoita varten. Jahka perustulokokeilu kerrotaan 12 kielellä, Suomi tulee ruuhkautumaan tulijoista. Ihmisoikeusjuristit jo teroittavat kyniään, että kaikille on annettava rahaa, muuten rikotaan ihmisoikeuksia. Ja media varmistaa, että yhteystiedot näille juristeille ovat ajan tasalla.

"http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/04/10/pitaisiko-migrin-johto-vaihtaa/

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se tulee olemaan, tiedotus yhteiskunnan ilmaispalveluista on hoidettu tehokkaasti ja suomesta on tullut erityisen mielenkiinnon kohde.
      Tämän lisäksi jo tänne tulleet voivat kertoa maanmiehilleen, että suomessa painotetaan erityisesti ihmisoikeuksia, tosin ne eivät koske kantasuomalaisia, mutta sehän ei tänne ilmaispalvelun pariin kaukaakin rientäviä mitenkään haittaa, päinvastoin, kunhan rahoittavat veroillaan tulijoiden mukavat oltavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe