Suomen kehitys eteni hyvin jo 11 000 vuotta sitten

Viime vuosituhannen uskonsodat eli n.s. ''ristiretket'' pysäyttivät kehityksen, köyhdyttivät ja kujistivat kansan, sairaudet tulivat, ihmisiä kuoli sankoin joukoin sairauksiin.
Myös sodat, joihin Ruotsi kuninkaittensa '' suurvaltapyrkimysten '' takia Eurooppaan hyökkäsivät, ja jonne miesten ja hevosten oli pakko lähteä
pienensivät Suomen kansaa, aiheuttaen surua kurjistumista , raskas verotus köyhdytti ja kurjisti loputkin

UUTISET
KOTIMAA
Kotimaa 14.8.2016 klo 7:02
Suomen ensimmäiset asukkaat olivat konservatiivisia jääräpäitä
Suomi asutettiin etelästä noin 11 000 vuotta sitten, kun ilmasto muuttui. Ihmisten oli pakko joko muuttaa elintapojaan tai lähteä etsimään tutumpaa ilmastoa pohjoisemmasta. Konservatiiviset ja tapoihinsa jämähtäneet päättivät lähteä ja he kansoittivat myöhemmin koko Suomen.
4<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vieläkin yrittävät ruotsalaiset salata ja peitellä tekosiaan suomalaisia kohtaan.

1Äänestä

Ruotsin valtaamana , siinä Suomi joutui olemaan 654 vuotta,

sodan 1808-9 jälkeen sitten Venäjän vallassa 108 vuotta,

ja varsinkin Aleksanteri II oli inhimillinen!

Hän antoi Suomelle itsenäisyyden takaisin!

Hän oli

paljon inhimillisempi kuin Ruotsin hullut kuninkaat,

jotka ottivat resurssit sotiinsa Suomesta,

miehet, hevoset, ruokatarvikkeet ja rahat.

1Äänestä
  • Elätkö vielä rautakaudella ha ha.

    Äänestä

  • Viimeinen vuosituhat on nykyaikaa, jos sitä verrataan rautakauteen.

    Sillä on vaikutusta edelleenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomenniemen-asukkaat kirjoitti:

Viime vuosituhannen uskonsodat eli n.s. ''ristiretket'' pysäyttivät kehityksen, köyhdyttivät ja kujistivat kansan, sairaudet tulivat, ihmisiä kuoli sankoin joukoin sairauksiin.
Myös sodat, joihin Ruotsi kuninkaittensa '' suurvaltapyrkimysten '' takia Eurooppaan hyökkäsivät, ja jonne miesten ja hevosten oli pakko lähteä
pienensivät Suomen kansaa, aiheuttaen surua kurjistumista , raskas verotus köyhdytti ja kurjisti loputkin

UUTISET
KOTIMAA
Kotimaa 14.8.2016 klo 7:02
Suomen ensimmäiset asukkaat olivat konservatiivisia jääräpäitä
Suomi asutettiin etelästä noin 11 000 vuotta sitten, kun ilmasto muuttui. Ihmisten oli pakko joko muuttaa elintapojaan tai lähteä etsimään tutumpaa ilmastoa pohjoisemmasta. Konservatiiviset ja tapoihinsa jämähtäneet päättivät lähteä ja he kansoittivat myöhemmin koko Suomen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu