On epäselvyyttä koska 60. vuotiaat voi hakea eläkkeelle, niitä jotka olleet työttömänä vähintään viisi vuotta?
Koska voi hakea eläkkeelle 60. vuotiaat?
kellaa
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On varmaan epäselvyyttä niin kun ei ole mitään lakiakaan vielä. On vasta periaatepäätös jonka jälkeen monen mankelin kautta sorvataan lakiehdotus ja lähetetään eduskuntaan jossa vielä yhdet sun toiset valiokuntakäsittelyt jonka jälkeen laki hyväksytään tai ei.
Aikasintaan laki voimassa ensvuoden alussa.
Ei kait sitä kuka tahansa voi hakea itse. Sehän käy seulan läpi ja tuleeko sitten ilmoitus hakea vai myönnetäänkö automaattisesti eläketuki.
Onkohan siinä pelkästään peruseläke vai onko siihen ynnättynä työeläke ?
Jos ihminen päästetään eläkkeelle, jos tähänkin ei ole joku koira haudattuna niin eikös jokaisen joka on työssä tienannut työeläkettä kuulu se saada. Sitten saa lisäksi kansaneläkettä jos työeläke jää pieneksi. Siinä on tulorajat. Ei tosiaankaan ole ilmoitettu saako koko eläkkeen nyt ja loput sitten, kun on virallinen eläkeikä. Tuntus hullulta jos olis näin. On puhuttu vain ELÄKETUESTA. Mikähän huijaus tässäkin on takana?? Tässä tulee jo aivan vainoharhaiseksi, kun ei tiedä mihin voi enää luottaa. Hallituksen päätökset ovat muuttuneet lähes päivittäin. Sanoisivat suoraan , miten asia on.
Ja jos tämä menee perustuslakivaliokuntaan niin voi olla että eivät hyväksy tasapuolisuus näkökulman takia.
Miettikääpä tilannetta kun on kaverukset Matti ja Eino. Eino täyttää juuri kriteerit iän puolesta ja on ollut vaadittavat 5 vuotta työttömänä. Eino pääsee eläkkeelle ja voi alkaa elää ilman pelkoa esim. työkkärin 3 kk pakkohaastatteluista.
Matti taas on ollut 10 vuotta työttömänä mutta harmittavasti päivää liian nuori tähän kertaluonteiseen armahdukseen. Siinä voi alaleuka Matilla hiukan väpättää kun matkailee kerran 3 kuukaudessa kuulusteluun pienillä rahoilla isolle kirkolle kun taas Einolla kävi tuuri puolet pienemmällä työttömyysjaksolla.