TVssä nähtiin jättirahaston johtajan haastattelu kiinan kielellä. Edes satojen miljoonien rahaston kiinalainen johtaja ei osaa englantia. Kuinka sitten muut henkilöstö ja kontaktihenkilöt?
Suomesta ei löydy kiinan kielen osaajia ketkä osaisivat auttaa suomalaisten yritysten yhteistyötä ja läpimurtoa Kiinassa.
Pakkoruotsi on haitannut jo neljäkymmentä vuotta Suomen kansainvälistä menestystä mikä näkyy siitä kuinka olemme jääneet jälkeen esim. muita pohjoismaita.
Ruotsissa kiinan kieli on määrätty koululaisten kielipalettiin pakollisen englannin rinnalle. Me Suomessa opiskelemme pakkoruotsia peruskoulusta yliopistoon. Hävetkää suomalaiset heikkouttanne!
YLE
Talous 5.9.2016 klo 20:45
Kiina kiinnostui Suomen teknologiayrityksistä – Pohjoismaihin 400 miljoonan euron potti
Uusi rahasto pyrkii vauhdittamaan pohjoismaisten yritysten pääsyä Kiinan kasvaville markkinoille. Suomalaiset yritykset ovat rahaston erityisen mielenkiinnon kohteena.
http://yle.fi/uutiset/kiina_kiinnostui_suomen_teknologiayrityksista__pohjoismaihin_400_miljoonan_euron_potti/9145666
Suomesta ei löydy kiinan kielen osaajia ketkä osaisivat auttaa suomalaisten yritysten yhteistyötä ja läpimurtoa Kiinassa.
Pakkoruotsi on haitannut jo neljäkymmentä vuotta Suomen kansainvälistä menestystä mikä näkyy siitä kuinka olemme jääneet jälkeen esim. muita pohjoismaita.
Ruotsissa kiinan kieli on määrätty koululaisten kielipalettiin pakollisen englannin rinnalle. Me Suomessa opiskelemme pakkoruotsia peruskoulusta yliopistoon. Hävetkää suomalaiset heikkouttanne!
YLE
Talous 5.9.2016 klo 20:45
Kiina kiinnostui Suomen teknologiayrityksistä – Pohjoismaihin 400 miljoonan euron potti
Uusi rahasto pyrkii vauhdittamaan pohjoismaisten yritysten pääsyä Kiinan kasvaville markkinoille. Suomalaiset yritykset ovat rahaston erityisen mielenkiinnon kohteena.
http://yle.fi/uutiset/kiina_kiinnostui_suomen_teknologiayrityksista__pohjoismaihin_400_miljoonan_euron_potti/9145666
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voitte vain arvata kumpaan maahan jättirahaston investoinnit kohdistuvat vaikka alunperin kiinalaiset ilmoittivat olevansa keskittyneitä Suomen hightech yrityksiin. Samalla kun Ruotsissa on kaikissa kouluissa opiskella kiinan kieltä, meillä opiskellaan pakkoruotsia joka ei ole portti edes ruotsin kieleen.
Tällä vuosituhannella arvostetaan monimuotoisuutta ja moniarvoisuutta: Uskonnon opetukselle, armeijan suorittamiselle ja heteroavioliitoille löytyvät vaihtoehdot, ja moniarvoisuus sallitaan, mutta kielivalinnoissamme olemme sidottuina pakollisesta ruotsista johtuvaan vaihtoehdottomuuteen.
Globaalissa maailmassa maiden rajoilla ei ole enää niin suurta merkitystä
kuin ennen, ja kaupankäyntimme kaukaisten maiden kanssa edellyttää kansainvälisyysosaamista mukaan lukien kielellinen osaaminen. Näitä tosiasioita Rkp:n kieliarmeija ei suostu myöntämään vaan pitää lujasti kiinni pakkoruotsivaatimuksestaan. Monessa yhteydessä on todettu, että pakkoruotsi on yksiselitteisesti ollut juuri Rkp:n hanke, ja se on myös siitä vapautumista vastustanut kaikin keinoin.
Pakkoruotsia ovat vastustaneet myös opetusalan ammattilaiset koko pakkoruotsin elinkaaren ajan eli kohta jo 50 vuotta. He jos ketkä tietävät, että kielitarpeemme ovat ihan muuta kuin pakkoruotsi. Kielen oppiminen vaatii vuosien panostuksen, ja siksi kielivalintojemme pitää kulkea muun kehityksen edellä.
Rkp:n kieliarmeija estää kansainvälisen kauppamme kehittymisen pitämällä jääräpäisesti pakkoruotsivaatimuksestaan kiinni.
Miten korkeaksi pakkoruotsin hinta saa nousta ennen kuin omat päättäjämme siihen havahtuvat?
Pakkoruotsi on pakkounivormu jolla ei voi edes erottua työmarkkinoilla koska kaikki ovat opiskelleet pakkoruotsia.
Koska englantia luetaan maailman yleiskielenä aina kuitenkin ensiksi, niin pakkoruotsi ryöstää juuri sen tärkeän toisen vieraan kielen taidon Suomesta!
Pakkoruotsin tilalla luettaisiin maailman suurkieliä ja pienempiäkin. Yksi niistä olisi myös ruotsi! Muta sehän ei svekoille kelpaa???
Muuttakaa fennot vain Kiinaan. Tervemenoa. Teitä ei kaivata.
Ei me fennot vaadita pakkokiinaa!
Mutta svekot vaativat pakkoruotsia, JOTEN muuttakoot he Ruotsiin.
"Rkp:n kieliarmeija estää kansainvälisen kauppamme kehittymisen pitämällä jääräpäisesti pakkoruotsivaatimuksestaan kiinni."
Täyttä höpöhöpöä. Ei tietääkseni RKP tai mikään muukaan puolue ole vastuullinen Suomen vientiyrityksistä tai niiden kaupankäynnistä. Kyllä taitava yritysjohto osaa hakea vientityöhön sopivat henkilöt vaikka ulkomailta jos esim Kiinan kielen taito on ykkösprioriteetti. Ei siinä ole pakkoruotsilla mitään osaa eikä arpaa.
Oletko, sanoisinko, älyllinen vajakki? Jos Suomessa opiskeltaisiin englantia pakollisena (Ruotsissa on englanti pakollinen) ja pakkoruotsin tilalta saisi valita vaikka kiinaa, saksaa, venäjää, jne., niin kielivaranto olisi Suomessa ihan toista luokkaa mitä nyt. Pakkoruotsi vie kiinan, saksan, venäjän, jne. opiskelutunnit. Ruotsi on täysin tarpeeton kieli n. viidelle miljoonalle suomenkieliselle.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1305956100048
Vasta 16-vuotias lohjalainen kirjoitti kymmenen laudaturia ylioppilaskirjoituksissa.
Tämä yo kirjoitti lyhyestä venäjästä eximian, eli toiseksi parhaan arvosanan. Kielten laudaturit hän nappasi suomen lisäksi englannista, ruotsista, saksasta ja espanjasta.
Jos arvon pakkoruotsimaanikko selittäisi miksi jotkut sitten voivat kirjoittaa 5 laudaturia kielistä, miksi se pakkoruotsi ei ole estänyt noita laudaturien saantia.
Bbuuaahhaaa....keksi parempi perustelu pakkoruotsille.
Kysymykseesi on yksinkertainen vastaus. Koska ihmiset ovat erilaisia ja kiinnostuneita eri asioista.
Esimerkkisi ei toimi perusteluna. Poikkeustapauksesta et saa yleistämällä perustelua pakkoruotsille, vaan se on puhdas argumenttivirhe.