Maailmankisat

Kaikki kunnia leijonille. MUTTA. World Cup joukkueessa on käytännössä kaikki kovat suomalaisnimet tällä hetkellä. Tosin puolustukseen ei niitä kovia nimiä riittänyt 7 kappaletta. Jäihän tietenkin rannalle jokunen hyvä maalivahti.
Mutta jos miettii NHL:n kenttäpelaajista, ketkä jäi ulkopuolelle, tulee mieleen vain: Armia, Pulkkinen, (Rantanen) ja Salomäki. Eli ei hirveästi. Ja nuokin ovat aika pienessä roolissa. Rantanen varrmaan tulevaisuudessa on ihan laatupelaaja. Ruotsiltakin jäi 2 joukkueen verran NHL miehiä rannalle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näinhän se on. Aika sopivasti saatiin neljä hyökkäysketjua koottua, montaa pelaajaa ei jäänyt rannalle, eikä sen myötä paljoa turhaa jossiteltavaa. Tavallaan kävi hyvin.

Pakistoon tarvittiin jo vähän apuja Euroopasta ja farmiliigojen oviltakin. Maalivahdeista taas jäivät myös Lehtonen ja Niemi vahvan NHL-tason torjujina ulos joukkueesta.

Alkavalla kaudella Puljujärvi huippuvarauksena saattaa lisäksi olla ottamassa jo kovaa vauhtia pelipaikkaa NHL:stä. Samoin lisää uusia suomalaisnimiä liigaan nousee toivottavasti ja todennäköisesti lähivuosina.

Tällä hetkellä Suomi-kiekon terävimmällä huipulla on selvästi sukupolvenvaihdos ja/tai rakennusvaihe käynnissä. Tilanne ja kehityshän vaikuttaa kuitenkin aika lupaavalta viime aikojen juniorikisojen ja niissä esiin nousevien pelaajalupausten myötä.

Se on selvää, että esim. joku Ruotsi on vielä "NHL-maana" muutaman askelen edellä; siellä on valmis, leveä pelaajajoukko jo aktiivisena lajin terävimmällä huipulla. Tuoreemmissa juniori-ikäluokissa tilanne on kuitenkin jo tasoittunut, tai osittain jopa kääntynyt toisin päin: Suomi on menestynyt nuorten arvokisoissa Ruotsia paremmin, ja tuottamassa hyvää vauhtia lupaavaa uutta pelaajasukupolvea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veinkretski kirjoitti:

Kaikki kunnia leijonille. MUTTA. World Cup joukkueessa on käytännössä kaikki kovat suomalaisnimet tällä hetkellä. Tosin puolustukseen ei niitä kovia nimiä riittänyt 7 kappaletta. Jäihän tietenkin rannalle jokunen hyvä maalivahti.
Mutta jos miettii NHL:n kenttäpelaajista, ketkä jäi ulkopuolelle, tulee mieleen vain: Armia, Pulkkinen, (Rantanen) ja Salomäki. Eli ei hirveästi. Ja nuokin ovat aika pienessä roolissa. Rantanen varrmaan tulevaisuudessa on ihan laatupelaaja. Ruotsiltakin jäi 2 joukkueen verran NHL miehiä rannalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu