Kymenlaakson Osuuspankki sulkee konttoreita, vaikka yhtiö takoo voittoa — toimitusjohtaja: ”Alalla on käynnissä suuri murros.”
7.9.2016 16:09
Kuva: Katja Juurikko
Kymenlaakson Osuuspankki aikoo sulkea Kuusankosken konttorin tammikuussa 2017. Samalla suljetaan myös Myllykosken konttori.
Kymenlaakson Osuuspankki aikoo sulkea Kuusankosken konttorin tammikuussa 2017. Samalla suljetaan myös Myllykosken konttori.
Kymenlaakson Osuuspankki aikoo lakkauttaa Kuusankosken ja Myllykosken konttorit. Ovet lyödään kiinni suunnitelmien mukaan tammikuussa 2017.
Kummastakin taajamasta on nyt lähdössä viimeinen päätoiminen pankkikonttori. Kuusankosken Nordea sulki ovensa viime marraskuussa. Myllykosken Nordea lakkautettiin tammikuussa 2012.
Yhtiö aloittaa ensi tiistaina yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on keskittää pankin taustatoimintoja ja yhdistää suljettavien konttorien palveluja jäljelle jääviin.
Taustatoimintoihin kuuluu esimerkiksi erilaisten asiakirjojen laatiminen ja arkistointi.
Kymenlaakson Osuuspankille jää Kouvolaan keskustan ja Inkeroisten konttorit. Lisäksi yhtiöllä on toimipisteet Karhulassa, Kotkassa, Haminassa sekä Virojoella.
Toimipisteissä työskentelee tällä hetkellä 195 henkilöä. Korhosen mukaan muutosten takia irtisanotaan enimmillään 25 työntekijää.
Lopullinen määrä selviää, kun yt-neuvottelut päättyvät loka—marraskuun vaihteessa.
— Tavoitteena on parantaa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Pitkällä aikavälillä haemme myös kustannussäästöjä.
Kymenlaakson Osuuspankki on tehnyt viime vuosina hyvää tulosta.
Elokuussa yhtiö tiedotti, että ensimmäisen vuosipuoliskon oikaistu liikevoitto oli 11,7 miljoonaa euroa. Edellisvuonna vastaava luku oli 9,8 miljoonaa.
Miksi yhtiö supistaa tästä huolimatta konttoriverkostoaan?
— Finanssitoimialalla on käynnissä suuri murros, joka tulee viemään meiltä tuottoja erittäin paljon, Korhonen sanoo.
Hänen mukaansa alan kilpailu on lisääntynyt viime vuosina ja tulee lisääntymään jatkossakin. Uudet yritykset ovat haastaneet perinteisiä pankkeja.
— Lisäksi tieto- ja viestintäteknologian kehittämiseen tulee menemään tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä enemmän rahaa. Asiakkaat haluavat saada palveluja vuorokaudenajasta riippumatta.
Aapo Mentula
Aiemmin aiheesta:
Osuuspankki sulkee konttoreita
Tuhkatkinpesästä
1
128
Vastaukset
- Kustaata
Kymenlaakson Osuuspankilla ei ole mitään syytä sulkea konttoreita, koska kannattavuus on ollut hyvä. Ei tarvitse matkia Nordeaa. On olemassa ja todennäköisesti syntyy pankkeja, jotka tuottavat myös alueellisia palveluja.
S-ryhmän pankki saa tämän myötä uusia asiakkaita.
Kouvolan kaupungin tulisi ottaa asia esille Kymenlaakson OP:n johdon kanssa, koska OP on kaupungin maksuliikenteen suorittajapankki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116