Vasemmisto pienyrittäjän asialla.Anna meidän

KAIKKI KESTÄÄ
Yhtä valheelista populismia kuin kertoisi Lii pitävänsä porvarista.
Säälittävää kannatuksen kalastelua yrityskentästä jota vasemmisto
vihannut aina ja ikuisesti kuin ruttoa.
7<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onhan helppo tehdä katteettomia lupauksia ja ehdotuksia
silloin kun ei ole hallituksessa.

1Äänestä

Vasemmisto on aina ajanut nimenomaan pienyrittäjien (varsinkin yksinyrittäjien) ja tavallisten työntekijöiden etuja!

Äänestä
  • viikon vitsi heh heh hee

    Äänestä

Oikeistolla on hallussaan propagandakoneisto maksullisessa mediassa. Siksi se yrittää tietämättömien keskuudessa omia itselleen milloin mitäkin itselleen kuulumatonta.

Vasemmistoliiton äänestäjistä viime eduskuntavaaleissa oli yrittäjiä moninkertainen osuus Perusuomalaisiin verrattuna. Vasemmistoliiton yrittäjä-äänestäjien osuus oli myös suurempi, kuin esimerkiksi Kepulla, Rkp:llä, Vihreillä tai Kristillisillä.

Kansalaissodan jälkeen syntyi kokonainen sukupolvi vasemmistolaista yritystoimintaa, joka on työllistänyt Suomessa sadan vuoden aikana satojatuhansia ihmisiä. Lahtarit pitivät mustaa listaa vasemmistolaisesta työväestöstä ja siksi ainoa tae monilla teollisuuspaikkakunilla oli perustaa oma esim. metallipaja tai ompelimo.

Samalla tavoin kuin yritystoimintaa, on oikeisto oman propagandakoneistonsa avulla pyrkinyt omimaan itselleen milloin isänmaallisuutta, milloin mitäkin. Totuus kuitenkin on, että ilman vasemmistolaista työväkeä olisi kantava osa suomalaista yritystoimintaa yhä perustamatta ja Talvisota hävitty ja Suomi myyty sijoittajille.

Kunnia sille kenelle se kuuluu.

Äänestä
  • Muuten+oikein,+mutta+Vihreillä+oli+vielä+enemmän+yrittäjä-äänestäjiä+18+%.+Vasemmistoliitolla+ja+Kokoomuksella+oli+13+%.+Muilla+näitä+vähemmän.

    Äänestä

ONHAN VASEMISTOLLA JA ay-liikkeellä Todella
rehellistä "yritystoimintaa" VVO:ssa. "Avointa ja sillai rehtiä"
On toki ymmärtämättömiä yrittäjiä vasemmistolaisena sahaamassa
omaa oksaansa poikki.
Jos kansa kykenee yhteistyöhön vaikeissa paikoissa ei se ole vasemmiston eikä oikeiston kunnia.
Suomalaisten onni on että arjessa ei puhuta politiikasta vaan tehdään.
Politiikka on aina ollut pienen kansanosan pelleilyä kuten täällä somessa.

Kuin ihmeen kaupalla aikojen saatossa eduskuntaan ajautunut joku järkevä jotta
saatu jotain järkeviäkin päätöksiä aikaan vuosikymmenten aikana.

1Äänestä

Vain typerykset ja tietämättömät eivät puhu politiikkaa. Yhteisistä asioista tietämättömiä typeryksiä on ollut aina. Mutta perussuomalaiset ovat ensimmäinen eduskuntapuolue, joka itse ylpeilee omalla tietämättömyydellään ja typeryydellään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5prosentinKannatus kirjoitti:

KAIKKI KESTÄÄ
Yhtä valheelista populismia kuin kertoisi Lii pitävänsä porvarista.
Säälittävää kannatuksen kalastelua yrityskentästä jota vasemmisto
vihannut aina ja ikuisesti kuin ruttoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu