Kaikki kaverini sanovat että olen todella rauhallinen, ja jos joskus suutun, suutun kunnolla. Olen itsekin huomannut että jos minua kohtaan ollaan vittumaisia, olen takaisin. Aiemmin minä aina pyysin anteeksi, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä pitkävihaisempi olen.
Asun kämppiksen kanssa (härkä), joka ei saa itsestään mitään irti. Minä joudun aina vaihtamaan lampun, korjaamaan pikkujuttuja ja soittamaan jopa hänen asioitaan kun muuten ei tule mitään. Töistä päästyänikin olen täynnä energiaa ja olisi kiva mennä vaikka lenkille kämppikseni kanssa, mutta tämä vain makaa sohvalla :) Turhauttavaa.
Minulla on todella laaja ystäväpiiri ja monet luottavatkin minulle asioita, vaikka olenkin välillä aika lörppäturpa =)Nauran paljon ja keksin mitä hassuimpia asioita, että saan kaverinikin nauramaan.
Huono piirre on että säälin liikaa ihmisiä. Jos näen vanhuksen joka kävelee huonosti, silmäni saattavat kastua. Tai jos pikkupoika myy torilla kielokimppua, minun tekisi mieleni ostaa kaikki.
Isäni on vesimies enkä musta kuin kerran että olisin riidellyt hänen kanssaan. Äitini on oinas ja viimeksi eilen meille tuli riita.
Onko normaalia vesimiehen käyttäytymistä? =)
Asun kämppiksen kanssa (härkä), joka ei saa itsestään mitään irti. Minä joudun aina vaihtamaan lampun, korjaamaan pikkujuttuja ja soittamaan jopa hänen asioitaan kun muuten ei tule mitään. Töistä päästyänikin olen täynnä energiaa ja olisi kiva mennä vaikka lenkille kämppikseni kanssa, mutta tämä vain makaa sohvalla :) Turhauttavaa.
Minulla on todella laaja ystäväpiiri ja monet luottavatkin minulle asioita, vaikka olenkin välillä aika lörppäturpa =)Nauran paljon ja keksin mitä hassuimpia asioita, että saan kaverinikin nauramaan.
Huono piirre on että säälin liikaa ihmisiä. Jos näen vanhuksen joka kävelee huonosti, silmäni saattavat kastua. Tai jos pikkupoika myy torilla kielokimppua, minun tekisi mieleni ostaa kaikki.
Isäni on vesimies enkä musta kuin kerran että olisin riidellyt hänen kanssaan. Äitini on oinas ja viimeksi eilen meille tuli riita.
Onko normaalia vesimiehen käyttäytymistä? =)
Vastaukset 11
Vanhimmat
..paremmin kirjoittaa!!
Ihan kun olisit minusta kirjoittanut...ainoa,että en ole pitkävihainen vaan "nielen" aikani ja kun tulee mitta täyteen,voin unohtaa ihmisen kokonaan.Siis "nielen" paljon paskaa,mutta se johtuu siitä,että haluan aina ymmärtää.
Elämäni aikana olen kääntänyt selkäni kolmelle ihmiselle totaalisesti ja yksi on sisareni.Minulla ei ole mitään tunteita,ei vihaa,ei pettymystä,kaipuuta,anteeksiantoa,,,ei mitään.Aivan kuin en olisi koskaan tavannutkaan.Hmm,,,olisiko tämä epänormaalia,?Korostan kuitenkin,että aina olen ensin koettanut sopia asioita,mutta kiltteyttäni saan paljon lokaa niskaan ja kun ei enään viitsi ottaa vastaan,,,loppuu tuttavuuskin.
Kaikki muu kirjoituksessasi piti totaalisen paikkansa.
Olihan vuodatus;)
Tosi mielenkiintoista lukea vesimiehen mietteitä, ystäväpiirissä ei sattumoisin muita heimolaisiani olekaan, vaikka ystäviä on "siunaantunut" kolmikymppisen elämään jo melkoinen määrä. Koen olevani se kaikkien hyväksyjä, vähäosaisten ja yksinäisten kuuntelija, vaikka enemmänkin heidän osakseen haluja olisi tehdä. Silti ammatti ei saa olla liian sosiaalinen. Harvoin puran kiukkua ulkopuolisille ihmisille, pinnaa olis joskus muillekin jakaa. Koti se on missä sitten paha olo ja monasti pienistäkin asioista kasaantunut stressi purkaantuu. Parat ne läheisimmät. Usein en kyllä sairasta mutta pintaverenkierto-ongelmia on ollut. Herkästi palelee. Työssä olen tunnollinen, taiteellinen mutta päätä käyttävä. Teen mielelläni myös muiden töitä, enkä niistä palkkaa ole vailla, eihän aina kaikkea voi laskea rahassa, on ajatustapani. Auttamisesta kun saa hyvän mielen itsellenikin. Narut kun on hyvin käsissä ja työt tehtynä, koti siistinä, on hyvä olo. Yöllä tulee ne parhaimmat ideat. Haaveena oma yritys. Ja jos vain voisin, aina lisää opiskelisin.
Minulle kerrotaan ne salat, enkä niitä herkästi muille huutele. Olen oppinut myös sanomaan eriävänkin oman mielipiteen, mutta riitoja kammoan. Myös minä olen kääntänyt selkäni yhdelle ystävälle ja se olikin mielenrauhalleni erittäin tarpeellista.
Ettäpä näin....
olen huomannut samaa itsessäni, eli kun mittani tulee täyteen jonkun ihmisen ikävistä luonteenpiirteistä lakkaan vain pitämästä yhteyttä. Vaikka tunnenkin syyllisyyttä tästä "tunteettomuudesta" ja tiedostan sen, että voisin ymmärtää ihmisen käyttäytymistä vielä hetken, en vain jollain tavalla pysty enää olemaan tämän ihmisen seurassa. Tällainen tilanne seuraa yleensä ahdistavista tilanteista ihmissuhteissa: manipuloinnista, syyllistämisestä ja muusta negatiivisuudesta. Sitten vain nasahtaa, ja jos kyseinen henkilö erehtyy kysymään, mikä minulla on, kun en ole ollut missään tekemisissä, voi olla varma siitä, että se on todennäköisesti viimeinen kerta, kun tapaamme hyvin pitkään aikaan. Tietyllä tavalla tämä piirre itsessäni häiritsee minua, mutta toisaalta tiedän, että en voi uhrata itseäni syyllisyydentuntojeni takia. ja kuten aiemmin sanoin käyttäytymiseni on jollain tavalla itsestäni "riippumatonta". Vastuunpakoilua?
mutta oletko huomannut myös sen,että se henkilö jolle olet selkäsi kääntänyt...on saanut sinulta todella paljon anteeksi ja olet vaan ymmärtänyt .??
Tavallaan minä annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos,silloin kun joku puhuu sontaa tai yrittää huijata,olen kun ei mitään ja monesti siitä syystä joillekin jää se mielikuva,ettei toi mitään tajunnu.Vaikka tajuan oikein hyvin.
Joku toinen saattaa sanoa heti,että viimeksi sanoit erilailla tai muuta vastaavaa.
En tiedä mistä se johtuu...mutta ehkä sanonta:On viisaampi kun antaa ymmärtää..pitänee paikkaansa:)
Luulen,että ainakin vesimiehet ymmärtävät mitä tällä tarkoitin.=)=)
Itsekin huomaan vakuuttelevani ihmisille, etten minä mitään oikeasti tajua ja käyttäytyväni tämän vakuuttelun mukaisesti, vaikka oikeasti tunneälyni on niin hyvä, että osaan (tai ainakin luulen osaavani) lukea ns. rivien välistä eli äänenpainoista ja piilomerkityksistä hyvinkin paljon. Siksi tämä "tunteeton" käyttäymiseni saattaakin varmaan tulla yllätyksenä ihmiselle, joka kuvittelee, etten tajuaisi hänen todellista luontoaan. ja hienoisesta hajamielisyydestä ja huolimattomuudesta huolimatta muistini on hyvä, ja niinpä ahdistavat tilanteet ja kommentit tuppaavat kasaantumaan mieleen. Ehkäpä tällä "on viisaampi kuin antaa ymmärtää" -mentaliteetilla saa muut ihmiset hieman varomattomiksi ja paljastamaan liikaa itsestään ja todellisista motiiveistaan. Kuulostaapa kyyniseltä.. Ei yhtään tapaistani. =)
Todella avartavaa lukea teidän muiden vesimiesten mietteitä :)
Itse olen luonteeltani hyväksyvä, toiset erittäin hyvin huomioon ottava ja kiltti.
Kaveripiiri on suht laaja, hyvänpäivän tuttuja riittää, mutta vain muutaman harvan, tarkoin valitun kelpuutan sydänystäväkseni. Ihastun harvoin ja todella hitaasti, mutta sitten kun ihastun syvästi niin omistaudun sille ihmiselle täysillä ja sydämestäni.
Myös itselläni on käynyt niin, että erään entisen ystäväni olen sulkenut täydellisesti pois elämästäni enkä ole missään tekemisissä.
Työssäni olen tunnollinen ja nöyrä, teen asioita myös toisten puolesta. Haaveena oma yritys.
Kenenkään on turha yrittää pomputella, vaikka ulospäin vaikutankin todelta säyseältä ja myöntyväiseltä luonteelta.
Pinna on pitkä ja riitelystä en pidä alkuunsakaan. Mutta sitten kun napsahtaa, niin napsahtaa kunnolla ja olen aika pitkävihaista sorttia. Anteeksi pystyn kuitenkin antamaan ajan kanssa.
Olen aina huonompiosaisten puolella ja auttavainen luonne. Opiskelen sosiaalialalla.
Kylläpä on tutun oloista tekstiä. Itsellänikin on sama juttu, tiettyyn rajaan asti katselen toisen osapuolen ikäviä temppuja minua kohtaan, joka kerta annan anteeksi (omasta mielestäni), mutta en koskaan unohda niitä kaikkein pahimpia temppuja. Yleensä kiinnyn ihmisiin (läheisiin ja ystäväksi nimittämiini) hyvin paljon, mutta jos huomaan ettei toinen osapuoli välitä ja toistuvasti tekee ikäviä temppuja (meinaan todella ikäviä ja loukkaavia) minua kohtaan, ajattelen etten enää tarvitse sellaista ihmistä elämääni. Se on sen ihmissuhteen loppu. Yhtäkkiä lämpimästä tunteesta on tullut jääkylmä.
Ihan tutulta kuulostaa.
Itsekin olen taiteellinen ja tavallaan herkkä muiden kärsimyksille. Hyvin osuvasti sanottu että tippa tulee linssiin jos näen vaikka yksinäisen vanhuksen puiston penkillä tai pienen vauvan onnellisen äidin käsivarsilla. Eli varsin tunnepitoinen ihminen.
Olen myös sosiaalinen luonne; ihmissuhteeni härän, oinaan ja ravun kanssa epäonnistuneet. Nyt suhde toiseen vesimieheen eikä mitään riitoja ole ollut, päinvastoin, mietin voiko näin ihanaa ollakaan.
Et silleen...
Onko teillä muilla vesimiehillä semmoista että jos joku alkaa itkemään ja näyttämään kunnolla tunteita sinä menet ihan lukkoon etkä tiedä pitäisikö häipyä nopeasti paikalta vai jäädä kuuntelemaan? Itse olen hyvä kuuntelija ja pystyn lohduttamaan itkevää ystävääni, mutta joskus jos joku itkee oikein kunnolla niin saatan mennä ihan paniikkiin ja sydän hakkaa hullun lailla. En kyllä tiedä mistä tämä johtuu.
Olen huomannut.Vaikka olen todellakin hyvä kuuntelija,neuvonantaja,kannustaja...niin tirahtaapa kyynel joltakin,tuntuu,että sormi menee suuhun.Ei tiedä mitä tehdä.Siksi olenkin halannut ja olen täysin sanaton,koska en löydä lohdullisia sanoja,mutta sekin on kuulemma hyvä,kun ei tule niitä tavanomaisia latteuksia.=)
Luin kaikki kirjoitukset putkeen,enkä osannut päättää,kenelle nyökyttelisin.Että voikin olla totta!Joku muukin oli "hylännyt"sisarensa,en siis ole ainoa.Monet eivät millään pysty sitä ymmärtämään,mutta minkäs teet,aikansa sitä on sylkykuppina ja roskiksena,sitten saa tarpeekseen.
Pari ystävää on myös tullut hyllytettyä,ihan ilman selityksiä,aikani katselin ja totesin,ettei tuo ihminen oikeasti ole minun ystäväni,käyttää vaan hyväksi.Lainatkoon joku muu vaatteitaan,rahojaan ja kuunnelkoon tyypin murheita,ei kiinosta enää pätkääkään.
Minusta se on tervettä itsesuojelua,en ymmärrä niitä,jotka vuosikymmeniä höösäävät alkoholistia tai hakkajaa.
Erityisesti nauratti,kun sanoit riidelleesi oinaan kanssa,taitaa olla niin,että oinaat saavat riidan aikaan vaikka kivipatsaan kanssa.Puhun kokemuksesta,onhan tässä tullut oteltua äitini kanssa...ihan aina.Pässinpää ja pölvästi,kaikella rakkaudella,tietää kyllä itsekin,muttei myönnä.Olisin varmaan pannut välit poikki,kun kotoa lähdin,mutta mamma on sitkeä,kuin purkka tukassa.
Jos haluat hyvän kämppiksen,vaihda jouskariin,ne jaksaa lenkkeillä ja ovat tosi hauskoja. ;)