sastamala.

Sastamala kaiken hyvän kasvupaikka.
Mitä helvettiä toi lause tarkoittaa ? Vaikka väkiluku onkin lisääntynyt, se on tehty pakkoliitoksilla.
Mikä täällä kasvaa ? Metalliteollisuus on romahtanut , kumiteollisuus on siirtymässä ulkomaille. No levorannan autoliike kasvaa.
Tyhjät liiketilat kasvaa ja lisääntyy kunhan cittari saadaan auki. Ainakin kaksi liikettä tulee lopettamaan keskustasta kun tuo kaikkien palvoma pyhäkkö avaa ovensa.
Tuleeko mieleen mitä tarkoittaa: kaiken hyvän kasvupaikka ?
27270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Sastamalassa ei ole mitään ei kertakaikkiaan mitään kaikki haettava ruokaa lukuunottamatta muualta.

Äänestä

Hienoa on kun kokemäenjoki menee kylänläpi .upeeta mahtavaa antaa hienon näkymän Sastamalassa.upeeta.

Äänestä

Kokemäenjoki alkaa Liekovedestä. Kokemäenjoen reitti eli vesistö alkaa jo Näsijärvestä jatkuen järvialtaina Pyhäjärvi, Kulovesi, Rautavesi ja Liekovesi.

Äänestä

Kuules poika mee kouluun opiskeleen vähän lisää kokemäenjoen vesistöstä.

Äänestä
  • Katso tietosanakirjasta tai googlesta tietämätön! Vaikka oot täällä asunut, et silti tiedä.

    Äänestä

  • Wikipedia: Kokemäenjoki alkaa Sastamalan Liekovedestä, kulkee Huittisten, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan ja Ulvilan läpi Poriin laskien siellä Pohjanlahteen. Tämmöset perusasiat pitäisi kuulua jo huonoonkin yleissivistykseen.

    Äänestä

  • Joo kyllä kokemäenjoki mutta kattos poikanen kokemäenjoen vesistöä täytyy olla vähän älliä eikä sahanpuruja.

    Äänestä

  • Oot ottanu kloppi vähän liikaa kossua. On tainnu sahanpurut kastua. Tyypillistä örinää tyypille joka ei voi myöntää tietämättömyyttään!

    Äänestä

  • Kuka nin tyhmä on että väittää kokemäenjoen vesistön alkavan näsijärvestä?? No kaikkkia sitä on. Jaa se oli nimimerkki "Giyfufuyuuu"

    Äänestä

  • OOks sää hullu

    Äänestä

  • 35+Kokemäenjoen+vesistöalueVesistöalueen+pinta-ala+27+046+km2Järvisyys+11,0+%+Suojelu+(koskiensuojelulaki+35/1987)+nro+26,+Kilpikoski+sekä+Kutalan-+ja+Hiedanvuolle+nro+27,+Kuokkalankoski+ja+Herralankoski+nro+28,+Pihlajaveden+reitti+Voimalaitokset+1+Harjavalta+2+Kolsi+3+Äetsä+4+Tyrvää+5+Melo+6+Siuro+7+Kyröskoski+8+Käenkoski+9+Leppäkoski+10+Tammerkosken+laitokset+11+Soininkoski+12+Killinkoski+13+Vääräkoski+14+Ryöttö+15+Mäntänkoski+16+Valkeakoski+17+Korkeakoski+18+Porraskoski+19+Sallila+20+Vuolle+21+Vesikoski+22+Jokioinen

    Äänestä

  • Käy poika "Giyfufuyuuu" alakoulu uudelleen, ainakin voit sinne pyrkiä eri asia on pääsetkö

    Äänestä

  • pyripyri kirjoitti:

    Käy poika "Giyfufuyuuu" alakoulu uudelleen, ainakin voit sinne pyrkiä eri asia on pääsetkö

    Voi, voi, Ei kannattais tämmösen juntin kanssa täällä vääntää, kun ei selvää asiaa voi myöntää. Katso nyt poju googlesta otsikolla Kokemäenjoen vesistö. Sieltä näet, että Näsijärvi kuuluu Kokemäenjoen vesistöön. Suora lainaus: Kokemäenjoen vesistö muodostuu kahdesta pääreitistä: Näsijärven reitistä sekä Pyhäjärven-Vanajan reitistä, joka jatkuu Längelmäveden ja Hauhon reiteille. Lisäksi kolmantena on Ikaalisten reitti. Siellä on vielä karttakin, kun tekstiä et ymmärrä, voit sitä ihmetellä ja miettiä, kuinka pässi olet.
    Tämän jälkeen en enää vastaile mitään, vaikka arvaan, että vielä pökötät jonkun olevan hullu ja muuta vastaavaa.
    Osasin muuten kansakoulussa kaikki Suomen vesireitit ulkoa ja muistan suurimman osan vieläkin. Sulle näyttää olevan ihan uutta asiaa. Oikein mukavaa syksyn jatkoa!

    Äänestä

  • tiatoo kirjoitti:

    Kuka nin tyhmä on että väittää kokemäenjoen vesistön alkavan näsijärvestä?? No kaikkkia sitä on. Jaa se oli nimimerkki "Giyfufuyuuu"

    Ei oo pojalla tietoo! Kato googlesta.

    Äänestä

  • Joen vesistöalueella ovat suurimmaksi osaksi Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen maakunnat, osia Etelä-Pohjanmaasta, Keski-Suomesta, Päijät-Hämeestä ja Varsinais-Suomesta sekä Kokemäenjoen laakso Satakunnasta.

    KAIKKI NÄMÄ KUULUU KOKEMÄENJOEN VESISTÖÖN!!!!!!

    Äänestä

  • http://kvvy.fi/vesiviestimelonta/

    Lukekaa ja ihmetelkää .

    melovat elo-syyskuun vaihteessa läpi koko Kokemäenjoen vesistön Saarijärven latvavesiltä Poriin asti. Melontakilometrejä matkan aikana kertyy yli 400.

    Äänestä

  • Mitä vittua nää jokiasiat liittyy tähän kasvupaikka asiaan ? Tyypillistä sastamalalalalalaista kirjottelua. Saatanan vajakkeja kaikki muut paitsi mä. Muuri pitäs rakentaa koko kylän ympäri ja täyttää kusivedellä.

    Äänestä

  • todelleenmahdamitään kirjoitti:

    http://kvvy.fi/vesiviestimelonta/

    Lukekaa ja ihmetelkää .

    melovat elo-syyskuun vaihteessa läpi koko Kokemäenjoen vesistön Saarijärven latvavesiltä Poriin asti. Melontakilometrejä matkan aikana kertyy yli 400.

    Jos ensikesänä joku taho sastamalasta jäjestäisi retken kokemäenjoen vesistön alkulähteelle voisi olla paljon tulijoita ja voisin toimia oppaana.

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa. Kun käyt Tampereen suunnalla kaupoilla niin onko se ihme ettei Sastamalassa pienyrittäjyys kannata. Pienyrittäjät eivät voi ostaa suuria tuotantoeriä jolloin kappalehinta on suurempi, ei ole massoja joille myydä suuria eriä. Nämä suurkaupat ovat Tampereen suunnalla. Ihminen kuitenkin ostaa sen halvimman.

Ensin tuli Tokmanni ja seuraavaksi Citymarket. Kummatkin myyvät massatuotteita edullisesti niin kodinkone, vaate, urheilu, metsästys kuin rakennusalan ym vapaa ajan tuotteita.

Ja kun kilpailutetaan ja tingataan niin netti syö myös osan paikallisista ostajista.

Osa voi tarjota kuluttajien pyytämää edullista tuotetta tms. mutta laadun perään onkin sitten turha huudella, onpa kuitenkin halpaa.

Vielä kun sairaala ajetaan hiljaisemmaksi niin eläkeläisetkin pakotetaan muuttamaan Tampereen sairaalan lähettyville. Se oli sitten siinä.

Ihmettelen vain kun alueelta on kolme kansanedustajaa etujamme valvomassa ja tulos on tuota luokkaa. Ei se Citymaketkaan kannata jos ei ole asukkaita, tosin vuokraa tiloista kyllä aikansa maksetaan jos on pitkä sopimus

Turha on Tampereenkaan hihkua onnesta tai Suomen ylipäätään. Virossa ja aasiassa kaiken voi tehdä edullisemmin joten miksi tehdä suomessa mitään. Työntekijät puolaan, viroon tai aasiaan työnhakuun, eläkeläiset sinne myös palvelutaloihin, siellä on halpaa jne.
Eikä täällä tuon jälkeen ole enää mistä eläkkeitä maksaa kun kaikki siirtyy halpamaihin, ei ole verotuloja eikä eläkemaksuja. Myös lääkäripalvelut voisi hoitaa vaikka virosta Skypellä, lääkkeetkin pitäisi sieltä tilata ettei suomen lääkemonopoli pääse enää lihomaan, kilpailukin on apteekkialalla kielletty.

Ainoastaan moni ison yrityksen johto tienaa ylisuuria tilejä, kuten myös kansanedustajat ja korkeat virkahenkilöt. Kumma kun maan talous laahaa niin kyllä se on julkinen puoli mistä pitää puristaa ylisuuret palkat ja lomat pois. Mitään ei tapahdu

Lupaavalta näyttää. Niin työntekijöiden kuin yritystenkin palkat ja palkkiot tulevat suomessa tippumaan, nyt vain pyristellään vastaan kun sitä ei haluta uskoa. Kaikki on muualla halvempaa.

Eniten olen ihmetellyt yhteiskuntaa siitä että osa ihmisistä voidaan palkkoineen kilpailuttaa ja osa ei. Missä on tasa arvo kun yrittäjä ja yritys voidaan kilpailuttaa muttei palkansaajaa? -Jos ihmiset ovat tasa arvoisia niin joko kumpikin voidaan kilpailuttaa tai ei kumpaakaan. Kun yrittäjyyden ehdot ovat tuollaiset niin eipä ole ihme ettei suomessa synny yrityksiä ja kansantalous laahaa. Yrittäjyys pitäisi tehdä niin edulliseksi että se olisi selvästi kannattavampaa kuin olla paikoillinen. Nyt asia on toisinpäin, ei ole järkevää yrittää kun on turvattua olla palkalla lomineen.

Pikkasen versosi sivuun alkuaiheesta mutta joskus niin.

Mielestäni Sastamala on aivan yhtä hyvä ja huono kuin muut suomen kaupungit.

Kaikkea hyvää ja aurinkoa kaikille. Nähdään jossakin halpamaassa.

Äänestä

> Sastamala kaiken hyvän kasvupaikka.
> Mitä helvettiä toi lause tarkoittaa ?

Minusta se jotenkin viittaa tuohon meidän kesämökkisenaattori Soiniin, ja sen vyönseutuun.
http://img.yle.fi/uutiset/politiikka/article6273269.ece/ALTERNATES/w580/LKS 29.8.2012 Timo Soini

Ennen aktiivista Karkun mökkeilyänsä, vielä 2003 paikkaillakin, Soinin Timppa oli kohtalaisen hoikka poika.

Mutta kun tää Sastamala kutunjuustoineen ja laiturikahvilan herkkuineen on tällainen "kaiken hyvän kasvupaikka", niin kylllä alkoi maha kasvaa ja retkottaa Soinilla. Se maha on vaan jatkanut kasvamistaan, koko ulkoministerin homman ajankin.

Äänestä

> Jos ensikesänä joku taho sastamalasta jäjestäisi retken kokemäenjoen
> vesistön alkulähteelle voisi olla paljon tulijoita ja voisin toimia oppaana.

Me sastamalaiset voidaan kyllä osoittaa se Kokemäenjoen alkukohta kaikille kiinnostuneille. Se joen alkukohta on Liekovesi ja siinä tarkemmin Hartolan voimalaitoksen alapuolelta alkava osuus.
http://www.rky.fi/read/asp/hae_kuva.aspx?id=105244&ttyyppi=jpg&kunta_id=790

Yläjuoksulla Kokemäänjoen vesistön alkukohtana voidaan pitää Pyhäjärveä, johon laskee usealta suunnalta Näsijärveltä ja Vanajavedeltä isohkoja jokia.

Mutta se että joku alkaisi järjestää jotakin tällaista yksittäistä retkeä "kokemäenjoen alkulähteille". Vaikka bussseilla tai kanooteilla tms. Sellaista kertareissua, sen näkyvää etukäteismmarkkinointia ja itse tapahtumaa, ei sitä saa millään kannattavaksi kenellekään järjestäjälle. Jos ei joku usko, niin kannattaa alkaa tehdä itte Excelillänsä omia laskelmiansa.

Ehkä joku innostunut melontaseura voi alkaa järjestää, jos heillä on harrastuksensa nimissä haluja ja resursseja kestää mahdolliset tappiot myös.

Äänestä
  • Pyhäjärvi on Kokemäenjoen vesistön keskusjärvi, johon laskee Näsijärven ja Vanajaveden reitit. Vanajaveden reitti jatkuu Längelmäveden ja Hauhon reiteille. Lisäksi vesistöön laskee Ikaalisten reitti Nokian alapuolella. Kyllä Kokemäenjoen vesistön alkulähteet ovat Kyrösjärven latvavesillä, Virroilla, Keurusselällä, Hauhossa, Vanajaveden latvoilla Hämeenlinnassa.

    Äänestä

  • Oikein!!

    Äänestä

  • Kyllä ne alkulähteet on jossain hevon vitun kuusessa. Ime purotaimenen hanuria.

    Äänestä

  • ålandpro kirjoitti:

    Kyllä ne alkulähteet on jossain hevon vitun kuusessa. Ime purotaimenen hanuria.

    Niin, ne alkulähteet on täältä aika kaukana ja niitä on monta. HVK:sta en tarkkaan tiedä missä se sijaitsee. Purotaimenen hanuria syön mielelläni niin kraavina, uunikalana kuin paistettunakin.😂😂😄😂😎😉

    Äänestä

Jaa voidaan pitää, mitä paskaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EiYmmärrä kirjoitti:

Sastamala kaiken hyvän kasvupaikka.
Mitä helvettiä toi lause tarkoittaa ? Vaikka väkiluku onkin lisääntynyt, se on tehty pakkoliitoksilla.
Mikä täällä kasvaa ? Metalliteollisuus on romahtanut , kumiteollisuus on siirtymässä ulkomaille. No levorannan autoliike kasvaa.
Tyhjät liiketilat kasvaa ja lisääntyy kunhan cittari saadaan auki. Ainakin kaksi liikettä tulee lopettamaan keskustasta kun tuo kaikkien palvoma pyhäkkö avaa ovensa.
Tuleeko mieleen mitä tarkoittaa: kaiken hyvän kasvupaikka ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu