Yksityiset parkkisakot ovat aiheettomia

P.e.n.t.t.i

Pentti on ollut hieman huolimaton muistutuksissaan, mutta kerrattakoon varsinkin palstan uusille lukijoille että:

Yksityisiä parkkisakkoja eli ns. valvontamaksuja ei tarvitse maksaa. Nämä ovat täysin vapaaehtoisia kanntusmaksuja parkkifirmoille.

Siis jos saatte yksityisen firman lapun ruutuun, niin tärkeintä on, että ette maksa ja että ette reagoi mitenkään.

Sitten kun perintäfirmasta tulee karhu, niin ilmoitatte etteä perintä on kohdaltani aiheeton koska en ole sopimusosapuoli. Asia on sillä hoidettu. Jos firma jatkaa, niin sitten rikosilmoitus yksityisyyden häirinnästä.

Kunnalliset pysäköintivirhemaksut sensijaan joutuu maksamaan, koska laki määrää niin.

30

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pysäköi_oikein

      KestokommentoijaPentti on taas pitkästä aikaa sen verran tolkuissaan, että suoltaa jälleen kerran vanhaa soopaa. Aika on vaan ajanut ohi Penan jorinoista: yksityiset valvontamaksut ovat moneen kertaan todettu lain mukaisiksi. Oletteko muuten huomanneet, että yksityinen valvonta on huomattavasti laajentunut ainakin pk-seudulla? Samoin pahimmat väärinpysäköijät ovat siistinet tapansa. Myös soraäänet ovat vaienneet, mikä kertoo tunnollisten autoilijoiden hyväksyvän tämän hyvin tarpeellisen valvonnan muodon.

      • Taitaa viimeisin oikeuden päätös olla se että maksuja EI saa periä omistajalta.

        Eli jos omistaja ei ole kuski, eikä kuskia kerro, niin 90% varmuudella ei saa kuskia selvill


      • 19plus19

        Mutta miksi firmat valehtelevat, että auton omistaja on velvollinen maksamaan niiden määräämän maksun tai sitten kertomaan, kuka ajoi silloin kun väitetty sopimusrikkomus tapahtui? Ja miksi ne valehtelevat, että omistaja menettää luottotietonsa ja joutuu maksamaan kalliit oikeudenkäyntikulut? Mitä tarpeellista tuossa ihmisille valehtelussa on?


      • 19plus19 kirjoitti:

        Mutta miksi firmat valehtelevat, että auton omistaja on velvollinen maksamaan niiden määräämän maksun tai sitten kertomaan, kuka ajoi silloin kun väitetty sopimusrikkomus tapahtui? Ja miksi ne valehtelevat, että omistaja menettää luottotietonsa ja joutuu maksamaan kalliit oikeudenkäyntikulut? Mitä tarpeellista tuossa ihmisille valehtelussa on?

        HELPPOA RAHAA!!!

        Voisihan he toki lisätä perintäkirjeeseen kohdan jossa voi kertoa kuskin tiedot jos ei ole itse ajanut, ja maininnan "Mikäli että tunnusta rikettä tai kerro kuljettajan tietoja, jatkamme kuljettajan selvittämistä omin keinoin"

        Noihan poliisikin toimii nopeuskamerasakkojen kanssa, ja hyvin homma pelaa, ei ongelmia


      • ihankuin

        lukisi "fanaattisten skodistien kirjoituksia"
        Nämä p........ puolustavat aikaa sitten laittomaksi todettua toimintaa.Ihan sama.
        Vain viranomainen voi toimia pysäköintivirhemaksujen antajana.


      • tupauuno
        19plus19 kirjoitti:

        Mutta miksi firmat valehtelevat, että auton omistaja on velvollinen maksamaan niiden määräämän maksun tai sitten kertomaan, kuka ajoi silloin kun väitetty sopimusrikkomus tapahtui? Ja miksi ne valehtelevat, että omistaja menettää luottotietonsa ja joutuu maksamaan kalliit oikeudenkäyntikulut? Mitä tarpeellista tuossa ihmisille valehtelussa on?

        "Mutta miksi firmat valehtelevat, että auton omistaja on velvollinen maksamaan niiden määräämän maksun tai sitten kertomaan, kuka ajoi silloin kun väitetty sopimusrikkomus tapahtui? Ja miksi ne valehtelevat,"

        Rikollisilla on sellainen taipumus. Kun hyvin valehtelee, niin aina joku maksaa turhaan, kun pelkää. Siksi ne valehtelee.


    • MeilläEiMakseta

      Pentti puhuu puoliksi asiaa, puoliksi potaskaa.

      Yksityinen "parkkimaksu" eli siis oikeastaan sopimusrikkomusmaksu PITÄÄ maksaa, jos sitä peritään auton parkkeeraajalta. Tästä on muutama oikeuden ennakkotapaus. Tässä suhteessa Pentti on väärässä. KANNATTAAKO heti maksaa onkin eri juttu, k.s. alempaa kohta B.

      Siinä taas veijari on oikeassa, että:

      A) jos maksua peritään omistajalta/haltijalta (näinhän se aina on, koska nimi haetaan rekisteritiedosta), mutta hän ei ole ajanut autoa, ei mitään tarvitse tehdä. Oikein.

      B) jos omistaja/haltija onkin itse parkkeerannut, mutta voi olla suhteellisen varma siitä, että valvontafirmalla ei ole näyttöä siitä, kuka on parkeerannut, voi käyttäytyä kuten kohdassa A. Omantunnon mukaan.

    • ykän

      Entä Turun hovioikeuden päätös 9.5.2016 S 15/1624 Mikäsen tausta on.

    • MokaajaMaksaa

      Maksat jos parkkifirma voi osittaa sinun ajaneen ja pysäköinen sopimuksen vastaisesti. Mikäli homma menee oikeuteen, maksat myös vastapuolen kulut. Pentti voi olla asiasta aivan mitä mieltä lystää, hän ei tule kuitenkaan apuun jos saat sakot ja perintätoimiston ja/tai oikeuden perääsi.

      Totta, ovat laajentaneet monessa paikassa toimintaansa. Ainakin Helsingissä. Tälläkin päätöksellä oli merkitystä kun taloyhtiä otti yhteyttä nimeltä mainitsemattomaan parkkifirmaan ja sopi heidän kanssa asiasta. Nyt on piha-alueet piha-alueita ja parkkialueet autoille. Noin viikko meni kun merkit tuli ja porukka oppi asian.

      • MokaajaMaksaa

      • Miksi he vasta oikeudessa näyttäisi todisteet kuka on ajanut...

        Voi tulla kalliiksi parkkifirmalle :)


      • pitkä.on.odotus

        Miksi sitten esimerkiksi minua ei ole haastettu oikeuteen, vaikka firman vankka mielipide on että minun tulee joko maksaa tai kertoa, kuka oli kuski joka heidän mielestään pysäköi väärin?


      • MeilläEiMakseta

        Siksi, että heillä ei ole olemassa näyttöä siitä, että olisit parkkeerannut auton. Mikään lakipykälä taas ei velvoita sinua kertomaan kuka ajoi, tai ylimalkaan mitenkään osallistumaan asian käsittelyyn parkkifirmaa auttaaksesi.

        Nämä ovat aivan normaaleja pelottelutaktiikoita. Meille väittivät, että omistajan velvollisuus on tietää kuka ajaa, ja vaihtoehtona on vain ilmoittaa auto varastetuksi. Ja että valvontakameran kuvaa on todisteeksi kuskista. Mitähän siitä olisi nyt aikaa, pari kolme vuotta, eikä ole mitään haasteita näkynyt. Valehtelivat kaikesta ja yritivät pelotella olemattomilla lakipykälillä. Firmoissa on jonkun pakko tietää kuka firman autoja milloinkin käyttää, mutta edes heidän ei tarvitse tätä tietoa antaa yksityisoikeudellisessa kiista-asiassa, tästä on oikeuden päätös.


      • tupauuno

        Jos osoittaa. Nythän pelataan sillä, että oletetaan, että kuski on rekisteriotteessa. Ja sitten väitetään, että maksu voidaan oikeudessa määrätä sen perusteella. Jos ei omistaja/haltija kerro, niin maksaa. Tällaista bullshittiä väitetään.

        Sen, joka lähettää laskun, pitää tietää vastapuolensa eikä olettaa sitä ja sitten vielä väittää, että jos ei kerro kuka ajoi, niin saa maksaa itse. Ei se näin voi olla.


      • tupauunoo
        Bussissa kirjoitti:

        Miksi he vasta oikeudessa näyttäisi todisteet kuka on ajanut...

        Voi tulla kalliiksi parkkifirmalle :)

        Ne bluffaa. Ei ne oikeuteen lähde, jos näyttöä ei ole.Itseasiassa laskun saa lähettää vain sopimuskumppanille. Se ei takoita sitä, että se lukisi rekisteriotteessa.


      • tupauunoo kirjoitti:

        Ne bluffaa. Ei ne oikeuteen lähde, jos näyttöä ei ole.Itseasiassa laskun saa lähettää vain sopimuskumppanille. Se ei takoita sitä, että se lukisi rekisteriotteessa.

        Ja vaikka olisi kuva kuskista, niin oikeudessa se vasta selvisi onko se omistaja vaiko ei!!!!

        Parkkifirma voi siis hävitä noin 200€ tai voittaa 40€... ei hyvä... sen sijaan omistaja tietää 100% varmuudella että hänestä ei voi olla kuvaa kuljettajana


      • P.e.n.t.t.i

        Valokuvaa ei todellakaan saa ottaa, ellei kameravalvonnasta ole ilmoitettu etukäteen P-paikalle ajettaessa.
        Ja jos kuva kuitenkin otetaan ilmoittamatta siitä, niin sitä ei voida käyttää todistusaineistona oikeudessa, koska se on laittomasti hankittua materiaalia.

        Yhteenvetona voidaan sanoa, kuten Pentti aina muistuttaa, että yksityisiä maksukehotuksia ei pidä maksaa. Ja jos karhua tulee, niin sitten pitää vain ilmoittaa, että ei ole sopimusosapuoli ja perintä on lopetettava aiheettomana.

        Mitään lisätietoja tai ylimääräisiä selittelyjä ei pidä vastineessa antaa. Kymmenen sanaa riittää.


    • Eeva-Aatami

      Asiallinen ja järkevä päätös oikeudelta. Alkanee tapa-väärinpysäköijät vähitellen ymmärtää, että yksityisalueelle ei ihan oikeasti voi pysäköidä miten haluaa. Viestiketjun aloittaja Pentti: kerro osoitteesi, niin kaikki halukkaat voivat tuoda autonsa pihaasi, koska sinun mielestäsi yksityisalueiden pysäköinninvalvonta on tarpeetonta ja jopa laitonta. Vitsi, vitsi; Penttihän asuu kunnan vuokratalossa, eli ei hänellä mitään omaa pihaa ole..

      • huomiokaaKulkuväylät

        Kunnan vuokratalon pihankin on oltava tyhjä paloautojen kulkea hätätilanteessa.
        Eivät pysäköintikiellot turhia ole.


      • MinäminäMinäminä
        huomiokaaKulkuväylät kirjoitti:

        Kunnan vuokratalon pihankin on oltava tyhjä paloautojen kulkea hätätilanteessa.
        Eivät pysäköintikiellot turhia ole.

        Olet harvinaisen oikeassa. Tätä tosiasiaa eivät tunnu haluavan ymmärtää nämä yksityistä valvontaa kritisoivat ja vähättelevät minä-minä-tyypit. Eihän sen väliä, vaikka naapurin huoneisto palaa kunhan MINUN autoni saa olla pysäköitynä pelastustielle..


      • tsot
        MinäminäMinäminä kirjoitti:

        Olet harvinaisen oikeassa. Tätä tosiasiaa eivät tunnu haluavan ymmärtää nämä yksityistä valvontaa kritisoivat ja vähättelevät minä-minä-tyypit. Eihän sen väliä, vaikka naapurin huoneisto palaa kunhan MINUN autoni saa olla pysäköitynä pelastustielle..

        Yksityisellä firmalla ei ole mitään toimivaltaa puuttua pelastustielle pysäköintiin.


      • suvel
        tsot kirjoitti:

        Yksityisellä firmalla ei ole mitään toimivaltaa puuttua pelastustielle pysäköintiin.

        Kun poliisikin sanoi mulle "Kuka sakottaa?Ei me tulla sakottaan tieliikenne-alueen ulkopuolelle AS Oy pihalle"


      • tupauuno

        Eeva-Aatami kyttää autoja ja laputtaa.


      • tsot
        suvel kirjoitti:

        Kun poliisikin sanoi mulle "Kuka sakottaa?Ei me tulla sakottaan tieliikenne-alueen ulkopuolelle AS Oy pihalle"

        Pelastustielle pysäköinti rikkoo pelastuslain 11. pykälää. Millään yksityisellä firmalla ei ole minkäänlaisia valtuuksia antaa siitä mitään sanktioita. Se, että jotain poliisipartiota ei sakotus kiinnosta, eri muuta asiaa mitenkään. Parkkifirmat tietty valehtelee tästäkin.


      • yksityinenjee

        Nepä antaakin rapsun pysäköinnistä ilman voimassa olevaa lupaa tai merkittyjen paikkojen ulkopuolelle. Pelastustiellä itsensä paljastaminen rikkoo sukupuolisiveellisyyttä mutta eivät parkkifirmat siitäkään sakota.


      • tsot
        yksityinenjee kirjoitti:

        Nepä antaakin rapsun pysäköinnistä ilman voimassa olevaa lupaa tai merkittyjen paikkojen ulkopuolelle. Pelastustiellä itsensä paljastaminen rikkoo sukupuolisiveellisyyttä mutta eivät parkkifirmat siitäkään sakota.

        Siinähän antavat. Maksaminen on täysin vapaaehtoista.


    • Entä jos on turvakielto ja siksi ei tule perintäkirjettä? Mites sitten toimitaan

      • Parkkifirman aina noudatettava myös itse maanomistajan asettamia sopimusehtoja. Ja valvontamaksu on aina osoitettava suoraan autoa ajaneelle henkilölle (henkilörekisterin käsittelyssä virheettömyysvaatimus). Ja sen lisäksi

        Huoltoajoksi katsotaan, jos erillisiä paikkoja ei ole osoitettu
        • Hankalasti kuljetettavien tavaroiden kuljetus ja huoltoliikenne.
        • Lasten kuljetus silloin, kun yhdellä henkilöllä on valvottavana vähintään kaksi alle seitsemänvuotiasta lasta.
        • Vammaisen ihmisen kuljettaminen tai tällaisen kuljettama ajoneuvo.
        • Alueen huoltoon ja vartiointiin liittyvä ajo silloin, kun se on välttämätöntä.
        • Taksilla ajo.

        Huom. Parkkifirma ei vartiointiliike, josta lait olemassa.


    • lapasex66

      parkkifirma vastaa rakennusfirmaa joka lupaa paljon , tekee vähemmän.

      a. mikään lasku keneltäkään ei ole lasku ennen kuin maksaja hyväksyy lähetetyn maksun , jokaisen laskun voi saattaa ( riidan alaisuuteen) syitä on yhtäpaljon kuin on asiakkaita/laskuja.
      ....tuote on epäkurantti, sopimus on vilpillinen , sopimus on epäpätevä , sopimuksesta puuttuu osapuolen nimi ( allekirjoitus) , sopimus on yksipuolisesti laadittu , sopimuksen todistaja puuttuu , sopimus ei ole alkanut , sopimus on loppunut ym ym ym .
      nykyinen näyttö perustuu heidän oletuksen mukaan siihen että pysäköintikiekko puuttuu ( sopimusta ei ole noudatettu )
      pysäköintikiekko on väärässä ajassa ( sopimusta on rikottu )
      pysäköintikiekko on kojelaudalla ( sopimus on tällä toimeenpiteellä osoitettu hyväksytyksi)

      jos et ole havainnut normaalia huolellisuutta ylläpitämällä määräyksiä tai sopimuskylttejä et ole sopimusta tehnyt.
      marketit / huolto asemat eivät ole yksityi alueita vaan ( julkisia yksityialueita ) näiden status ei juridisesti ole sama kuin yksityisalueen ( jonne ei siis kauppias pyydä ostoksille).
      vaikka sopimus löytyisi parkkialueelta , tämä sopimus pitää pystyä lukemaan ja ymmärtämään ja hyväksymään niin että et saata muuta liikennettä vaaran uhkaan , kuin myös itseäsi kuin myös muuta alueella oleilijaa.
      jos kyltin lukeminen ed mainitulla tavalla vaatii ensin ajoneuvon parkkeeraamisen menee koko sopimus epäpäteväksi .
      suoranainen rikos maksaa kehoitusta , koska olet osasyyllinen asian jatkumoon.
      alueet joissa merkintä on vilpittömän kunnossa , pitää tietenkin virheet korvata , ohjeistuksen mukaisesti , siinäkin ensin olevien lakien mukaisesti , eli lakia ei vähempiarvoinen seikka kumoa , varsinkaan yksityisalueen keksitty oma määräys.

      tyyliin ehdot ...ajelet alueella omalla vastuulla ( marketin /huoltamon piha )

      tyyliin ehdot.......jos et maksa meidän keksimää , meidän nimeämällä yksityis alueella , mistä ei ole säännöksiä suomen laissa , annamme maksumuistutuksen , jos et maksa vetoamme tieliikennelakiin sekä lakiin laskun maksamisesta.............karanneet häkistä juttuineen.

      huomio! omakotipihat , yksityisalueen maksukehoituksesta ei ole mitään ylärajaa missään laissa , miten ois tollanen 35 000 e kyltti pihaan , siinä vartiointifirman lippispää sais viedä aika potin pomottajille....joku hakee autoliikkeen auton ja ajaa sen pihaan.......jos tätä ei saada kuriin ja lakia aikaiseksi karkaa lapasesta.

    • sopimusonsopimus

      Asukkaiden piha-alueella parkkifirmat susia kaalimaan vahteina. Rikkovat itse sopimusehtoja parkkeeraamalla autonsa pihatielle. Huoltoajo ei koske yksityisoikeudellisten parkkifirmojen bisneskäyttöön, vaan heidän on kiltisti jätettävä auto taloyhtiön osoittamaan parkkiruutuun ja sieltä käveltävä (tervejalkaiset ihmiset) maanomistajan/-haltijan osoittamaan palvelupisteeseensä ja muistaa, että sopimus koskee kaikkia sopimuspuolia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2021
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1515
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe