Porin kaupunki heitti kaivoon 600 000 euroa lahjoittamalla tuon summan Makasaarille ja ties kenelle huisvitun lentäjille.
Hannus perusteli tukea sillä että se tuo työpaikkoja😡
Nyt kysyn, montako työpaikkaa tuli?
Virolaiset, lentäjä ja lentoemäntä, entä muita?
Ja miten aiotaan tuen jatkamista perustella vuoden 2017 aikana. Majasaari on jo ilmoittanut julkisuuteen SK:ssa, ettei 600 000 riitä.
Sosialistisen Porin Kaupungin Lentokone lentää tyhjänä, kyytiläisinä yhteiskunnan elätit, vain kansanedustajat ja kaupunginjohtajat sekä Kainulainen oman retkiryhmänsä kanssa.
Nyt taas on "ilmaisia lounaita" joita kokoomuksen idean mukaan ei saisi olla.
Hannus perusteli tukea sillä että se tuo työpaikkoja😡
Nyt kysyn, montako työpaikkaa tuli?
Virolaiset, lentäjä ja lentoemäntä, entä muita?
Ja miten aiotaan tuen jatkamista perustella vuoden 2017 aikana. Majasaari on jo ilmoittanut julkisuuteen SK:ssa, ettei 600 000 riitä.
Sosialistisen Porin Kaupungin Lentokone lentää tyhjänä, kyytiläisinä yhteiskunnan elätit, vain kansanedustajat ja kaupunginjohtajat sekä Kainulainen oman retkiryhmänsä kanssa.
Nyt taas on "ilmaisia lounaita" joita kokoomuksen idean mukaan ei saisi olla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Työpaikat tulivat 4 lentäjälle, 3 lentoemännälle, 2 lentokonemekaanikolle, 3 lastaajalle, 1 lennonjohtajalle, 4 kenttähuoltopäivystäjälle, 2 turvatarkastajalle, 2 matkustajapalvelijalle. Siinä nyt alkuun. Ei tuo ihan helppo homma ole hoitaa.
Toki aloittaja hoitelisi homman vasemmalla kädellään ja silmät sidottuna.
No mutta onhan työpaikkojen luonti helppoa!
Kylmä totuus on, että Jos ei ole maksavia lentomatkustajia niin silloin ei tarvita:
4 lentäjää, 3 lentoemäntää, kahta mekaanikkoa, kolmea lastaajaa, yhtä kokonaista lennonjohtajaa, 4 lentokenttähuoltomiestä, 2 turvatarkastajaa, 2 matkustajapalvelijaa.
Mihin muuten lentäjät maksaa veronsa, entä muut?
Kannattamattoman lentoliikenteen rahoitus ei kuulu kunnan toimialaan.
Näin toimitaan vain sosialistisissa järjestelmissä kuten Porissa.
Miksi pitää tyhjässä koneessa olla lentoemäntiä, maassa lastaajia ja matkustajapalvelijoita, ihanko vaan samasta syystä kuin vanhapiian tissit, - varmuuden vuoksi!
Missä luvatut työpaikat, Hannus ja "elinkeinoelämä"?
Hei hei, ...unohtui jotain!
Operaattori sai uusittua kaupungin tuen ansiosta maasturinsa ja hankittua loma-asunnon Leviltä.
Siispä työpaikan sai vielä 1 operaattorijohtaja, hänen 1 vaimonsa, 1 automyyjä Rinta-Joupilla, 2 huoltomiestä, 1 Rinta-Joupin autosihteeri, 1 Rintajuipin pihahuoltoassistenttilumenauraaja, 3 kirvesmiestä Kittilässä, 15 Rautakaupanmyyjää Kittilän K-Raudassa, 2Alkon myyjää usealla paikkakunnalla, 1 Porin tekninen kaupunginjohtaja.
Nyt perustamaan Porista kaupungin tuella uusia lentolinjoja kaikkiin lentopaikkoihin Suomessa niin saadaan luotua uusia työpaikkoja!
4 virolaista lentäjää sai töitä ja 100 porilaista opettajaa joutui pakkolomalle. Tuhansia oppilaita on ilman opettajaa kouluissa.
Tämä on porilaista talousmatematiikkaa jota opettaa korkeastikoulutettu diplomi-insinööri Hannus ja kouluavustajan avustaja Kiuru.
Joko on mietitty strategia millä saadaan ujutettua miljoona euroa ensi vuonna Kiurun lennättämiseen.
Pst...nyt hiljaa hissukseen mietitään...
Pori-brändi vaatii varmaankin sen, että tänne lentäisi maailman suurin matkustajakone Airbus 380! Siitä tulisi hyvää brändiä.
Se toisi enemmän työpaikkoja kun kone vaatisi moninkertaisen henkilöstömäärän.
Ja vuoroja voisi olla enemmän. Taas tulisi lisää työpaikkoja ja brändiä.
A-studiokin kertoisi valtakunnan mediassa porilaisesta hulluudesta.
Jos ei riitä rahat niin sammutetaan katuvaloja lisää ja vähennetään sairaaloista lämpöä ja lämmintä vettä. Hoitajat pakkolomille, kyllä muorit ja ukot pärjäävät keskenään sairaalassa.
Pst. Ja kehityskoordinaattoreita kaupungille lisää keksimään uusia kivoja törsäilyideoita.
Kaupungilla on nyt rahaa 15 miljoonaa, tonttien myynnistä.
Hei, kutsutaan Kainulainen töihin!!!!
Kainulainen nähty kaupungilla Kotiniemen ja koordinaattoriagenttinaisensa ja Hannuksen kanssa ostelemassa kansitakkeja...ei kai vaan...
Tonttirahaa on nyt 15 miljoonaa euroa.
Elinkeinoelämä haluaa myös rahaa. Jos se annettaisiin kavereille niin varmaan tulisi työpaikkoja. Ihan varmaan. Uskokaa nyt pois vaan.
Ja vielä enempi tulisi työpaikkoja jos kaupunki maksaisi muutaman vuoden ajan palkat.
Varmaan tulisi työtä ja työpaikkoja. Varmaan tulisi.