Valkoinen suomi oli lähes kehitysmaa

VasemmistonuorisoPelasti

Täikampa oli jokaisen kodin varustusta vielä 1940-luvulla. Samaan aikaan kun pääosin oikeistoa kannattanut lääkärikunta yritti päästä täistä(kin) eroon eugeniikan, eriarvoistamisen ja sorron avulla, oltiin länsimaissa jo otettu käyttöön todella ongelman ratkaisevat keinot.

Suomessa päästiin vasta 1960-luvulla eroon täistä, niin että sen vuosikymmenen lopulla syntyneet lapset eivät enää edes tiedä, mikä on täikampa. Kuten muistamme, 1960-luku oli aikaa, jolloin vasemmisto nousi esille kautta yhteiskunnan ja ajoi läpi uudistukset, jotka veivät meidät lähes samalle tasolle Ruotsin ja muiden länsimaiden kanssa.

Jos maassa olisi jatkettu valkoisten hiekkakuoppaan ampujien johdolla, ei täistä olisi päästy eroon koskaan. Ja nyt, kun Kokoomus on taas ollut hallituksessa parikymmentä vuotta, ovat täikammatkin taas tulleet käyttöön. Eriarvoisuuden tärkeydestä puhutaan päivittäin, matalapalkka-alojen palkat kun eivät kuulema ole tarpeeksi matalia, ja odotamme vain, että eugeniikasta tulisi virallista terveyspolitiikkaa taas uudelleen. MIllainen onni meitä taas odottaakaan oikeiston johtamassa suomaassa, päästäänkä vielä ihan oikeaan sotaankin, tappamaan oikein kovina miehinä. Eikö olisi ihanaa, leijonat, ihanaa se?

123

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aina-paksummaksi

      menee stallarien valehtelu.
      Mihin vielä ehtivät?

    • Puolueeton.palstalainen

      Sivistys riippuu siis täiden esiintymisestä? Mitäs jos mentäisiin tämän päivän lastentarhoihin vähän kyselemään. Joka perheessä, nyhyisten bideesuihkujen ja omien kerrostalosaunojen keskellä tulee tarhasta tiedotus, että täikampanja alkaa maanantaina.
      Täille ei voi mitään, kuten ei hiurvikärpäsillekään. Keskikaupungilla on alkanut esiintyä luteita, jotka saatiin pois asunnoista hyvin pian sotien ja kansainvaelluksemme jälkeen. Nyt ne tulevat taas, sillä ne viihtyvät liikkuvien ihmisten vaatteissa, kuten ne torakat ja täitkin. Enkä välttämättä tarkoita mamuja, vaan joka lomalla ympäri maailma vilistäviä suomalaisia, jotka matkustaat kuka missäkin ja millä tavoin tahansa.
      Syytä sinä nyt valkoista armeijaa mistä tahansa mieleesi tulee, niin täitä heillä ei viljalti ollut. Ennemminkin niillä punaisilla, mutta niistä ajoista on 100 vuotta. Miksi yhä elät niiden aikojen hurmassa? Käsikopelolla tässä voin väittää, etä suurimmassa osassa sukuja oli edustajia molemmilla puolilla. Se oli sitä aikaa, se.
      Ja mitä tulee leijoniin, he ovat jääkiekkoilijoita, ei poliitikkoja.
      Mutta sinä sekoitat kaikki iloisesti keskenään, täit, pelaajat, poliitikot, uudistukset, ammutut ja ampujat, vuosikymmenet ja edistyksen, peruskoulun, jne,
      Kaiken haluat panna paremmaksi kuten Trump.
      Naps.

      • menepä.permanenttiin

        "Mitäs jos mentäisiin tämän päivän lastentarhoihin vähän kyselemään."

        Kuten sanoin, aina kun valkokaartin tappajat tai heidän jälkeläisensä ovat vallassa, on maassa täitä. Joka kerta, kun heidät pistetään pariksi kymmeneksi vuodeksi oppositioon, yleinen elintaso kohoaa niin paljon, ettei edes köyhissä perheissä lapset tiedä, mitä täi tarkoittaa.

        "Mutta sinä sekoitat kaikki iloisesti keskenään, täit, pelaajat, poliitikot, uudistukset, ammutut ja ampujat, vuosikymmenet ja edistyksen, peruskoulun, "

        Kertoo meille maailmankuvansa Seiskalehteä lukemalla muodostava valkoporvari. Todellisuudessa kaikki riippuu kaikesta. Poliittiset päättäjät tekevät päätökset ja kansa on heidät tehtäväänsä valinnut.

        Opettajisto, josta enin osa oli kokoomusta äänestäviä, halusivat peruskoulun. Näillä S24:n palstoilla on eräskin kerta haukuttu peruskoulua kommunistien tekemäksi ja DDR:stä kopioiduksi. Se ei ollut kumpaakaan, esikuva tuli valovuosia silloinkin Suomea edellä olleesta Ruotsista.

        Mikä siinä ajatuksessa, että kaikilla on mahdollisuus tasokkaaseen yleissivistykseen on niin vastenmielistä? Sekö, ettei itse pärjääkään kun joutuu oikeasti kilpailemaan paikastaan sen sijaan että perisi asemansa ja ratsupiiskansa isältään?

      • Anonyymi
        menepä.permanenttiin kirjoitti:

        Tuollaisen oksennuksen voi päästää vain umpiluinen stallari.
        Tuollaista typeryyttä ei voi periä.
        Kyllä se on itse hankittua.Tällä palstalla on jatkuvasti hyviä esimerkkejä.

    • TotuuttaOnKunnioitettava

      Neuvostoliiton rikollinen sodankäynti 1939-1945 Suomen tuhoamiseksi heikensi suomalaisten elintasoa noin 20 rauhanvuoden verran.
      Elintaso palautui vuoden 1939 tasolle vasta noin vuonna 1958.
      Siihen asti korjattiin Neuvostoliiton aiheuttamia sodan tuhoja, asutettiin evakot ja vuoteen 1952 asti maksettiin valtavia sotakorvauksia hyökkääjälle.
      Suomalaisella sisulla ja työllä siitä noustiin.

      Aloittaja taisi erehtyä, kun puhui täikammoista. Niitä koirien täikampoja toki löytyi silloin osuuskaupastakin, nykyään vain lemmikkieläinliikkeistä, ja muotiväreissä

      Edes 40-luvun lopulla ei Suomessa ollut sitä kurjuutta, josta itärajan takaiset toverit saivat nauttia, kun tarjolla oli vain hapankaalia ja huonoa vodkaa.
      Niinpä Neuvostoutopia romahti, korvautui valitettavasti roistokapitalismilla ja sotauholla.

      • Taas-valehtelet

        "Elintaso palautui vuoden 1939 tasolle vasta noin vuonna 1958"

        Ja lähteet tälle tiedolle olivat? BKT:n mukaan vuoden 1939 saavutettiin aika pian sodan jälkeen. Sotakorvaukset olivat aika vaatimattomat ja niiden määrää vielä alennettiin, koska Neuvostoliitto tunsi sääliä pientä, rääsyissä kulkevaa täikansaa kohtaan.

      • TotuuttaOnKunnioitettava

        Kas kun BKT ei ole sama kuin elintaso. Hyvin suuri osa BKT:sta kytkeytyi sotatuhojen korjaukseen, viivästyneeseen infrastruktuurin rakentamiseen, sotakorvausten maksamiseen ja ties mihin.
        Olen elänyt ne ajat ja tiedän, että vasta 60-luvun alusta alkoi elintaso näkyvästi parantua.

        Ymmärtämättömyys ja halveksinta suomalaisia kohtaan paljastui sotakorvausten raskauden väheksynnästä.
        Suomelle, Neuvostoliiton hyökkäysten uhrille langetettu sotakorvus oli kansalaista kohden maailmanhistorian raskain. Sopii varmistaa luotettavista lähteistä
        Suomi ainoana maana II maailmansodan jälkeen maksoi korvaukset sovitulla tavalla.

        Neuvostoliiton korvausaikana myöntämä vähennys ei kompensoinut sitä, että se alussa kaksinkertaisti korvausten kokonaismäärän välirauhanneuvottelujen alkuehtona ilmoittamastaan summasta.
        Kuten tunnettua, Neuvostoliitto teki tämän hinnoittelemalla sotakorvaustuotteet mielivaltaisesti vuoden 1938 maailmanmarkkina-dollarihintatason mukaan, vaikka vastaava hintataso sotien jälkeen oli ainakin kaksinkertainen

      • Taas-valehtelet

        "Olen elänyt ne ajat ja tiedän, että vasta 60-luvun alusta alkoi elintaso näkyvästi parantua."

        Eli olet elänyt jossain hevon korvessa? Meilläpäin ainakin sähköt tulivat 40-luvun lopulla ja sitä tietä kaikki alkoi muuttua sähköiseksi, jääkaappikin tuli jo 50-luvulla. 60-luvulla oli jo ylituotanto. Joten älä siis yleistä jonkin pienen syrjäkyläpahasen tapahtumia koko Suomea koskeviksi.

        "Ymmärtämättömyys ja halveksinta suomalaisia kohtaan paljastui sotakorvausten raskauden väheksynnästä."

        Myös lahtaussodan punavankien kokeman vainon väheksyminen ja suorasanainen valehtele sen peittämiseksi osoittavat ymmärtämättömyyttä ja halveksuntaa suomalaisia kohtaan. He kokivat kuitenkin paljon kovemman kohtalon kuin sinä.

        Se nyt sitä paitsi vain on niin, että jos haluaa historialliseksi sankarikansaksi ja haluaa tappaa ihmisiä hirveät kasat päästäkseen kehumaan näillä saavutuksilla, sitä ei voi tehdä ilmaiseksi. Kaikella on hintansa. Suomaalaisuudella varsinkin, sitä hintaa maksetaan joka viikko, kun poliisit koijaavat tappelupukareita putkiin ja toisia paikattaviksi ja pelastuslaitokset kaivavat suuria kuolemaapekäämättömiä sankareita romuttuneiden autojen sisuksista.

        Onko tämä muuten historiapalsta vai joku entisten ss-natsien horinakerho?

      • TotuuttaOnKunnioitettava

        Edellinen ulostus on entiseltä (varmaan nykyiseltäkin) taistolaiskommunistilta.
        Kukaan muu ei entisiä tai nykyisiä natseja nähnyt eikä näe, koska natsikuvitelmat olivat ja ovat vain bolsukommunistien katkeruutta kun aikaisempi Stalinin kumppani, Natsi-Saksa huijasi hyökkäämällä väärään suuntaan.

        Asuintalossamme oli kyllä hissit ja muut hienoudet jo ennen Talvisotaa, ja yllätys, yllätys, ne toimivat sähköllä, eikä kammesta kiertämällä.
        Aatetoveriesi lentokoneet eivät saaneet tuhotuksi taloa Suomen tehokkaan ilmatorjunnan ansiosta. Suomella oli hyvät saksalaisaseet ja tutkat.

        Kärsikäämme nyt yhdessä kokoomustyperyksen (Katainen) vetämän vihervasurihallituksen ja sitä aikaisempien sählärien (kuten Holkeri, Koivisto) ja osaamattomien optiojohtajien tuhoaman Suomen hyvinvoinnin vuoksi.

      • Taas-valehtelet
        TotuuttaOnKunnioitettava kirjoitti:

        MInä ainakin ehdin nähdä palstalla kirjoituksen, jossa ylistettiin Hitleriä ja eritoten hänen harjoittamaansa vainopolitiikkaa, ennen kuin se poistettiin. Väitätkö tosissasi, että sekin oli jonkun "taistolaisen" kirjoittama?

        Mitä sinulla ylipäätään on taistolaisia vastaan? Mitä kukaan taistolainen on koskaan tehnyt sinulle? Miksi uhkut vihaa heitä kohtaan niin että päivystät täällä aamusta iltaan trollataksesi ja teet sen myös suoranaisesti valehtelemalla?

      • TotuutaOnKunnioitettava

        Palsta ei riittäisi kertomaan sitä vahinkoa ja pahaa taistolaiset aikanaan tekivät.
        En uhku vihaa, vaan vieläkin ihmettelen kuinka jotkut aikanaan sellaiseen vastuuttomaan hölmöyteen sortuivat. Ihmettelen myös niitä eläviä entisiä taistolaisia, jotka eivät aikaisempaa erehdystään vieläkään kadu ja pahoittele.

        Yhden suuren silloin valtioenemmistöisen yhtiöryhmän, jossa työskentelin, tuho aiheutui hyvin suurelta osin taistolaisten aiheuttamista alituisista häiriöistä.
        Jatkuvat häiriöt sotkevat yrityksen toiminnan, toimitusajat ja edellytykset laajennuksiin.
        Samaa tapahtui lukemattomissa suurissa ja keskisuurissa yrityksissä 70- ja 80-luvuilla samoin vahingollisin seurauksin.
        Mutta kuten sanoin, palsta täyttyisi jos jatkaisin listaa.

        Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos törppöjä on yhdellä puolella (taistolaiset),
        niin myös työnantajan edustajiksi ajautuu paljon törppöjä.
        Järkevä yhdessä kehittäminen toista osapuolta kunnioittaen kuolee silloin.

        Minä en ole kehunut kumpaakaan suurroistoa, en Hitleriä enkä tämän kumppania Stalinia, II maailmansodan aloittajia ja laajentajia, kymmenien miljoonien ihmisten murhaajia ja vahingoittajia.

        Hitler selustaturvasi Stalinille tämän hyökkäyksen Suomeen. Siksi myös Hitleriä ja Saksaa vihattiin syvästi koko Suomessa vuosina 39-40 ja vuoden 41 alussa.

        Voin myös todeta, että yhteistyö silloin välttämättömän ja AINOAN Suomelle keväällä 41 mahdollisen tukijan, Hitlerin ja Saksan kanssa 5.41-9.44 pelasti Suomen ja suomalaiset hirveältä kohtalolta. Hitler piti silloin lupauksensa Suomelle.
        Jatkosodan sankarivainajat, invalidit ja kaikki muu oli tietysti kallis hinta siitä, että vielä pahemmin ei käynyt.

      • OsoitaKunnioittavasi
        TotuutaOnKunnioitettava kirjoitti:

        "Palsta ei riittäisi kertomaan sitä vahinkoa ja pahaa taistolaiset aikanaan tekivät."

        Pahinta, mitä taistolaiset saivat aikaan, olivat kasvuprosentit, joihin ei oikeiston johdolla ole ylletty koskaan. Ja niiden seurauksena Suomen nousu muiden Pohjoismaiden tasolle, liki maailman kärkeä monissa asioissa. Taistolaisten lakot pitivät työväestön ostovoiman korkealla ja sitä kautta työttömyyden oletamattomana (ydessä jäkevän tulli- ja valuuttapolitiikan kanssa tietenkin).

        "Yhden suuren silloin valtioenemmistöisen yhtiöryhmän, jossa työskentelin, tuho aiheutui hyvin suurelta osin taistolaisten aiheuttamista alituisista häiriöistä."

        Tai sitten se johtui sinusta ja muista tauhkapäistä, joilla ei järki riittänyt pyörittämään puljua. Ja nyt yrität projisoida kyvyttömyyttäsi taistolaisiin.

        Kohtuullista olisi, että puhuisit suoraan: mikä yhtiö oli kyseessä ja miten taistolaiset sen "tuhosivat"?

        Oliko Nokian matkapuhelintenkin romahdus markkinajohtajuudesta taistolaisten vika? Sitähän kovasti selitetään Microsoftin "salajuoneksi"? Ei kai suomalaisenkaan yritysjohdon nyt niin tyhmä tarvitse olla, että antaa kusettaa itseään. Vaikka poliittinen ja sotilaallinen johto sitä olikin 1941.

        Selityksesi katkeruudellesi ovat lähinnä naurettavia. Taistolaisten "pahat teot" olivat pelkkää suun soittoa, kuten vaikkapa Kalle Holmbergillä. Se ei ollut yhtään mitään verrattuna siihen, mitä punaiset kokivat kansalaissodan jälkeen. Sinun ei tarvinnut pelätä väkivaltaa eikä elää syrjittynä omassa maassasi.

        Mikä on siis se todellinen syy? Sukulaisia Neuvostoliitossa? Juuret menetetyssä Karjalassa?

        Jos haluat totuutta kunnioitettavan. lakkaa kätkemästä sitä epämääräisiin itkuvirsiin.

      • TotuuttaOnKunnioitettava

        Kun puolueetonta arvioijaa taitaa olla hankala löytää, pyydän lukijoita arvioimaan, mutta vain sisimmässään kahta ylläolevaa kommenttia. Kumpi lukijan mielestä on katkeroituneelta ja kumpi historiaa viileämmin arvioivalta.

        Mielestäni kansalaissotaa kaikkine sankaruuksineen ja vääryyksineen ei ole syytä jauhaa joka asian yhteydessä.

        Yrityksiä romahtaa eri syistä. Kännykkänokia oli tyrmäävä esimerkki ylimmän johdon tuhoamasta yrityksestä. Se oli myös esimerkki optioiden ja muiden johdon etujen jakamisesta tuhoon asti ja vielä sen jälkeenkin. Taistolaisvahingot olivat toisenluonteisia ja yli 20 vuotta aikaisempia.

        "Kun puolueetonta arvioijaa taitaa olla hankala löytää, pyydän lukijoita arvioimaan, mutta vain sisimmässään kahta ylläolevaa kommenttia."

        : D Heh. Moni kyllä luulisi, että lukijat tekevät sen joka tapauksessa, ihan pyytämättäkin.

        "Mielestäni kansalaissotaa kaikkine sankaruuksineen ja vääryyksineen ei ole syytä jauhaa joka asian yhteydessä."

        :D Palsta on puolillaan kansalaissotaa käsitteleviä avauksia, joissa jarnutaan punaisesta terrorista ja Antikaisen grillaussessioista. Niihin tulee joskus, hyvin harvakseltaan muutama vastaus valkoisesta terrorista, joita seuraa hirveä ryöpytys mm. sinun taholtasi.

        2-3 palstaa päivystävää vakiohullua täällä "opettaa" ensin kolmea, nykyisin jo kuulema viittä stallaria, jotka eivät juuri koskaan tee edes avauksia. Pakko myöntää, että kun tuota touhua vähän aikaa katsoo, niin ainoa ajatus, joka tulee mieleen, on kysymys sinun ja kaveriesi mielenterveydestä. Ja hullujen kustannuksella on aina kiva pitää hieman hauskaa.

        Mutta vakavammin: kansalaissota liittyy aivan väistämättä taistolaisiin ja stalinisteihin, sillä se muodostaa näiden liikkeiden taustan. Valkoinen terrori ei katoa historiankirjoista sillä, että kaksi päästään nyrjähtänyttä jollain nettipalstalla yrittää todistaa sen olemattomaksi. Toki se on erinomainen tapa trollata: kiusataan ihmisiä loukkaamalla sellaisten muistoa, jotka todella joutuivat kärsimään ja valitaan kohde vielä nykyisen poliittisen asetelman mukaan niin, että tämä kiusaaminen varmasti kohdistuu puolustuskyvyttömään vähemmistöön. Tässä kuviossa ei sinänsä ole mitään uutta S24:ssä. 90% kaikista kirjoituksista näillä henkisen elämän kaatopaikoilla ovat tuota samaa, tuttu koulukiusaamisen kuvio ja kirjoitusten muustakin tasosta voi päätellä, että kirjoittajien ikäluokka on samaa kuin vastaavanlaisten youtube-videoiden rustaajien, joilla finnit pursuaa naamasta :D Epäilemättä sankalla katsojakunnalla on sama ongelma, ei noita juttuja kyllä ihan oikeasti muut jaksa, ellei kuulu siihen 0,05% kansasta, joka tosiaankin kai lukee Seiskan "toimittajien" kirjoituksia.

        Avautumisesi tuosta yritysasiasta nyt kuitenkin teki selväksi, että sinulla on motiivina katkeruus. Edelleen jäi epäselväksi, mistä se tarkemmin johtuu. Voisi tietysti ajatella, että et halua kertoa tuosta yritysryppäästä, koska pelkäät oman henkilöllisyytesi siinä paljastuvan. Miksi pelkäät henkilöllisyytesi paljastumista? Moni noin "suuren vääryyden" kokenut on kirjoittanut ihan omalla nimellään kirjan asiasta. Tuntuu aika huvittavalta, että ne kaikki kolme Suomen stallaria pelottaisivat sinua niin paljon :D

        Enemmän tuntuu siltä, että yrität valehdella itsellesi ja käytät palstaa hyväksesi siinä. Katkeruutesi ehkä tulee jopa henkilökohtaisesta elämästäsi, ehkä se joku pitkätukkahippi vei tytön, jonka olisit halunnut itsellesi. Sen jälkeen vähän kaikki sitten olikin taistolaisten syytä :D Harva nyt kuitenkaan otti aikanaan valkoisen puolenkaan juttuja niin todesta, että taistolaisten tarjoama toiseen suuntaan yksipuolinen totuus olisi liikuttanut sen enempää. Homman idean näkee jo siitäkin, että sen "sivistyneistön", joka 30-40-luvuilla nuppi kuumana palvoi valkoisia ja osa natsejakin, kakarat hilluivat taistolaisina. Taipumus korvata järki tunteilla on perinnöllistä :D Tosin vain eliitillä on siihen varaa, kun ainoastaan heillä on etuoikeus siivouttaa mentaalisten orgioidensa jäljet muilla.

      • TotuuttaOnKunnioitettava

        Ihan mielenkiintoisia, mutta osin patologisia nuo kommenttisi. Voin vakuuttaa että en ole katkera kyseisen yrityksen suhteen. Lähdin sieltä ajoissa parempiin tehtäviin.
        Harmittaa toki jäljellejääneiltä hölmöilyllä tuhottu työpaikka.

        Jonkin verran olen vihainen toisen (julkisen puolen) työpaikan melkeinpä organisoidusta mielivallasta ja valtavasti paisutetusta hallinnosta.
        Ei kuitenkaan enää kannattanut siirtyä muualle eläkkeen jo häämöttäessä.

        Toteamukseni taistolaisten suuresta vahingollisuudesta 70- ja 80-luvuilla mm. kansainvälisen kilpailun alaisten teollisuusyritysten menestykselle ja työllisyydelle pidän täysin voimassa.

        En muista käsitelleeni vapaus/kansalais/luokkasotaa - kapinaa tai yläluokan kuningasseikkailuja, joten en ota vastaan moitteitakaan niistä.
        Sota ja sen jälkiselvittelyt oli valtava kansallinen onnettomuus.
        Siinä oli sankareita ja tuomitsematta jääneitä, murhiinkin asti raskaita syyllisiä sekä aiheetta ja painavasta tai heppoisesta syystä tuomittuja.

        Kun kohta sata vuotta on kulunut ja kaikki historiantutkimuksella selvitettävissä olevat vääryydet on jo julkaistu ansiokkaissa kirjoissa, tulisi tässä päivässä elävien jo siirtyä asioihin, joihin voi vaikuttaa.
        Mielestäni esimerkiksi Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa - sotasurmat 1917-1918 (2015, 526s.) ja vastaavat muilta paikkakunnilta tekevät niin hyvin oikeutta kärsineille ja myös pyrkivät tuomaan esille mahdolliset syypäät.
        Eivät Suomi24:n kommentit tuo lisäarvoa tähän asiaan, vaan puna- JA valko-hurmahenkisyys on syytä hillitä.

        "Voin vakuuttaa että en ole katkera kyseisen yrityksen suhteen"

        Vakuuttelua vakuuttavampaa nyt ovatkin vain vitsit, jotka tarvitsee selittää. En ole katkera, mutta kuitenkin...

        https://www.youtube.com/watch?v=bUyNw9jsqPk

        ". Lähdin sieltä ajoissa parempiin tehtäviin."

        Kaikkein vakuuttavinta on menestyminen. Menestyneen katkeruus on aina suoraan puhumista ja oikeudenmukaisuutta!

        "Jonkin verran olen vihainen toisen (julkisen puolen) työpaikan melkeinpä organisoidusta mielivallasta ja valtavasti paisutetusta hallinnosta."

        Kukapa veronmaksaja ei ihmettelisi nytkin VVM:n osuutta budjetissa, joka on paisunut käsittämättömiin lukuihin samaan aikaan, kun maassa hädin tuskin on varaa hoitaa sairaita. Kuten muistamme, VVM on perinteistä oikeiston "talousmiesten" tonttia, vaikka ei sieltä kyllä Urpilaisenkaan aikana leikattu, päin vastoin.

        Jokaiselle haaskalle löytyy korppikotkia. Virkamiehiä ja muita hyväntekijöitä on toki hävytöntä verrata korppikotkiin. Korppikotkat eivät nimittäin itse ole vastuussa raadoista, joita syövät ja tarjoilevat sukulaisilleen ja kavereilleen. Mutta maailma nyt on niin vaikea paikka, on koko joukko hirveän vaikeita ongelmia, jotka vain pahenevat mitä enemmän niitä hoidetaan: lastensuojelu, huumekauppa, mielenterveystyö, kehitysapu, halvat vuokra-asunnot... kaikkeen tarvitaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän resursseja, koska ongelmat vain pahenevat HUOLIMATTA kaikesta aiemmasta panostuksesta. Noh, ymmärräthän, sellaisia ne vaikeat ongelmat ovat... ne pahenevat mitä enemmän niitä yritetään korjata.

        Vaikka en takuulla kuulu Thatcheristien suuriin ihailijoihin, niin se ei tarkoita, että olisin kaikesta heidän kanssaan eri mieltä. Luonnolisesti kehitys kulki niin, että kun Thatcheristit loputta pääsivät valtaan, osoittautui, että heidän viihteensä kuvasikin heitä itseään ihan yhtä hyvin kuin se oli kuvannut työväenpuolueen byrokraatteja. Oikeastaan se teki siitä vain vielä parempaa:

        https://www.youtube.com/watch?v=pQ02k4UuhEg

        Eikä tuo ole vain hyvää huumoria, se on mitä erinomaisinta opetusta siitä, kuinka maailma toimii, edelleenkin. Kylmän sodan vaikutus talouskasvuun oli monella tavalla positiivinen. Korkeaa poliittista moraalia tarvitaan vain nälkään kuolemiseen.

        "En muista käsitelleeni vapaus/kansalais/luokkasotaa - kapinaa tai yläluokan kuningasseikkailuja, joten en ota vastaan moitteitakaan niistä"

        En minäkään. Väistelet näitä itsellesi kiusalliseksi kokemiasi aiheita huolellisesti. Sinua ei myöskään haittaa, jos kansalaissodan PUNAISTEN tekemiin julmuuksiin viitataan, mutta reagoit välittömästi, jos viitataan PUNAISTEN kärsimiin vääryyksiin. Strange, my dear, isn't it?

        "Sota ja sen jälkiselvittelyt oli valtava kansallinen onnettomuus.
        Siinä oli sankareita ja tuomitsematta jääneitä, murhiinkin asti raskaita syyllisiä sekä aiheetta ja painavasta tai heppoisesta syystä tuomittuja."

        Voin olla näistä vain samaa mieltä.

        "kaikki historiantutkimuksella selvitettävissä olevat vääryydet on jo julkaistu ansiokkaissa kirjoissa"

        Pitää paikkansa. Siksi on hieman vaikea ymmärtää, mitä punaisesta terrorista jauhaminen tällä palstalla tekee tällä vuosituhannella. Se toki pitää paikkansa, että punainen terrori lietsoi valkoista, mutta ei silti tee syyttömien tappamisia ja tutkintovankien kurjaa kohtelua oikeutetuksi.

        "Toteamukseni taistolaisten suuresta vahingollisuudesta 70- ja 80-luvuilla mm. kansainvälisen kilpailun alaisten teollisuusyritysten menestykselle ja työllisyydelle pidän täysin voimassa."

        Taistolaisten lakkoilussa oli toki puhtaasti poliittisia rettelöitä, joilla ei ollut juuri tarkoituskaan parantaa työväestön asemaa. Toisaalta Suomi myös hyötyi tiettyinä aikoina muissa maissa, kuten Italiassa tai Ranskassa, eurokommunistien aiheuttamasta hämmingistä. Ei se kertomus niin yksipuolinen ole kuin miltä bunkkerin tähystysaukosta katsoen näyttää.

      • Anonyymi
        Taas-valehtelet kirjoitti:

        "Elintaso palautui vuoden 1939 tasolle vasta noin vuonna 1958"

        Ja lähteet tälle tiedolle olivat? BKT:n mukaan vuoden 1939 saavutettiin aika pian sodan jälkeen. Sotakorvaukset olivat aika vaatimattomat ja niiden määrää vielä alennettiin, koska Neuvostoliitto tunsi sääliä pientä, rääsyissä kulkevaa täikansaa kohtaan.

        ” Sotakorvaukset olivat aika vaatimattomat ja niiden määrää vielä alennettiin”

        Eivät todellisuudessa olleet mitenkään pienet ja oli irvokasta viedä valmiita teollisuustuotteita ilmaiseksi toiselle niistä maista, jotka aloittivat toisen maailmansodan!

        ”koska Neuvostoliitto tunsi sääliä pientä, rääsyissä kulkevaa täikansaa kohtaan.”

        Kas kun ei säälinyt omaa kansaansa, joka oli monta vertaa köyhempi?

      • Anonyymi
        Taas-valehtelet kirjoitti:

        "Elintaso palautui vuoden 1939 tasolle vasta noin vuonna 1958"

        Ja lähteet tälle tiedolle olivat? BKT:n mukaan vuoden 1939 saavutettiin aika pian sodan jälkeen. Sotakorvaukset olivat aika vaatimattomat ja niiden määrää vielä alennettiin, koska Neuvostoliitto tunsi sääliä pientä, rääsyissä kulkevaa täikansaa kohtaan.

        Sotakorvaukset olivat erittäin raskaat NL:n velkoessa Puna-armeijan tekemät tuhot Suomelta.

    • ownwfrjne

      Coloradon kuoriainen ja luteet ja täit sekä hirvikärpäset ovat idän tuliaisia joita kehittyneissä maissa niin esiinny.

    • revitosta72

      Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939. Suomi joutui 2. maailmansotaan sen alkuvaiheessa ja Lapin sota päättyi vasta huhtikuussa 1945. Pitkä sotajakso ja sen päälle sotakorvaukset veivät maan talouden 1800-luvun tasolle. Elintason laskusta kaikki syy menee NL:n ja sen viheliäisen johdon piikkiin.

    • ei_täikampoja

      Tietosi Suomesta ovat aivan väärät. Itse olen jo sitä ikäluokkaa joka aloitti kansakoulun juuri 1950-luvun alussa ja silloin koulussa pidettiin täitarkastuksia.

      Ja kansakoulumme 1. luokalla oli vain kaksi (2) oppilasta joilla oli täitä. Joten väittämäsi "täikampa oli jokaisen kodin varustus" on aivan väärä.

      Rintamaoloissakin suomalaiset miehet kävivät saunassa. Joten suomalaisia joukkoja ei vaivannut esim. punatauti joka kaatoi eurooppalaisia sotilaita 1. maailmansodan aikana epidemian luonteisesti. Rintamaoloissa suomalaiset sotilaat kärsivät korsuolosuhteissa ajoittain lutikoista mutta ei täistä. Saunakulttuuri piti tästä huolen. 1940-50 luvulla kotien ongelmana oli lutikka eikä hiuspohjan täi.

      Meillä kotona lutikkaongelma pidettiin kurissa hyvällä käytännöllä, sängyt ja petivaatteet vietiin talvella pakkassäilläkin ulos pitkiksi ajoiksi. Kyllä lutikat kuolivat silloisiin kunnon pakkasiin joita silloin vielä oli. Ja alusasut pestiin liki kiehuvalla vedellä ja lipeäsaippualla, tämä oli varma menetelmä. Pyykki käsiteltiin saunanpadassa sellaisella puisella melalla eli palovammoja ei äidille tullut.
      Nythän pesukoneiden pesuohjelmat suosii kylmäpesua eli maksimissaan voidaan käyttää 40 C asteista vettä. Toista se oli ennen kun pyykki pestiin 95 - 100 C vedessä, kyllä siinä "pöpöt" kuoli.

      Sinä et edes tiedä miten tuolloin v. 1940-50 elettiin. Minä tiedän koska elin silloin itse lapsuusvuosia. Lutikka ongelmaan vaikutti alkanut maaltamuutto koska useissa kaupunkiasunnoissa ei ollut edes omia kylpyhuoneita ollenkaan, monet kävivät yleisissä saunoissa kerran viikossa. Tuo aika oli vielä yleisten saunojen aikaa. Kerrostaloissa saattoi olla yhteinen pesula jossa pyykit pestiin.

      Meidän perhe asui jo silloin omakotitalossa jossa oli oma sauna. Pesukoneet alkoivat yleistyä vasta 1950-luvun loppupuolella. Sitä uutta "Upo" pesukonetta saatettin jopa esitellä naapureille ja tuttavillekin. Meilläkin saunan pata jäi pyykinpesusta pois tuolloin 1950-luvun loppupuoliskolla. (taisi olla v. 1957?)
      Näin ne ajat muuttuu.

      • horise.itsellesi.mummo

        "Sinä et edes tiedä miten tuolloin v. 1940-50 elettiin"

        Tiedänhän. Ihmiset olivat silloin tyhmiä, kurjia ja sairaita, suurimmaksi osaksi täysin turhan Jatkosodan seurauksena. Talvisodan vaikutukset kansakunnan terveydelliseen, taloudelliseen ja moraaliseen tilaan olivat yllättävänkin vähäiset. Jatkosota sen sijaan oli hirvittävän tuhoisa ja sen vaikutus näkyy vielä tänä päivänäkin kansanterveys- ja rikostilastoissa. Se oli jopa pahempi kuin kansalaissota.

        Miksi se jatkosodan, tyhmimmän sodan koskaan, puolustaminen on sinulle niin tärkeää? Koska et kestä ajatusta, että läheisiäsi on kuollut täysin turhaan ja osittain omaakin tyhmyyttään? Jatkosodalla oli laaja kannatus kansan keskuudessa sen alkaessa. Suurinta osaa miehistä ei suinkaan tarvinnut pakottaa mukaan. Mutta jo syksyllä 1941 suurimmalle osalle oli selvää, että tyhmyyksissään haukattiin sittenkin paskaa ja niin iso pala, että siinä olikin nielemistä. Viimeistään seuraavana vuonna jokainen oikeasti tiesi, hinta vielä maksetaan, joten 1944 kesän suurhyökkäys tuli yllätyksenä vain päämajan tiedustelulle ja Mannerheimille.

      • suuri_tuumailija_siinä
        horise.itsellesi.mummo kirjoitti:

        Mikäli vähän lukisit, sekä omaisit sen jälkeen vielä jonkinasteista ymmärtämystä, et kirjoittaisi noin typeriä. Mutta, eihän koira karvoistaan pääse, tahi stallari tyhmyydestään...

      • st.allari
        suuri_tuumailija_siinä kirjoitti:

        Mikäli vähän lukisit, sekä omaisit sen jälkeen vielä jonkinasteista ymmärtämystä, et kirjoittaisi noin typeriä. Mutta, eihän koira karvoistaan pääse, tahi stallari tyhmyydestään...

        Ja sinä voisit ottaa ne kolesterolilääkkeesi, että ei tulppaisi aivoissasi ihan noin paljoa. Usko minua: ne eivät ole kommunistien salaliitto sinun myrkyttämiseksesi.

        Haukut minua sen sijaan, että olisit osoittanut yhtäkään väitettäni vääräksi. Jos historiaa on sivunkaan lukenut, ei niitä voikaan osoittaa vääräksi.

        1940-50-luvuilla ihmiset olivat
        a) tyhmiä. Yleinen sivistystaso oli matala verrattuna nykyiseen. Kouluopetuksessa läpikäyty tietomäärä on huomattavasti lisääntynyt vuosien varrella ja saatavissa olevan kirjallisuuden määrä on huimasti lisääntynyt samalla kun hinta on laskenut. Vielä 1950-luvulla moni lääkäri aivan vakavissaan uskooi eugeniikkaan ja rotuteorioihin, vaikka jälkimmäisistä ei enää uskaltanutkaan ääneen puhua. Tieteen kannalta tänään tiedämme, että kummatkin ovat lähes täyttä huuhaata. Toki 1940-50-luvuilla uskottiin moneen muuhunkin asiaan, joille tänä päivänä vain nauretaan.

        b) kurjia. Sosiaaliturva oli heikko ja osassa perheitä kärsittiin jopa aliravitsemuksesta vielä 50-luvullakin.

        c) sairaita. Vielä 1950-luvulla polio ja tuberkuloosi olivat melko yleisiä sairauksia. Nykyisin suurimmalle osalle ihmisiä ne ovat tuttuja vain rokotteiden nimistä.

        Sodan vaikutus kohtiin b ja c on täysin selvä asia. Asuntojen ahtaus oli seurausta karjalaispakolaisten tulvasta ja sodan jälkeisenä aikana esim turbekuloositapausten määrä selvästi lisääntyi. Rikollisuus ja yhteiskunnallinen levottomuus olivat tuona aikana nykyistä yleisempiä. Poliiseja kuoli virkatehtävissä tiheämpään ja alkoholin runsas käyttö liittyi veteraanien elämäntapaan kautta koko yhteiskunnan. Tässä suhteessa muuten etu- ja takalinjan veteraanit eivät eronneet toisistaan.

    • demarienvihollno1

      ..voi voi, kun sdp keksi sähköt. Jakaikki hyvät asiat.
      Jos olisimme demareita seuranneet , suomea ja ihmisiä täällä, ei olisi olemassakaan. Ja lopulta pyrittiin sosialismiinkin siis aina1986 asti.
      Saksassa oli täi kammat jo 1949 pois ja italiaanot tulivat myymään jäätelöä ja tekemään työtä 50-luvun alusta alkaen.
      Vasemmisto aina on oluthankala asia suomelle-koskaan kehitystä...

    • vituutaa

      Jos punikit olisivat voittaneet sisällissodan ja pankkiryöstäjästä tullut Ylipäällikkö niin Suomi olisi Pohjois-Korean tasolla.

    • näinhän.se.on

      Aina kun oikeisto nakataan vittuun kuvioista, lähtee kehitys eteenpäin.

      • TodellisuusJaHarhat

        Neukuissa se vei alaspäin ja romahdukseen!

        Virossa taas vapautus nosti elintason kahdeksankertaiseksi!

      • harhat.oiotaan
        TodellisuusJaHarhat kirjoitti:

        Neukuissa se vei alaspäin ja romahdukseen!

        Virossa taas vapautus nosti elintason kahdeksankertaiseksi!

        Kenen elintaso Virossa on noussut? Helsingin sossu tulvii virolaisia ryysyläisiä. Ilman Suomen työmarkkinoita virolaiset viruisivat alkoholia kitaten niissä röttelöissään, joita eivät ole vieläkään saaneet ihmisasuntoojen näköisiksi.

        Minun silmiini ainakin pelkkä saamaton loiskansa.

      • TarkkisOnLoinen

        Virolaisten elintaso on noussut kahdeksankertaiseksi, kun pääsivät pskatunkiosta eroon!

        Suomi on saanut Virosta erinomaista koulutettua työvoimaa, joka ei sossua kaipaa! Viron rakennuskanta on parantunut silmissä!

        Sinä olt itse loinen etkä voi siksi sietää yritteliäitä ihmisiä!

      • harhat.oiotaan
        TarkkisOnLoinen kirjoitti:

        Virolaisten elintaso on noussut kahdeksankertaiseksi, kun pääsivät pskatunkiosta eroon!

        Suomi on saanut Virosta erinomaista koulutettua työvoimaa, joka ei sossua kaipaa! Viron rakennuskanta on parantunut silmissä!

        Sinä olt itse loinen etkä voi siksi sietää yritteliäitä ihmisiä!

        "Virolaisten elintaso on noussut kahdeksankertaiseksi"

        Josta yli puolet tulee Suomen Kelasta ja kolmannes Suomesta varastetusta tavarasta. Loput pimeästä viinasta ja huumeista.

        "Suomi on saanut Virosta erinomaista koulutettua työvoimaa, joka ei sossua kaipaa!"

        Jaa, ne Helsingissä muuten vaan sinne jonottaa. Luulevat raukat vissiin, että se on Alko, kun eivät osaa kieltä.

        "Viron rakennuskanta on parantunut silmissä!"

        Niinpä näyttää tehneen:

        https://www.youtube.com/watch?v=0yIE36gf4cc

        https://www.youtube.com/watch?v=7Bo-_K3fupg

        https://www.youtube.com/watch?v=KXiP9rAv0bc

        Kovasti vireää ja ahkeraa väkeä näkyy Virossa olevan ja lujasti näyttivät noilla videoilla töitä tekevän maansa eteen.

        "Sinä olt itse loinen etkä voi siksi sietää yritteliäitä ihmisiä!"

        Näin se on. En tosiaankaan yritä elättää itseäni perämoottoreita varastelemalla ja asuntoihin murtautumalla ja yrittämällä pestä siitä saadut rahat "rakennusfirmassa menestymällä" ja siinä sivussa hakkaamalla vaimoani, ajelemalla autolla huumepäissäni, ottamalla uusia tatuointeja, tappamalla parhaan kaverin humalassa puukolla tai potkimalla ja ajamalla lopuksi poliisia karkuun. Täytyy myöntää, että minusta ei tosiaan ole nykyiseen yritysmaailmaan, jota sinä taas edustat.

    • tunnettu.juttu

      Valkoiset ovat aina saaneet aikaan vain kehitysmaita. Näin myös Afrikassa.

    • OutoJuttu

      Mutta nyt on valkoiset poissa ja Afrikka vauras? Vai onko? Miksi ne pyrkii kaikin keinoin Välimeren yli?

      • omaansa.ottavat

        Hakeakseen valkoisten varastamat luonnonvaransa takaisin.

        Miten voi olla, että vaikka valkoiset "sivistivät" afrikkalaisia niin pitkän aikaa, niin ne vaan edelleen ovat niin "tyhmiä"? Ettei olisi ollut pelkkää hyväksikäyttöä ja kusetusta se "sivistäminen".

    • JotkutOsaaToisetEi

      Ei he mitään hae vaan tekevät hanttihommia! Eivät saa kotimaassaan aikaiseksi tuottavaa teollisuutta ja muistuttavat siinä suhteessa venäläisiä!

      • ------Eivät saa kotimaassaan aikaiseksi tuottavaa teollisuutta----

        Länsimaat tuhosivat siirtomaistaan kaiken niiden oman kulttuurin ja yhteiskuntarakenteet. Ei tyhjästä ole helppoa ponnistaa kuten luuolet. On länsimaissakin vaadittu kymmenien ja jopa satojen vuosien hidas kehitys ennen nykymenoa.

        Toista oli meillä suomalaisilla kun saimme 110 v ajan harjoitella ja kehittää omia yhteiskunnallisia ja muitakin organisaatioita sekä itsenäisyyttä, etu ja ylellisyys jota ei ole suotu yhdellekään länsimaan siirtomaalle.

      • G.C
        Anni_Huttila kirjoitti:

        ------Eivät saa kotimaassaan aikaiseksi tuottavaa teollisuutta----

        Länsimaat tuhosivat siirtomaistaan kaiken niiden oman kulttuurin ja yhteiskuntarakenteet. Ei tyhjästä ole helppoa ponnistaa kuten luuolet. On länsimaissakin vaadittu kymmenien ja jopa satojen vuosien hidas kehitys ennen nykymenoa.

        Toista oli meillä suomalaisilla kun saimme 110 v ajan harjoitella ja kehittää omia yhteiskunnallisia ja muitakin organisaatioita sekä itsenäisyyttä, etu ja ylellisyys jota ei ole suotu yhdellekään länsimaan siirtomaalle.

        == Toista oli meillä suomalaisilla kun saimme 110 v ajan harjoitella

        Korjaus: Saimme harjoitella 90 vuotta. Sen jälkeen meni parisenkymmentä vuotta oman yhteiskunnan puolustamiseen venäläistämistä vastaan, mikä onneksi päättyi itsenäistymiseen.

    • Pohjoinen maa Suomi haluttiin valkoisen vallan toimesta pitää maatalousmaana (mikä mieletön ajatus) koska talonpoika ei ole vasemmistolainen mutta teollisuustyöläinen on . Tämä ajattelu aiheutti Suomelle tavattoman vahingon ja jälkeenjääneisyyden jota sodan jälkeen ansiokkaasti kurottiin kiinni kun valkoisen vallan diktatuuri oli loppu. Nyt tuo samainen valta on saanut yliotteen viedessään meitä EU-liittovaltioon ja ollaankin luisuttu elintasossa ja BKT:ssa valtavasti alaspäin. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa yksi Euroopan halpatuotantomaista ja hyvä jos kohta ollaan enää sekään.

      • G.C

        Kummasti Suomen teollisuus kuitenkin kasvoi 1920- ja -30 -luvuilla (se oli alkanut jo Ruotsin vallan aikana ja päässyt vauhtiin 1860-luvulla). Samaan aikaan oli lisättävä myös maataloustuotantoa, koska tuontiviljan varassa eläminen oli näyttänyt karmeat seurauksensa vuonna 1918.

      • mikä.lie.siinäkin
        G.C kirjoitti:

        "Kummasti Suomen teollisuus kuitenkin kasvoi 1920- ja -30 -luvuilla"

        Kummasti vaan se ei juuri nostanut elintasoa.

      • G.C
        mikä.lie.siinäkin kirjoitti:

        "Kummasti Suomen teollisuus kuitenkin kasvoi 1920- ja -30 -luvuilla"

        Kummasti vaan se ei juuri nostanut elintasoa.

        Mitä höpötät? Suomen elintaso oli vuonna 1939 korkeampi kuin milloinkaan aikaisemmin ja selkeästi korkeampi kuin esimerkiksi 1920-luvulla.

      • syykin.löytyy
        G.C kirjoitti:

        Mitä höpötät? Suomen elintaso oli vuonna 1939 korkeampi kuin milloinkaan aikaisemmin ja selkeästi korkeampi kuin esimerkiksi 1920-luvulla.

        Niin, se alkoi kohota kun SDP tuli hallitukseen 1930-luvulla.

      • G.C
        syykin.löytyy kirjoitti:

        Niin, se alkoi kohota kun SDP tuli hallitukseen 1930-luvulla.

        Alkoi kohota jo 1932 ja lisääntyi vuosina 1933–1938 jopa viidenneksen vuodessa. SDP tuli hallitukseen vasta 1937.

      • mitenhän-tuokin-taas
        G.C kirjoitti:

        Alkoi kohota jo 1932 ja lisääntyi vuosina 1933–1938 jopa viidenneksen vuodessa. SDP tuli hallitukseen vasta 1937.

        Pientä oli verrattuna Neuvostoliiton teollisuuteen. Talvisodan alkaessa ei ollut edes kunnollista tykistöä eikä asepukua kaikille. Pärepihtejäkö se suomalainen teollisuus valmisti?

    • Täikampa

      Kansalaissodan eläneitä ei enää ole, joten kukaan ei omakohtaisesti pysty kertomaan sen ajan tapahtumista, mutta on toistaiseksi turhaa raapustaa sotiemme historiaan liittyviä huuhaajuttuja, koska yhä on niitä, jotka ovat eläneet ne vuodet ja tietävät, miten asiat olivat. Vieläkin on ihan voimissaan olevia 20-30 lukujen vaihteesa syntyneitä ihmisiä. Dokumentteja ja historiaa saa käsiinsä jokaisesta kirjastosta.

      "Valkoinen" Suomi oli jo vuosisadan vaihteessa maa, jossa jokaisella oli luku- ja kirjoitustaito, kouluja oli kaikkialla. Suomalaisia kansakoulunopettajia oli koulutettu jo 1850-luvulla Jyväskylän seminaarissa ja Sortavalassa. Jyväskylässä oli myös lyseo, josta valmistui suomenkielisiä ylioppilaita. Suomessa julkaistiin useita suomenkielisiä sanomalehtiä. Ruotsinkielisisä perheissä syntyneet kansalaiset opettelivat suomen kielen siinä kuin venäjänkin. Suomi oli monikielinen maa. Saksalaisia ja venäläisiä liikemiehiä tuli tänne aloittamaan teollisuutta, joka toimii yhä heidänkin nimillään.

      Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus saatiin 1900-luvun alussa. Eipä Suomea kehitysmaaksi voida nimittää. Suomi sai Aleksanteri I:ltä autonomian aseman, se sai pitää lakinsa ja rahansa. Ollaan sitten mitä mieltä muuten tahansa, niin se aika oli Suomen kannalta rauhallista aikaa ja kuten Aleksanteri sanoi, suomalaisista tuli kansakunta kansakuntien joukkoon.
      Nikolai II sitten rupesi venäläistyttämään Suomea, ja Helmikuun Manifesti laukaisi rauhattoman ajan. Ristiriidat kärjistyivät joka alueella.
      Ehkä sellainenkin aika oli tarpeen. Ehkä keskinäiset kaunat ja ahdistus oli pakko purkaa. Kuitenkin Suomi pystyi yhtenäisenä kansana seisomaan vaikeuksia vastaan sota-aikana.
      En ymmärrä, miten pikkumaisesti voidan arvioida kokonaisen kansakunnan historia täikamman läpi. Se osoittaa juuri sitä näköalattomuutta, joka on viime vuosina Suomen vallannut.
      Tänä päivänä pelätään maahanmuuttajia. He valtaavat Suomen, he kääntävät Suomen islamiin, he pukevat naisemme burkhaan. Heitä kun tuli maahamme viime vuonna peräti 30 00 henkeä. Osa tietenkin naisia ja lapsia, jotkut jopa yksin alaikäisinä, mutta verenhimoisina kaikki!
      Kyllä suomipojan housut nyt tutisevat, tähän uhkaan ei Talvisotaa voi verrata. Täitäkin!

      • ja.toisaalta

        ""Valkoinen" Suomi oli jo vuosisadan vaihteessa maa, jossa jokaisella oli luku- ja kirjoitustaito, kouluja oli kaikkialla."

        Mikä taas ei ollut "valkoisten" ansiota. Konservatiivit vastustivat kansakoululaitosta jo 1800-luvulla ja vielä itsenäistymisen jälkeenkin oli koko joukko niitä, joiden mielestä koko kansan kouluttaminen oli turhaa ja jopa turmiollista: menee hyvä työväki lukemalla pilalle!

        "Ehkä keskinäiset kaunat ja ahdistus oli pakko purkaa. "

        Se, mikä nykyisin sivuutetaan täysin, ainakin tällaisilla "historia"palstoilla kuin tämä, on se, että tuolloin yhteiskunta rakentui ajatukselle eriarvoisuuden "luonnollisuudesta". Kun Darwin saattoi Jumalan naurunalaiseksi, haettiin sosiaalisen eriarvoisuuden oikeutus seuraavaksi peesaamalla voittajaa, eli "luonnosta". Se, että päähän potkitut eivät vapaaehtoisesti alistuneetkaan osaansa, oli tietenkin "luonnotonta" ja "poliittisten kiihottajien harhaanjohtaman kansan vakava mielisairaus".

        On aika typerää yrittää ymmärtää 1900-luvun alun yhteiskuntaa ja sen jännitteitä tämän päivän arvomaailmasta käsin. Nykyinen arvomaailma on syntynyt liberaalien ja sosialistien vaikutuksesta eikä se vielä 1900-luvun alussa ollut olemassa muualla kuin unelmissa.

    • Täikampa

      Onkon sinulla se käsitys, että suomalainen rahvas eli vielä 1800-luvulla savupirteissä paremmasta elämästä tietämättä? Kansallinen herääminen tapahtui juuri niinä vuosikymmeninä. Oma sukuni on täysin talonpoikaista juurta. Lukkarin koulussa kirjoittamaan oppinut isoisoisäisä oli kunnankirjuri ja säästöpankin kamreeri. Hän koulutti 1870-80-luvuilla kaikki lapsensa ammatteihin, koska itse oli ollut torppari, eikä näin ollen kenellekään perintötilaa ollut tulossa. Opiskelu kävi suomen kielellä omassa kansakoulussa ja myöhemmin lyseoissa ja kauppakoulussa.
      Hänen vaimonsa hoiti talouden ja kasvatti lapsilauman ja hoiti karjaa, jonka maitotilillä selvitiin arkielämän maksuista. Ei heillä ollut sen ihmeempää poliittista vaikutusvaltaa, mutta totta kai he vastustivat manifestia ja kirjoittivat siihen nimensä, kuten lähes kaikki suomalaiset. Ei maaseudulla mitään sosialismia ollut, mistä se olisi 1800-luvun lopulla sinne tiensä löytänyt?

      Koulua vastustivat aluksi kaikki isännät, eivät halunneet omia poikiaan koulun penkille, koska pelkäsivät että sitten ei enää vaatimaton malaiselämä kelpaa. Kuka olisi jäänyt taloa pitämään, jos kaikista olisi tullut kirjanoppineita. Pappeja ja opettajia.
      Kaikki uusi on pelottavaa. Konservatiiveja ja fundamentalisteja on tänäkin päivänä vastustamassa kaikkea uutta. Tietysti aikanaan oli Jumalan tahto, että maailmassa oli eri yhteiskuntaluokkia. Maallistunut ihmiskunta huomasi, että kyseessä onkin politiikka ja raha, jotka asioita määräävät.
      Omatkin esivanhempasi varmasti ovat maaseudun ihmisiä. Pidätkö heitäkin kehittymättöminä ja näköalattomina, alistettuina puurtajina?

      • ja.toisaalta

        "Maallistunut ihmiskunta huomasi, että kyseessä onkin politiikka ja raha, jotka asioita määräävät."

        Niin, sosialistien johdolla. Tämän havainnon tekemisessä ja levittämisessä herra nimeltä Karl Marx ei ole sieltä merkityksettömimmästä päästä, oltiin hänen saavutuksistaan muuten mitä mieltä tahansa. Mutta ei hän ollut edes maailman ensimmäinen sosialisti. Hänen partansa on vaan niin tuuhea, että edeltäjät ja liikkeen sisällä olleet vastustajat eivät näy sen läpi.

        "Omatkin esivanhempasi varmasti ovat maaseudun ihmisiä. Pidätkö heitäkin kehittymättöminä ja näköalattomina, alistettuina puurtajina?"

        No nyt kun asian mainitsit, niin kyllä tuo aika osuva kuvaus monestakin heistä on. En minä näe heitä sen kummempina kuin muidenkaan esivanhempia. Miksi pitäisi?

        Haiskahtaa muuten sille, että tuo kamreerin isä torppari taisi itäsuomalaiseen tapaan olla vuokralla omalle veljelleen. Itä-Suomessa ei voi edes puhua torpparilaitoksesta samassa mielessä kuin Hämeessä ja Varsinais-Suomessa, jossa asutuksen tiheys oli toista luokkaa ja isännät kopeita parooneita fiinisti nokkaansa nirpistävine fröökynöineen.

      • Kondomivankkurit
        ja.toisaalta kirjoitti:

        Itä-Suomessa on olematon määrä kartanoita. Itäsuomalaiset omistivat maansa siinä missä pohjalaiset. Pirkanmaan väestöstä puolet oli maattomia. Lounais-Suomessa oli maattomia toiseksi eniten.

    • T-k.edelleen

      Varsinaissuomalaiset ovatkin siirtyneet tänne Ruotsista aikoinaan. Geenitutkimukset ovat osoittaneet, että Itä-Suomen asukkaat ovat perimältään aivan muuta kuin länsisuomalaiset.

      • Kondomivankkurit

        Montakohan kertaa Varsinais-Suomi on hävitetty miekalla, rutolla ja nälällä. Nuo tutkimukset taitaa olla lahtarien ja ruotsikkojen houreita.

    • Kondomivankkurit

      Komeat hyvin puetut erinomaisen hygienian omaavat neuvostomiehet antoivat Juntusrannan ämmille leipää ja keskijalkaa. Kainuun lahtari oli näreissään ja pisti ainakin Juntusrannan nuoret tytöt pariksi kuukaudeksi keskitysleiriin. Lahtari-Suomessa isännät raiskasivat säännöllisesti pientilallisten hameväkeä. Velat maksettiin monesti jopa pankinjohtajallekin luonnossa. Neuvostomiesten tulo pettukylään oli suuri ihailun ja ihmetyksen aihe Kainuun kurjuudessa.

      • peräkammarista-kajahtaa

        Palstan ykkösonanoija lempiaiheessaan :)
        Piti pari minuuttia taukoa, kun tunnelma tuli näppiksen ääressä liian kiihkeäksi. Muuten ihan terve kaveri...

      • TarkkisJaKondomit

        Tarkkispoikaa kuumottaa aina kun hän muna pystyssä sepittää erilaisia raiskauksia Suomessa! Todellisuudessa sellainen oli harvinaisempaa kuin mitä Tarkkis haluaa kuvitella. Väki oli ennen uskonnollista ja siveitä, isännillä oli omat vaimot ja köyhillä oli puukko, jota oltiin valmiita myös käyttämään äärimmäisen ruumiillisen kajoamisen aiheuttamasta suuttumisesta!

        Selvästi näkee, että Tarkkispojalla on ikuinen haave olla joko raiskaava puna-armeijalainen Berliinissä tai isäntämies oikeuksineen Tarkkispojan seksifantasioissa!

      • Kondomivankkurit
        TarkkisJaKondomit kirjoitti:

        Eikös tuossa yksi kohjo väittänyt varsinaissuomalaisten olevan germaaneja. Miten tämä on mahdollista ilman säännöllisiä joukkopanoja kartanoilla joissa enemmistö oli renkeinä, piikoina, torppareina ja mäkitupalaisina. Mistään 1200-luvun siirtolaisista ei nykyinen joukko taatusti polveudu.

      • TurhaVäite

        Väestö ei muutu kokoonpanoltaan miksikään väittipä ’yksi kohjo’ mitä tahansa!

      • Anonyymi
        TurhaVäite kirjoitti:

        Väestö ei muutu kokoonpanoltaan miksikään väittipä ’yksi kohjo’ mitä tahansa!

        Torppareita, mäkitupalaisia ja muita maattomia ne Varsinais-Suomen isännät oli. Varsinis-Suomesta lähdettiin isolla laumalla 1860-luvulla pimpukaa jakamaan jopa Keski-Suomen kivipeltojen isännille. Huoltovarmuus on Suomessa ollut aina ulkomailta tulevaa ruokaa. Lanttu, maito, nauris ja sitkeä elukan liha eli paska olivat suomalaisen talonpojan eväät 1950-luvulle asti. Poromieshän murhasi Lapista melkein kaikki laulujoutsenet sapuskaksi, koska surkea tehotaloutta edeltänyt paimentaminen ei Aslakkia elätänyt. Kulmunin ja Lepän toiminta ajaa isännät ja poromiehet aseistettujen vartijoiden valvomiin kolhooseihin. Porotaloutta ja maataloutta ei voida Suomessa ylläpitää ilman kolhooseja.

    • Paraatimarssia-Helsinkii

      Kovasti nämä suomalaiset ainakin tappelivat kehiysmaansa puolesa Kalle Rannan Arpia korvissa ja sydämessä teoksen mukaan. Ranta oli oikea vuonna 1939 tapahtumat rajan toiselta puolelta nähnyt kommunisti. Nuorteva kertoi kuulusteluissa miten hänelle oli vakuutettu Suomen olevan 'työläisten helvetti'. Minun muostaakseni kirjassa Petturien Testamentti tai Petturin Testamentti kerrotaan miten Toivo Antikaisen sisaren kanssa naimisissa oleva Niilo Wälläri oli pyytänyt eukkoaan hakemaan veljeltään heille suojaa Puna-Armeijan saapuessa maahan.

    • V.P.Lehto

      Olipahan taas oikein stalinistinen avaus palstan kestostalinistilta.

    • Anonyymi

      Ei voi olla totta. Joku on jäänyt kansalaisodan ajoille JUMIIN. Virsut kenkien sijaan.

    • Anonyymi

      Eräs yleisesti käytetty köyhyyden/varallisuuden mittari on kansalaisten sairastelu. Suomessa on aina ollut esim. tuberkuloosia enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä. Täit, ahdas asuminen, sydänsairaudet, surkea ravitsemustilanne, yms. tekivät kyllä Suomesta Euroopan köyhälistöön kuuluvan valtion sekä ennen sotia että sotien jälkeenkin.

      Poliittiset rajoitukset, rankaisematon väkivalta toisinajattelijoita kohtaan jne. tekivät Suomesta myös henkisen kurjalan.

      Turhaa on porvariston yrittää kehua yhtään millään elämää Suomessa ennen sotia. Syksyllä -44 tapahtunut demokratisoituminen ja henkinen vapautuminen nostivat Suomen lopulta vapaiden ja demokraattisten länsimaiden joukkoon.

      • Anonyymi

        Tuskinpa Enson tehdaspaikkakunnan asukkailla oli kiire rosvoja pakoon 80 vuotta. Norjalaisilla ja tanskalaisilla ei juuri näytä olleen halua puolustaa sitä väittämääsi varallisuutta. Ei edes Karjalan väestöä Huplin ja Niukkasen takia kammoksuva Väinö Tanner toivonut Enson menetystä 1940. Vasilevskihan se piruuttaan Enson ryösti ja esitti sen 'nerokkaana ideana' tuhota Suomen talous. Hitlerin vapautettua Norja ja Tanskan sekä Teräsmiehen otettua Kalastajansaarennon oli Suomella mahdollisuus käydä kauppaa brittien ja jenkkien kanssa enää pohjoisesta käsin. Britithän varmistivat Suomen myötäsotimisen Aatun kanssa uhkaamalla upottaa Petsamosta kesäkuun puolivälin 1941 jälkeen lähtevät alukset. Enson väestöä pidettiin hengissä Nuvostoliitosta ostetulla sapuskalla samalla tavalla kuin enemmistöä Suomen alueista.

      • Anonyymi

        ” Eräs yleisesti käytetty köyhyyden/varallisuuden mittari on kansalaisten sairastelu. Suomessa on aina ollut esim. tuberkuloosia enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä. Täit, ahdas asuminen, sydänsairaudet, surkea ravitsemustilanne, yms. tekivät kyllä Suomesta Euroopan köyhälistöön kuuluvan valtion sekä ennen sotia että sotien jälkeenkin.”

        Keuhkotauti oli yleinen vitsaus Euroopassa ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen penisilliini sen nopeasti hävitti!

        ”Poliittiset rajoitukset, rankaisematon väkivalta toisinajattelijoita kohtaan jne. tekivät Suomesta myös henkisen kurjalan.”

        Ei tehneet. Muiluttajia rangaistiin aina kiinnisaataessa ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue. Vain kommunistit olivat kiellettyjä. Meillä oli 30-luvun lopulla punamultahallitus ja melkoinen taloudellinen nousu!

        ”Turhaa on porvariston yrittää kehua yhtään millään elämää Suomessa ennen sotia. ”

        Miten niin? Meillä oli vapaat vaalit ja monipuoluejärjestelmä jo ennen Sotia... asia, jokaei itänaapurissa toteutunut vasta kuin vuoden 1991 jälkeen!

        ”Syksyllä -44 tapahtunut demokratisoituminen ja henkinen vapautuminen nostivat Suomen lopulta vapaiden ja demokraattisten länsimaiden joukkoon.”

        Maa oli demokratisoitu jo vuoden 1918 jälkeen! Neukku ei tuonut demokratiaa mihinkään maahan! Kaikkein vähiten omaansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalinin ja Hitlerin käskystä olisi koko kansa kuollut toukokuun 1940 jälkeen, jos olisivat päättäneet lopettaa elintarvikkeiden toimitukset. Enkuista ei tarpeeksi elintarvikkeita oltaisi saatu. Kymeenlaakso lahtarikulakitkin hikoili. Onneksemme sekä natsi että neukku hoitivat sen Jari Lepän hokeman 'huoltovarmuuden' lähes koko 40-luvun. Maataloutta ja porotaloutta ei Suomessa tarvita, jos ei kerta anneta paperitehtaitakaan työläisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Eräs yleisesti käytetty köyhyyden/varallisuuden mittari on kansalaisten sairastelu. Suomessa on aina ollut esim. tuberkuloosia enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä. Täit, ahdas asuminen, sydänsairaudet, surkea ravitsemustilanne, yms. tekivät kyllä Suomesta Euroopan köyhälistöön kuuluvan valtion sekä ennen sotia että sotien jälkeenkin.”

        Keuhkotauti oli yleinen vitsaus Euroopassa ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen penisilliini sen nopeasti hävitti!

        ”Poliittiset rajoitukset, rankaisematon väkivalta toisinajattelijoita kohtaan jne. tekivät Suomesta myös henkisen kurjalan.”

        Ei tehneet. Muiluttajia rangaistiin aina kiinnisaataessa ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue. Vain kommunistit olivat kiellettyjä. Meillä oli 30-luvun lopulla punamultahallitus ja melkoinen taloudellinen nousu!

        ”Turhaa on porvariston yrittää kehua yhtään millään elämää Suomessa ennen sotia. ”

        Miten niin? Meillä oli vapaat vaalit ja monipuoluejärjestelmä jo ennen Sotia... asia, jokaei itänaapurissa toteutunut vasta kuin vuoden 1991 jälkeen!

        ”Syksyllä -44 tapahtunut demokratisoituminen ja henkinen vapautuminen nostivat Suomen lopulta vapaiden ja demokraattisten länsimaiden joukkoon.”

        Maa oli demokratisoitu jo vuoden 1918 jälkeen! Neukku ei tuonut demokratiaa mihinkään maahan! Kaikkein vähiten omaansa!

        Keuhkotauti oli yleinen vitsaus Euroopassa ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen penisilliini sen nopeasti hävitti!

        Paitsi että sitä oli Suomessa enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä ja näin oli vielä vuosikymmeniä sodan jälkeenkin. Kehitysmaatasoa !

        Ei tehneet. Muiluttajia rangaistiin aina kiinnisaataessa

        Kovin harvoin vain saatiin kiinni ja jos jotain rankaistiin niin rangaistukset olivat muodollisia, ei mitään rikoksen vakavuusasteen mukaista.

        ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue. ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue.

        Vailla todellista valtaa, porvariston sylikoirana että saatiin maailmalle näytellä demokratiaa.

        ”Turhaa on porvariston yrittää kehua yhtään millään elämää Suomessa ennen sotia. ”
        ... asia, jokaei itänaapurissa toteutunut vasta kuin vuoden 1991 jälkeen!

        Nyt keskustellaan Suomen asioista, ei Venäjän. Näkyy olevan sinulle taas tavanomaisen vaikea pala nieltäväksi. Koeta kestää !

        Suomi ei ollut ennen sotia yhtään sen demokraattisempi kun itäblokin maat sodan jälkeen. Näennäisdemokratiaa eli demokratian näyttelyä.

        ” Paitsi että sitä oli Suomessa enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä ja näin oli vielä vuosikymmeniä sodan jälkeenkin. Kehitysmaatasoa !”

        Todellisuudessa vain hieman yleisempi ja keuhkotauti katosi nopeasti sodan jälkeen! Keuhkotautiparantolat tyhjenivät.

        Ei tehneet. Muiluttajia rangaistiin aina kiinnisaataessa
        Kovin harvoin vain saatiin kiinni ja jos jotain rankaistiin niin rangaistukset olivat muodollisia, ei mitään rikoksen vakavuusasteen mukaista.”

        Todellisuudessa kiinnisaadut rangaistiin AINA eikä rangaistus ollut suinkaan muodollinen. Meillä on aina ollut toimiva oikeuslaitos toisin kuin sanonkomämissä....

        ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue. ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue.
        Vailla todellista valtaa, porvariston sylikoirana että saatiin maailmalle näytellä demokratiaa.”

        Eduskunnalla ON AINA SUOMESSA VALTAA ja myös oppositiopuolueilla. Ennen sotia SDP oli mukana myös hallituksessa, joka lakeja sääti!

        ”Nyt keskustellaan Suomen asioista, ei Venäjän. Näkyy olevan sinulle taas tavanomaisen vaikea pala nieltäväksi. ”

        Tässä keskustellaan KAIKESTA ESIINTULEVASTA! Koeta kestää !

        Suomi ei ollut ennen sotia yhtään sen demokraattisempi kun itäblokin maat sodan jälkeen. Näennäisdemokratiaa eli demokratian näyttelyä.”

        Suomi oli selkeä demokratia JO ENNEN SOTIA ja sellaisena osin demokraattisempi kuin ”vaaran vuosina” sotien jälkeen!

        ----Suomi oli selkeä demokratia JO ENNEN SOTIA ja sellaisena osin demokraattisempi kuin ”vaaran vuosina” sotien jälkeen!-----

        Sinulla on outo käsitys demokratiasta. Kerro mitä kaikkia seuraavista asioista Kokoomus joutui sietämään sodan jälkeen:

        - muilutettiinko heikäläsiä rajan yli
        - raastettiinko kodeistaan tai yleiseltä tieltä metsään hakattaviksi
        - haettiinko eduskunnasta hakattaviksi
        - naulattiinko porvarien kokoontumistilojen ovia kiinni
        - tai särettiinkö heidän tilojaan
        - suljettiinko ja kiellettiin kokoomuslaisia lehtiä
        - suljettiinko heikäläisten painotaloja
        - kiellettiinkö heidän aatteellisia järjestöjään
        - kiellettiinkö työnantajien järjestötoiminta
        - kiellettiinkö Kokoomuksen toiminta
        - kiellettiinkö eli hävitettiin valkoisten vuoden 1918 muistomerkit haudoilta ja muualtakin

        Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta eivätköhän nämä aluksi riitä mittaamaan Suomen demokraattisuutta ennen sotia ja niiden jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keuhkotauti oli yleinen vitsaus Euroopassa ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen penisilliini sen nopeasti hävitti!

        Paitsi että sitä oli Suomessa enemmän kuin kaikissa muissa Pohjoismaissa yhteensä ja näin oli vielä vuosikymmeniä sodan jälkeenkin. Kehitysmaatasoa !

        Ei tehneet. Muiluttajia rangaistiin aina kiinnisaataessa

        Kovin harvoin vain saatiin kiinni ja jos jotain rankaistiin niin rangaistukset olivat muodollisia, ei mitään rikoksen vakavuusasteen mukaista.

        ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue. ja ennen sotia oli SDP ylivoimaisesti suurin Eduskuntapuolue.

        Vailla todellista valtaa, porvariston sylikoirana että saatiin maailmalle näytellä demokratiaa.

        ”Turhaa on porvariston yrittää kehua yhtään millään elämää Suomessa ennen sotia. ”
        ... asia, jokaei itänaapurissa toteutunut vasta kuin vuoden 1991 jälkeen!

        Nyt keskustellaan Suomen asioista, ei Venäjän. Näkyy olevan sinulle taas tavanomaisen vaikea pala nieltäväksi. Koeta kestää !

        ”Syksyllä -44 tapahtunut demokratisoituminen ja henkinen vapautuminen nostivat Suomen lopulta vapaiden ja demokraattisten länsimaiden joukkoon.”
        Maa oli demokratisoitu jo vuoden 1918 jälkeen! Neukku ei tuonut demokratiaa mihinkään maahan! Kaikkein vähiten omaansa!

        Suomi ei ollut ennen sotia yhtään sen demokraattisempi kun itäblokin maat sodan jälkeen. Näennäisdemokratiaa eli demokratian näyttelyä.

        Kyllä kai sinun luulisi tietävän, että todellista valtaa piti Lenin ja Stalin. Hassua miten sankarisi Lenin käski toimittaa viljaa Suomeen 1920-luvulla, koska sai palkaksi asiantuntemusta hylättyjen Inkerin paperitehtaiden pyörittämiseen. NEPIN avulla tienanneet olivat Suomesta kaikki lahtareita. Paperitehtaita Inkerissä pyörittänyt oli raiskannut niitä naaraita Hennalassa joita Lenin-setä väitti ihailevansa. 1920-luvulla oli useita katovuosia joiden aikana oltaisi kuoltu nälkään ilman neukkua. Pösilö voi lukea esimerkiksi Suomen maatalouden tilasta 1920-luvulla Matti Lackmanin tutkimuksista. Lackman tuskin on 'stallari'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Suomi oli selkeä demokratia JO ENNEN SOTIA ja sellaisena osin demokraattisempi kuin ”vaaran vuosina” sotien jälkeen!-----

        Sinulla on outo käsitys demokratiasta. Kerro mitä kaikkia seuraavista asioista Kokoomus joutui sietämään sodan jälkeen:

        - muilutettiinko heikäläsiä rajan yli
        - raastettiinko kodeistaan tai yleiseltä tieltä metsään hakattaviksi
        - haettiinko eduskunnasta hakattaviksi
        - naulattiinko porvarien kokoontumistilojen ovia kiinni
        - tai särettiinkö heidän tilojaan
        - suljettiinko ja kiellettiin kokoomuslaisia lehtiä
        - suljettiinko heikäläisten painotaloja
        - kiellettiinkö heidän aatteellisia järjestöjään
        - kiellettiinkö työnantajien järjestötoiminta
        - kiellettiinkö Kokoomuksen toiminta
        - kiellettiinkö eli hävitettiin valkoisten vuoden 1918 muistomerkit haudoilta ja muualtakin

        Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta eivätköhän nämä aluksi riitä mittaamaan Suomen demokraattisuutta ennen sotia ja niiden jälkeen.

        Samaa kai ne sai porskujen kavereita. Aikuisten oikeasti hei, pelloistamme nykypäivänäkin 60 prosenttia on rehupeltoja. Uskotko todella Akseli Koskelan ja lahtarien ruokkineen koko kansan ennen sotaa. Antti Rinteen vanhemmat ehkä Uudellamaalla saivat leipää. Hämeeseen, Pohjanmaalle ja Karjalaan tuli viljamakasiinit täyteen neukun leipäviljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Suomi oli selkeä demokratia JO ENNEN SOTIA ja sellaisena osin demokraattisempi kuin ”vaaran vuosina” sotien jälkeen!-----

        Sinulla on outo käsitys demokratiasta. Kerro mitä kaikkia seuraavista asioista Kokoomus joutui sietämään sodan jälkeen:

        - muilutettiinko heikäläsiä rajan yli
        - raastettiinko kodeistaan tai yleiseltä tieltä metsään hakattaviksi
        - haettiinko eduskunnasta hakattaviksi
        - naulattiinko porvarien kokoontumistilojen ovia kiinni
        - tai särettiinkö heidän tilojaan
        - suljettiinko ja kiellettiin kokoomuslaisia lehtiä
        - suljettiinko heikäläisten painotaloja
        - kiellettiinkö heidän aatteellisia järjestöjään
        - kiellettiinkö työnantajien järjestötoiminta
        - kiellettiinkö Kokoomuksen toiminta
        - kiellettiinkö eli hävitettiin valkoisten vuoden 1918 muistomerkit haudoilta ja muualtakin

        Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta eivätköhän nämä aluksi riitä mittaamaan Suomen demokraattisuutta ennen sotia ja niiden jälkeen.

        Ihan puhdasta sepitettyä soopaa! Yleistät rankasti muutamaa ääritapahtumaa!

    • Anonyymi

      suomessa on palattu vihreä vasemmisto valtaan, valta kaaokseen, nyt vallassa on ideoloogeja, katu-anarkisteja ja feministejä ja homoseksuaaleja.
      Kalliisti, Verovaroin on jo pelastettu raakoja terroristi tappajia. Joita sitten hyysätään kela lomilla suomessa lopun elämää. kallista touhua on pakiolais turismi suomessa !!
      Kovin kallista anarkisti sosiaalipoltiikka suomen veronmaksajille.
      Ja muutenkin suomesta on jo nyt tehty turvaton murjaanilandia jossa lapsetkin raiskataan.

      Täikamman tarve on tullut takaisisn, suomea viedään takaisin kehitysmaaksi. vastuusssa on isojen puoleuiden naivisti-ideologistit. Kultturimarxistit ja ahne
      rosvo marlkkinatalous tuhoaa maatamme !!

      Viron sisäministeri paljasti ikävn totuuden, ja sitä yritetään kieltää nyt urakalla suomessa.. -Miten kauan kielto onnistuu ?

      • Anonyymi

        ”suomessa on palattu vihreä vasemmisto valtaan, valta kaaokseen, nyt vallassa on ideoloogeja, katu-anarkisteja ja feministejä ja homoseksuaaleja.”

        TODELLISUUDESSA hallitus koostuu muutaman puolueen aivan tavallisista politiikoista, jotka ajavat puolueittensa edustamia arvoja!

        ”Kalliisti, Verovaroin on jo pelastettu raakoja terroristi tappajia. ”

        Eipä montaakaan.

        ”Joita sitten hyysätään kela lomilla suomessa lopun elämää. kallista touhua on pakiolais turismi suomessa !!”

        Heitä koulutetaan ja työllistetään! Ei Kela ole mikään ’lomatoimisto’!

        ”Kovin kallista anarkisti sosiaalipoltiikka suomen veronmaksajille. Ja muutenkin suomesta on jo nyt tehty turvaton murjaanilandia jossa lapsetkin raiskataan.”

        Yleistät yksittäistapauksia!

        ”Täikamman tarve on tullut takaisisn, suomea viedään takaisin kehitysmaaksi. ”

        Satunnaisesti on tarvittu päiväkotilapsilla. Yleensä pulma hoituu nopeasti.

        ”vastuusssa on isojen puoleuiden naivisti-ideologistit. Kultturimarxistit ja ahne
        rosvo marlkkinatalous tuhoaa maatamme !!”

        Käytä äänioikeuttasi niin ehkä apu löytyy.

        ”Viron sisäministeri paljasti ikävn totuuden, ja sitä yritetään kieltää nyt urakalla suomessa.. -”

        Todellisuudessa päästi suustaan sammakon. Monion nuorena kesäapulaisena tai opiskeluvaiheessa käytännön töissä, joka on oppia sekin tulevaan! Ei sille tasolle monikaan jää!

        ”Miten kauan kielto onnistuu ?”

        Mikä ihmeen ’kielto’? Se oli yksi mielipide muiden joukossa!

    • Anonyymi

      Fasistinen Suomi ei koskaan saavuttanut viljaomavaraisuutta, heppamiehet osasivat viljellä vain piikoja aitassa.

      • Anonyymi

        ” Fasistinen Suomi ei koskaan saavuttanut viljaomavaraisuutta”

        Suomi oli itsenäinen eikä millään tavalla fasistinen vuosina 1918-1939. Leipäviljan suhteen oltiin suurin piirtein omavaraisia.

        ” heppamiehet osasivat viljellä vain piikoja aitassa.”

        Tarkkispojan ikioma seksuaalinen turhautuminen tunkee jatkuvasti esiin:-D

        Kuinka sitten eduskunta halusi 1944 rauhanneuvottelut, mutta Tannerin, Mannerheimin ja Rytin juntta vannoi uskollisuutta Hitlerille ja esti näitä aselepokysymyksiä toteutumasta viimeiseen asti. Kyyditäänkö demokratiassa laillisuusmiehiä.

      • Anonyymi

        Unohditko ketkä oli kulakkien suurimmat tukijat sodan jälkeen ja jopa ennen sotia. Haanpäätä kiinnosti Jopi Herneiset enemmän kuin Tampereella tai Helsingissä itseään ruotsinkielisille herroille leipärahasta myyvät naaraat. Lauri Haarla oli parempi kuin Haanpää, vaikka ei ymmärtänyt ettei kaikilla riittänyt Iivari Takalan kykyä kahmaista pääomaa ruotsinkielisten herrojen käsistä. Talonpoika piehtaroi kuin porsas ruotsinkielisen pankinjohtajan antamilla lainoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sitten eduskunta halusi 1944 rauhanneuvottelut, mutta Tannerin, Mannerheimin ja Rytin juntta vannoi uskollisuutta Hitlerille ja esti näitä aselepokysymyksiä toteutumasta viimeiseen asti. Kyyditäänkö demokratiassa laillisuusmiehiä.

        Aatu olisi katkaissut elintarvikkeiden toimittamisen. Isännät ja poromiehet olivat saaneet 'Berliinin torilta' elintarvikkeita, mutta pelkäsivät silti yhtä paljon kuin nälkäänsä 'valtion muonaa' varastanut alikersantti Lehto. Oliko isäntiä tai poromiehiä hätäaputöissä in 50-luvun lopulla. Ahtaajat ja paperimiehet ahneuttaa tuhosivat Suomen työväenliikkeen liittoutumalla näiden kulakkien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sitten eduskunta halusi 1944 rauhanneuvottelut, mutta Tannerin, Mannerheimin ja Rytin juntta vannoi uskollisuutta Hitlerille ja esti näitä aselepokysymyksiä toteutumasta viimeiseen asti. Kyyditäänkö demokratiassa laillisuusmiehiä.

        ” Kuinka sitten eduskunta halusi 1944 rauhanneuvottelut, mutta Tannerin, Mannerheimin ja Rytin juntta vannoi uskollisuutta Hitlerille ja esti näitä aselepokysymyksiä toteutumasta viimeiseen asti”

        Jopas on taas asiantuntematon väännös historiankulusta!?

        TODELLISUUDESSA neukku vaati Suomelta 23.6.1944 ehdotonta antautumista, joka olisi toteutuessaan johtanut maan miehitykseen ja sovjetisointiin!

        ONNEKSI Ryti neuvotteli omissa nimissään Ribbentropin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Ryti tai hänen hallituksensa ei tee erillisrauhaa Saksan kanssa. Sopimuksen mukaan saimme Saksalta välitöntä sotilaallista apua ilmavoimien taholta sekä saksalaisen jvdivisioonan muodossa. Lisänä tuli mittava kalustoapu ja näiden avulla saatiin torjuntavoitot ja maa pelastui!

        Kun rintama vakiintui niin Ryti ja hallitus erosivat ja tie oli auki aselepoon ja rauhansopimukseen, joka saatiin paremmin ehdoin kuin keväällä!

        Ryti pelasti Suomen epäitsekkäällä toiminnallaan ja sitä ei stallari anna ikinä anteeksi!

        Joko valehtelet tai sitten vain olet onneton propagandan uhri. Kaikki ehdot olivat samoja paitsi näennäisesti sotakorvaus muka pienempi. Tosiasiassa Suomi maksoi neukun tulkintojen takia ihan sen saman summan mitä meiltä oli aiemminkin vaadittu. Eli ei mitään helpotusta saatu ja antautuminen oli tosiasia.

        300 miljoonaa on vähemmän kuin 600 miljoonaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        300 miljoonaa on vähemmän kuin 600 miljoonaa.

        -----300 miljoonaa on vähemmän kuin 600 miljoonaa.-----

        Neukku keplotteli kurssilla ja tavarain hinnottelulla niin, että loppulaskuksi tuli sama kuin rehellisesti laskettu 600 !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----300 miljoonaa on vähemmän kuin 600 miljoonaa.-----

        Neukku keplotteli kurssilla ja tavarain hinnottelulla niin, että loppulaskuksi tuli sama kuin rehellisesti laskettu 600 !

        Ja sinulla on varma tieto, että ryssa ei olisi missään tapauksessa keplotellut 600 miljoonasta 1200 miljoonaa?

        Mitä väliä sillä on paljonko tienasi. Neuvostoliitosta tultua leipää syötiin kansana lähes 60-luvun lopulle asti, vaikka korsu-kustaat julmisteli evakoille. Stalin olisi yhtenä päivänä kesän 1944 voinut herätä, päättää lopettaa elintarvikkeiden toimittamisen Suomeen ja lähettää kansan kapinoitua nälästä puna-armeijan miehet naimaan etenkin Etelä-Pohjanmaalle. Isäntien porjuntavoitot on uponneet kansan päähän. Miten toisen toimittamasta ruoasta täysin riippuvainen henkilö on saavuttanut 'torjuntavoiton'. Tuskin Amerikkaa kiinnosti Keski-Pohjanmaalla ja Ruotsissa evakossa olevat poromiehetkään, vaikka saattoivat niille sontaa puhua. Oli suorastaan ihme ettei 80-luvulla tehostettu maataloutta ja porotaloutta ajamalla syöpäläisiä kolhooseihin. Ulkomailta saadaan elintarvikkeissa parempaa, enemmän ja halvemmalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinulla on varma tieto, että ryssa ei olisi missään tapauksessa keplotellut 600 miljoonasta 1200 miljoonaa?

        Ei olisi koska tiesi itsekin, että siihen ei Suomi kykenisi. Ei neukku halunnut Suomea kaataa vaan saada ilmaiseksi hyvää tavaraa mitä se ei saanut muualta. Mitä se olisi Suomen talouden kaatumisesta hyötynyt, sotakorvaukset jääneet saamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun rintama vakiintui niin Ryti ja hallitus erosivat ja tie oli auki aselepoon ja rauhansopimukseen, joka saatiin paremmin ehdoin kuin keväällä!

        Joko valehtelet tai sitten vain olet onneton propagandan uhri. Kaikki ehdot olivat samoja paitsi näennäisesti sotakorvaus muka pienempi. Tosiasiassa Suomi maksoi neukun tulkintojen takia ihan sen saman summan mitä meiltä oli aiemminkin vaadittu. Eli ei mitään helpotusta saatu ja antautuminen oli tosiasia.

        ” Joko valehtelet tai sitten vain olet onneton propagandan uhri. Kaikki ehdot olivat samoja paitsi näennäisesti sotakorvaus muka pienempi. ”

        EI MITÄÄN NÄENNÄISESTI VAAN PUOLET PIENEMPI! Edellisellä kerralla juuri tähän kaatui sopimus! Puolet = PALJON!

        ”Tosiasiassa Suomi maksoi neukun tulkintojen takia ihan sen saman summan mitä meiltä oli aiemminkin vaadittu. ”

        KYLLÄ SE OLI puolet pienempi esittelyvaiheessa! Onko totuus taas myrkkyä Tarkkispojalle!

        ”Eli ei mitään helpotusta saatu ja antautuminen oli tosiasia.”

        Saatiinpa ja Välirauha oli TOSIASIA! Antautuminen taas on tyypillinen Tarkkispojan vale!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----300 miljoonaa on vähemmän kuin 600 miljoonaa.-----

        Neukku keplotteli kurssilla ja tavarain hinnottelulla niin, että loppulaskuksi tuli sama kuin rehellisesti laskettu 600 !

        ” Neukku keplotteli kurssilla ja tavarain hinnottelulla niin, että loppulaskuksi tuli sama kuin rehellisesti laskettu 600 !”

        Entä sitten? Se ei muuta miksikään sitä, että 300 on 300! Oletko tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on paljonko tienasi. Neuvostoliitosta tultua leipää syötiin kansana lähes 60-luvun lopulle asti, vaikka korsu-kustaat julmisteli evakoille. Stalin olisi yhtenä päivänä kesän 1944 voinut herätä, päättää lopettaa elintarvikkeiden toimittamisen Suomeen ja lähettää kansan kapinoitua nälästä puna-armeijan miehet naimaan etenkin Etelä-Pohjanmaalle. Isäntien porjuntavoitot on uponneet kansan päähän. Miten toisen toimittamasta ruoasta täysin riippuvainen henkilö on saavuttanut 'torjuntavoiton'. Tuskin Amerikkaa kiinnosti Keski-Pohjanmaalla ja Ruotsissa evakossa olevat poromiehetkään, vaikka saattoivat niille sontaa puhua. Oli suorastaan ihme ettei 80-luvulla tehostettu maataloutta ja porotaloutta ajamalla syöpäläisiä kolhooseihin. Ulkomailta saadaan elintarvikkeissa parempaa, enemmän ja halvemmalla

        ” Stalin olisi yhtenä päivänä kesän 1944 voinut herätä...”

        On sekumma kun Tarkkispojan mielilauseissa on aina verbissä -isi-? Eikö turhauta?

        ” Oli suorastaan ihme ettei 80-luvulla tehostettu maataloutta ja porotaloutta ajamalla syöpäläisiä kolhooseihin. ”

        On suoranainen ihme, että tyhmä Tarkkispoika jankuttaa kolhooseista länsimaissa! Se kun on kaikkein typerin muoto tuottaa mitään. Se oli neukkulan romahduksen yksi syistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----300 miljoonaa on vähemmän kuin 600 miljoonaa.-----

        Neukku keplotteli kurssilla ja tavarain hinnottelulla niin, että loppulaskuksi tuli sama kuin rehellisesti laskettu 600 !

        ” Neukku keplotteli kurssilla ja tavarain hinnottelulla niin, että loppulaskuksi tuli sama kuin rehellisesti laskettu 600 !”

        Ei tuo muuta miksikään sitä, että Suomi tyrmäsi keväällä 600 miljoonaa ja suostui syksyllä 300 miljoonaan! Eli Stalin laski summaa kesän torjuntavoittojen jälkeen!

    • Anonyymi

      Hyvin on jälkikasvu sisäistänyt asiansa.

      Eikö niitä Al-holin leirillä olevia ihmisiä nyt vaan vois ampua. Loppuu se perkeleen jahnaaminen. Terroristeja kaikki! Henki pois vaan saatana!! Hurme kirjoitti.

      • Anonyymi

        Noin juuri moni ajattelee - mutta yksikään "asemassa" oleva ihminen ei semmoista tietenkään sano.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin juuri moni ajattelee - mutta yksikään "asemassa" oleva ihminen ei semmoista tietenkään sano.

        Persu hurmehenki ajattelee täsmälleen samalla tavoin kuin kalifaatti.

        Leirillä kerrotaan toimivan Isisin islamilainen poliisi hisba, joka pitää leirissä kuria ja vaikeuttaa asukkaiden yhteydenpitoa ulkopuolisten kanssa, Sitä johtaa "emiiri", joka muun muassa kontrolloi aluetta, edesauttaa leiriltä pakenemista sekä määrää säännöistä ja rangaistuksista. Emiiri on perustanut leirille neljä prikaatia, jotka määräytyvät asukkaiden kansallisuuksien mukaan ja vastaavat eri tehtävistä. Yksi prikaateista panee toimeen kuolemantuomioita.

        Hallajugendin prikaati perusteilla?

        Eikös persut ole aika paljon lantasaapikkaita. Halla-aho tappaisi kaikki äänestäjänsä Kontulassa ja Myllypurossa, jos niiden aiheuttamilla kuluilla äijä tai härmän häijy saisi Hollolassa tai Lapualla uuren Jontikan.

    • Anonyymi

      90-luvulla alkanut somali-invaasio nosti meidät suomalaiset kehittyneiden maiden joukkoon.

    • Anonyymi

      Yhteiskunnat ei pääse synneistään. Ne jää kansakuntien häpeäksi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ja mihin ne yleisty? Rehupeltoihin ja viinan keruuseen. Näkyi siinä Iina Mikkolan pöljässä ohjelmassa poromiehelläkin oli komia jontikka 'kotan' eressä. Kyllähän se on sillä tavalla, että kommaritkin Venäjällä rakastaa kulakkia. Zjuganovi on Venäjän kulakkien aseilla pakotettu kehumaan kulakkien kykyä omavaraistua elintarvikkeissa pakotteiden takia. Todellisuudessa enemmistö suomalaisista ja venäläisistä haluaisi nähdä maanviljelijät ja poromiehet kolhooseissa. Kolhoosin duunari sai tuottamastaan ruokapalkan ja Hrutsevin aikana vähän setelirahaa.

        Stallarin outo ajatuksenkulku?

        ” Rehupeltoihin ja viinan keruuseen.”

        Ei viina kasva pelloissa eikä sitä koota traktorilla!

        ”Näkyi siinä Iina Mikkolan pöljässä ohjelmassa poromiehelläkin oli komia jontikka 'kotan' eressä. ”

        Niinköhän?

        ”Kyllähän se on sillä tavalla, että kommaritkin Venäjällä rakastaa kulakkia. Zjuganovi on Venäjän kulakkien aseilla pakotettu kehumaan kulakkien kykyä omavaraistua elintarvikkeissa pakotteiden takia. ”

        Mitäpä meille venäläisten tykkäämiset kuuluu?

        ”Todellisuudessa enemmistö suomalaisista ja venäläisistä haluaisi nähdä maanviljelijät ja poromiehet kolhooseissa. ”

        TODELLISUUDESSA kukaan suomalainen EI HALUA nähdä kolhooseja maassaan IKINÄ!

        ”Kolhoosin duunari sai tuottamastaan ruokapalkan ja Hrutsevin aikana vähän setelirahaa.”

        Ja tuottivat erinomaisen heikosti! Ei maataloudessa menesty 8 h työpäivällä missään maassa!

        Viinaksi se suomalainen ohra menee, vaikka kuinka inttäisit. Se on hyvä bisnes kulakille ja huono asia muille suomalaisille rahallisesti ja kansanterveyden kannalta. Osaatko pässi sanoa miksi Assadin porukka ei joudu kerjäämään Venäjältä ja Kiinalta muuta kuin maatalouskoneet. Miksi Latakiassa voidaan tuottaa oikeata ruokaa vaikka koko Lähi-idälle, kun Suomessa enemmistö tuotetusta viljasta menee alkoholiksi tai rehuksi. Latakiassa maa on sopivampaa maanviljelylle, kasvukaudet pitemmät ja sääolosuhteet ihanteelliset. Suomessa kulakki vinkuu käsiojossa märkää, kuumaa, kylmää ja hallaa syyksi huonoon tuottavuuteensa.

        ”Viinaksi se suomalainen ohra menee, vaikka kuinka inttäisit. ”

        Tarkkispoika horisee taas viinajuttujaan?

        ”Se on hyvä bisnes kulakille ja huono asia muille suomalaisille rahallisesti ja kansanterveyden kannalta. ”

        Ei Suomessa ole kulakkeja! Viihdyt taas sadan vuoden takaisessa?

        ”Osaatko pässi sanoa miksi Assadin porukka ei joudu kerjäämään Venäjältä ja Kiinalta muuta kuin maatalouskoneet. Miksi Latakiassa voidaan tuottaa oikeata ruokaa vaikka koko Lähi-idälle, kun Suomessa enemmistö tuotetusta viljasta menee alkoholiksi tai rehuksi. ”

        Kysytkö minulle oman höpöväittämäsi perään? Alkoholi ja rehu ovat oman sairaan mielesi tuotteita!

        ”Latakiassa maa on sopivampaa maanviljelylle, kasvukaudet pitemmät ja sääolosuhteet ihanteelliset. ”

        Muuta ihmeessä sinne:-D Pääset Assadille pässiksi!

        ”Suomessa kulakki vinkuu käsiojossa märkää, kuumaa, kylmää ja hallaa syyksi huonoon tuottavuuteensa.”

        Tuottaa silti hyvin ja EU mahdollistaa tuottamisen Suomessa,

    • Anonyymi

      Olihan meillä Kullervo traktori kovine kankineen.

      • Anonyymi

        Oli täitä ja lapsi kuolleisuutta, äidin perheessä 2 kuoli lapsena 1930-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli täitä ja lapsi kuolleisuutta, äidin perheessä 2 kuoli lapsena 1930-luvulla.

        Niin oli. Vielä 20- ja 30-luvuilla lapsia tehtiin paljon eikä terveydenhuolto ollut nykyisellä tasolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oli. Vielä 20- ja 30-luvuilla lapsia tehtiin paljon eikä terveydenhuolto ollut nykyisellä tasolla.

        Pohjoisessa ainakin isännät olivat kovia poikia muiluttamaan 'ikitielle' miehiä joiden työstä heidän perheensä toimeentulo yleensä riippui. Neuvostoliitossa nämä isäntien kommunisteiksi täällä ristimät yleensä ammuttiin vakoojina.

    • Anonyymi

      Vielä 1950-luvulla Suomessa asutiin sellaisessa kurjuudessa, että ei missään muualla sivistyneessä maailmassa. Suuri syyllinen kurjuuteen oli tietenkin porvariston aloittama Jatkosota.

      • Anonyymi

        Melkoista valetta.

        Suomi kehittyi ennen sotia hurjaa vauhtia lähelle muita pohjoismaita. NL:n aloittamat sodat löivät takapakkia,mutta jo 1950-luvulla Suomi nousi tasolle,jolle NL ei päässyt koskaan.

        Stallareita se harmittaa ikuisesti. Samoin Suomen itsenäisyyden säilyminen ja liitttyminen EU:iin ja Naton rauhankumppaniksi. Kommunismi on täysin hävinnyt.

      • Anonyymi

        Suurin syyllinen oli tietenkin kommareitten aloittama Talvisota, joka johti Jatkosotaan! Asuntotilanne parani nopeasti viimeistään 60- luvulla, jolloin elintaso Suomessa oli jo valovuosia edellä pskatunkiota!

        ----Talvisota, joka johti Jatkosotaan! -----

        Soopaa, mikään sota ei johda automaattisesti toiseen sotaan, aina tarvitaan aktiivinen päätös hyökkäyksen aloittamisesta ja sen Suomi teki kesäkuussa -41.

        Kyllä se voi johtaa! Oli kaksi syytä:

        1. Talvisodan oikeudettoman hyökkäyksen aluemenetykset ja miehistötappiot

        2. NL:n um Molotov ilmoitti neuvotteluissa marraskuussa 1940 Beliinissä maansa tavoitteena olevan ”saattaa Talvisota päätökseen!”

        Saksa tarjosi tältä turvaa!

      • Anonyymi

        Kurjuutta oli etenkin evakkojen pientilat. Sontapinetilat meni kiinni porukan lähdettyä Ruotsiin 60-luvulla. Ei ne tehdastyöläisten kämpät muuallakaan kummempia olleet. Selluköpsillä ja ahtaajilla sitäpaitsi tienestit kasvoivat jatkuvasti. Tehtaat ja Kostamus-projekti poistivat sitä Valtte Mäkisen asuttamaan kurjaa miljöötä. Kostamus-projektin duunarien asunnoissa Kainuussa oli omat saunat, kaupungeissa moni duunari kävi yhteissaunassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se voi johtaa! Oli kaksi syytä:

        1. Talvisodan oikeudettoman hyökkäyksen aluemenetykset ja miehistötappiot

        2. NL:n um Molotov ilmoitti neuvotteluissa marraskuussa 1940 Beliinissä maansa tavoitteena olevan ”saattaa Talvisota päätökseen!”

        Saksa tarjosi tältä turvaa!

        -----1. Talvisodan oikeudettoman hyökkäyksen aluemenetykset ja miehistötappiot
        2. NL:n um Molotov ilmoitti neuvotteluissa marraskuussa 1940 Beliinissä maansa tavoitteena olevan ”saattaa Talvisota päätökseen!”---

        Kumpikaan noista kahdesta ei aloita sotaa automaattisesti vaan aina jonkun pitää päättää hyökätä.

        Kohta 1 sinulla on mielenkiintoinen. Aluemenetykset, eli noinhan neukku teki Puolassa 1939 lähtiessään hakemaan takaisin menettämiään alueita mutta siellä te oikeistolaiset ette hyväksy tuota samaa asiaa sodan syyksi.

        Sodat Suomea vastaan aloitti Neuvostoliitto hyökätessään MR-sopimuksen tuella 30.11. 39.

        Puolaan NL hyökkäsi saman sopimuksen pohjalta ylittäen reilusti vuoden 1920 menetykset Puolassa.
        On ihan sama, mitä mieltä palstan kuvitellut "oikeistolaiset" ovat noista asioista.
        Kumma juttu, että juuri stallarit osaavat aina ilmoittaa, mitä mieltä jotkut muut ovat asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----1. Talvisodan oikeudettoman hyökkäyksen aluemenetykset ja miehistötappiot
        2. NL:n um Molotov ilmoitti neuvotteluissa marraskuussa 1940 Beliinissä maansa tavoitteena olevan ”saattaa Talvisota päätökseen!”---

        Kumpikaan noista kahdesta ei aloita sotaa automaattisesti vaan aina jonkun pitää päättää hyökätä.

        Kohta 1 sinulla on mielenkiintoinen. Aluemenetykset, eli noinhan neukku teki Puolassa 1939 lähtiessään hakemaan takaisin menettämiään alueita mutta siellä te oikeistolaiset ette hyväksy tuota samaa asiaa sodan syyksi.

        ” Kumpikaan noista kahdesta ei aloita sotaa automaattisesti vaan aina jonkun pitää päättää hyökätä.”

        Ei ole mitään automatiikkaa ja me tiedämme, että 30.11.1939 STALIN PÄÄTTI HYÖKÄTÄ,

        ”Kohta 1 sinulla on mielenkiintoinen. Aluemenetykset, eli noinhan neukku teki Puolassa 1939 lähtiessään hakemaan takaisin menettämiään alueita mutta siellä te oikeistolaiset ette hyväksy tuota samaa asiaa sodan syyksi.”

        Sodan aloitus ei riipu ”hyväksynnästä 80 vuotta jälkikäteen”!

        Neukku lähti sotaan M-R-sopimuksen pohjalta levittääkseen valtapiiriään! Stalin ja Hitler olivat sopineet, että neukku saisi etupiiriinsä Suomen, Baltian maat ja puolikkaan Puolaa! Siitä nämä sodat alkoivat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----1. Talvisodan oikeudettoman hyökkäyksen aluemenetykset ja miehistötappiot
        2. NL:n um Molotov ilmoitti neuvotteluissa marraskuussa 1940 Beliinissä maansa tavoitteena olevan ”saattaa Talvisota päätökseen!”---

        Kumpikaan noista kahdesta ei aloita sotaa automaattisesti vaan aina jonkun pitää päättää hyökätä.

        Kohta 1 sinulla on mielenkiintoinen. Aluemenetykset, eli noinhan neukku teki Puolassa 1939 lähtiessään hakemaan takaisin menettämiään alueita mutta siellä te oikeistolaiset ette hyväksy tuota samaa asiaa sodan syyksi.

        Neukkua ei kiinnostanut ”vanhat alueet” vaan valtapiirin levittäminen! Se pääsi sodan jälkeen pitkälle Itä-Eurooppaan, mutta 1991 iski arki päälle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Talvisota, joka johti Jatkosotaan! -----

        Soopaa, mikään sota ei johda automaattisesti toiseen sotaan, aina tarvitaan aktiivinen päätös hyökkäyksen aloittamisesta ja sen Suomi teki kesäkuussa -41.

        Neukku aloitti toisen maailmansodan kaksi viikkoa ennen Saksaa hyökkäämällä Aasiassa Japanin kimppuun. Neukku on siis suurin syyllinen toiseen maailmansotaan.

    • Anonyymi

      Olivat pakkotyölaitoksia kuten Suomessakin tuohon aikaan ja senkin jälkeen oli. Voi siis sanoa, että oli silloin orjuus voimassa Suomessakin.

      • Anonyymi

        ” Olivat pakkotyölaitoksia kuten Suomessakin tuohon aikaan ja senkin jälkeen oli. ”

        Oli toki ja niissä oli asiakkaina lähinnä miehiä, jotka laiminlöivät elätysvelvollisuutensa!

        ”Voi siis sanoa, että oli silloin orjuus voimassa Suomessakin.”

        Kaikki on suhteellista. Synnyin 40-luvulla Helsingin Kalliossa. Elämä oli toki niukkaa kaikilla, mutta ei silloin mitään täikampoja tarvittu!

      • Anonyymi

        Suomessa ei ole koskaan ollut orjuutta.
        Se on vain stallarien haavetta,koska oma ihannemaa oli puhdas orjavaltio niin keisarin kuin kommunistien aikana.

      • Anonyymi

        Miten niin? Ei niihin päätynyt kun hoiti velvollisuutensa!

      • Anonyymi

        Nooh päätyihän sinne parempaa väkeä. Herkko Päätalo oli yhdessä, vaikka oli marxilaisen analyysin mukaan kulakki.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Lapsi kuolleisuus oli 1930 -luvulla n.90 lasta 1000sta. Lähde tilastokeskus. Siitä käyrä on laskenut tasaisesti.

        1954 Suomessa loppui säännöstely, kulutusmarkkinat alkoivat toimia, 50-luvulla oli yleislakko ym. Vanhempani ovat eläneet 30-luvun, sota-ajan ym. Kyllä heidän kommentinsa oli että kuinka raskas elämä se on ollutkaan. Kun katsoo saman ikäisiä ihmisiä Ruotsissa niin huomaa että siellä on elintaso ollut hyvä. Ei sotaa, ym. Kyllä puutteellinen ja raskas elämä on jättänyt jälkensä vanhenpaan sukupolveen.

        Montako Ivar Kreugerin uhria sinun vanhempasi tai sinä olette muka tavanneet. Ruotsista muutti Amerikkaan tuhansia ihmisiä vielä 1932.

    • Anonyymi

      Ja silti oli parempi kuin punikkien Venäjä. Suomessa ja Ruotsissa varallisuus on jakautunut Magnus Västerbron 1860-luvun lopun kuvailemista nälkävuosista yhä tasaisemmin. Venäjällä 130 ihmistä omistaa 80 prosenttia maan varallisuudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5737
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2090
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1922
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1083
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe