Suomen työnantaja- ja työtenkijäjärjestöt ja näitä tukevat kokoomuksen ja SDP:n johtajat näyttävät olevan sulassa sovussa EU-politiikan suhteen.
Mutta kysyä sopii ensinnäkin sitä, ovatko Suomen kapitalistit ja työntekijät todellakin samassa veneessä? Ja toiseksi: onko Euroopan unionissa tarkoitus hävittää luokkaristiriidat? Kolmanneksi: vai ovatko nämä perinteisesti vastakkaiset ryhmät kannattamassa EU-jäsenyyttä ristiriitaisin, jopa vastakkaisin, työmarkkina-, talous- ja yhteiskuntapoliittisin väittein?
Vastaan kahteen ensimmäiseen kysymykseen kielteisesti ja kolmanteen myönteisesti.
Tarkastelen näitä kysymyksiä ensin työntekijäpuolen kannalta ja sitten työnantajapuolen näkövinkkelistä. Sen jälkeen olemme valmiita tarkastelemaan kysymystä siitä, istuvatko Suomen kapitalistit ja työntekijät todella samassa veneessä ja onko heidän väitteensä yhteneväiset EU-todellisuuden kanssa.
Talvella 1990 SAK:n silloinen EY-vastaava Peter Boldt vieraili Tampereen yliopistossa. Hän esitteli tuolloin seuraavanlaiset perustelut sille, miksi SAK:n johto kannattaa Suomen EU-jäsenyyttä: Kun Suomi on EY:n jäsen, kun Europarlamentin päätösvaltaa kasvatetaan ja kun vasemmistolla on enemmistö tuossa parlamentissa, niin näin saadaan Euroopan ja samalla Suomen kapitalistit kuriin.
Boldt ei esittänyt tuota järkeilyään pilanpäiten - vaan ihan vakavissaan.
SDP:n talouspoliittisten tavoitteiden osalta taas Kalevi Sorsan haastattelu Suomen Kuvalehdessä 1.11.1991 lienee edustavimmasta päästä. Tuossa haastattelussa Sorsa toteaa, ettei nyky-Suomessa enää ole mahdollista harjoittaa keynesiläistä lamanvastaista talouspolitiikkaa, mutta sitä vastoin kylläkin EY:n puitteissa. Tämä ilmenee selkeästi seuraavista sitaateista:
"Minä joka tapauksessa rupesin näkemään, että ensisenlaista keynesiläistä politiikkaa ei enää voitu harrastaa. Se ei toimi enää. Tai ainakin sen pitäisi olla kansainvälistä, esimerkiksi EY:n sisäistä, mutta joka tapauksessa tapautua yhteisössä, jolla vielä on rajat ulospäin... Mutta se ei toimi näissä pikku kopperoissa, joilla ei enäää ole seiniä vaan pelkkä kartalle piirretty viiva: muka raja." (Suomen Kuvalehti 44/91, s.9)
Syksyllä 1991 Ruotsin silloisen hallituksen pääministeri Ingvar Karlsson jätti yllättäen Ruotsin EY-jäsenyyshakemuksen. Se sai aikaan onnettoman dominovaikutuksen: Suomi ja Norja seurasivat kiltisti Ruotsin perässä vuonna 1992. Ruotsin sosiaalidemokraatit pitivät heinäkuun alussa 1994 puoluekokouksen, jossa kahden kolmasosan enemmistöllä äänestettiin Ruotsin EU-jäsenyyden puolesta. Ruotsalaisena sosiaalidemokraattina Karlsson esitteli seuraavat viisi syytä kyllä-äänten puolesta:
"Euroopassa tarvitaan demokraattista johtoa (1), on vahvistettava kansantahdon toteutumista koko eurooppalaisessa yhteisössä (2), on parannettava Euroopan työllisyyttä (3), on kehitettävä yhteiskunnallsta vapautta ja elämänlaatua (4) ja on rakennettava yhteinen rauhan- ja turvallisuudenjärjestö estämään konflikteja ja ratkaisemaan niitä." (5)
Ruotsin demareiden päämääränä näyttäisi olevan ruotsalaisen kansankodin vientiyritys Eurooppaan.
Tällaista ristiretkeläismentaliteettia on ollut havaittavissa myös Suomen ja Norjan demarijohtajien puheissa. Kysyä sopiikin, eikä pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden puolustamisessa olisi riittävästi työtä myös sosiaalidemokraateille.
Pohjoismaisten itsenäisten valtioiden kannattajien mielestä, joita ei ole mikään vähäinen joukko sosiaalidemokraattienkaan äänestäjäkunnasta, EU-jäsenyys hajottaa kansankodit Pohjolasta puhumattakaan siitä, että ne voitaisiin Pohjoismaiden tuella pystyttää ja juurruttaa vanhoihin EU-maihin.
SAK:n valtuusto äänesti Kiljavalla 28.5.1994 kannastaan Suomen EU-jäsenyyteen. Myönteinen kanta EU:hun hyväksyttiin SAK:n johdossa äänin 79-19, tyhjää äänesti 8. SAK:n valtuusto perusteli myönteistä kantaansa mm. sillä, että EU-jäsenyys vahvistaisi Suomen talouden kasvua ja työllisyyttä ja mahdollistaa elintarvikkeiden hinnan alenemisen. Nämä aineellisiin hyötyihin perustuvat argumentit ovat uusien tutkimustulosten myötä osoittautuneet vähintäänkin liioitelluiksi.
Tarkemmin tästä kerron myöhemmin ja tarkastelen Suomessa tehtyjä integraatiovaikutuslaskelmia ja niiden luotettavuutta.
Puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaa olisi outoa, jos SAK:n kaltaisella järjestöllä ei olisi kantaa Suoemn rauhanajan kenties suurimpaan talous- ja yhteiskuntapoliittiseen linjaukseen. Mutta vielä oudompaa on mielestäni se, kun SAK:n johdon pitkän ajanjakson aikana propagoima kanta EU-jäsenyyteen osoittautuu SAK:n jäsenistön etujen vastaiseksi. Kuukautta myöhemmin Ihalainen perusteli omaa myönteistä EU-kantaansa yleiseurooppalaisittain seuraavasti:
"Suomalainen ay-liike on jo nyt osa eurooppalaista ay-liikettä, mutta EU toisi meille uusia mahdollisuuksia sopia ja vaikuttaa Euroopan tasolla palkansaajille tärkeisiin sosiaali- ja työelämää koskeviin asioihin. Tiedossa olisi paljon osallistumis- ja vaikuttamispaikkoja EU-elimissä niin Suomessa kuin Brysselissäkin."
Ihalainen sai pari päivää myöhemmin palautetta IS:n yleisonosastossa, jossa kysyttiin Ihalaiselta seuraavasti:
"Oletteko tosissanne sitä mieltä, että SAK voisi vaikuttaa EU-koneiston kautta solidaarisemman talous- ja sosiaalipolitiikan toteuttamiseksi Suomessa? Toisin sanoen EU-virkamiesten lobbaus tuottaisi suomalaisen palkansaajan ja työttömän kannalta paremman tuloksen kuin esimerkiksi vaikuttamalla vaaleilla valittuihin kansanedustajiin Suomessa. Mitä merkitsee lörpötys osallistumis ja vaikuttamismahdollisuuksista EU:ssa, kun SAK:n ääni näytää olleen ja olevan hyttysen narinaa suomalaisessa suviyössä? Vai onko niin, että Suomi on liian pieni maa vaikuttaa?
Helsingin Sanomien 29.5.1994 mukaan SAK:n valtuuston itsenäisen Suomen kannattajat taas pelkäsivät johdon päinvastaisista vakuutteluista huolimatta unionijäsenyyden merkitsevän julkisten palvelujen alasajoa, sosiaaliturvan romuttamista, palkkojen alennuksia, naisten aseman heikkenemistä, maan itsenäisyyden menettämistä.
Näin ulkopuolisena tarkkailijana voin sanoa näistä peloista sen verran, että ne kaikki ovat toteutuneet EU-Suomessa. Vastaavathan ne pitkälle vastakkaisen työmarkkinaosapuolen ja sitä tukevien poliittisten taustaryhmien julkituomia EU-tavoitteita.
Mutta kysyä sopii ensinnäkin sitä, ovatko Suomen kapitalistit ja työntekijät todellakin samassa veneessä? Ja toiseksi: onko Euroopan unionissa tarkoitus hävittää luokkaristiriidat? Kolmanneksi: vai ovatko nämä perinteisesti vastakkaiset ryhmät kannattamassa EU-jäsenyyttä ristiriitaisin, jopa vastakkaisin, työmarkkina-, talous- ja yhteiskuntapoliittisin väittein?
Vastaan kahteen ensimmäiseen kysymykseen kielteisesti ja kolmanteen myönteisesti.
Tarkastelen näitä kysymyksiä ensin työntekijäpuolen kannalta ja sitten työnantajapuolen näkövinkkelistä. Sen jälkeen olemme valmiita tarkastelemaan kysymystä siitä, istuvatko Suomen kapitalistit ja työntekijät todella samassa veneessä ja onko heidän väitteensä yhteneväiset EU-todellisuuden kanssa.
Talvella 1990 SAK:n silloinen EY-vastaava Peter Boldt vieraili Tampereen yliopistossa. Hän esitteli tuolloin seuraavanlaiset perustelut sille, miksi SAK:n johto kannattaa Suomen EU-jäsenyyttä: Kun Suomi on EY:n jäsen, kun Europarlamentin päätösvaltaa kasvatetaan ja kun vasemmistolla on enemmistö tuossa parlamentissa, niin näin saadaan Euroopan ja samalla Suomen kapitalistit kuriin.
Boldt ei esittänyt tuota järkeilyään pilanpäiten - vaan ihan vakavissaan.
SDP:n talouspoliittisten tavoitteiden osalta taas Kalevi Sorsan haastattelu Suomen Kuvalehdessä 1.11.1991 lienee edustavimmasta päästä. Tuossa haastattelussa Sorsa toteaa, ettei nyky-Suomessa enää ole mahdollista harjoittaa keynesiläistä lamanvastaista talouspolitiikkaa, mutta sitä vastoin kylläkin EY:n puitteissa. Tämä ilmenee selkeästi seuraavista sitaateista:
"Minä joka tapauksessa rupesin näkemään, että ensisenlaista keynesiläistä politiikkaa ei enää voitu harrastaa. Se ei toimi enää. Tai ainakin sen pitäisi olla kansainvälistä, esimerkiksi EY:n sisäistä, mutta joka tapauksessa tapautua yhteisössä, jolla vielä on rajat ulospäin... Mutta se ei toimi näissä pikku kopperoissa, joilla ei enäää ole seiniä vaan pelkkä kartalle piirretty viiva: muka raja." (Suomen Kuvalehti 44/91, s.9)
Syksyllä 1991 Ruotsin silloisen hallituksen pääministeri Ingvar Karlsson jätti yllättäen Ruotsin EY-jäsenyyshakemuksen. Se sai aikaan onnettoman dominovaikutuksen: Suomi ja Norja seurasivat kiltisti Ruotsin perässä vuonna 1992. Ruotsin sosiaalidemokraatit pitivät heinäkuun alussa 1994 puoluekokouksen, jossa kahden kolmasosan enemmistöllä äänestettiin Ruotsin EU-jäsenyyden puolesta. Ruotsalaisena sosiaalidemokraattina Karlsson esitteli seuraavat viisi syytä kyllä-äänten puolesta:
"Euroopassa tarvitaan demokraattista johtoa (1), on vahvistettava kansantahdon toteutumista koko eurooppalaisessa yhteisössä (2), on parannettava Euroopan työllisyyttä (3), on kehitettävä yhteiskunnallsta vapautta ja elämänlaatua (4) ja on rakennettava yhteinen rauhan- ja turvallisuudenjärjestö estämään konflikteja ja ratkaisemaan niitä." (5)
Ruotsin demareiden päämääränä näyttäisi olevan ruotsalaisen kansankodin vientiyritys Eurooppaan.
Tällaista ristiretkeläismentaliteettia on ollut havaittavissa myös Suomen ja Norjan demarijohtajien puheissa. Kysyä sopiikin, eikä pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden puolustamisessa olisi riittävästi työtä myös sosiaalidemokraateille.
Pohjoismaisten itsenäisten valtioiden kannattajien mielestä, joita ei ole mikään vähäinen joukko sosiaalidemokraattienkaan äänestäjäkunnasta, EU-jäsenyys hajottaa kansankodit Pohjolasta puhumattakaan siitä, että ne voitaisiin Pohjoismaiden tuella pystyttää ja juurruttaa vanhoihin EU-maihin.
SAK:n valtuusto äänesti Kiljavalla 28.5.1994 kannastaan Suomen EU-jäsenyyteen. Myönteinen kanta EU:hun hyväksyttiin SAK:n johdossa äänin 79-19, tyhjää äänesti 8. SAK:n valtuusto perusteli myönteistä kantaansa mm. sillä, että EU-jäsenyys vahvistaisi Suomen talouden kasvua ja työllisyyttä ja mahdollistaa elintarvikkeiden hinnan alenemisen. Nämä aineellisiin hyötyihin perustuvat argumentit ovat uusien tutkimustulosten myötä osoittautuneet vähintäänkin liioitelluiksi.
Tarkemmin tästä kerron myöhemmin ja tarkastelen Suomessa tehtyjä integraatiovaikutuslaskelmia ja niiden luotettavuutta.
Puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaa olisi outoa, jos SAK:n kaltaisella järjestöllä ei olisi kantaa Suoemn rauhanajan kenties suurimpaan talous- ja yhteiskuntapoliittiseen linjaukseen. Mutta vielä oudompaa on mielestäni se, kun SAK:n johdon pitkän ajanjakson aikana propagoima kanta EU-jäsenyyteen osoittautuu SAK:n jäsenistön etujen vastaiseksi. Kuukautta myöhemmin Ihalainen perusteli omaa myönteistä EU-kantaansa yleiseurooppalaisittain seuraavasti:
"Suomalainen ay-liike on jo nyt osa eurooppalaista ay-liikettä, mutta EU toisi meille uusia mahdollisuuksia sopia ja vaikuttaa Euroopan tasolla palkansaajille tärkeisiin sosiaali- ja työelämää koskeviin asioihin. Tiedossa olisi paljon osallistumis- ja vaikuttamispaikkoja EU-elimissä niin Suomessa kuin Brysselissäkin."
Ihalainen sai pari päivää myöhemmin palautetta IS:n yleisonosastossa, jossa kysyttiin Ihalaiselta seuraavasti:
"Oletteko tosissanne sitä mieltä, että SAK voisi vaikuttaa EU-koneiston kautta solidaarisemman talous- ja sosiaalipolitiikan toteuttamiseksi Suomessa? Toisin sanoen EU-virkamiesten lobbaus tuottaisi suomalaisen palkansaajan ja työttömän kannalta paremman tuloksen kuin esimerkiksi vaikuttamalla vaaleilla valittuihin kansanedustajiin Suomessa. Mitä merkitsee lörpötys osallistumis ja vaikuttamismahdollisuuksista EU:ssa, kun SAK:n ääni näytää olleen ja olevan hyttysen narinaa suomalaisessa suviyössä? Vai onko niin, että Suomi on liian pieni maa vaikuttaa?
Helsingin Sanomien 29.5.1994 mukaan SAK:n valtuuston itsenäisen Suomen kannattajat taas pelkäsivät johdon päinvastaisista vakuutteluista huolimatta unionijäsenyyden merkitsevän julkisten palvelujen alasajoa, sosiaaliturvan romuttamista, palkkojen alennuksia, naisten aseman heikkenemistä, maan itsenäisyyden menettämistä.
Näin ulkopuolisena tarkkailijana voin sanoa näistä peloista sen verran, että ne kaikki ovat toteutuneet EU-Suomessa. Vastaavathan ne pitkälle vastakkaisen työmarkkinaosapuolen ja sitä tukevien poliittisten taustaryhmien julkituomia EU-tavoitteita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatka kirjoittelua ! Olen itsekkin EU-kriittinen ja olen lukenut ja tutkinut aineistoa tuolta saralta jokusen palsta millimetrin!
Se on iso kysymys....mihin meitä nyt ollaan viemässä
liekö ...(uusi maailmanjärjestys...?)