Tuntuu koko ajan siltä että oon yksin, kaikki ajattelee että menisit jo muualla, ei me haluta olla sun kaa.
Lukittaudun joka välkkä koulun vessaan ja itken siellä, viiltelen käsivarteeni ja ajattelen mitä tapahtuisi jos jonain päivänä vaan tappaisin itteni. Sit mun äiti ajattelee että oon hirveen läski vaikka oon ihan normaalipainonen joten yritän salaa pudottaa vähän painoo olemalla syömättä koulussa ja syödä kotona mahdollisimman vähän. Sit mun äiti on kans sanonu että oon ilkee, itsekäs ja epäreilu, mun pikkusisko vihaa minua ja isosisko ei välitä minusta. On koko ajan tosi epätodellinen olo kuin oisin unessa mutta vielä epätodellisempi. Minulla ei ole yhtään kaveria ja nytkin viiltelen itseäni.
Lukittaudun joka välkkä koulun vessaan ja itken siellä, viiltelen käsivarteeni ja ajattelen mitä tapahtuisi jos jonain päivänä vaan tappaisin itteni. Sit mun äiti ajattelee että oon hirveen läski vaikka oon ihan normaalipainonen joten yritän salaa pudottaa vähän painoo olemalla syömättä koulussa ja syödä kotona mahdollisimman vähän. Sit mun äiti on kans sanonu että oon ilkee, itsekäs ja epäreilu, mun pikkusisko vihaa minua ja isosisko ei välitä minusta. On koko ajan tosi epätodellinen olo kuin oisin unessa mutta vielä epätodellisempi. Minulla ei ole yhtään kaveria ja nytkin viiltelen itseäni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä perheesi välittää sinusta, vaikka ei kaikki aina niin sopuisaa olisikaan. Ootko ihan varma siitä, että äitisi ajattelee sinun olevan läski, onko hän sanonut niin? Jos olet normaalipainoinen, niin ei sinun tarvitse pudottaa painoa.
Kaverit on tärkeitä, varsinkin kouluaikana, ja on ihan ymmärrettävää, että tuntuu pahalta, jos koulussa on yksinäinen. Ehkä voisit kokeilla löytää joitakin ihmisiä, jotka suhtautuu sinuun positiivisemmin, ja olla niitten kanssa välitunnilla? Jostainhan se kavereitten etsiminen pitää kuitenkin aloittaa. En tiedä tarkalleen, mikä tilanteesi on, oletko koulukiusattu?
Jos tappaisit itsesi, niin se olisi todella suuri suru ja menetys perheellesi. Se olisi menetys myös itsellesi, menettäisit siinä oman tulevaisuutesi. Joskus elämässä on rankempia aikoja, mutta niitten jälkeen alkaa sitten helpottamaan. Koeta vaan kestää rankkojen aikojen yli, kyllä elämä vielä sinullekin hymyilee.
Minua kiusattiin alakoulussa ja menin aivan muualle yläkouluun mutta edelleen tuntuu diltä rttä olen koko ajan yksin enkä uskalla puhua muille kun pelkään että teen jotain väärin ja he alkavat kiusaamaan minua
Ja jos mä en kotona tottele äitiä niin se alkaa heti huutaa mulle mutta ei se koskaan huuda mun sisaruksille
Kiusatuksi tuleminen saattaa monilla aiheuttaa samanlaista pelkoa, mitä sullakin on. Ehkä voisit koettaa etsiä itelles jonkun kaverin, joka ei ole kiusaajatyyppiä, siis jonkun kiltin ja luotettavan. Saat sitten erilaisen kokemuksen toisista ihmisistä, ja pelko saattaa sitten helpottaa. Mutta kaverin saadakseen pitäisi uskaltaa puhua muille. Kokeile pikkuhiljaa totuttaa itseäsi juttelemaan toisille. Aseta vaikka pieniä tavoitteita, vaikka aluksi, että puhut yhdelle ihmiselle hetken. Aina kun saavutat tavoitteen, niin voit lisätä siihen uutta.
Kaikilla semmoisilla on jo tiukka ystäväpiiri eikä sinne voi mennä väliin
Ei sinun tarvitse väliin mennä, jos vaikka juttelisit alkuun niille silloin tällöin jotain. Ystävystymisessä menee jonkin verran aikaa. Aluksi voi olla vaan juttukaveri välitunnilla. Pikkuhiljaa tulee se syvällisempi yhteys, jos se on tullakseen.
Äitisuhde saattaa olla hankala nuoruudessa, koska silloin haluaa vähän irrottautua ja kokeilla asioita. Tietynlainen epäoikeudenmukaisuuden kokemus perheessä on kivuliasta. Pystyisitkö sanomaan äidillesi, että et halua että sinulle huudetaan?
Vaikka joskus ihminen ymmärtää väärin ja jopa ylireagoi, niin tunne että olet yksin ja eipidetty on sinulle tällä hetkellä koettava ja todellinen tunne ja kokemus. Kun en tunne teitä, en äitiäsikään, niin en lähde "tietämään" puolestanne. Onhan niitä äitejä ja isiäkin, jotka ovat itse sairaita ja heillä ei ole suhteellisuustajua mikä on normaalia, ja lihavalta voi heidän silmissään näyttää normaali jopa laiha nuori.
Joskus 80-luvulla olin opiskelemassa ja kuulin omin korvin, kun äiti sanoin 18-vuotiaalle tyttärelleen, että tämän pitäisi laihduttaa ja tytöllä oli muutakin murhetta.
Kyllä perheesi silti välittää sinusta, mutta välittämisessä ja perheessä tapahtuu aina myös sellaista joka loukkaa ja ei ymmärretä toisiaan.
Kyllä minuakin omat vanhemmat aikoinaan mollasivat, vertailivat lapsia toisiinsa kuka on kaunein, kenellä on pulleimmat reidet, ym.
Toisaalta elämä on aina tällaista. Vaikka kuin olisi hyvä ja onnistunut niin saa myös palautetta, joka ei miellytä ja ei ole totta. Kun oppii olemaan itsensä kanssa sujut ja itsetunto vahvistuu, niin ne sanomiset, niin hyvät kuin huonot hetkauta omaa kuvaa itsestä. Sinulla ei ole vielä sitä elämää paljon ja olet kasvamassa aikuisuuteen. Sinua helpottaa, jos voit puhua jonkun kanssa kun koet olevasi väärinymmärretty ja on paha olla.
Iloisempia fiiliksiä. Olet ihan fiksu nuori.
Sinun täytyy syödä kunnolla, muuten olet väsynyt koko ajan ja et ajattele selkeästi. Liikunta auttaa mielialan nousuun. Tykkäätkö pelata fudista, käydä juoksulenkeillä, ratsastamassa, muuta?
En ja juoksemisesta tulee yleensä päänsärkyä
Kasvaako karvat??