Syntistä kutsutaan Jumalan valtakuntaan

S_Yntinen

Synti-sanan raamatullinen merkitys näyttää hämärtyneen valitettavan monelta ihmiseltä. Synnistä puhumista saatetaan välttää jopa hengellisessä maailmassa. Inhimillisesti ajateltuna usein olisikin helpompaa puhua pelkästään Jumalan armosta, rakkaudesta ja hyväksynnästä, sillä sellainen puhe ei yleensä loukkaa ketään.
Synti on kristillisen uskon peruskäsitteitä, jonka merkityksen ymmärtäminen auttaa näkemään Jumalan armon ja anteeksiantamuksen suuruuden. Jos ihminen ei tunne syntisyyttään, ei hän osaa kaivata Jeesuksen valmistamaa syntien anteeksiantamusta. Tällöin hän jää synnin orjaksi.

Omaa elämäänsä tarkkailemalla jokaisella on mahdollisuus todeta syntisyytensä. Kukaan ei kykene elämään niin, että ei tekisi syntiä ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Apostoli Paavalin mukaan ”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on” (Room. 3:12).

Jumala luo ihmisen iankaikkisuusolennoksi ja lahjoittaa tälle uskon lahjan. Syntiinlankeemuksen vuoksi jokainen on kuitenkin perisynnin turmelema. Synti asuu ja vaikuttaa meissä.

Raamatun mukaan synnin palkka on kuolema. Uskon kautta taas ihminen saa Jeesuksen ansion tähden lahjana kaikkien syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. Jokainen tarvitsee lapsuudestaan lähtien Jumalan sanan hoitoa varjeltuakseen uskovaisena.

Jos ihminen joutuu epäuskoon, Jumala kutsuu häntä takaisin Jumalan valtakuntaan lakinsa kautta. Jeesus tiivisti Jumalan lain rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jumalan laki osoittaa epäuskoon joutuneelle, että tämä ei ole kyennyt täyttämään Jumalan tahtoa. Hän on tehnyt syntiä ja tarvitsee syntien anteeksiantamusta.

Jumalan valtakuntaan pääsee takaisin parannuksen kautta. Augsburgin tunnustus toteaa, että parannukseen sisältyy kaksi asiaa: synnin aiheuttama katumus sekä uskominen Jeesuksen sovintotyön perusteella julistettuun synninpäästöön. Synninpäästön uskominen vapauttaa epäuskon ja kuoleman vallasta ja siirtää eläväksi jäseneksi Jumalan seurakuntaan.

Uskonpuhdistaja Martti Luther kuvaa Isossa katekismuksessaan Jumalan seurakuntaa äidiksi, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. On tärkeää olla yhteydessä Jumalan seurakuntaan, mutta samalla muistaa, että pelastava usko on aina henkilökohtainen asia. Uskovainenkin ihminen on synnin turmelema ja tarvitsee evankeliumin hoitoa. Sydämestään uskova ihminen pelastuu ja on jo täällä maailmassa osallinen ikuisesta elämästä.

37

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oiåyr

      Voi,miten kaunis kirjoitus.
      Minua on aina kiehtonut tämä synti-käsitys.
      Jo pienestä lapsesta saakka olen saanut kuulla,miten minä pieni ja heiveröinen lapsi olen kuitenkin niin syntinen.
      Pyysi joka päivä anteeksi syntejäni.Ja sain ne anteeksi.

      Nuoruuden päiväni menivät samoissa merkeissä.Joka päivä tuli tehtyä syntiä.Syntitaakka kasvoi kasvamistaan.Olen nyt saanut kuitenkin armon uskoa kaikki nuo syntini anteeksi.Ja vaeltaa puhtain mielin,päivä kerrallaan.

      On se vaan niin suuri lahja, että meille on annettu Jeesus Kristus.Hän kuoli puolestamme ja sovitti kaikkien synnit.Ja kaikki synnit.
      Näin haluan uskoa.

      • Sinullahan_on

        ihasn hyvä osa.

        Mukavaa, että palstalle joskus ilmestyy tällaisiakin kirjoituksia. Huumorijututkaan eivät ole hassumpia, jos niissä ei pilkata Jumalaa.

        Pilkkaamispuolesta huolehttii Kalevi. Jussi myötäilee häntä, koska ainahan epäuskoiset ovat vetäneet yhtä köyttä vastustaessaan Jumalaa.


      • Hirviöittenmaa

        Tuohon synti kysymykseen vähän lisää kuinka vakava asia synti loppujen lopuksi on ja miksi uskovat koettavat sitä välttää. Synti vie ihmisen kauemmaksi Jumalasta ja jos uskova ei valvo ja pyydä johdatusta uskon elämäänsä Jumalalta, niin hän voi luisua takaisin entiseen syntielämäänsä ja seuraus voi olla se, että hän menettää kerran saamansa armon Jeesuksessa kristuksessa ja se on suuri onnettomuus hänelle.
        Oma kohtaisesti olen ajatellut maailman pahuutta ja sen tämän hetkistä valheen isää saatanaa miten tiukasti hän pitää ihmisten sieluja hallussaan. Tästä todistuksena rikollisuus monet sodat murhat ja muu paha.
        Jos emme tee parannusta synneistämme niin meissä asuu ihan sama henki joka sodat ja rikokset aiheuttaa, vaikka emme näissä asioissa fysisesti mukana oliskaan. Eikö meidän olisi syytä taistella omaa syntisyyttämme vastaan ja tuoda katuen syntimme Jeesuksen eteen ja pyytää anteeksi antamusta hänen verensä kautta.
        Sukupuolielämän alueella ihminen on minun mielestäni mennyt eläintä alemmalle tasolle. Abortit esm on kuvottavia kun ajattelet kuinka ihmiset ne tekee. Sikiö jolla jo on ihmisen muoto imetään sieltä kohdusta imuputken suulle, jossa se survotaan kuin sipulileikkurilla veriseksi massaksi ja imetään kohdusta verisenä massana ulos. Olen katsonut tästä abortti tapahtumasta videon. Monet muut luonnottomat suhteet tällä ihmis elämän aleella on kauhistus Jumalan edessä.
        Jumala onkin lähettänyt meille näitten syntien tähden rangaistuksen Hiv/ Aids sairauden. Jumalan rangaistus ihmiskunnalle on tässä asiassa ihan oikein. Herätkää me tuhoudumme täällä maanpäällä pahuutemme seurauksena sotiin, sairauksiin, luonnon katastrofeihin jos emme tee parannusta.


    • kysymystä

      Osta / Myy / Vaihda ( € )
      Mistä tässä aloituksessa käydään kauppaa ?

    • Jumalan.kuva

      Jaakobin kirje 3:
      "7 Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, 8 mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. 9 Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. 10 Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. TÄMÄ EI KÄY, veljeni! 11 Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. 12 Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä."

    • ttthnmkl

      ""parannukseen sisältyy kaksi asiaa: synnin aiheuttama katumus sekä uskominen Jeesuksen sovintotyön perusteella julistettuun synninpäästöön. Synninpäästön uskominen vapauttaa epäuskon ja kuoleman vallasta ja siirtää eläväksi jäseneksi Jumalan seurakuntaan. ""

      Missä Raamatussa kehoitetaan uskomaan synninpäästöön, eikä uskomaan Jeesukseen Kristukseen syntien Anteeksiantajana?

      • gdfyrt

        ""Missä Raamatussa kehoitetaan uskomaan synninpäästöön""

        Vain SRK:n raamatussa kehotetaan. Kirkkoraamattu ei tunne asiaa.


      • Kaikki ei ole sanottu Raamatussa. Pitää myös lukea kirkkoisien kirjoituksia ja perehtyä kirkkohistoriaan. Jumala on johdattanut kansansa läpi historian. Siksi emme saisi väheksyä mitä jumala on ilmoittanut tradition kautta.


      • Aamen1245
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Kaikki ei ole sanottu Raamatussa. Pitää myös lukea kirkkoisien kirjoituksia ja perehtyä kirkkohistoriaan. Jumala on johdattanut kansansa läpi historian. Siksi emme saisi väheksyä mitä jumala on ilmoittanut tradition kautta.

        No alkukirkossa oli (käsittääkseni jo ainakin 200-luvulta lähtien), jos oli ollenkaan, tyypillisesti mahdollista ripittäytyä/saada absoluutio vain kerran elämässä, eikä mitään yleistä synninpäästöä ollut käytössä, muuten oli hoidettava syntien sovitus suoraan Jumalan kanssa Jeesuksen sovitustyöhön turvaamalla ( ehtoollisessa sai synnit anteeksi). Kyllä siis, jos rehellisiä ollaan, lestadiolainen näkemys, että joka viikko pitäisi saada (yleinen) synninpäästö tai se, että joka asiasta pitää ripittäytyä tai pyytää toisen uskovan synninpäästö tai ei voi säilyä elävässä uskossa tms. on harhakäsitys, vaikka kyllä uskon, että alkukirkonkin käytännössä oli aika rankka perversio, kun sitä absoluutiota niin kovasti pantattiin, kun pelättiin löysää kristillisyyttä.

        Lestadiolainen synninpäästön epäterve ylikorostaminen alkoi vasta Raattamaan otettua sen käyttöön, eikä vielä silloinkaan, vaan vasta vähän myöhemmin. Laestadius ei koskaan pitänyt ajatuksesta, vaan tykkäsi pikemminkin siitä, että ihminen juurikin "sopii kahden kesken Jumalan kanssa" Kristuksen sovitustyön kautta ja saa armonmerkin. Tästä hyvänä esimerkkinä Erkki Antin kääntymys, johon Laestadius suhtautui positiivisesti, eikä ilmeisesti kyseenalaistanut hänen parannuksensa oikeellisuutta. Tällainen synninpäästön ylikorostus, niinkuin meillä (olen vl) on (ja varmaan rauhansanalaisillakin), johtaa ihmiskeskeiseen ajatteluun, jossa välimies ei olekkaan Kristus vaan ihminen ja seurakunta on ikäänkuin se jumala, eikä syntiä saa uskoa anteeksi Kristuksen sovitustyöhön luottaen, ilman seurakunnasta julistettua synninpäästöä.


    • jeesuksen.nimessä.ja

      Tästä synninpäästöstä olisi hyvä saada tarkempaa tietoa, mitä sillä tarkoitetaan. Onko se siis sitä, että toinen ihminen antaa synninpäästön? Ja sitten uskotaan siihen, että synti on nyt pyyhitty pois. Sitten taas tehdään sama synti ja taas synninpäästöllä siitä vapautetaan... miten tämä menee?

      • Suunnilleen_noin

        Synninpäästä tulee toisen ihmisen kautta, mutta anteeksiantajana on Jumala.

        Anteeksiannon saa niin usein kuin katuu, ja anoo anteeksiantoa. Joskus on sanottu, että anteeksiannon yläraja olisi 490 kertaa päivässä, mutta tuokaan ei pidä paikkaaansa, vaan päiväkohtaisesti voidaan mennä reilusti sen ylikin. Selvää tietenkin on, että kukaan ei jaksa naida taikka runkkailla 490 kertaa ainanakaan joka päivä, mutta jos on turmelukseen menevää tyyppiä, niin kiroilla nyt jaksaa melkein kuka tahansa tuon verran..

        Tahallaan ei tietenkään saisi tehdä mitään syntiä. Jos niin tekee niin siitä saattaa pian seurata paatumus, ja jos ei siis ole katumusta ei voi saada mitään anteeksikaan.


      • vl-synninpäästö

        Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi. Vain vanhoillislestadiolainen henkilö voi vl-teologian mukaan antaa synnit anteeksi.

        Niinpä vanhoillislestadiolainen lastenraiskaaja pyytää syntinsä anteeksi toiselta vanhoillislestadiolaiselta lastenraiskaajalta sekä päinvastoin.

        Sitten pöytä on puhdas. Ja eikun lasten kimppuun!


      • synnitvex

        No just noin, pässi!


      • Tämä on hyvä kirjoitus- Tästä synninpäästöstä olisi hyvä saada tarkempaa tietoa, mitä sillä tarkoitetaan?

        Jos se olisi Raamatussa, se olisi helppoa, mutta kun ei ole, vaan se on tämän toisen, maailman herran saatanan raamatussa.

        Sama on myös SRK;N raamatussa ja opeissa, jopa niin saatanallisesti, että syntejä saa olla alle 500 päivässä, niin VL saarnaaja puhdistaa kyllä pöydän.

        Mieti nyt vähän, missä jengissä ole ja kuinka ne vetävät Sinua kölin alta koko ajan, vailla pelastuksen häivääkään.

        Ainoastaan Jeesus on synnin anteeksi antaja, Kaikkivaltias ja vielä sovittaja, Jumala sitä ei tee Uuden Liiton alla, mutta SRK elääkin pakanana Vanhaa Liittoa.

        Gal. 2:4
        Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidät lain orjuuteen.

        Vapaus ei elä SRK;ssa, ei Jumalassa, ainoastaan Jeesuksessa.

        Kes.


    • onko_noin

      Siis vl saa naida, kun sen jälkeen pyytää synninpäästöä. Useammankin kerran päivässä?

      • Ne_ovat_seksu-

        aalisesti kieroutuneen vanhapoika-Kalevin arvottomia juttuja ja touhuja tuollaiset.

        Veeällät ymmärtääkseni naivat niin kuin uutkin ihmiset ainakin silloin tällöin ja joskus useampiakin kertoja päivässä eikä puhettakaan, että anteeksipyydeltäisiin keneltäkään mitään, vaan odotellaan rauhassa yhdeksän kuukautta, josko se lapsi jo syntyisi. Noin se meillä menee. Epäuskoisista en tiedä kun siellä Kalevit ja muut homot hartovat toistensa paskaisia perseita niin eihän sieltä mitään kunnollista voi syntyä, ongitaan niitä paskapaakkuja ja semmoisia.


    • ffghjjjjjk

      ""Synninpäästä tulee toisen ihmisen kautta, mutta anteeksiantajana on Jumala. ""

      No jos kerran Jumala antaa synnit anteeksi, niinkuin vl tuossa yllä vakuuttaa, niin miksi tarvitsee vielä saada synninpäästö?

      • Missä UT;ssa Jumala antaa synnit anteeksi?

        Vai elääkö VL Uutta- vaiko Vanhaa Liittoa.

        Vanha Liitto oli VAIN Israelin kanssa Raamatun mukaan, uusi Kristuksen omien.


    • jospa.ymmärtäisit

      Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää asioita. Miksi te vihaatte uskovia?

      • olet_oikeassa

        Ulkopuolisen on tosiaankin hyvin vaikea ymmärtää vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Raamatun vastaisia mielisairaita oppeja.


      • Olet_vääräs-
        olet_oikeassa kirjoitti:

        Ulkopuolisen on tosiaankin hyvin vaikea ymmärtää vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Raamatun vastaisia mielisairaita oppeja.

        sä, Kalevi. Vanhoillislestadiolaisuudessa ydinsanoma perustuu Raamattuun. Ydinsanoma on julistus syntien anteeksiantamuksesta. Sinulle epäuskoisena tuo tietenkään ei voi mitenkään avautua, koska et tiedä mitään Pyhästä Hengestä.

        Yksittäiset ihmiset tietenkin pakkaavat erehtymään. No, vaikkapa elämntapa- ja kulttuurisidonnaisissa kysymyksissä. Noin kai tähytyykin olla, jotta Jumalan valtakunta pysyisi maailmalta salattuna, kun epäuskoiset kiinnittävät huomiota noihin virheisiin ja yksityskohtiin ja alkavat elää ja elämöidä niissä.


      • Olet_vääräs- kirjoitti:

        sä, Kalevi. Vanhoillislestadiolaisuudessa ydinsanoma perustuu Raamattuun. Ydinsanoma on julistus syntien anteeksiantamuksesta. Sinulle epäuskoisena tuo tietenkään ei voi mitenkään avautua, koska et tiedä mitään Pyhästä Hengestä.

        Yksittäiset ihmiset tietenkin pakkaavat erehtymään. No, vaikkapa elämntapa- ja kulttuurisidonnaisissa kysymyksissä. Noin kai tähytyykin olla, jotta Jumalan valtakunta pysyisi maailmalta salattuna, kun epäuskoiset kiinnittävät huomiota noihin virheisiin ja yksityskohtiin ja alkavat elää ja elämöidä niissä.

        On ääni muuttunut kellossa; Ydinsanoma on julistus syntien anteeksiantamuksesta?? Vielä vuosi sitten se oli syntien anteeksi antamisesta.
        Näin ne lahkotkin muuttuvat.
        Sitten jos puhutaan Pyhästä Hengestä, niin miksi Henki ei ole antanut YHTÄÄN ARMOLAHJAA VL;ille? Puhuvatko kielillä, parantavatko koskettamalla yms?

        Ei todella yhtään, Henki ei tule Teille, ennekuin teette parannuksen pedofiliasta sekä hoidoista ja pyydätte anteeksi?? Olette kuiva lahko.

        >>Yksittäiset ihmiset tietenkin pakkaavat erehtymään** Yksityiset ihmiset?? No kenet Jeesus sovitti Golgatalla, Hän sovitti juuri ihmiset. Teillähän on jumalanne, SRK, joka ei tee virheitä, miten se meni; Herran huoneen hallitus ei erehdy??

        Ei vain ole viime aikoina kuultu, joten lahko elää suuressa murroksessa.

        Kristilliset seurakunnat taas elävät Jeesuksessa, Jeesus ei muutu.


        Siinä olet oikeassa; - No, vaikkapa elämntapa- ja kulttuurisidonnaisissa kysymyksissä. ** Onko tupakka sitä, onko valehtelu sitä, onko pedofilia sitä? Sopii kysyä, mutta vastaat itse: Noin kai tähytyykin olla???

        >>>jotta Jumalan valtakunta pysyisi maailmalta salattuna, kun epäuskoiset kiinnittävät huomiota noihin virheisiin ja yksityskohtiin ja alkavat elää ja elämöidä niissä.** Jumala on salattu, mutta avannut sen verran verhoa, että se riittää pelastukseen, etsiä Jeesus sydämeen.

        Kes.


      • huhhuhhulluntai

        #Puhuvatko kielillä, parantavatko koskettamalla yms?#
        Rääväsuinen hieroja itsekseen hengellistää pahuutensa.


      • sipilännaapuri
        Kesitas kirjoitti:

        On ääni muuttunut kellossa; Ydinsanoma on julistus syntien anteeksiantamuksesta?? Vielä vuosi sitten se oli syntien anteeksi antamisesta.
        Näin ne lahkotkin muuttuvat.
        Sitten jos puhutaan Pyhästä Hengestä, niin miksi Henki ei ole antanut YHTÄÄN ARMOLAHJAA VL;ille? Puhuvatko kielillä, parantavatko koskettamalla yms?

        Ei todella yhtään, Henki ei tule Teille, ennekuin teette parannuksen pedofiliasta sekä hoidoista ja pyydätte anteeksi?? Olette kuiva lahko.

        >>Yksittäiset ihmiset tietenkin pakkaavat erehtymään** Yksityiset ihmiset?? No kenet Jeesus sovitti Golgatalla, Hän sovitti juuri ihmiset. Teillähän on jumalanne, SRK, joka ei tee virheitä, miten se meni; Herran huoneen hallitus ei erehdy??

        Ei vain ole viime aikoina kuultu, joten lahko elää suuressa murroksessa.

        Kristilliset seurakunnat taas elävät Jeesuksessa, Jeesus ei muutu.


        Siinä olet oikeassa; - No, vaikkapa elämntapa- ja kulttuurisidonnaisissa kysymyksissä. ** Onko tupakka sitä, onko valehtelu sitä, onko pedofilia sitä? Sopii kysyä, mutta vastaat itse: Noin kai tähytyykin olla???

        >>>jotta Jumalan valtakunta pysyisi maailmalta salattuna, kun epäuskoiset kiinnittävät huomiota noihin virheisiin ja yksityskohtiin ja alkavat elää ja elämöidä niissä.** Jumala on salattu, mutta avannut sen verran verhoa, että se riittää pelastukseen, etsiä Jeesus sydämeen.

        Kes.

        Vihaamasi Luther kirjoittaa:
        Mitä nyt lopuksi tulee tuohon syntien anteeksiantamisen voimaan, niin tiesivät fariseukset hyvin kyllä, että se oli Jumalan työ, joka ainoastaan Jumalalle kuului; sentähden he pitivät Kristusta Jumalan pilkkaajana, joka, vaikka oli ihminen, tahtoi syntiä antaa anteeksi. Nyt löytyy kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi: ensimmäinen on se, kun synti ajetaan pois sydämmestä ja siihen vuodatetaan armoa, tämän tekee yksin Jumala: toinen on se, kun julistetaan syntein anteeksiantamus; tämän tekee myös toinen ihminen toiselle. Mutta Kristus tekee tässä molemmat osat. Hän antaa Hengen sisällisesti sydämmeen; ulkonaisesti julistaa Hän sen sanalla. Tämä jälkimmäinen on nyt anteeksiantaminen sanalla, se on julistaminen ja julkinen saarna siitä anteeksiantamisesta, joka sisällisesti on tapahtunut.
        Toiset ovat harhaopissaan vahvoja ja käyttävät sitä aseenaan toisten pilkkaamiseen.
        Evankelikaaliset "kristityt" elävät tunnustuksensa perusteella saatanassa.


      • sipilännaapuri kirjoitti:

        Vihaamasi Luther kirjoittaa:
        Mitä nyt lopuksi tulee tuohon syntien anteeksiantamisen voimaan, niin tiesivät fariseukset hyvin kyllä, että se oli Jumalan työ, joka ainoastaan Jumalalle kuului; sentähden he pitivät Kristusta Jumalan pilkkaajana, joka, vaikka oli ihminen, tahtoi syntiä antaa anteeksi. Nyt löytyy kaksi tapaa, joilla syntiä annetaan anteeksi: ensimmäinen on se, kun synti ajetaan pois sydämmestä ja siihen vuodatetaan armoa, tämän tekee yksin Jumala: toinen on se, kun julistetaan syntein anteeksiantamus; tämän tekee myös toinen ihminen toiselle. Mutta Kristus tekee tässä molemmat osat. Hän antaa Hengen sisällisesti sydämmeen; ulkonaisesti julistaa Hän sen sanalla. Tämä jälkimmäinen on nyt anteeksiantaminen sanalla, se on julistaminen ja julkinen saarna siitä anteeksiantamisesta, joka sisällisesti on tapahtunut.
        Toiset ovat harhaopissaan vahvoja ja käyttävät sitä aseenaan toisten pilkkaamiseen.
        Evankelikaaliset "kristityt" elävät tunnustuksensa perusteella saatanassa.

        >>>Toiset ovat harhaopissaan vahvoja ja käyttävät sitä aseenaan toisten pilkkaamiseen.** Näin on. Luther (Hitlerin oppi-isä) ei pilkannut juutalaisia, vaan kehotti suoraan toimintaan; menkää ja tappakaa Heidät ja polttakaa Heidän synagogansa.

        Ei pilkan häivääkään.

        Lue Raamattua; Gen 12;
        1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
        2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
        3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

        Hän kiroaa ne Luther, SRK, Jehovan todistajat yms.

        >>Evankelikaaliset "kristityt" elävät tunnustuksensa perusteella saatanassa.** Minkä tunnustuksen.

        Miksi turvaat tuohon juoppohulluun, eikö Laestadius riitä?

        Kes.


    • Jacop

      Jumalan pitäis ensin katua pahoja tekojaan. Hänen pitäs katua sitä, että hän tuomitsee joka päivä iankaikkiseen helvetin tuleen miljoonia ihmisiä jotka eivät kadu syntejään. Hänen pitäisi katua sitä, että hän tapatti Israelilaisilla heidän tielleen osuneet pakanakansat. Jumalan pitäisi katua sitä, että hän teki tälläisen epäonnistuneen olenon, kuin ihmisen. Nyt hän kuitenkin rankaisee meitä. Raamatun mukaan me emme ole siis itse syyllisiä siihen, että me yleensä olemme olemassa, vaan syyllinen siihen on Jumala ja sitä hänen pitäis katua!! Kun perusteellisesti asioita ajattelee niin ei ole asiaa Johon Jumala ei olisi syyssä ihminen on vain Jumalan sijais kärsiä.
      Jos on olemassa persoonallinen pahuus eli saatana ja se aiheuttaisi meissä sen pahuuden, niin oikestaan ei pahuus meissä ole itsestämme johtuvaa, vaan se johtuu saatanasta. Syyttäköön Jumala näin ollen saatanaa ja jättäköön meidät ihmiset rauhaan. Jumala, niin kuin saatanakin ovat oikeastaan pahuuden alku tekiöitä raamatun mukaan.
      Minun hen koht Jumalani on itse elämä, siitä meille. sinulle ja minulle tulee hyvät ja pahat. Tärkein meille ihmisille olisi se, että me eläisimme sovussa keskenämme ja sovussa elämän kanssa. Sopu soinnussa muun luonnon kanssa. Esm Kristttyjen Jumala on keino tekoinen ihmisen ajatteluun perustuva luomus. Puheet iankaikkisesta elämästä on toive ajattelua ja perustu siihen, kun ihminen pelkää kuolemaa. Kuoleman pelko on tyypillistä kaikille lajeille ja on annettu meille siksi. että se suojelee elämää kunkin lajin kohdalla.
      Vähän huumoria jossa on totuuden siemen: Naapurini huusi pienelle pojalleen, joka meni liian kauas: "Tero älä mene sinne Jumala heittää kivellä päähä"!! Juuri näin niinhän kristittyin Jumala on välillä meitä heitellyt kivellä päihi, ku me ollaa oltu vähä omapäisii ja hukutellu meitä veen paisumuksilla, ku emme oo oltu kilttei. Jumala ei pärjäis tämän päivän yhteiskunnassa ku ruumiillinen kuritus on tänäpäivänä kielletyä. Älä siis ala vaikka juopottelee: "Jumala heittää kivellä päähä"!!

    • pesikta

      Kerropas kesitas moniko niistä niilosi kaatamista todella lopullisesti parani. Entä kielillä p6huminen, sinähän et osaa edes ruotsia. Puhuminen siis.

      • Ruotsi, Englanti, välttävät Saksa, Venäjä kreikka ja heikko heprea.

        Kaikilla tulen toimeen ja käytän niitä kuukusittain.

        Miten Sinulla?


      • hautaanmenossa
        Kesitas kirjoitti:

        Ruotsi, Englanti, välttävät Saksa, Venäjä kreikka ja heikko heprea.

        Kaikilla tulen toimeen ja käytän niitä kuukusittain.

        Miten Sinulla?

        Et vastannut parantamistasi tapauksista. Lienee viisainta vaieta, ettei syyllisty valheeseen.


      • hautaanmenossa kirjoitti:

        Et vastannut parantamistasi tapauksista. Lienee viisainta vaieta, ettei syyllisty valheeseen.

        Katso TV7 niin näet itse.


    • tittahyypiä

      Todella syntistä kutsutaan Jeesuksen Kristuksen luo, koska Hän on todellinen syntien anteeksiantaja. Vapaakirkossa on ihana kuulla iloista evankeliumia, jota jo Paavali julisti, että saa uskossa Jeesukseen Kristukseen synnit anteeksi. On ihanaa, että vielä niinkuin Vapaakirkossa julistetaan evankeliumia ja syntien anteeksisaamista, mitä ei enää monessa seurakunnassa kuule. Jeesuksessa Kristuksessa ihminen on vapaa.

    • jospa.ymmärtäisit

      Näistä kirjoituksista nähdään miten maailma vihaa uskovia Jumalan lapsia

    • ddwefghj

      Onneksi nim."tyttihyypiä" rakastaa uskovaisia ja iloitsee syntien anteeksiantajasta Jeesuksesta Kristuksesta! Eikö totta?

    • Näil_eväil_ei_edetä

      Tällä palstalla monilta puuttuu kokonaan käsitys siitä, mikä on Jumalan seurakunta.
      Ja siitöä millä perusteella Jymala vanhurskauttaa syntisen.

    • cdfrghjk

      Totta puhut! Mutta tytiltä ei puutu käsitystä siitä, eikö vain! Hän uskoo niinkuin minäkin, kuten Raamattu sanoo:"Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat erotuksetta"

    • ererfdhg456

      tervettä järkeä!!!

      raamattu on luettu.
      apokalypsiksen vuoro.

    • fffgtttyh

      Aloittaja kirjoittaa (suora lainaus): "Uskon kautta taas ihminen saa Jeesuksen ansion tähden lahjana kaikkien syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. "

      Eli uskosta Jeesukseen Kristukseen saa synnit anteeksi, mutta kuitenkin sitten myöhemmin hän kumoaa tämän. Omituista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      69
      2221
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1742
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1430
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1427
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      242
      1373
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1232
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1205
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1175
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      366
      1171
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      334
      1123
    Aihe