Meidän tulee kehittää järjestelmä, joka kitkee pois vääränlaisen psykiatrisen hoidon. Miten sellaisen voisi toteuttaa?
Suoja vääränlaista hoitoa vastaan
kitketään-psykiatria
31339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Miten älytön avaus. Mitä tarkoitat psykiatrisella hoidolla? Ei psykiatrit hoida mitään kuin ihmisten mielikuvituksessa ja uskomuksissa. Miksi siis kutsua psykiatrisia interventioita niin? Jos ei ole olemassa sairauksia, joita psykiatrit väittävät olevan ja joita hoitavansa, on älytöntä puhua oikean- tai vääränlaisesta hoitamisesta.
Et voi kieltää, että ihmiset psykologisesti kärsivät. Kuka se tässä kieltää selvää totuutta. Sulla ei taida olla kaikki muumit kanootissa...
Missä kohtaa mielestäsi sanoin, että kiellän ihmisen henkisen kärsimyksen olemassaolon?
Ainut tapa on kertoa ihmisille mitä psykiatria oikeasti on ja kehoittaa pysymään kaukana heidän "avustaan".
Paikkansa pitävä "julma totuus" Nämä ihmiset, eivät auta hätää kärsivää ihmistä, siellä psykiatrian yksikössä, vaikka viisikymmentäkertaa kävisi istumassa.
Tämänpäivän Psykologin/Psykiatrin vastaantolla tapahtuu:
Vastaapäätä sinua oleva, kouluja käynnyt ihminen.
Kirjoittaa niin että kynä savuaa, pieneen lehtiöönsä - melkein kaiken mitä sä suustasi vahingossa tai tyhmyyttäsi päästelet hädissäsi. Psykiatrin ylimääräiset merkinnät kohdentuvat, lähinnä lehtiön nurkkiin. Ja siellä lukee: Mielenterveysongelmia, jatketaan sairaslomaa neljällä viikolla ja palataan asioihin sitten. Kuntoutus mahdotonta, ei kykene minkäänlaiseen työhön.
Ja sitten resepti, voimakkaista ahdistuslääkkeistä kouraan ja kotia kohti.
Pilleripurkin tuoteselosteessa, luki kauhea varoitus lääkkeestä ja sen haittavaikutuksista käytössä.
Niinpä lyttyyn lätätty pieni ihminen päätti kokeilla pillereitä:
Ensinmäinen, toinen ja muutamia päiviä päälle. Olin kuin kännissä ja aivan turta ajattelemaan selkeästi yhtään niin mitään. Sitten oli lähelllä tapahtua kauhea onnettomuus, asioilla käydessä. Vanhus oli jäädä polkupyöräni alle.
Murkun kertomusta, "Nämäihmiset".
Väärä vastaus/käsitys kirjoituksestani.
Vain kuvaus siitä, et miten elämässä voi käydä pahimmillaan.
Psykiatria on harhautusta nykykäytännön toimilla, ajatuksilla.
Vallankahvassa väärät lääkärit.
ja aloittajalle minkälaista olisi sitten "oikeanlainen" psykiatrinen hoito?
mitä epäkohtia hoidossa on? Mitä kehitettävää olisi
Lue peter götzschen kirjat. Siinä on aika painavaa sanaa todellisuudesta.
Ei hoidossa ole mitään kehitettävää, kun mitään hoitoa ei ole olemassa, eikä voi olla. Jotta voitaisiin hoitaa jotain, pitäisi olla ensiksi sairauksia mitä hoitaa. Sairauksia kun ei ole, ei ole mitään hoidettavaa.
Olisiko tunnekylmää kohtaamista.
Hoidossa ollaan usein liian kiinni diagnooseissa, eikä oteta ihmistä vastaan yksilönä. Tämä näkyy esim. siten, että liitetään hoidettavana olevaan ihmiseen asioita, jotka saattavat löytyä diagnoosista, muttei juuri tästä henkilöstä.
Sitten monesti hoidon alussa yritetään tehdä tosi pitkälle meneviä johtopäätöksiä tosi vähin tiedoin. Ja yritetään sitten kaikin keinoin todistaa että ollaan oltu oikeassa, vaikka on selviä merkkejä siitä, että väärässä ollaan.
Ja usein törmää siihenkin, että kaikki tai lähes kaikki mitä potilas sanoo tai tekee on jotenkin "väärin" tai "hullua", vaikkei todellisuudessa niin olisi. Kaikki potilaan sanomat tai tekemät asiat tulkitaan sairauden oireiksi, vaikkei niin olisikaan.
Sitten on vielä se ennakko-oletus, että hoitaja on aina oikeassa ja potilas väärässä.
Jos huomaa potilaana, että hoitava henkilö on väärässä, niin se on aika vaikealta tuntuva tilanne. Jos potilaana sanoo hoitavalle henkilölle, että hän on väärässä, niin hoitava henkilö menee vain puolustuskannalle, ja ehkä jopa loukkaantuu.
Havaittu on. Tosin aika lievänä mutta sitkeänä ongelmana. Usein olo on kuin oikeusjutussa, jossa jostakin on syytteessä mutta vaikea naulita että mistä. Kirkas ja koherentti ulosanti on aina vakuuttava. Siis juuri se mihin huonossa kunnossa ja heikoin resurssien evästetty ei ole kykenevä vasta kuin useamman vuoden takeltelun ja umpihangen jälkeen. Sitä ennen saa varautua olemaan kuin Liisa Ihmemaassa.
Se on hankalaa koska suomalainen viranomaistoiminnan perusteet on väärinkäytöksessä. Esim. isiä sattuu päästä ja hän käy lanttumaakarilla, hoitoon joutuu aikuinen poika joka ei ole asunut kotona vuosikymmeneen. A väittää poliisille ja jankuttaa oikeudessa, että B on yrittänyt ajaa autolla hänen päällensä. Oikeus ei löydä siitä mitään merkkejä ja hylkää asian. Yli vuodenkin päästä A väittää edelleen että hänen päällensä on yritetty ajaa ja vaatii B:lle vähintäänkin psykiatrista hoitoa. Mielenterveystoimisto hakeekin poliisilta virka-apua B:n hoitoon toimittamiseksi yli vuodenkin päästä. Eikö A tarvitse hoitoa?
Meidän tulee kehittää itseohjautuvuutta, oikein järjestelmällisesti!
Emme ole ulkoaohjattavia, vai olemmeko?
Mikä ihmeen hinku eräillä on "laitostumisen" tarpeeseen? Aivankuin ei haluttaisi kasvaa aikuiseksi, vaan kiva jos ruoka olisi aina valmiina säännöllisesti ja pyykit pesty.
Eli moni kyllä osaisi elää ja hankkia elämää myös psyk.järjestelmän ulkopuolelta, mutta ei vaan viitsi. Kun on niin mukava valittaa, ja koko identiteetti on rakentunut valituksen ympärille.
Ja syy on aina muissa.
Tietysti lääkitys pitää saada kohdalleen ja lääkärintodistukset käytännön asioiden järjestelyyn. Sosiaaliohjaus asumiseen ym. Mutta hoito, akuuttivaiheessa estetään ettei henkilö vahingoita itseä tai muita. Kyse on henkiinjäämisestä. Elämä pitää sitten järjestää itse.
Muuten, hoitoalalla työskentelevillä on usein itsellä psyk.vaivoja. Eivät he ole kuin ihmisiä eivätkä osaa arvuutella mikä sinua vaivaa jos et kerro.
Ala itsenäistyä, äläkä syytä muita tylsyydestäsi. Etsi lähin mielenterveysyhdistys, ryhmätoiminnassa on virikkeitä.
Tai keksi itse. Liian moni unohtaa että voi harrastaa jotain aivan muuta.
Koska mielenterveyshoitoon ei voi luottaa.
Toimisiko joku väliporras ennen laitoshoitoa, jossa juuri tätä itseohjautuvuutta tuettaisiin ilman pelkoa lääkkeistä tai diagnooseista sekä autettaisiin käytännön tasolla?
meidän tulee kitkeä paskalehdet hevon vittuun.
tumppaa läpees. mä meen ma kouluun ja me leikitään hippaa.
Mitään suojaa ei ole oikeasti. Etenkn julkinen puoli tekee niin paljo pahaa jo ihan fyysisten vaivojenkin hoidossa jausein vielä ilmeisen tahallaankin. Varokaa diis terveydenhoitoa nykysuomessa jos haluatte pysyä edes jotenkinterveinä. Hoito on melkosta lottoomista jiskys voittaa joskys häviääongelma vaa on että hävitessä menettää terveyttään. Mitä helvetin hoitoa se tämmönen on enää, kelvotonta puoskarointia vailla vastuuta. Valittaa voit jälkikäteen mutta lääkäreiden hyvävelisysteemi kirjottaa semmoset paperit ettei virheitä ole tehty ja valittajalle mielenterveysdiagnoosin.
Lasten kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö ja muut kun saataisiin kitkettyä pois tai edes minimiin niin koko psykiatrialle ei olisi tarvetta.Tähän asiaan ei haluta laittaa rahaa ja panostaa tosissaan. Juurisyyt jää aina varjoon kun keskustellaan lääkkeistä, diagnooseista ja kaikesta.
Näinpä. Mutta kun meillä ei juurikaan ole sosiaalityöntekijöiden mukaan sellaista ilmiötä kuin lasten pahoinpitely, niin mitäs sitten? Feministit uhrihakuisuudessaan kuppaa rahat tunnistus- ja kehittämistyöltä, koska kaiken pahan alku ja juuri on tietysti mies.
En tiedä viittaatko omakohtaiseen kokemukseen vai yleistykseen, joka tapauksessa pahoinpitely ilmiönä on ongelma. Ehkä hyväksikäyttö jopa suurempi ongelma. Tähän ennalta ehkäisyyn pitäisi laittaa kaikki ylimääräiset pennoset. Jossaki artikkelissa taisi just lukea että mielenterveystyöhön satsataan rahaa, mutta sen vaikuttavuudesta ja tuottoisuudesta ei ole mitään takuita.
Mielenterveystyö nykyään = lääkkeet. Rahat on käytettävä muuhun kuin ihmisten douppaamiseen. Ehkäisy on parempi kuin hoito. Eikä lääkehoito ole edes hyväksi yhteiskunnalle eikä yksilölle.
Vai "meidän tulee kehittää"…?
Kenen meidän ?
Potilaat, kansalaiset ei pääse kehittämään mitään.
Etkö ole huomannut ?
Hieman voisi yhteiskunnallisesti valistua, miten asiat "kehittyvät".
Ei edes yliopistoilla saa kehittää mitään mikäli asia on poliittisesti epäkorrekti.
Potilas voi puolustaa itseään tai tuoda muun, joka puolustaa häntä. Olen nähnyt kun hoitaja menee sanattomaksi ja myöhemmin pyytää anteeksi sanomiaan asioita johtopäätösistä. Lääkkeitäkin kerran tarjottiin, mutta jos sanoo, että on nähnyt jonkun joka ottaa lääkkeitä eivätkä ne auta vaan aiheuttaa riippuvuutta, eivät ne voi sinulle niitä antaa, jopa hiljentyivät. Hoidonkin lopetin "ei vielä terveesä" tilanteessa ihan vain sanomalla lopetan ja pitämällä siitä kiinni. Yrittivät sanoa, että ei vielä kannata lopettaa, mutta jos pitää selän suorana ja sanoo, että tämä oli tässä, hyvästit, vetää taas ihan hiljaiseksi
Tietysti esim. Todella masentuneen henkilön on vaikea kommentoida vakuuttavasti ja kireällä otteella päätelmien ja diagnoosien todellisuusperäisyydestä. Siinä kohtaa kannattaa ottaa mukaan joku suorasanainen ja päättäväinen henkilö. Vielä parempi jos hän oikeasti tuntee potilaann ja voi käyttää tuntemusta argumenttiensa tukena.
Jos realiteettitestaus on kunnossa, potilas on ihan pätevä kieltäytymään hoidosta samoin kuin sairaalassa. On ne hoitajatkin vain ihmisiä, mutta välillä kun he unohtavat sen, pitää vain muistuttaa.
Jos "realiteettitestaus" ei ole kunnossa niin sittenkö saa "hoitaa" väkisin? Hoidon on parempi toimia mikäli noin drastisiin toimenpiteisiin ryhdytään. Sehän voi traumatisoida ihmistä henkisesti ja lääkkeet vahingoittavat fyysisesti. Voivat myös aiheuttaa tuskallista akatisiaa.
Ei tietenkään saa väkisin hoitaa, mutta jos ihminen on itse ihan näkyvästi sekaisin (kuten pahassa psykoosissa) hän ei välttämättä osaa tehdä itse päätöksiä, jolloin jonkun hänen läheisensä, joku joka tuntee hänet, pitäisi selvitellä missä mennään, katsoa hänen peräänsä. Lääkkeitä/kaikkea muuta kuin henkistä apua (siis esim. Vainoharhaisen ihmisen rauhoittelua yms.) ei saisi antaa ilman potilaan mielipidettä.
Mutta on vaikea sanoa missä menee se raja, että ihmistä pitää kunnolla auttaa (esim. Taluttaa "pakosti" vaikka kotiin lepäämään)
Omasta mielestäni ei olisi kauheasti kehiteltävää, jos ihmiset pitäisivät huolta perheestään/sukulaisistaan niin kuin ennen vanhaan. Vanhainkotejakin tarvittaisiin vähemmän...
Läheisten on vaikea ymmärtää ja tiedostaa mielenterveyden häiriötä lähiomaisella. Tunsin naisen, joka kertoi kaikkien lapsiensa ja miehensä käyvän psykiatrisessa terapiassa. Yhdellä pojalla ainakin kävi sosiaalitoimesta ''mieskaveri'' ja lapsen ongelmana oli äidin mielestä se ettei isä ollut tarpeeksi poikansa kanssa. Äidillä itsellään oli ilmeisen vaikea suhde poikaan, mikä sekin oli isän syytä. Äiti ei kykene työelämään, eikä opiskelemaan lasten ja miehen (yrittäjä) mielenterevysongelmien takia. Lisäksi mies on alkoholisti,väkivaltainen ja peliriippuvainen. Äiti sanoi että ihan kuin yksi lapsista. Sivullisena tuli mieleen että kun kartoitetaan jonkun perheen jäsenen mielenterveyden tilaa, niin koko perheen pitäisi käydä sama kartoitus lävitse.
"Läheisten on vaikea ymmärtää... " Kuitenkin pitäisi pystyä huomaamaan, ja
yrittää keskittyä ihan oman perheen dynamiikkaan, mielenterveyden häiriöihin
ja hyvinvointiin (pahoinvointiin) ensisijassa omien läheisten vuorovaikutuksessa.