Cherrylle

iria

Hei Cherry!
Minulle on useampi ennustaja nähnyt vauvan syntyväksi viimeistään vuonna 2006. Miten sinä näkisit tämän?
Entä suhteen herra L:n kanssa, mitä osaisit siitä kertoa?
Kiitollisin mielin odotteleva iria

2

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei iria! Joku tuolta toiselta puolelta olisi todellakin halukas syntymään lapseksesi, mutta minä näkisin ajankohdan sijoittuvan pikemminkin vuoden 2006 loppupuolelle. Sitä ennenkin saattaa raskaus saada alkunsa, mutta tämän vuoden puolella on keskenmenon vaara vielä melkoinen, kaikki ei ole aivan valmista siellä eikä täällä puolella.

      Herra L:n ja Sinun välillä aistin lämpöä mutta myös varauksellisuutta. Jokin vielä jarruttaa etenemistänne, ehkä menneisyyteen liittyvät käsittelemättömät tunteet ja ajatukset jommalla kummalla? Kun nämä esteet (olisivatko alitajunnaisia pelkoja) on poistettu, näen teillä kyllä hyvät mahdollisuudet kasvaa tyydyttävään ja rakkaudelliseen kumppanuuteen, kenties koko eliniäksikin.. Eli missään tapauksessa ei kannata hylätä tätä suhdetta, vaikka tunteet olisivatkin vielä aika ajoin melko ristiriitaiset. Mahdollisuuksia tässä on vaikka mihin!

      Lumisateen keskeltä hyvää viikonjatkoa toivottelee cherry :)

      • iria

        Hyvää viikon jatkoa myös Sinulle ja suuret kiitokset!
        Olisipa se tuo herra L halukas tämän lapsen isäksi, joka olisi halukas syntymään vuoden 2006 lopulla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11143
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      80
      10261
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      50
      4334
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4037
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      12
      4008
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3806
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3699
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3533
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      53
      3233
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2955
    Aihe