Ketään kenellä tällainen olisi? Itse epäilen että minulla saattaisi olla, äitini myös, sekä itsellään että minulla. Testeihin menen jos äidin testit näyttää munuaisperäistä sairautta, silloin se on periytyvää.
Ja Diabetes insipidus ei niin kauheasti muistuta "tavallista" diabetesta, vaan oireena on kauhia juonnin tarve ja siis myös ainainen vessassa juokseminen. (Joku kumminkin kysyy että mikä se on.)
Diabetes insipidus l. vesitystauti
32
20962
Vastaukset
- JaJu
Minulla on ko sairaus eikä ihan tyypillisimmät oireet.
Kertoisitko mahdollisimman tarkkaan kaikista oireistasi ja kuinka pitkään on ollut.
Muistatko minkä jälkeen oireita alkoi tulla?- n.e
Mielestäni oon ollu aina tämmönen, mutta ehkä voisin sanoa että oireet on kasvanu tässä parin vuoden sisällä. Käyn päivässä parisenkin kymmentä kertaa vessassa pissalla. Juon myös paljon nestettä, vettä, mehua. Jos on pitkä koulupäivä enkä saa juotua kun pari lasillista niin päätä särkee, huulet kuivuu ja huono olo ei lähde pois kun juomalla ja nukkumalla.
Ehkä aika hyvin kuvaa tämä tilanne: olin kaverilla yhtenä iltana alle kaksi tuntia, join sinä aikana nestettä n. litran. Ennen kaverille menoa olin juonut ruualla pari lasia vettä. Kävin vessassa kotona, kävin poikaystävän luona vessassa matkalla kaverille ja kaverilla kävin 5 kertaa vessassa. Sitten kun menin siitä kotiin päin kävelin kaupungilla n.30min ja kävin poikaystävällä vessassa ja heti kotiin päästyäni kävin taas vessassa. Poikaystävällä join lasillisen mehua kun oli niin kauhia jano.
Se on kamalaa kun ei yöllä saa unta senkään takia että pissattaa kokoajan, illalla kun tulee juotua eniten kun on kotona.
Juu.. täytän tänä vuonna 18, jos sillä iällä jotain merkitystä on. - JaJu
n.e kirjoitti:

Juu.. täytän tänä vuonna 18, jos sillä iällä jotain merkitystä on.Oireesi kyllä sopivat insipidukseen ja jos on ollut jo vuosia niin todennäköisempi kuin sokeritauti.
Juotko janoon vai muuten vain? Onko sulla ollut aivotärähdyksiä? Onko huimausta, väsymystä, päänsärkyä? Tuleeko pissahätä äkkiä?
Kerroit juovasi paljon ja käyväsi 20 kertaa vessassa. Osaatko sanoa minkä verran juot ja virtsaat/vrk? Miten suuria määriä virtsaa tulee kerralla, melko vähän vai täysi rakko? - n.e
JaJu kirjoitti:
Oireesi kyllä sopivat insipidukseen ja jos on ollut jo vuosia niin todennäköisempi kuin sokeritauti.
Juotko janoon vai muuten vain? Onko sulla ollut aivotärähdyksiä? Onko huimausta, väsymystä, päänsärkyä? Tuleeko pissahätä äkkiä?
Kerroit juovasi paljon ja käyväsi 20 kertaa vessassa. Osaatko sanoa minkä verran juot ja virtsaat/vrk? Miten suuria määriä virtsaa tulee kerralla, melko vähän vai täysi rakko?Juon siis yleensä janoon (kahvia tuskin janoon juodaan jne). En koskaan ole laskenut kuinka paljon juon päivässä, sekin riippuu ihan minkälaista ruokaa olen syönyt, pizza esim janottaa muutenkin kamalasti. Mutta näin suurinpiirtein ajatellen juon ehkäpä n. 6 litraa arkipäivässä. Viikonloppuisin enemmän. Joskus melkein litrankin kerralla jos tulee kamala jano. Ja enimmäkseen vettä juon.
Vessahätä tuleekin sitten ihan yhtäkkiä. Monesti suoraan ruokapöydästä noustuani pitää käydä pissalla. Ja virtsaa tosiaan tulee täysi rakko melkein joka kerta, lukuun ottamatta näitä "varmuudeksi" pissoja esim ennen kun lähtee johonkin ja on käynyt 15min sitä ennen jo kunnolla pissalla. (tuntuupa hassulta tässä kirjottaa omista vessassakäymisistä..)
Jos juon kaksi lasillista vettä ennen kouluun menoa niin voi olla varma että kahden tunnin aikana olen käynyt ainakin kerran, yleensä kaksi kertaa vessassa.
"Onko sulla ollut aivotärähdyksiä? Onko huimausta, väsymystä, päänsärkyä?" Aivotärähdyksiä ei nyt yleensä ole. Huimausta on aika paljon, vaikken usein olekaan pyörtynyt. Alhainen verenpaine minulla ei ole joten huimaus ei siitä johdu. Päänsärkyä on aika usein. Usein migreeninomaista päänsärkyä joka ei särkylääkkeillä parane, ja jotkut ärsykkeet pahentavat oloa, särky lähtee vain sillä että juon pari lasia ja nukun kunnolla päälle. Väsymyksestä olen tuonne unihäiriöt palstalle kirjoittanutkin. Olen päivisin kamalan väsynyt mutta unta en saa kumminkaan illalla. Päivällä voisin nukkua vaikka kuinka ja koskaan ei olo tunnu pirteältä.
Kertoisitko jotain omista kokemuksistasi? - JaJu
n.e kirjoitti:
Juon siis yleensä janoon (kahvia tuskin janoon juodaan jne). En koskaan ole laskenut kuinka paljon juon päivässä, sekin riippuu ihan minkälaista ruokaa olen syönyt, pizza esim janottaa muutenkin kamalasti. Mutta näin suurinpiirtein ajatellen juon ehkäpä n. 6 litraa arkipäivässä. Viikonloppuisin enemmän. Joskus melkein litrankin kerralla jos tulee kamala jano. Ja enimmäkseen vettä juon.
Vessahätä tuleekin sitten ihan yhtäkkiä. Monesti suoraan ruokapöydästä noustuani pitää käydä pissalla. Ja virtsaa tosiaan tulee täysi rakko melkein joka kerta, lukuun ottamatta näitä "varmuudeksi" pissoja esim ennen kun lähtee johonkin ja on käynyt 15min sitä ennen jo kunnolla pissalla. (tuntuupa hassulta tässä kirjottaa omista vessassakäymisistä..)
Jos juon kaksi lasillista vettä ennen kouluun menoa niin voi olla varma että kahden tunnin aikana olen käynyt ainakin kerran, yleensä kaksi kertaa vessassa.
"Onko sulla ollut aivotärähdyksiä? Onko huimausta, väsymystä, päänsärkyä?" Aivotärähdyksiä ei nyt yleensä ole. Huimausta on aika paljon, vaikken usein olekaan pyörtynyt. Alhainen verenpaine minulla ei ole joten huimaus ei siitä johdu. Päänsärkyä on aika usein. Usein migreeninomaista päänsärkyä joka ei särkylääkkeillä parane, ja jotkut ärsykkeet pahentavat oloa, särky lähtee vain sillä että juon pari lasia ja nukun kunnolla päälle. Väsymyksestä olen tuonne unihäiriöt palstalle kirjoittanutkin. Olen päivisin kamalan väsynyt mutta unta en saa kumminkaan illalla. Päivällä voisin nukkua vaikka kuinka ja koskaan ei olo tunnu pirteältä.
Kertoisitko jotain omista kokemuksistasi?Sulla on lähes jatkuva jano, hyvin tiheää vessassa
käyntiä, juot melko paljon. Vaikuttaa selvästi ensisijaisesti hypotalaamiselta diabetes insipidukselta eli hypotalamuksen tuottama ja aivolisäkkeen erittämä
antidiureettisen hormonin(adh) puute. Hoidettavissa helposti Minirin-tableteilla. Usein esiintyvä päänsärky voisi kieliä siitä että hdi:n aiheuttajana on hyvänlaatuinen kasvain kraniofaryngeooma.
Kysyin aivotärähdyksistä siksi että eräs mahdollinen syy di:een. Tarkemmin, muistatko onko ollut ENNEN kuin oireita alkoi esiintyä?
Huimaus ja väsymys voivat selittyä sillä että kärsit kuitenkin nestevajauksesta vaikka juot paljon mutta voi olla että tärkein syy joku muu.
Mahdollinen kraniofaryngeooma myös eräs vaihtoehto.
Itselläni DI oireili äkkiä tulevana ja tihentyneenä virtsaamistarpeena, väsymystä, huimausta, lihasväsymystä, hartia- ja kylkikipua. Kovaa janoa ei ole ollut enkä ole siis juonut hirveesti ja virtsamäärät ei likikään noin suuria. Vessassa kuitenkin piti käydä varmaan 10-15 krt/pv. Kasvainta ei löydetty joten, ei tosin ollut juurikaan päänsärkyä. Todennäköisin syy juuri aivotärähdyksen seurauksena tullut vaurio. Ei ainakaan vielä saada magneettikuvalla näkyviin.
Kannattaa pyytää lähete sisätautilääkärille ja jos ei saa, mene yksityiselle. Vähän kallimpi mutta pikkuraha jos saa apua.
Myös muut aivolisäke&hypotalamus-seudun hormonihäiriöt mahdollisia. Kysynkin että onko sulla vielä mitään muita oireita? Kumpaa sukupuolta olet? - n.e
JaJu kirjoitti:
Sulla on lähes jatkuva jano, hyvin tiheää vessassa
käyntiä, juot melko paljon. Vaikuttaa selvästi ensisijaisesti hypotalaamiselta diabetes insipidukselta eli hypotalamuksen tuottama ja aivolisäkkeen erittämä
antidiureettisen hormonin(adh) puute. Hoidettavissa helposti Minirin-tableteilla. Usein esiintyvä päänsärky voisi kieliä siitä että hdi:n aiheuttajana on hyvänlaatuinen kasvain kraniofaryngeooma.
Kysyin aivotärähdyksistä siksi että eräs mahdollinen syy di:een. Tarkemmin, muistatko onko ollut ENNEN kuin oireita alkoi esiintyä?
Huimaus ja väsymys voivat selittyä sillä että kärsit kuitenkin nestevajauksesta vaikka juot paljon mutta voi olla että tärkein syy joku muu.
Mahdollinen kraniofaryngeooma myös eräs vaihtoehto.
Itselläni DI oireili äkkiä tulevana ja tihentyneenä virtsaamistarpeena, väsymystä, huimausta, lihasväsymystä, hartia- ja kylkikipua. Kovaa janoa ei ole ollut enkä ole siis juonut hirveesti ja virtsamäärät ei likikään noin suuria. Vessassa kuitenkin piti käydä varmaan 10-15 krt/pv. Kasvainta ei löydetty joten, ei tosin ollut juurikaan päänsärkyä. Todennäköisin syy juuri aivotärähdyksen seurauksena tullut vaurio. Ei ainakaan vielä saada magneettikuvalla näkyviin.
Kannattaa pyytää lähete sisätautilääkärille ja jos ei saa, mene yksityiselle. Vähän kallimpi mutta pikkuraha jos saa apua.
Myös muut aivolisäke&hypotalamus-seudun hormonihäiriöt mahdollisia. Kysynkin että onko sulla vielä mitään muita oireita? Kumpaa sukupuolta olet?"Mahdollinen kraniofaryngeooma myös eräs vaihtoehto." Niin mikä?
"Kysynkin että onko sulla vielä mitään muita oireita? Kumpaa sukupuolta olet? " Tyttö olen. En tiedä muista oireista, mutta ei kai niitä ole. Mikä sitten on normaalia ja mikä ei? Ja mikä liittyy. Jos tuo ainainen hartiakipu on oire niin sitä kyllä on mutta saattaa myös johtua paljon muustakin. Selkäkin aina kipeä, mutta sen uskon johtuvan parin asteen vinoudesta.
Tässä vaan semmonen juttu että äidillä samantapaisia oireita, ja hän kävi labrassa testeissä ja jos siellä sitten näkyy jotain, eli silloin olisi munuaispohjainen sairaus, niin pääsen itsekin testeihin. Mutta jos hänellä ei munuaisista johtuvaa sairautta ilmene niin en minäkään mihinkään testeihin pääse. Ei kuulema ole tarvetta. No, onhan tämän vaivan kanssa jos eletty monta vuotta niin onhan tähän totuttu.
Kiitos paljon vielä että vastailet ja kertoilet kaikkea, auttaa että on ihminen joka tietää :) - JaJu
n.e kirjoitti:
"Mahdollinen kraniofaryngeooma myös eräs vaihtoehto." Niin mikä?
"Kysynkin että onko sulla vielä mitään muita oireita? Kumpaa sukupuolta olet? " Tyttö olen. En tiedä muista oireista, mutta ei kai niitä ole. Mikä sitten on normaalia ja mikä ei? Ja mikä liittyy. Jos tuo ainainen hartiakipu on oire niin sitä kyllä on mutta saattaa myös johtua paljon muustakin. Selkäkin aina kipeä, mutta sen uskon johtuvan parin asteen vinoudesta.
Tässä vaan semmonen juttu että äidillä samantapaisia oireita, ja hän kävi labrassa testeissä ja jos siellä sitten näkyy jotain, eli silloin olisi munuaispohjainen sairaus, niin pääsen itsekin testeihin. Mutta jos hänellä ei munuaisista johtuvaa sairautta ilmene niin en minäkään mihinkään testeihin pääse. Ei kuulema ole tarvetta. No, onhan tämän vaivan kanssa jos eletty monta vuotta niin onhan tähän totuttu.
Kiitos paljon vielä että vastailet ja kertoilet kaikkea, auttaa että on ihminen joka tietää :)Kraniofaryngeooma on hyvänlaatuinen aivokasvain joka usein aiheuttaa hypotalaamisen diabetes insipiduksen.
Kerroit että äidilläsi on samankaltaisia oireita joten kyseeseen voisi tulla mm munuaisperäinen eli
nefrogeeninen diabetes insipidus. Tällöin Minirin ei auta mitään vaan on muu lääkitys. En ihan tarkkaan tiedä millainen. Kun runsasta juomista ja virtsaamista niin 3 tod. näk. syytä hDI, nDI ja sokeritauti(DM).
Äitisi oireille löytyy varmaan jokin syy, ehkä ei munuaisista. Samoin sinun oireisiisi pitää löytää syy sillä ovat sen verran selkeät ja kiusalliset.
Olet varmaan vuosien saatossa tottunutkin mutta ei tähän kannata liiaksi yrittää sopeutua. Nimittäin voisin vaikka pääni lyödä vetoa että sulla on diabetes insipidus ja mitä tod.näk. vieläpä hypotalaaminen. Et uskokaan millaisen helpotuksen Minirin toisi elämääsi!
Jossei muu auta niin mene vaikka yksityiselle sisätautilääkärille.
Joo no olen hankkinut tietoa monella tavalla mutta mitään lääkintäalan koulutusta mulla ei ole. - Katimaaria
JaJu kirjoitti:
Sulla on lähes jatkuva jano, hyvin tiheää vessassa
käyntiä, juot melko paljon. Vaikuttaa selvästi ensisijaisesti hypotalaamiselta diabetes insipidukselta eli hypotalamuksen tuottama ja aivolisäkkeen erittämä
antidiureettisen hormonin(adh) puute. Hoidettavissa helposti Minirin-tableteilla. Usein esiintyvä päänsärky voisi kieliä siitä että hdi:n aiheuttajana on hyvänlaatuinen kasvain kraniofaryngeooma.
Kysyin aivotärähdyksistä siksi että eräs mahdollinen syy di:een. Tarkemmin, muistatko onko ollut ENNEN kuin oireita alkoi esiintyä?
Huimaus ja väsymys voivat selittyä sillä että kärsit kuitenkin nestevajauksesta vaikka juot paljon mutta voi olla että tärkein syy joku muu.
Mahdollinen kraniofaryngeooma myös eräs vaihtoehto.
Itselläni DI oireili äkkiä tulevana ja tihentyneenä virtsaamistarpeena, väsymystä, huimausta, lihasväsymystä, hartia- ja kylkikipua. Kovaa janoa ei ole ollut enkä ole siis juonut hirveesti ja virtsamäärät ei likikään noin suuria. Vessassa kuitenkin piti käydä varmaan 10-15 krt/pv. Kasvainta ei löydetty joten, ei tosin ollut juurikaan päänsärkyä. Todennäköisin syy juuri aivotärähdyksen seurauksena tullut vaurio. Ei ainakaan vielä saada magneettikuvalla näkyviin.
Kannattaa pyytää lähete sisätautilääkärille ja jos ei saa, mene yksityiselle. Vähän kallimpi mutta pikkuraha jos saa apua.
Myös muut aivolisäke&hypotalamus-seudun hormonihäiriöt mahdollisia. Kysynkin että onko sulla vielä mitään muita oireita? Kumpaa sukupuolta olet?Miten DI diagnosoidaan, jos oireita on vain vähän? Mitä pitää mitata? Itselläni epäilen olevan.
- Nimetön
Vaikuttaako verensokeriarvoihin?
- JaJu
Käsittääkseni ei vaikuta tähän mitenkään.
- April
Moi. Uskomattomalta tuntuu lukea tekstiäsi - että joku on todella kokenut samaa kuin itse. Sairastuin diabetes insipidukseen kahdeksan vuotta sitten. Oireena hirveä jano (n. 10-14 litraa vuorokaudessa), joka ilmeni ihan yhtäkkiä. Sen mukana tulivat jatkuvat vessakäynnit ympäri vuorokauden; jopa yli 20 krt vuorokaudessa (ja tuostahan voi laskea että keskimäärin yli 0,5 l kerralla - kokeissa mitattu surullinen "ennätys" 1,2 litraa kerralla). Parin kuukauden valvomisen jälkeen olin jo ihan puhki. Hoidin samalla vielä kotona vajaa vuoden ikäistä poikaani. Hain ensin apua terveyskeskuksesta, jossa kokeen jälkeen todettiin, ettei minulla ole sokeritautia, ja lähetettiin takaisin kotiin uskoen että liioittelen. Muuta apua en sieltä saanut. Perään yksityinen lääkäri antoi oikean diagnoosin ensimmäisellä käynnillä. Lääkemääräyskin oli oikea ja helpotti heti hieman, siis Minirin. Mutta annostus on minun kohdalla pitänyt hakea vähitellen, kun kohdallani oman vesihormonin eritys on nolla. Annostus tuplattiin nopeasti 'maksimiin', jonka jälkeen se on yhä moninkertaistunut, mutta tuskastuttavan hitaasti. Huolimatta siitä, että olen jatkuvasti kertonut väsymyksestä ja nukkumisen katkonaisuudesta. Unilääkettäkin kirjoitettiin välillä tähän vaivaan, mutta parhaiten on kyllä auttanut koko ajan lähemmäs todellista tarvetta noussut lääkkeen annostus. 8 vuotta elämästä on mennyt tämän kanssa taisteluun. Mies on ollut arvokas tuki ja kuuntelija, ja työ pitänyt järjissään, mutta olen usein myös kaivannut vertaistukea. Nykyään saatan jo (harvoin) nukkua yön jopa vain yhdellä wc-käynnillä - yleensä kuitenkin 2-3. Olen usein uupunut, mutta virkeää päivää osaan arvostaa nykyään todella. Jaksamista!
- JaJu
Kuulostaa aika tyypilliseltä tapaukselta. Yllättävän usein tämä tauti tuntuu olevan hankala todeta. Itselläni on myös täydellinen adh:n puutos
mutta en kuitenkaan ole juonut noin hirveästi. Ongelmat äkillistä ja tihentynyttä virtsaamistarvetta ja yövirtsaisuutta ja kasteluakin sekä hiki on ollut voimakkaan hajuista
Päivinsinkin on ollut jonkinlaista pidätyskyvyttömyyttä.
Lääkeannos on nyt 2x 0.3mg päivällä ja illalla 0.6mg eli 1.2mg/vrk. Annos on jo aika hyvä mutta ehkä vielä hieman saisi korottaa varsinkin ilta-annosta.
Itselläni hdi tullut todennäköisesti aivotärähdyksen seurauksena. Onko sulla tietoa syystä?
Vielä sen verran että uskon hdi:n olevan selvästi yleisemmän kuin ajatellaan.
Olen kirjoitellut di:sta paljonkin myös muissa tämän foorumin palstoilla mm Terveys-palstan viesteissä "ADH" ja "Diabetes Insipidus", aiemmin myös nimim. DI-potilas. - April
JaJu kirjoitti:
Kuulostaa aika tyypilliseltä tapaukselta. Yllättävän usein tämä tauti tuntuu olevan hankala todeta. Itselläni on myös täydellinen adh:n puutos
mutta en kuitenkaan ole juonut noin hirveästi. Ongelmat äkillistä ja tihentynyttä virtsaamistarvetta ja yövirtsaisuutta ja kasteluakin sekä hiki on ollut voimakkaan hajuista
Päivinsinkin on ollut jonkinlaista pidätyskyvyttömyyttä.
Lääkeannos on nyt 2x 0.3mg päivällä ja illalla 0.6mg eli 1.2mg/vrk. Annos on jo aika hyvä mutta ehkä vielä hieman saisi korottaa varsinkin ilta-annosta.
Itselläni hdi tullut todennäköisesti aivotärähdyksen seurauksena. Onko sulla tietoa syystä?
Vielä sen verran että uskon hdi:n olevan selvästi yleisemmän kuin ajatellaan.
Olen kirjoitellut di:sta paljonkin myös muissa tämän foorumin palstoilla mm Terveys-palstan viesteissä "ADH" ja "Diabetes Insipidus", aiemmin myös nimim. DI-potilas.Minulla todennäköisin syy on lääkäreiden mukaan valvottavan vauvan 8kk aikana tuoma univaje tai siitä johtunut vastustuskyvyn lasku, jotka sitten muodostivat hyvänlaatuisen kasvaimen aivolisäkkeeseen, näin ymmärsin. Kuulemma monet sairastuneista ovat äskettäinen äideksi tulleita? Aivotärähdyksen ja pitkäaikaisen muistivamman sen sijaan sain seurauksena kasvaimen laadun tutkineesta aivoleikkauksesta (koepala). Onneksi olen toipunut (edes) siitä. Mikä on 0,3mg lääke? Olen 0,2mg tabletilla, jota nyt 8 9 14 /vrk.
- JaJu
April kirjoitti:
Minulla todennäköisin syy on lääkäreiden mukaan valvottavan vauvan 8kk aikana tuoma univaje tai siitä johtunut vastustuskyvyn lasku, jotka sitten muodostivat hyvänlaatuisen kasvaimen aivolisäkkeeseen, näin ymmärsin. Kuulemma monet sairastuneista ovat äskettäinen äideksi tulleita? Aivotärähdyksen ja pitkäaikaisen muistivamman sen sijaan sain seurauksena kasvaimen laadun tutkineesta aivoleikkauksesta (koepala). Onneksi olen toipunut (edes) siitä. Mikä on 0,3mg lääke? Olen 0,2mg tabletilla, jota nyt 8 9 14 /vrk.
Erikseen ei ole 0,3mg tabletteja vaan otan 1.5x0,2mg josta tuo 0,3mg. Olen nostanut annosta niin että päivällä sama mutta yötä vasten 4X0,2mg
eli 0,8mg. Ehkä vieläkin saisi nostaa päivällä 2x0,2mg kahdesti ja illalla 5tbl eli 1.8mg/vrk. Voisi olla jo lopullinen annos ainakin päivisin.
Sinähän jo hurjan määrän syöt! Onko "pilkkuvirhe" vai todella kappalemäärä???!!! - Nimetön
JaJu kirjoitti:
Erikseen ei ole 0,3mg tabletteja vaan otan 1.5x0,2mg josta tuo 0,3mg. Olen nostanut annosta niin että päivällä sama mutta yötä vasten 4X0,2mg
eli 0,8mg. Ehkä vieläkin saisi nostaa päivällä 2x0,2mg kahdesti ja illalla 5tbl eli 1.8mg/vrk. Voisi olla jo lopullinen annos ainakin päivisin.
Sinähän jo hurjan määrän syöt! Onko "pilkkuvirhe" vai todella kappalemäärä???!!!Aivan, määrä on hurja. Siksi voit varmaan kuvitella minkälaisessa ikeessä sitä on kuitenkin koittanut elellä elämää eteenpäin nämä vuodet. Kun on odotellut, että annokset hitaasti nousevat tarpeen tasolle. Liian hitaasti, ja voi sanoa lähestulkoon vailla lääkäritukea. Heidän kun on ollut vielä vaikeampaa uskoa että verikokeiden arvot ovat samalla vain normalisoitumaan päin. Aina ei potilaan kertomus olosta ja heräämisistä ja lääketarpeesta ole yhtä kuin luotettava tai vakavasti otettava kertomus. On joutunut kyllä keksimään keinot saadakseen hoitoa - mutta sen ei luulisi olevan potilaan tehtävä! Ei edes tälaisen friikkisen ääritapauksen...
- JaJu
Nimetön kirjoitti:
Aivan, määrä on hurja. Siksi voit varmaan kuvitella minkälaisessa ikeessä sitä on kuitenkin koittanut elellä elämää eteenpäin nämä vuodet. Kun on odotellut, että annokset hitaasti nousevat tarpeen tasolle. Liian hitaasti, ja voi sanoa lähestulkoon vailla lääkäritukea. Heidän kun on ollut vielä vaikeampaa uskoa että verikokeiden arvot ovat samalla vain normalisoitumaan päin. Aina ei potilaan kertomus olosta ja heräämisistä ja lääketarpeesta ole yhtä kuin luotettava tai vakavasti otettava kertomus. On joutunut kyllä keksimään keinot saadakseen hoitoa - mutta sen ei luulisi olevan potilaan tehtävä! Ei edes tälaisen friikkisen ääritapauksen...
Enpä tosiaan olisi voinut kuvitellakaan että jollain tuollainen määrä. Tulee lääkkelle jo tosi paljon hintaakin mutta onneksi ei itse tarvi maksaa. Tuskin tule itse koskaan tarvitsemaan likikään tuollaisia määriä. Vielä ehkä nostetaan mutta enpä usko vrk-annosta tarvivan nostaa enää kovinkaan montaa tablettia.
Kun sulla kerran on ollut tosi vaikeat oireet kysyisin, että oliko missään vaiheessa lainkaan pidätyskyvyttömyyttä? Jos niin jouduitko pitään ihan vaippaa vai riittikö pienemmät?
Janontunnekin varmaan todella sietämätön?
Lääkärit eivät tosiiaan taida ymmärtää kuinka hankalat oireet di voi aiheuttaa! Vaikeaa on minullakin ollut tämän kanssa. Onko muuten lainkaan ollut yökastelua?
Minulla on ollut ja se osaltaan tehnyt di:sta vieläkin pahemman.
Aika "mekkalaa" olen myös pitänyt jotta asiat saadaan menemään eteenpäin. No sentään parempaan päin olemme menossa - mutta taaksepäin väkisinkin tulee välillä mietittyä asioita. - april104
JaJu kirjoitti:
Enpä tosiaan olisi voinut kuvitellakaan että jollain tuollainen määrä. Tulee lääkkelle jo tosi paljon hintaakin mutta onneksi ei itse tarvi maksaa. Tuskin tule itse koskaan tarvitsemaan likikään tuollaisia määriä. Vielä ehkä nostetaan mutta enpä usko vrk-annosta tarvivan nostaa enää kovinkaan montaa tablettia.
Kun sulla kerran on ollut tosi vaikeat oireet kysyisin, että oliko missään vaiheessa lainkaan pidätyskyvyttömyyttä? Jos niin jouduitko pitään ihan vaippaa vai riittikö pienemmät?
Janontunnekin varmaan todella sietämätön?
Lääkärit eivät tosiiaan taida ymmärtää kuinka hankalat oireet di voi aiheuttaa! Vaikeaa on minullakin ollut tämän kanssa. Onko muuten lainkaan ollut yökastelua?
Minulla on ollut ja se osaltaan tehnyt di:sta vieläkin pahemman.
Aika "mekkalaa" olen myös pitänyt jotta asiat saadaan menemään eteenpäin. No sentään parempaan päin olemme menossa - mutta taaksepäin väkisinkin tulee välillä mietittyä asioita.Olisi kyllä tosiaan itse opittava pitämään puoliansa. Mutta kun on luonteeltaan aina ollut enemmän taipuvainen vähättelemään (ja ehkä saanut kestämistä yliarvostavan ja valittamista paheksuvan kasvatuksen?), niin on saanut karvaasti kokea, ettei muualla maailmassa riisutut tosiasiat mene läpi. On ollut hukkaanheitettyä aikaa luottaa sokeasti siihen, että 'asiantuntijat' tietävät ja hoitavat kyllä sitten, kun sitä tarvitsen. Niin ei olisi koskaan käynyt riittävässä laajuudessa minun kohdalla! Käsittämtätöntä vieläkin vaikka ymmärsin sen jo ammoin. Nyt osaan paremmin pelata heidän säännöillään, mutta oliko se tarkoitus...?! Minun kohdallani vaipat tai yökastelu eivät vielä ole olleet ajankohtaisia. Vaikka joskus toivoin, että vaipoista voisi tulla apu ja pidempi uni. Mutta olen taipuvainen heräämään 'tarpeen tullen' jokatapauksessa. Pidätys oli ehkä alkuvaiheissa ongelmallisempi juttu. Silloin, kun lääkitys oli niin paljon pienempi, että tiheät wc-käynnit eivät tuoneet kunnolla edes väliaikaista helpotuksen tunnetta; tutkittiin kyllä, että kysymys ei ollut esim. rakon tyhjentymättömyydestä tms. On ollut välillä ei-niin-kivaa käydä jos jonkinlaista tutkimusta läpi (virtsatiehyeiden tähystys ei niitä miellyttävimpiä) - ja jälkeenpäin katsottuna turhaan. Kun vastaus on ollut se, mitä on alusta asti maallikkona pyytänyt; lisää lääkettä! Kaksi kuukautta kestävä jatkuva tunne siitä, että kuolee janoon vuotamalla kuiviin. Ja sitten seitsemän vuotta unta pätkissä. Yhdenlaista kärsimystä oli epäilemättä sekin. Kärsimystä on elämässä monenasteista. Elämä on... Aatoksia aika pitkästi tässä...sorry.
- JaJu
april104 kirjoitti:
Olisi kyllä tosiaan itse opittava pitämään puoliansa. Mutta kun on luonteeltaan aina ollut enemmän taipuvainen vähättelemään (ja ehkä saanut kestämistä yliarvostavan ja valittamista paheksuvan kasvatuksen?), niin on saanut karvaasti kokea, ettei muualla maailmassa riisutut tosiasiat mene läpi. On ollut hukkaanheitettyä aikaa luottaa sokeasti siihen, että 'asiantuntijat' tietävät ja hoitavat kyllä sitten, kun sitä tarvitsen. Niin ei olisi koskaan käynyt riittävässä laajuudessa minun kohdalla! Käsittämtätöntä vieläkin vaikka ymmärsin sen jo ammoin. Nyt osaan paremmin pelata heidän säännöillään, mutta oliko se tarkoitus...?! Minun kohdallani vaipat tai yökastelu eivät vielä ole olleet ajankohtaisia. Vaikka joskus toivoin, että vaipoista voisi tulla apu ja pidempi uni. Mutta olen taipuvainen heräämään 'tarpeen tullen' jokatapauksessa. Pidätys oli ehkä alkuvaiheissa ongelmallisempi juttu. Silloin, kun lääkitys oli niin paljon pienempi, että tiheät wc-käynnit eivät tuoneet kunnolla edes väliaikaista helpotuksen tunnetta; tutkittiin kyllä, että kysymys ei ollut esim. rakon tyhjentymättömyydestä tms. On ollut välillä ei-niin-kivaa käydä jos jonkinlaista tutkimusta läpi (virtsatiehyeiden tähystys ei niitä miellyttävimpiä) - ja jälkeenpäin katsottuna turhaan. Kun vastaus on ollut se, mitä on alusta asti maallikkona pyytänyt; lisää lääkettä! Kaksi kuukautta kestävä jatkuva tunne siitä, että kuolee janoon vuotamalla kuiviin. Ja sitten seitsemän vuotta unta pätkissä. Yhdenlaista kärsimystä oli epäilemättä sekin. Kärsimystä on elämässä monenasteista. Elämä on... Aatoksia aika pitkästi tässä...sorry.
Tutuista asioista kirjoittelit vaikkemme nyt ihan verrannollisia tapauksia ole.
Tällaiset tapaukset varmaan vahvistaa itsetuntoa ja tulevaisuudessa osaa olla toisenlainen jos vielä vastaavia tilanteita tulee. - Merkku_89
JaJu kirjoitti:
Tutuista asioista kirjoittelit vaikkemme nyt ihan verrannollisia tapauksia ole.
Tällaiset tapaukset varmaan vahvistaa itsetuntoa ja tulevaisuudessa osaa olla toisenlainen jos vielä vastaavia tilanteita tulee.Nii.. täs pari pv:ää on ollu hirveen semmosen janon tarve.. ja sit veskis joutuu vähä välii käymää :( melkoisen samanlaiset oireet, ja välil tuntuu ettei janottais, mut silti vaa pitää juoda. Mut esim. niiku diabetes ei oo mtn huimausta.. tai jos olisikin nii se on aika normaalii mun tilassa, ku melkeenpä viikoittain huimaa välil, ku jos ei syöny paljoo jne..
Sitku viel panikoin nii herkästi, ja jos en vaik aina jaksa juoda, nii tuntuu ku tukehtuisin.. tai jotenki. :/
en tiä sit mikä mua vaivaa ?
ja eilen jotenki mahaaki pakotti.. mut toi ei varmaa johu tästä. :D ei tietoo.
Mut pitäskö käyä lääkäris tutkittavana??? - pikku_myy75
Merkku_89 kirjoitti:
Nii.. täs pari pv:ää on ollu hirveen semmosen janon tarve.. ja sit veskis joutuu vähä välii käymää :( melkoisen samanlaiset oireet, ja välil tuntuu ettei janottais, mut silti vaa pitää juoda. Mut esim. niiku diabetes ei oo mtn huimausta.. tai jos olisikin nii se on aika normaalii mun tilassa, ku melkeenpä viikoittain huimaa välil, ku jos ei syöny paljoo jne..
Sitku viel panikoin nii herkästi, ja jos en vaik aina jaksa juoda, nii tuntuu ku tukehtuisin.. tai jotenki. :/
en tiä sit mikä mua vaivaa ?
ja eilen jotenki mahaaki pakotti.. mut toi ei varmaa johu tästä. :D ei tietoo.
Mut pitäskö käyä lääkäris tutkittavana???Hei Merkku,
Kehottaisin menemään lääkäriin ja jos vain mahdollista niin mene yksityiselle sisätautilääkärille. Diabetes insipidus on sen verran harvinainen tauti, että tavalliset terveyskeskus lääkärit eivät siitä tiedä mitään. Minä ehdin kärsimään yli neljä vuotta ennen kuin sain diagnoosin ja lopun elämääni kestävän lääkityksen. Lääkkeillä pärjään oikein hyvin.
Kävin ensin terveyskeskus lääkäreillä ja he vain sanoivat, että älä juo, se on tottumuksesta kiinni, ei tuollaista määrää kukaan voi juoda. Join yli 10 litraa vuorokaudessa, aina jano, ja juoksin vessassa 0,5-2 tunnin välein myös yöllä. Sitten menin yksityiselle yleis-/sisätautilääketieteen ylilääkärille ja hän sanoi heti mikä minulla on eli diagnoosi:
Diabetes insipidus
Kyseessä on harvinainen hormonaalinen sairaus, jonka vuoksi vesi ei imeydy kehoon.
Nesteytystä säätelee tavallisesti aivojen alla oleva aivolisäke. Jos kehossa on nestevajaus, aivolisäke lähettää munuaisiin hormoni vasopressiiniä käskien niiden imeä vettä eikä muuttaa sitä virtsaksi.
Jos aivolisäke on vahingoittunut eikä voi lähettää signaalia, keho ei koskaan säilytä vettä.
Diabetes insipiduksen aiheuttaja on usein kasvain päässä. Myös pään loukkaaminen voi vaikuttaa aivolisäkkeeseen.
Taudin hoito on yksinkertaista. Potilaan täytyy vain hengittää synteettistä vasopressiiniä kahdesti päivässä lopun elämänsä.
Minun tapauksessani aivolisäke on vaurioitunut synnyttäessäni lasta. Lääkitykseni on Minirin. Minirin on täysin korvattava lääke, mutta se vaatii keskussairaalan lausunnon. Yksityinen lääkärini laittoi lähetteen keskussairaalaan, jonne pääsin kahden viikon sisällä. Minulle tehtiin siellä vielä kokeita, jotka eivät kylläkään olleet kovin mielyttäviä ja sain diagnoosin.
Elämä jatkuu! Älä anna periksi! Ole aktiivinen ja pyydä lääkäreitä selvittämään mikä sinulla on, jos kyseinen lääkäri ei tiedä hakeudu toiselle tai pyydä lähete eteenpäin. - tintsu
pikku_myy75 kirjoitti:
Hei Merkku,
Kehottaisin menemään lääkäriin ja jos vain mahdollista niin mene yksityiselle sisätautilääkärille. Diabetes insipidus on sen verran harvinainen tauti, että tavalliset terveyskeskus lääkärit eivät siitä tiedä mitään. Minä ehdin kärsimään yli neljä vuotta ennen kuin sain diagnoosin ja lopun elämääni kestävän lääkityksen. Lääkkeillä pärjään oikein hyvin.
Kävin ensin terveyskeskus lääkäreillä ja he vain sanoivat, että älä juo, se on tottumuksesta kiinni, ei tuollaista määrää kukaan voi juoda. Join yli 10 litraa vuorokaudessa, aina jano, ja juoksin vessassa 0,5-2 tunnin välein myös yöllä. Sitten menin yksityiselle yleis-/sisätautilääketieteen ylilääkärille ja hän sanoi heti mikä minulla on eli diagnoosi:
Diabetes insipidus
Kyseessä on harvinainen hormonaalinen sairaus, jonka vuoksi vesi ei imeydy kehoon.
Nesteytystä säätelee tavallisesti aivojen alla oleva aivolisäke. Jos kehossa on nestevajaus, aivolisäke lähettää munuaisiin hormoni vasopressiiniä käskien niiden imeä vettä eikä muuttaa sitä virtsaksi.
Jos aivolisäke on vahingoittunut eikä voi lähettää signaalia, keho ei koskaan säilytä vettä.
Diabetes insipiduksen aiheuttaja on usein kasvain päässä. Myös pään loukkaaminen voi vaikuttaa aivolisäkkeeseen.
Taudin hoito on yksinkertaista. Potilaan täytyy vain hengittää synteettistä vasopressiiniä kahdesti päivässä lopun elämänsä.
Minun tapauksessani aivolisäke on vaurioitunut synnyttäessäni lasta. Lääkitykseni on Minirin. Minirin on täysin korvattava lääke, mutta se vaatii keskussairaalan lausunnon. Yksityinen lääkärini laittoi lähetteen keskussairaalaan, jonne pääsin kahden viikon sisällä. Minulle tehtiin siellä vielä kokeita, jotka eivät kylläkään olleet kovin mielyttäviä ja sain diagnoosin.
Elämä jatkuu! Älä anna periksi! Ole aktiivinen ja pyydä lääkäreitä selvittämään mikä sinulla on, jos kyseinen lääkäri ei tiedä hakeudu toiselle tai pyydä lähete eteenpäin.Kaikki tuntuvat tällä palstalla puhuvan tuosta helpommin hoidettavasta taudin muodosta. Oletko kuullut kenenkään mainitsevan munuaisperäistä sairautta. Siihen ei saa lääkekorvausta ollenkaan ja varsinaista lääkettä ei ole olemassakaan. Erään kipulääkkeen sivuvaikutusta käytetään hyväksi hidastamaan munuaisten toimintaa että virtsaa ei niin paljon rakkoon muodostuisi. Lääke auttaa vain vähän. Suurin vaikutus taudin hoidossa on ruokavaliolla. Se on erittäin työläs ja olenkin työelämästä pois koska minulla on kaksi poikaa jotka sairastavat tuota kyseistä sairautta. Vanhempi poikani oli hoitamattomana 6 vuotta ja menetti kuulon toisesta korvasta koska neuvolan ohjeet oli olla juomatta vettä. Mietinkin noita kirjoituksia lukiessani että onkohan kukaan teistä kokeillut ruokavalion vaikutusta. Jo pienetkin jutut auttavat ja ei tarvitsisi syödä niin paljon lääkkeitä.
Tintsu - tintsu
Etsiskelen sellaista ihmistä, joka olisi kuullut tuon vaikeamman tautimuodon eli munuaisten viallisista hermopäätteistä johtuvan diabetes insipiduksen. Jos törmäät aiheeseen niin viestitäthän minulle. Hoidan kahden poikani sairautta ruokavaliolla koska siihen ei varsinaista lääkettä ole olemassakaan. Ruokavaliota kannattaa ehdottomasti noudattaa myös tuossa aivoperäisessä sairaudessakin koska silloin ei tarvitse syödä lääkkeitä niin paljon. Terveestä tyttärestä olen löytänyt elämäniloa jälleen.
- vasopressiini!
JaJu kirjoitti:
Erikseen ei ole 0,3mg tabletteja vaan otan 1.5x0,2mg josta tuo 0,3mg. Olen nostanut annosta niin että päivällä sama mutta yötä vasten 4X0,2mg
eli 0,8mg. Ehkä vieläkin saisi nostaa päivällä 2x0,2mg kahdesti ja illalla 5tbl eli 1.8mg/vrk. Voisi olla jo lopullinen annos ainakin päivisin.
Sinähän jo hurjan määrän syöt! Onko "pilkkuvirhe" vai todella kappalemäärä???!!!Vanha viestiketju kyllä, mutta uteliaisuuttani aloin kysellä, että onko Miniriniä vielä "tavallisina" tabletteina? Kun jossain vaiheessa minulta ne vaihdettiin kylmäkuivattuihin kielenalustabletteihin sanoen, että niitä käytetään nykyään ensisijaisesti. Minulla annos on tällä erää 60mikrog. x 2/vrk (siis yksi tabletti aamuin illoin), eli eikös se vrk-annos silloin ole 1,2mg (milligrammaa)...? Pienellä määrällä noihin yllä oleviin verrattuna pärjäilen näemmä! Mutta ilman ei silti voisi elää ihmisarvoista elämää... Ennen lääkitystä join n.8 l vrk, virtsamäärä 12 l /vrk, yöllä 2 h välein vessaan, päivällä vessaväli 30min.
- kraniofaryngeooma84
Hei vain!
Tässäpäs minun elämäntarinaani:
Olen nyt 23v. nuori nainen. Kun sairastuin olin 9v. Oireet alkoivat päivittäisellä päänsäryllä, huimauksella, oksentelulla, virtsaamisen tarve lisääntyi, oli todella paha olo. Kouluni keskeytyi ja äitini käytti minua MONTA kertaa lääkärillä. Olin iloinen tyttö ja lääkäri sanoi: " Ei sinua mikään vaivaa, olethan noin iloinen ja hymyileväinen." Ja eikun takaisin kotiin.
Sitten alkoi tulla päänsärky, huimaus ja oksentelukohtauksia ja näköni heikentyi. Lopulta en meinannut nähdä enää mitään. Näin vain valonheijastuksia. Äitini hätääntyi ja vei lääkärille. Lääkäri sanoi: "Jos kuvaamme tytön pään, joudutte itse maksamaan kuvauksen jos siellä ei mitään ole."
Noh, pääni kuvattiin ja siellä oli ison kananmunan kokoinen aivokasvain (kraniofaryngeooma) eli hyvänlaatuinen aivolisäke-kasvain. Noh, kasvain leikattiin 2/1994 ja toisen kerran 5/1994. Selvisin siis hengissä. Lääkäri sanoi, että jos olisimme odottaneet muutaman kuukauden vielä en olisi hengissä.
Meni vuosi ja minulle alkoi tulla HIRVEÄ jano, varsinkin iltaisin. Ensin kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota, mutta kun vettä alkoi mennä 5-10 litraa päivässä ja suu alkoi kuivua niin kaikki ihmettelivät. Olisin voinut juoda vaikka likavettä. :) Äitini vei minut lääkäriin, ja todettiin diabetes insipidus. Aloitettiin Minirin lääkitys. Saimme reseptin kotiin, mutta ajattelimme että haemme lääkkeen vasta aamulla. EMME VOINEET ODOTTAA AAMUUN!!! Menimme kotiin ja pissaa tuli n. 11 litraa muutamassa tunnissa. Isäni haki lääkettä klo. 12 aikaan yöllä kun apteekki oli kiinni. Hän oli soittanut tutulle apteekkarille. ja hän oli tullut avaamaan apteekin meitä varten.
Sellainen tarina! Toivottavasti auttoi jotakuta.
Minuun voi ottaa yhteyttä: [email protected] - andddy
Mullon se ja lääkkeetkii on nytten, mutta eivät ihan vielä kohilleen saatu. Tipuin parvekkeelta, nii se vesi hormooni meni rikki, ja siitä johtuu minulla se. Vittumaista vetää koko loppu elämä kauhee kasa pilleriä ja alkoholin käyttöö rajottaa. Ei siinä sen kummempia :D
- Lauramarii
Hei! Löysin tän vanhan ketjun ja haluisinkin nyt kysellä kohtalotovereilta kokemuksia ja ylipäätään taudin kanssa elämisestä? Itselläni viimein tänään todettu ko. sairaus
- Anonyymi
Hei!
Olen reilun vuoden syönyt Miniriniä, vaikka varsinaiseen diagnoosiin taudinkuvani ei olekaan riittänyt. Onko täällä enää ketään paikalla jonka kanssa jakaa kokemuksia?
Ota yhteyttä!
[email protected]
- Anonyymi
Oireena hirvittävä nestemäärän juonti. Itellä oli noin 30 litraa/vrk ja tietysti se jatkuva wc ramppaaminen. Öisin oli aina 2 kpl litran vesikannuja sängyn vierellä ja ne meni aina kerta juonnilla. Ikävää ja vaarallista tässä on, jos esim. onnettomuuden sattuessa lääkkeen vaikutus loppuu, niin elimistö virtsa ulos tullessa kuivaa huimaa tahtia. Itelle tehtiin sairaalassa koe, iman lääkettä 6 tuntia juomatta. Keskeytettiin 2 tunnin kuluttua, kun paino putosi 2.5 kg virtsaamalla. Olen käyttänyt minirin lääkitystä 42 vuotta ilman ongelmia. On loistava Ruotsalais kehitelmä. Siis olin 18v kun aloitin käytön, oli juuri tullut markkinoille. Niin ja vsitystaudin aiheuttajia on kaksi. Eli munuaisperäinen ja aivolisäke peräinen. Itellä jälkimmäinen. Jos epäiley saieastavasi, niin on helppo todeta pienellä kokeella.
- Anonyymi
Öö. Diabeteshan nimenomaan aiheuttaa muunmuassa janon tunnetta ja vessassa juoksemista. Eli Eli kyllähän nuo on eräitä diabeteksen aaiheuttaia oireita monen muun ohessa. Etenkin kun verensokeri on korkealla niin sillon janottaa ja kusettaa mikä johtuu siitä, että elimistö yrittää eroon ylimääräisestä sokerista.
- Anonyymi
Minulla on ollut diabetes insipidus jo kauan. Sairastin myyräkuumeen ja sen jälkitautina sain tämän vaivan. Aivolisäkkeen hormonitoiminnan hävisi kokonaan ja minulta puuttuu vesihormoni. Voin sanoa että jos mikään juominen ei tunnu riittävän ja pissalla käyt usein niin mene ihmeellä lääkäriin Leena
- Anonyymi
Minä sairastuin aikuisena äkillisesti. Ilmeisesti tulehduksen seurauksena. N. 10 litraa vettä/vrk. Yöllä ylös 2 tunnin välein. Jatkuvasti vessassa. Huono olo, söin vaan.nestemäistä ruokaa. 3 vuotta sairastin kunnes endokrinologi tunnisti tilanteeni heti. Minirin auttaa myös paljon, syön taas ja pystyn nukkumaan.
Jo aikaisemmin hikoilin huonosti ja koin että kuumenin. Oli myös kova ummetus.
Ummetus loppui kun sain Minirin lääkityksen.
Mikään pikkujano ei ole diabetes insipidusta, jano on aivan järkyttävän kova, joka ei oikein sammu juomalla. Aluksi ei tajua juoda riittävästi varsinkaan yöllä ja minullakin kramppeja kuivumisesta ja todella huonoa oloa kun natriumtaso nousee.
- Anonyymi
Olen sairastanut 46 vuotta ja lääkehoito tuli tietoisuuteen kun olin 18v. Ennen lääkitystä vettä kului noin 30-35 litraa/vrk ja virtsa määrät oli jotain järkyttäviä. Yöllä pari litraa kertajuonnilla parin tunnin välein ja wc kutsui alle tunnin välein. Oli ihmeellinen tunne kun annettiin eka lääkeannos ja tulpattiin juominen ja virtsaaminen. Olen siis käyttänyt Minirin lääkitystä yli 40v ja ilman sitä ja hyvin on toiminut. Sehän tässä sairaudessa on inhottavaa, jos esim. joudut onnetomuuteen ja lääkkeen saanti keskeytyy, niin elimustl kuivaa reilun kilon tuntivauhtia ilman sitä valtavaa vesimäärää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1254054Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3192081Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481821Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21760- 1061740
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391681Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4481532MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531282Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4501251