Ruokaa jakaa vain yksi, hampaita ei pestä päiväkodeissa — sairastelut saa kuriin pienillä muutoksilla
12.9.2016 12:19
Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2005 julkaisema Infektiotautien vähentäminen päivähoidossa -opas antaa ohjeita lasten sairastelun vähentämiseen. Kouvolan kaupungin vuoden 2012 hygieniaohjeistus pohjautuu sosiaali- ja terveysministeriön oppaaseen.
Oppaan mukaan sairasteluun vaikuttavat muun muassa lapsiryhmien koko, kuinka monet perheet tuovat lapsia hoitoon ja kuinka moni henkilö osallistuu ruuan jakeluun. Vaippaikäisten hoitaminen omissa ryhmissään sekä lasten ryhmien järjestäminen iän mukaan vähentävät tauteja.
Oppaan tutkimukseen osallistuneissa päiväkodeissa tehostettiin käsienpesua, käytettiin alkoholipohjaisia käsihuuhteita, vaihdettiin kangaspyyhkeet kertakäyttöisiin, tehostettiin päiväkodin siivousta ja lelujen pesua sekä kierrätystä.
Ruuan jakoi vain yksi aikuinen ja hampaiden pesu päiväkodissa lakkautettiin. Vaipat vaihdettiin vain yhdessä, sille varatussa pisteessä, joka puhdistettiin jokaisen vaipanvaihdon jälkeen. Lisäksi henkilökuntaa kehotettiin jäämään töistä infektion ensioireiden ilmaantuessa.
Osallistuneissa päiväkodeissa sairaspäivät vähenivät 16 prosenttia alle kolmevuotiailla lapsilla. Vanhemmilla lapsilla oirepäivät vähenivät 14 prosenttia. Vanhempien lasten sairastumisesta johtuneet poissaolot töistä vähenivät 24 prosentilla. Oppaan mukaan lasten sairastelu väheni merkittävästi tutkimukseen osallistuneissa päiväkodeissa.
Niko Kaartinen
Aiemmin aiheesta:
Pienillä muutoksilla?
terveysbbbb
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213800
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533204Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01950Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1381433