Eta-sopimuksen keskeisenä sisältönä EFTA-maiden kannalta oli se, että näin ne pääsivät osaksi EU:n sisämarkkinoita.
Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tavarat, palvelut, pääoma ja työvoima voivat liikkua vapaasti Eta-alueella - siis Etassa olevien EFTA-maiden ja EU-maiden välillä.
Tärkeimmät erot Eta-sopimuksen ja EU-jäsenyyden välillä ovat seuraavat:
1. EU:hun liitttyminen merkitsi vuosittaisia budjettimaksuja Suomen ja EU:n välillä. Eta-sopimuksen puitteissa Suomi oli sitoutunut maksamaan kertaluonteisen Välimeren maille tarkoitetun koheesiorahastomaksun ja osuutensa EU:n puiteohjelmien budjetteihin. Nämä Eta-maksut ovat vain mitätön murto-osa EU:n Suomelta vaatimista nettomaksuista.
2. EU:n jäsenenä Suomi sitoutui EU:n yhteiseen maatalous- ja kalastuspolitiikkaan. Eta-sopimus ei koskenut näitä aloja eikä suurinta osaa elintarviketeollisuutta. Tämä antoi Suomelle mahdollisuuden säilyttää maaseutu asuttuna, jos se niin olisi halunnut.
3. EU:n jäsenenä Suomi sitoutui EU:n yhteiseen tulli- ja kauppapolitiikkaan EU:n ulkopuolisia maita kohtaan, koska EU on alusta alkaen tulliliitto. Eta-sopimuksen puitteissa voitiin harjoittaa itsenäistä ja kansallisista intresseistä kumpuavaa tulli- ja kauppapolitiikkaa - tietenkin silloisen GATT-sopimuksen asettamin reunaehdoin.
4. EU:n jäsenenä Suomi sitoutuu EU:n yhteiseen kilpailupolitiikkaan, jolla on merkitystä ennen muuta elintarviketeollisuudessa Eta-sopimukseen verrattuna. Myös muilla yhteiskuntapolitiikan lohkoilla on selviä yhtenäistämispaineita EU-oloissa.
Tällaisia ovat mm. alue- ja rakennepolitiikka, ympäristö- ja energiapolitiikka sekä vero- ja sosiaalipolitiikka. Ilmeistä on, että Brysselin ote näiden kysymysten osalta tulee ajanoloon kiristymään päinvastaisista vakuutteluista huolimatta.
Kysymys kuuluukin: Kannattiko meidän alistaa nämä tärkeät asiat Brysselin määräysvaltaan, vai pidätttäisimmekö määräysvallan jälleen omiin käsiimme?
5. EU-jäsenyys merkitsi Suomen sitoutumista Euroopan unioniin Maastrichtin sopimuksen hengessä. Talouspolitiikan kannalta tämä merkitsi sitä, että Suomi liittyi EU:n talous- ja rahaliittoon, EMU:un. Siinä Suomen harjoittama talouspolitiikka yhtenäistettiin (harmonisoitiin) EU:n suorituskykyisimpien kansantalouksien suuntaan.
Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä EU-oloissa kansallisen talouspolitiikan liikkumavara kapeni, koska menetimme täysin esim. raha- ja valuuttakurssipolitiikan EU:n keskuspankille.
Parjatusta Suomen Pankista tuli tällöin EU:n keskuspankin "haarakonttori".
Eta-sopimus säilytti kansallisen talouspoliittisen liikkumavaran lähes koskemattomana. Tämä olisi ollut tietysti hyvä asia suomalaisten veronmaksajien kannalta varsinkin siinä tilanteesa, että saisimme tulevaisuudessa nauttia nykyisiä talouspolitiikan harjoittajia "pätevämpien" päättäjien palveluista.
6. EU-jäsenyys merkitsi jäsenmaille käytännössä peruuttamatonta päätöstä, mutta samalla jonkinlaista, tosin varsin minimaalista mahdollisuutta vaikuttaa unionin päätöksentekoon. Mutta kylmä tosiasia on, että pienet maat joutuvat useinkin EU:n päätöksenteossa kuunteluoppilaan rooliin taputtamaan suurten maiden ehdoilla tehdyille päätöksille.
EU-intoilijoiden taholta esitetään virheellisesti, että Etassa jouduttaisiin äänettömän yhtiömieheen rooliin, jolloin meidän on hyväksyttävä EU-direktiivit pääsemättä vaikuttamaan niiden sisältöön. Tähän virheelliseen väittämään sortui myös "Eurooppalainen Suomi - Parempi vaihtoehto" -liikkeen puheenjohtaja Kalevi Sorsa Helsingin Sanomien kirjoituksessaan 27.7.1994 "Mennään mekin päättämään Euroopasta". Mutta tällöin unohdetaan ensinnäkin se seikka, että Etassa olisimme voineet kieltäytyä hyväksymästä meille epäedulliset direktiivit, kun taas EU:ssa tällaista mahdollisuutta ei ole olemassa.
Toiseksi on muistettava se, että Eta-sopimuksen puitteissa Suomea koskevat direktiivit koskevat etupäässä talouteen ja kaupankäyntiin liittyviä kysymyksiä, kun taas EU:ssa ne kattavat paljon laajemman yhteiskuntaelämän alueen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä EU-oloissa kansallisen talouspolitiikan liikkumavara kapeni, koska menetimme täysin esim. raha- ja valuuttakurssipolitiikan EU:n keskuspankille."
Mitä tapahtui inflaatiolle? Ennen EU-ta Suomen inflaatio oli 10-20 % vuodessa. Nykyisin alle 1 %.
Korot seuraa inflaatiota, ja nykyinen korkotaso on ainakin asuntovelallisten mieleen.
"EU-intoilijoiden taholta esitetään virheellisesti, että Etassa jouduttaisiin äänettömän yhtiömieheen rooliin, jolloin meidän on hyväksyttävä EU-direktiivit pääsemättä vaikuttamaan niiden sisältöön."
Direktiivit päätetään EU:ssa, ja niiden suhteen EU:n ulkopuolisislla on vain äänettömän yhtiömiehen rooli. Niitä kuitenkin noudatetaan kaikessa EU:n kanssa käytävässä kaupassa.
Mikä väittämä se olikaan virheellinen?
ja mitä voit tehdä muslimien äänimäärälle? Tiedätkö millainen on lastesi tulevaisuus monikansallisessa yhteisössä?
Olikos meillä ETA-Suomessa vuonna 94 erityisen suuri inflaatio?