Hallitus puuhastelee taas kannusloukkujen kanssa kuten ovat tehneet edellisetkin hallitukset hamaan ikuisuuteen asti.
Nopeimmin työllisyyttä parantava kannustinloukun purku olisi kotihoidontuen poistaminen tai selkeä rajoittaminen. Kotihoidontukijärjestelmä vie työmarkkinoilta ison joukon 18 - 35 -vuotiaita naisia. Naisvaltaisilla aloilla etenkin hoiva-aloilla työvoimalla on paljon kysyntää. Työvoimaa onkin jouduttu tuomaan lähialueilta ja pitempien matkojen päästä. Kotihoidon tuen poistaminen lisäisi samalla päivähoidon parissa työtä tekevien työtä eli työpaikkoja. Kepulla on kuitenkin poliittinen este toimia tässä työllistymisen hyväksi.
Kun puhutaan 72 %:n työllisyysasteesta, jää havaitsematta, että Uudellamaalla ollaan koko ajan oltu tämän rajan yläpuolelle. Tavoite on siis jo saavutettu. Kainuussa työllisyysaste on vain 60 % eli umpisurkea parhaaseen A-luokkaan yksin kuuluvaan Uuteenmaahan verrattuna. On hyvä konsti nostaa työllisyysastetta olisi lisätä edellytyksiä ja kannustimia työvoiman vapaammalle liikkumiselle. Varsinkin rakennusalalla näyttäisi taas työtilaisuudet lisääntyvän Uudellamaalla, joten kipin kapin vaan pankon päältä hommiin.
Kannustinloukkujen poistaminen
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561