Tukiainen köpötteli valtava kukallinen huivi päässään ruokakaupan käytävällä ja näytti hauraalta. Kasvot olivat punaiset ja rosoiset, yleisilme itkettynyt, huulilla konemainen hymy. Seuralaisena ollut siisti nuorehko nainen näytti huolehtivan, että Tukiainen selvisi ostosreissusta.
Kello oli vähän yli 18 illalla.
Kello oli vähän yli 18 illalla.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Miksi Johanna pitää huivia päässään, onko hiukset lähteneet vai onko tuo jokin uskontoon liittyvä juttu?
En tiedä syytä huiviin. Ensin ajattelin, että hän halusi esiintyä tuntemattomana, mutta todellisuudessa valtava huivi suurensi pään huomiota herättävän kokoiseksi. Yleisvaikutelma oli, että hän oli sairas tai pahasti auringossa palanut.
" Seuralaisena ollut siisti nuorehko nainen näytti huolehtivan, että Tukiainen selvisi ostosreissusta."
Huolehtiko myös kassalla ostosten maksamisesta? Siinä se taisi suurin selviämisongelma olla
En jäänyt seuraamaan heidän ostostensa tekemistä. Seurassa ollut henkilö vaikutti olevan selvä ja muutenkin normaali. Tukiainen puolestaan saattoi olla päihtynytkin, mutta en tiedä vaikka hän näyttäisi nykyään aina sellaiselta. Kasvojen luonnoton punaisuus ja sellainen hämmentyneen epävarma olemus kiinnitti joka tapauksessa huomiota.
Juupajuu, oiskohan taas napsittu muutama nappi? Osasta niitä tulee hitaan ja hämmentyneen oloiseksi ja pää sekaisin, niin että kauppareissu käy vaikeaksi. Toisaalta alko aiheuttaa naamaan punoitusta. Jos ei nyt ollut paksusti pakkelia, niin punaisuus puski läpi.
Veikkaan että nappeja,se kun ei ole viinaa.
Kuvaus ei vastaa paattikantturan ja mammamuratin kuvauksia. Sen vuoksi se vaikuttaakin uskottavalta.
Voi tosiaan olla, että Tukiainen ei ollut päihtynyt viinasta, vaan oli muissa aineissa. En ole mikään asiantuntija tällaisessa. Se kestohymy näytti luonnottomalta, etenkin kun muuten näytti siltä kuin hän olisi itkenyt tuntikausia ja voisi taas hetkessä purskahtaa itkuun. Samanlainen olemus voisi olla pienellä eksyneellä lapsella tai vanhalla dementoituneella mummolla. Asetelmaa korosti seurassa ollut henkilö, joka reippaasti haki tuotteita hyllyistä ja kysyi välillä jotain Tukiaiselta. Jos kyseinen henkilö on joku vapaaehtoinen auttaja, niin hänen ehkä kannattaisi viedä rouva oikeaan hoitoon, jos tämä ei sellaisessa jo ole. Sen verran nimittäin osaan arvioida, että Tukiainen ei pärjää itsekseen kotona, jos hän on aina samanlaisessa - tai pahemmassakin - kunnossa.
Jo tässä vaiheessa ketjua kiitokset ketjun avaamisesta ja kommenteistasi tässä!
Olisiko viihteet otettu purkista, kunnon hartaan kristityn oppien mukaisesti? Niitä aineitahan tunkki on vuosien mittaan luetellut useita kymmeniä, varmaan niistä rattoisan cocktailin saa millä kepeästi vetäisee nupin turvoksiin.
Ei ole paljon ulkolenkkejä harrastanut, ja jos nyt seisoi auringon paisteessa koko päivän saarnaamassa, ei mikään ihme jos on aurinko polttanut kovia kokeneen lärvin.
Taas huolestuttaa ne koirat, noin sekavan ihmisen armoilla!
Uusi oikeudenkäynti edessä: Helsingin käräjäoikeus 29.11.2016 klo 13.00 (sali 403); Eläinsuojelurikos, vastaaja: Johanna Tukiainen, synt. 29.7.1978.
Nimim. hävettisenpuolesta raportoi eräässä toisessa ketjussa 13.9.2016 kello 10:11:
"Tuksu 15 min. sitten Albertin ja Lönkan kulman Alepassa.
Ostokset: mikrosafkoja ja Carambola-sidukoita."
Tulevana yönä Tunkin tuomionäppäimistö laulaa sidukan voimalla!
Eivät ole baptistien rukoukset ja armo Tunkkia auttaneet, hullummaksi on tullut.
Voipi olla kova paikka tämä retkahdus, kun on niin kovaan ääneen toitottanut, kuinka jumala paransi hänet alkoholismista kerta laakista, halleluja. Mitäs sen jälkeen, kun ei jumala parantanutkaan? Eikö se aseta kaikki muutkin Tukiaisen saarnaamiset vähän epäilyttävään valoon?
Merenneito Ariel-Tuksu lähikaupassa, vertailukuva: http://aijaa.com/yJOk7k
Eipä kestä kiittää. Voihan se hyvinkin olla, että kasvot olivat palaneet auringossa. Jotkut lääkkeetkin herkistävät säteilylle- Toisaalta muistan joskus nähneeni alkoholistin, jolla oli myös ihan punainen naama ja nyt näytti samantapaiselta. Tai voi olla alkoholin, lääkkeiden ja auringon yhteisvaikutuskin. Omat kasvoni voisivat näyttää sellaisilta, jos hankaisin juuriharjalla muutaman minuutin kovissa löylyissä, mutta tavallinen värini tulisi todennäköisesti melko pian takaisin.
Vielä kiitokset raportistasi! Juuri tällaisista palapelin palasista kokonaiskuva Tukiaisesta saadaan muodostumaan tarkaksi ja päivän tilannetta vastaavaksi.
Tämä suuri näätäpalsta on kuin nyyttikestit: jokainen tuo omalta taholtaan havaintonsa, tietonsa ja yleisen elämänkokemuksensa esiin. Siitä syntyy hyvää keskustelua. Ja yhdessä asian ydin voidaan sitten löytää - tukiaismaisen sumutuksen keskeltäkin!
Joltain ulkomaan julkkikselta ottanut vaikutteita kun huivi päässä liikkuu. :)
IT Crowd'in huivipää tupakoitsija tuli mieleen kuvista :)
Jospa tunkio todellakin yrittänyt päästä irti alkoholista ja esim. hakenut Antabus-lääkityksen.
Sen kanssa ei tarvitse ottaa kuin pikkuriikkinen napsu alkoa ja lopputulema on se, että iho karahtaa tulipunaiseksi.
Jos oli huulipunaa niin mahdoton havaita olivatko turbohuulet sinertävät...
Antabus alko=todella huono olo.
Verenpaine nousee->punoitus.
Sydämensyke nousee->huono olo.
Naapurin rouva aikoinaan tämän virheen teki.
Olin menossa lapsenpiiaksi heille kun tämä tapahtui....
Johanna pyrkii tukahduttamaan lapsuuden kokemuksensa ja tuntemuksensa alkoholilla. Kuitenkin, mielenterveysongelmat tuppaavat vain pahentua, jos niitä ei hoida millään tavalla, ja käyttää rutkasti alkoholia ja ties mitä muita päihteitä.
Komppaan+mielipidettäsi+100%
Tunkiolla+on+niin+huono+olla+itsensä+ja+menneisyytensä+kanssa,+että+on+aivan+hukassa.
Selvänä+olo+merkitsisi+sitä,+että+täytyisi+kohdata+ne+OIKEAT+demonit,+joita+sisällään+kantaa.
Ei+liene+niin+"onnellinen+lapsuus"+takana,+vaikka+joka+tuutissa+niin+todisteleekin.
Arvaan,+että+tunkion+maailma+romahti+jo+viisvuotiaana+kun+kehiin+saapui+uusi+"prinsessa",+Julia,+eikä+tunkio+enää+ollutkaan+vanhempiensa+ainoa+huomion+kohde.
Siksi+tunkio+sitä+kade-korttia+joka+paikassa+huutaa,+koska+se+on+päällimmäinen+tunne,+mikä+tunkiolla+lapsuudestaan+on!
Vielä+katkerampaa+kalkkia+joutui+nielemään,+mitä+enemmän+vuodet+vierivät.
Tunkio+jäi+persjalkaiseksi+pyöreähköksi+pikkutissiseksi+tumpiksi,+Juliasta+kasvoi+urheilullinen+nuori+neiti+pitkine+säärineen.
Siinäpä+sitä+sisarrakkautta+on+nähty+kun+väkisin+puolikuolleen+Julian+pakotti+kanssaan+"shöykeikalle".
Tunkio+ei+välittänyt+Juliasta+tuon+taivaallista!+Hautakin+hoitamatta.
Hyvin kuvailtu! Ja tuo Tunkin tuntema sisarkateus loppuviimeksi tappoi Julian.
Samaa aggressiivista sisarkateutta Tunkki tuntee nyt Jasminea kohtaan.
Nämä Johannan uskonharhat ovat suoraan yhteydessä huonoon omatuntoon.
Ja se on kuitenkin niin, ettivät tässä nyt jeesukset häntä auta.
Seksi on se yhteinen nimittäjä Johannan tapauksessa kun ottaa huomioon nämä ''eroottiset tanssi-esitykset'' ja Ilkka Kanerva jupakka. Johanna ei ole tässä syyllinen.
Miksi Johanna ylipäätään jäi ''koukkuun'' näihin seksijuttuihin? Miksi hän oli se viettelevä tekoblondi joka muka vietteli Kanervan? Miksi hän jäi tähän rooliin tämän jupakan jälkeen? Miksi hän jatkoi tätä esitystä? Mikä ajoi tähän strippauskierteeseen?
Johannan tie on tässä: Nuori tyttö haluaa julkkikseksi. Hän siis haluaa olla seksikäs, blondi, kuin Pamela Andersson.
Poliitikko Kanerva haluaa pitkästyneenä vaihtelua ja mikä apuun? Seksipä tietenkin, vaikka vaan tekstiviestien kautta.
Johanna havaitsee tilaisuuden tulleen; kuuluisa poliitikko typeryydessään pitää yhteyttä; pili puhuu, ei järki.
Kupla puhkeaa, juttu tulee ilmi, Kanerva ryvettyy, Johanna selviytyy. Vai selviytyykö?
Poliitikko ryvettyy, mutta jatkaa, siis tuhoutuu muttei kuitenkaan tuhoudu.
Johanna selviytyy, muttei kuitenkaan selviydy.
Johanna yrittää selviytyä päihteiden avulla tunne-elämän pahoista vaikeuksista mutta uppoaa yhä syvemmälle. Hän hakee apua uskonnosta.
Johanna on hämmentynyt, hän ei tajua miten hänelle on käynyt näin.
Johannan täytyisi tajuta että fantasia on pelkkää fantasiaa , että Hollywood-juttu on pelkkää fantasiaa, että uskontokin on osaltaan pelkkää fantasiaa ja korvikefantasia tuhoutuneen fantasian tilalla, ja että pelastus olisi vain se, että laskeutuminen arkeen on oikeaa elämää.
Hyvin pyörittelit asian ytimessä. :D Ne, jotka ovat Johannan elämää seuranneet, tietävät, ettei Johanna koskaan näe itsessään mitään väärää. :D
Veijolla tilipäivä todennäköisesti, vai olisiko loviisan rouva viennyt jo vekin rahat viina ja huume bisnekseen.
Johannan tarinaa seuranneena tulee mieleen tämä Maria Monde -taitelijanimellä varsin nuori-tuksu henkisen musavideon julkaisuut artisti. Merkit ovat niin samaa luokkaa, kehutaan koulunumeroita ja kaikkien alojen lahjakkuutta. On tehty taidenäyttelyä, kirjoja, musiikkia. Ollaan kohtuu mukiinmenevän näköinen muttei mitään spesiaalia, otetaan silarit, sitten alkaa "sensuellien" kuvasarjojen aika kun ei muuten päästä pinnalle, nyt ollaan seiskassa...
Väittäisin että Maaria on vaarallisella tiellä, päihderiippuvuus puuttuu, mutta Tuksullakin kaikki alkoi pakonomaisesta julkisuustyrkkyydestä.
Näin juuri Tuksun Albertinkadulla, oli niin tavallisen näköinen etten olisi muussa ympäristössä tunnistanutkaan. Ei tainnut olla meikkejä tai sit oli eiliset meikit. Huomioni kiinnittyi vain ja ainoastaan otsaan joka oli ihan kamalan näköinen, nyppyläinen, kuhmurainen, juopon iho.
Enpä huomannut uusia irtoripsiä kun otsa vei kaiken huomion. Kyllä oli lyhyt ja pyylevä. Taisi olla legginsit ja jotkut matalat kengät jalassa. Silmät tihrutti, varmaan oli just herännyt! Ja naama leveä. Ei kyllä vastannut omia julkaisemiaan kuvia!!
Tuksu on nykyään kyllä melkein surullinen näky. Ylisuuren takkinsa kanssa, hihat käärittyinä, muovikasseja kanniskellen (niissäkö koko elämä) välillä koira jos toinenkin mukana. Kaksi koiraa näkyy olevan, missä se kolmas? En usko että elää enää montaa vuotta, jollei ymmärrä hakea apua. Millaisia uskonystäviä, kun eivät ohjaa lääkäriin ???? Ei Tuksu osaa taloustöitä, ei osaa käydä kaupassa...miksei kukaan ohjaa häntä hoitoon? Se olisi parhainta lähinmäisenrakkautta. On kyllä kauhea näky katukuvassa.
Nyt oli kyllä liikenteessä säänmukaisessa asustuksessa, pitkähihainen paita vain, ei takkia!! Ja ihan päiväsaikaan. Hiukset tais olla kiinni.