Mitähän tulevaisuudessa Otanmäessä tapahtuu?

Hyvät Vuolijokiset/Otanmäkiset..

Vaikka teitä ei ole siellä kantaväestöä paljoakaan, vanhasta maineestanne johtuen en epäilisi yhtään, vaikka nousisitte vastarintaan ko. tapahtuman vuoksi. Pieni syrjäkylä, jossa ei todellakaan asustele vellihousuja. Ennenkin Otanmäestä on häiriköijät ajettu vauhdilla pois kera turpasaunan.

Otanmäkeläiset ovat kotiseuturakasta kansaa, jotka pitävät itsestään ja toisistaan huolen. Nyt ei valitettavasti ollut apuja paikalla, mutta jälkikäteenkin kosto on varmasti monien mielessä, enkä epäile tulevia konflikteja pätkääkään.

Torstaina Otanmäen VOK:n lähistöllä on mielenosoitus, tulkaa sinne kaikki, jotka vain pääsette paikalle. Osoitetaan tuki Otanmäkeläisille ja osanotto uhrin omaisille. Näin päättäjät, media ja suvakit näkevät, että nyt loppuu tämä oman kansan kyykyttäminen.

Osanottoni uhrin omaisille ja ystäville. Pikaista paranemista myös pahoinpidellylle ja ryöstetylle henkilölle.

Otanmäkeläiset/Vuolijokiset/Kajaanilaiset. Nyt näytetään matuille ja suvakeille, ettei Kainuun sitkeä korpikansa ja varsinkaan sisukkaat otanmäkeläiset hyväksy viikonlopun järkyttävää tapausta. Tehdään se heille kerralla selväksi.

Näytetään torstaina Otanmäessä, että meistäkin ääntä riittää, eikä älämölöä. Keppihevosilla ratsastavat suvakit älkööt paikalle vaivautuko ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Ihan vaan suosittelen, koska tunnen otanmäkeläisten luonteen. Pitkäpinnaisia, mutta nyt pinna on katkeamispisteessä tai jo katkennut.

Kusessahan me ollaan näiden matujen kanssa, kantaväestö ei uskalla enää liikkua ulkona. Näytetään mielipiteemme Otanmäen mielenosoituksessa ja näytetään näille Irakin armeijan sisseille, että sitä saa, mitä tilaa!

Torstaina kaikki Otanmäkeen ja näytetään joukkovoimamme maahantunkeutujille ja suvakeille mielenosoituksessa.

Nyt on Otanmäen vuoro olla asiassa tulenkantajana. Luotan teihin kainuulaiset.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaunutehtaan takana lintuvesialtaalla on hyvä paikka osoittaa ahdasta mieltänsä.

Äänestä

Irakilaiset,afgaanit,somalialaiset ym matut kotimaihin tai mistä ne on tulleet ja nopeasti.!!

Äänestä

Ei tätä voi käsittää että Suomalaisten elämä meni äysin pilalle matujen takia!!!!!!

Äänestä

Kajaanista on tulossa tukea mielenosoitukseen. Kaikki jotka ovat samaa mieltä, tulkaa paikalle, tämä ehkä aloittaa vakavamman keskustelun laittomista maahantunkeutujista.

Äänestä

Suomi Suomalaisille!!!Minkävuoksi Veteraanit taistelivat?Ei ainakaan senvuoksi että tänne tulee kaikenmaailman saastat pilaamaan ja tuhoamaan Suomalaisten elämän!
On sattunut sellaisia asioita että tästä on tehtävä loppu!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ääni_korvesta kirjoitti:

Hyvät Vuolijokiset/Otanmäkiset..

Vaikka teitä ei ole siellä kantaväestöä paljoakaan, vanhasta maineestanne johtuen en epäilisi yhtään, vaikka nousisitte vastarintaan ko. tapahtuman vuoksi. Pieni syrjäkylä, jossa ei todellakaan asustele vellihousuja. Ennenkin Otanmäestä on häiriköijät ajettu vauhdilla pois kera turpasaunan.

Otanmäkeläiset ovat kotiseuturakasta kansaa, jotka pitävät itsestään ja toisistaan huolen. Nyt ei valitettavasti ollut apuja paikalla, mutta jälkikäteenkin kosto on varmasti monien mielessä, enkä epäile tulevia konflikteja pätkääkään.

Torstaina Otanmäen VOK:n lähistöllä on mielenosoitus, tulkaa sinne kaikki, jotka vain pääsette paikalle. Osoitetaan tuki Otanmäkeläisille ja osanotto uhrin omaisille. Näin päättäjät, media ja suvakit näkevät, että nyt loppuu tämä oman kansan kyykyttäminen.

Osanottoni uhrin omaisille ja ystäville. Pikaista paranemista myös pahoinpidellylle ja ryöstetylle henkilölle.

Otanmäkeläiset/Vuolijokiset/Kajaanilaiset. Nyt näytetään matuille ja suvakeille, ettei Kainuun sitkeä korpikansa ja varsinkaan sisukkaat otanmäkeläiset hyväksy viikonlopun järkyttävää tapausta. Tehdään se heille kerralla selväksi.

Näytetään torstaina Otanmäessä, että meistäkin ääntä riittää, eikä älämölöä. Keppihevosilla ratsastavat suvakit älkööt paikalle vaivautuko ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Ihan vaan suosittelen, koska tunnen otanmäkeläisten luonteen. Pitkäpinnaisia, mutta nyt pinna on katkeamispisteessä tai jo katkennut.

Kusessahan me ollaan näiden matujen kanssa, kantaväestö ei uskalla enää liikkua ulkona. Näytetään mielipiteemme Otanmäen mielenosoituksessa ja näytetään näille Irakin armeijan sisseille, että sitä saa, mitä tilaa!

Torstaina kaikki Otanmäkeen ja näytetään joukkovoimamme maahantunkeutujille ja suvakeille mielenosoituksessa.

Nyt on Otanmäen vuoro olla asiassa tulenkantajana. Luotan teihin kainuulaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu