Väitös: Jumala vai minä?
Teologian maisteri Hanna Nurminen väittelee lauantaina 17. syyskuuta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta Jumala vai minä? Kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta 1970-luvun vanhoillislestadiolaisuudessa.
Väitöskirjassaan Nurminen on analysoinut vanhoillislestadiolaisuuden opetusta käyttäen lähteinään SRK:n 1970-luvun julkaisuja. Lähteiden perusteella väitöskirjassa nousee esille kahdenlaista käsitystä vanhurskauttamisesta, jotka Nurminen on nimennyt armolinjaksi ja pyhityslinjaksi niiden keskeisten opillisten korostusten perusteella. Armolinjan vanhurskauttamiskäsityksessä armo ja usko ovat lahjaa, pyhityslinjan opetuksessa painotetaan kristityn omaa vastuuta uskon säilymisessä.
Tutkimuksessa todetaan, että armolinja ja pyhityslinja eivät muodostaneet 1970-luvulla kiistan vastapuolia, vaan nuo nimitykset kuvaavat lähdeteksteissä näkyviä teologisia ajattelurakenteita. Myös saman henkilön teksteissä saattoi näkyä molempia käsityksiä.
Yllättäviä löytöjä
Työssään Nurminen kohtasi monta odottamatonta asiaa. Suurimpana löytönään hän pitää sitä tutkimustulosta, jonka mukaan 1970-luvun vaikeuksissa oli kyse vanhurskauttamisoppiin liittyvistä näkemyseroista.
– On turvallista ajatella, että vaikeissa tilanteissa voidaan aina palata oppiin. Kun kristillisyydessä halutaan varjella oikeaa oppia ja uskoa, silloin pitää puhua Raamatun pohjalta ja opista. Vain Jumalan sana voi ohjata meitä oikeaan.
Toisena suurena löytönä hän pitää myös sitä, että vaikean ajan keskellä eli kirkas ymmärrys armosta.
– Luulen, että harva saa väitöskirjaa tehdessään itkeä ilosta. Minä sain kokea monta kertaa, millä riemulla kirkas ja puhdas armo voi iskeä kesken arkisen työ, Nurminen kuvaa kokemustaan väitöskirjansa työstämisestä.
Tärkeintä Kristuksen omistaminen
Nurminen toteaa, että mikään tutkimus ei voi näyttää Jumalan Hengen työtä. Hän muistuttaa myös, että sylilapsellakin on oikea usko ja hän omistaa Kristuksen, vaikka ei osaakaan sanoittaa uskoaan.
– Viime kädessä valtakunta on siellä, missä Jumalan Pyhä Henki tekee työtään. Yhtä aikaa on niin, että opista täytyy pitää kiinni, sillä ilman sitä hukkaamme Kristuksen. Mutta samalla on niin, että juuri Kristuksen omistamisesta seuraa oikea oppi ja ymmärrys, vaikka sen sanoittaminen olisi väliin vajaatakin.
Nurminen sanoo, että suurin opetus, jonka hän sai 1970-luvun vanhurskauttamiskäsitystä tutkiessaan oli se, että kun näkee itsensä syntisenä ja anteeksiantamusta tarvitsevana, haluaa antaa toisillekin anteeksi.
– Silloin on vaikea vaatia muilta, vaan päinvastoin syntyy anteeksiantava mieli toisia kohtaan ja halu etsiä yhdessä Jumalan sanan mukaista tietä, hän sanoo.
Teologian maisteri Hanna Nurminen väittelee lauantaina 17. syyskuuta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta Jumala vai minä? Kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta 1970-luvun vanhoillislestadiolaisuudessa.
Väitöskirjassaan Nurminen on analysoinut vanhoillislestadiolaisuuden opetusta käyttäen lähteinään SRK:n 1970-luvun julkaisuja. Lähteiden perusteella väitöskirjassa nousee esille kahdenlaista käsitystä vanhurskauttamisesta, jotka Nurminen on nimennyt armolinjaksi ja pyhityslinjaksi niiden keskeisten opillisten korostusten perusteella. Armolinjan vanhurskauttamiskäsityksessä armo ja usko ovat lahjaa, pyhityslinjan opetuksessa painotetaan kristityn omaa vastuuta uskon säilymisessä.
Tutkimuksessa todetaan, että armolinja ja pyhityslinja eivät muodostaneet 1970-luvulla kiistan vastapuolia, vaan nuo nimitykset kuvaavat lähdeteksteissä näkyviä teologisia ajattelurakenteita. Myös saman henkilön teksteissä saattoi näkyä molempia käsityksiä.
Yllättäviä löytöjä
Työssään Nurminen kohtasi monta odottamatonta asiaa. Suurimpana löytönään hän pitää sitä tutkimustulosta, jonka mukaan 1970-luvun vaikeuksissa oli kyse vanhurskauttamisoppiin liittyvistä näkemyseroista.
– On turvallista ajatella, että vaikeissa tilanteissa voidaan aina palata oppiin. Kun kristillisyydessä halutaan varjella oikeaa oppia ja uskoa, silloin pitää puhua Raamatun pohjalta ja opista. Vain Jumalan sana voi ohjata meitä oikeaan.
Toisena suurena löytönä hän pitää myös sitä, että vaikean ajan keskellä eli kirkas ymmärrys armosta.
– Luulen, että harva saa väitöskirjaa tehdessään itkeä ilosta. Minä sain kokea monta kertaa, millä riemulla kirkas ja puhdas armo voi iskeä kesken arkisen työ, Nurminen kuvaa kokemustaan väitöskirjansa työstämisestä.
Tärkeintä Kristuksen omistaminen
Nurminen toteaa, että mikään tutkimus ei voi näyttää Jumalan Hengen työtä. Hän muistuttaa myös, että sylilapsellakin on oikea usko ja hän omistaa Kristuksen, vaikka ei osaakaan sanoittaa uskoaan.
– Viime kädessä valtakunta on siellä, missä Jumalan Pyhä Henki tekee työtään. Yhtä aikaa on niin, että opista täytyy pitää kiinni, sillä ilman sitä hukkaamme Kristuksen. Mutta samalla on niin, että juuri Kristuksen omistamisesta seuraa oikea oppi ja ymmärrys, vaikka sen sanoittaminen olisi väliin vajaatakin.
Nurminen sanoo, että suurin opetus, jonka hän sai 1970-luvun vanhurskauttamiskäsitystä tutkiessaan oli se, että kun näkee itsensä syntisenä ja anteeksiantamusta tarvitsevana, haluaa antaa toisillekin anteeksi.
– Silloin on vaikea vaatia muilta, vaan päinvastoin syntyy anteeksiantava mieli toisia kohtaan ja halu etsiä yhdessä Jumalan sanan mukaista tietä, hän sanoo.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos osaisin itkeä, itkisin nyt. Kuinka moni meistä nuorista onkin käsittänyt vanhurskauttamisen juurikin tämän pyhityslinjan kautta, ja siten kokenut matkanteon liian raskaaksi. Eihän tällaista pyhityslinjaa ole enään edes seuroissa saarnattu? Isot kiitokset Hanna Nurmiselle tästä työstä. Tämän tutkimuksen lukeminen oli minulle suuri helpotus ja vei suurilta kiusauksilta pohjan.
Joko se väitöstilaisuus on pidetty?
Tuon tutkimuksen perustalta olisi meillä vanhoillisilla paljon oppimista: "Mutta samalla on niin, että juuri Kristuksen omistamisesta seuraa oikea oppi ja ymmärrys, vaikka sen sanoittaminen olisi väliin vajaatakin."
""– Silloin on vaikea vaatia muilta, vaan päinvastoin syntyy anteeksiantava mieli toisia kohtaan ja halu etsiä yhdessä Jumalan sanan mukaista tietä, hän sanoo.""
VL lyntää tämän väitöskirjan jo ennalta huisin helvet.iin.
Oikeastaan järkyttävää, että tuollaisista aiheista voi tehdä tohtorinväitöskirjan.
Minkäslainen se väitöstilaisuus oli?