Suuri osa ajastani kuluu odotteluun. Joskus tuntuu, että elän Afrikassa tai Venäjällä, joiden aikakäsityksiä meillä suomalaisilla on ollut tapana pilkata.
Neuvostoliiton aikaanhan suuri osa ihmisten ajasta kului eri kauppojen jonoissa, kun tavaraa ei ollut. Hallitus päätti helpottaa tilannetta ja antoi ukaasin, jolla sotaveteraanit saivat ohittaa ruokajonot.
Pian nuoret, salskeat ja terveet miehet ohittivat babushkat ruokajonoissa, sillä he olivat Afganistanin sodan veteraaneja. Kun marketteihin tuli jonotusnumerot, nuoret pojat hamstrasivat niitä ja myivät kiireisille jonottajille.
Myös Suomessa odottelusta on nykyään tehty tuottava liiketoimi. Puhelimessa odottelu on usein maksullista. Nerokkaimman rahastuskeinon on kehittänyt Helsingin taksi, joka laskuttaa jokaisesta soitosta taksikeskukseen lähes kaksi euroa, vaikka taksia ei tulisikaan. Kymmenistä uudenvuoden tai vappuyön soitoista tulee kymmenien eurojen lasku, mutta taksista ei ole tietoakaan.
Pankissa odottelu käy jo työstä, sillä juuri alle tunnin ei selviä millään. Kaihoisasti muistelee aikoja, jolloin jokaisen kirkonkylän raitilla oli neljä pankkia ja maassa oli yli 50 000 pankkivirkailijaa. Nyt virkailijoita on 20 000. Monista konttoreista on palvelut karsittu ja pankkiautomaatit on suljettu.
Naiset pitävät etuoikeutenaan, että heitä pitää odottaa. Lounastreffeille heitä valuu jopa tunnin myöhässä. Kukaan ei pyytele anteeksi myöhästymistään.
Ongelmakseni muodostui kerran se, että ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa puhelimeni ei toiminut, oli kotini Katajanokalla. Kun menin merenpuoleiseen erkkeriin, pystyin soittamaan. Yritin tehdä valituksen, mutta kolmen kuukauden soittelun jälkeenkään en saanut Elisaan yhteyttä. Painelin ohjeiden mukaan puhelimen nappuloita, mutta tuloksetta.
Lopulta muistin, että minullahan on yhtiössä tuttu mies, johtaja Velipekka Nummikoski. Keino toimi. Puolen tunnin kuluttua Elisan asentaja soitti, kysyi asian ja tuli tunnin päästä asentamaan katolle ylimääräisen tukiaseman. Puhelin toimi.
Sääliksi käy ihmisiä, joiden yhteiskunnallisiin kontakteihin ei kuulu Elisan johtajaa, kun puhelimella ei saa yhteyttä puhelinfirmaan.
Kun kesä alkaa, Helsingin puhelin-, sähkö-, vesi-, viemäri- jne. yhtiöt avaavat Espan ja Mannerheimintien. Siihen ne jäävätkin avoimiksi kesän ajaksi. Syksyllä ilmestyy pari miestä naputtelemaan katukiviä paikoilleen odottamaan seuraavaa kesää ja uutta avaamista.
Ketään kadun avaajaa ei kiinnosta, millaiset jonot kaduilla seisovat ja paljonko bensaa palaa. Jos kansantaloustieteilijät ja tv-ruudun iltaisin täyttävät pankkien pääekonomistit joskus laskisivat, paljonko ihmisten aikaa kuluu odotteluun ja jonottamiseen, ehkä töitä suunniteltaisiin toisin.
Neuvostoliiton aikaanhan suuri osa ihmisten ajasta kului eri kauppojen jonoissa, kun tavaraa ei ollut. Hallitus päätti helpottaa tilannetta ja antoi ukaasin, jolla sotaveteraanit saivat ohittaa ruokajonot.
Pian nuoret, salskeat ja terveet miehet ohittivat babushkat ruokajonoissa, sillä he olivat Afganistanin sodan veteraaneja. Kun marketteihin tuli jonotusnumerot, nuoret pojat hamstrasivat niitä ja myivät kiireisille jonottajille.
Myös Suomessa odottelusta on nykyään tehty tuottava liiketoimi. Puhelimessa odottelu on usein maksullista. Nerokkaimman rahastuskeinon on kehittänyt Helsingin taksi, joka laskuttaa jokaisesta soitosta taksikeskukseen lähes kaksi euroa, vaikka taksia ei tulisikaan. Kymmenistä uudenvuoden tai vappuyön soitoista tulee kymmenien eurojen lasku, mutta taksista ei ole tietoakaan.
Pankissa odottelu käy jo työstä, sillä juuri alle tunnin ei selviä millään. Kaihoisasti muistelee aikoja, jolloin jokaisen kirkonkylän raitilla oli neljä pankkia ja maassa oli yli 50 000 pankkivirkailijaa. Nyt virkailijoita on 20 000. Monista konttoreista on palvelut karsittu ja pankkiautomaatit on suljettu.
Naiset pitävät etuoikeutenaan, että heitä pitää odottaa. Lounastreffeille heitä valuu jopa tunnin myöhässä. Kukaan ei pyytele anteeksi myöhästymistään.
Ongelmakseni muodostui kerran se, että ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa puhelimeni ei toiminut, oli kotini Katajanokalla. Kun menin merenpuoleiseen erkkeriin, pystyin soittamaan. Yritin tehdä valituksen, mutta kolmen kuukauden soittelun jälkeenkään en saanut Elisaan yhteyttä. Painelin ohjeiden mukaan puhelimen nappuloita, mutta tuloksetta.
Lopulta muistin, että minullahan on yhtiössä tuttu mies, johtaja Velipekka Nummikoski. Keino toimi. Puolen tunnin kuluttua Elisan asentaja soitti, kysyi asian ja tuli tunnin päästä asentamaan katolle ylimääräisen tukiaseman. Puhelin toimi.
Sääliksi käy ihmisiä, joiden yhteiskunnallisiin kontakteihin ei kuulu Elisan johtajaa, kun puhelimella ei saa yhteyttä puhelinfirmaan.
Kun kesä alkaa, Helsingin puhelin-, sähkö-, vesi-, viemäri- jne. yhtiöt avaavat Espan ja Mannerheimintien. Siihen ne jäävätkin avoimiksi kesän ajaksi. Syksyllä ilmestyy pari miestä naputtelemaan katukiviä paikoilleen odottamaan seuraavaa kesää ja uutta avaamista.
Ketään kadun avaajaa ei kiinnosta, millaiset jonot kaduilla seisovat ja paljonko bensaa palaa. Jos kansantaloustieteilijät ja tv-ruudun iltaisin täyttävät pankkien pääekonomistit joskus laskisivat, paljonko ihmisten aikaa kuluu odotteluun ja jonottamiseen, ehkä töitä suunniteltaisiin toisin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen nyt täysin varma siitä että Suomea johtaa täysin epäpätevä ja kusipäinen joukko kavaltavia, naiiveja ja narsistisia ”maailman-parantaja” ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä, heitä ”valvova” media on samassa korruptio veneessä mukana. Koko shown kustantavat kansalaiset on heitetty laidan yli.
Mehän heidät olemme valinneet suoraan tai välillisesti. Saat sinäkin vain syyttää itseäsi!
Kun heittää moisia syytteitä olisi hyvä myös esittää todisteita asian tiimoilta muutoin tuo vaikuttaa pelkältä aivopierulta!
Suomen ylivoimaisesti suurin poliittinen järjestö on EI-puolue, joka vastustaa kaikkea. Noin kolmannes äänestäjistä on EI-puolueen äänestäjiä vaaleista riippumatta.
Siksi Suomessa ei voi järjestää koskaan kansanäänestystä esim. Eurosta, Natosta, ydinvoimasta, autoilusta tai muustakaan, koska yli kolmannes äänestäjistä on aina kaikkea vastaan ja lisäksi lähes 25 prosenttia vastustaa aina kaikkea, mitä kulloinenkin hallitus ajaa.
Perinteisiä EI-puolueita ovat perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta. Hallituksessa kolmasosa kepusta vastustaa aina ihan kaikkea ja oppositiossa koko puolue on aina kaikkea vastaan. Hallituksessa ollessaan demarit kannattavat kaikkea, mutta oppositiossa puolet demareista on kaikkea vastaan.
Kokoomus vastustaa vain rikkaiden veronmaksua, sillä se ei halua osallistua yhteiskunnan rakentamiseen yhtään mitenkään.
Vihreiden kaikkien asioiden vastustus on vanhatestamentillista perua, sillä puolue pelkää, että ihmisten syntien tähden meitä uhkaa vedenpaisumus ja maailmanloppu. Mielenkiintoista on, että vihreiden tyttöset, jotka usein ovat kuuden laudaturin ylioppilaita ja joilla on korkea akateeminen loppututkinto, elävät muinaisheprealaisten taikauskojen varassa. Se panee kyllä epäilemään koulutuksen merkitystä.
Jos kansanäänestyksiä olisi käytetty ratkaisemaan Suomen yhteiskunnallisia kriisejä, talvisota olisi tuskin päättynyt maaliskuussa 1940, sillä kansa olisi todennäköisesti äänestänyt Urho Kekkosen tavoin sodan jatkamisen puolesta.
Demarien johtaja Rafael Paasio sanoi joskus 60-luvun lopulla, kun demarit olivat syrjäyttäneet hänet pääministerin paikalta, että 95 prosenttia demarien päättäjistä on pyrkyreitä ja 5 prosenttia lurjuksia.
Mitä suuremmaksi poliittisten päättäjien määrä nousee, sitä suurempi riski on, että syntyy jokin aivan hullu päätös. Näinhän kävi juuri Britanniassa, kun kansa äänesti eroon EU:sta.
Demokratia on liian arvokas asia jätettäväksi kansan käsiin. Miten tavallinen äänestäjä voi erottaa sadoista ehdokkaista, kuka olisi hyvä kansanedustaja. Olen aina ollut pitkien listojen kannattaja, eli ne jotka tuntevat ehdokkaat, panevat heidät paremmuusjärjestykseen, ja äänestäjät päättävät kuinka monta heistä valitaan.
Kun nuorena olin lomalla maalla, jouduin kirjoittamaan mummoille lippusia, joissa kerrottiin, keitä he äänestävät. Mummojen tyttäret antoivat maalaisliittolaisen ehdokkaan numeron ja minä kirjoitin sen lappuselle, jonka mummot antoivat vaaliavustajalle. Lippusiin haluttiin numerot eri käsialoilla.
Joka asian känkkäränkkä Paavo Väyrynen vastustaa kaikkea mahdollista ja haluaa kansanäänestyksen milloin mistäkin. Hän tietää hyvin, että Suomen EI-puolueet ja muut kaikkien asioiden vastustajat saisivat enemmistön euro-äänestyksessä.
Olisi suuri virhe antaa Väyryselle periksi hänen vaatimuksessaan.