Leijona korua ei uskalleta käyttää julkisesti

Näin uutisoi äsken YLE.n monikulttuuria ihannoiva uutinen. Siis jos kadulla voi vapaasti liikkua huivipäiset ja kaapuiset naiset omaa uskontoa ilmaisten niin miksi ihmeessä pienen Leijona korun käyttö herättää näissä muslimeissa niin pahaa levottomuutta ? Miksi YLE ei koskaan uutisoi kantaväestön pelosta omassa kotimaassaan ? Esimerkiksi Kajaanissa ja monilla muilla vastaanottokeskuspaikkakunnilla ei uskalleta liikkua öisin, koska pelätään laumoissa kulkevia sotaa pakenevia turvapaikanhakijoita. Turvaa ja huolenpitoa haetaan käymällä yksin liikkuvien ihmisten kimppuun joko ahdistelulla tai käyttämällä väkivaltaa.

Mitenkä olisi semmoinen jättimäinen Leijona huivi tai lippalakki päähän ?
18111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

En käytä leijonakorua julkisesti koska en halua että minut yhdistetään rajakkeihin.

Vajakit omivat Suomen leijonan ihan omiin tarkoituksiin. PIstää vihaksi.

Äänestä
  • Samaa mieltä ja pahoillani olen minäkin. Niinkuin aloittajan kirjoituksesta näkyy, niin puuttuu ymmärrys näkemästään ja luultavasti myös luetun ymmärtäminen on vajavaista.

    Äänestä

Se koru on kaunis ja miksi sitä ei käyttäisi julkisesti.

Äänestä

Ei kai sitä ole kehdannut käyttää moneen vuoteen. Kuka nyt haluaisi tulla leimatuksi noihin kouluja käymättömiin wannabenatseihin?

PS. Pyydä tukiopetusta äidinkielessä, kun pääset yläasteelle. Kirjoittamisesi on hirvittävää.

Äänestä

Se on persuvähemmistön omima ja , tuo leijonakoru. Kiitospaita on samaan kategoriaan kuuluva tunnus. Molemmat kertovat kantajansa mielenvikaisuudesta. Niin hieno kun se leijonakoru joskus olikin.

Äänestä
  • Näin puhuu suvakkikeida, joka ei ymmärrä isänmaallisuudesta mitään.

    Leijona on Suomi

    Kaikki rektaalin ruskeaihoisten ymmärtäjät aanukksee.


    White Power

    Äänestä

  • wau, tuota suomenkielen verbaliikan riemuvoittoa☺keida!!!!

    Äänestä

  • Äläs nyt. Tuo on varmasti Kotkan Odinien lehdistötiedottaja. Porukan verbaalinero.

    Äänestä

Minä olen kokoomuslainen ja kannan leijonakorua ylpeänä.

Äänestä
  • Minun mielestäni Leijonakorua ja ristiä pitää saada kantaa ylpeänä vakaamuksen puolesta, sekä Leijona koru ei ole rasistinen vaan isänmaallinen. Samoin daavidin tähteä jos on Israelismielinen tai siunaa Israelia ei tarvitse olla edes Juutalainen. Matkamuistoiksi noita koruja on ostettu joskus.

    Äänestä

Kultainenn leijona koru ollut kaulassa 90 luvulta lähtien aina eikä kukaan milloinkaan ole sanonut korusta mitään pahaa vaan kehuneet sitä kauniiksi älkää provosoituko taas jonkun änkyrä kommunistin kirjoituksista suomen leijona edustaa suomea suomalaisuutta .Se että saadaan tikusta asiaa niin oli äskettäin vanha kotimainen elokuva PEKKA JA PÄTKÄ NEEKERINÄ televisossa niin joku moniosaaja somali veti herneen nenäänsä ja uhkasi vetää ylen oikeuteen hehh taas vaan somali reppana nolaa itsensä suomalaisten edessä.Musta on Musta ja Valkoinen On Valkoinen.Valkoinen ruokkii mustan.

Äänestä
  • Hukkaan ovat verorahat menneet sinunkin koulutuksesi myötä. Miksi juuri kukaan teistä natseista ei osaa alkeellisimpiakaan oikeinkirjoitussääntöjä?

    Äänestä

  • drtysedghsdfg kirjoitti:

    Hukkaan ovat verorahat menneet sinunkin koulutuksesi myötä. Miksi juuri kukaan teistä natseista ei osaa alkeellisimpiakaan oikeinkirjoitussääntöjä?

    No eipä tuossa nyt kummempia kirjoitusvirheitä ollut ja täysin oikeassa on. Tikusta tehdään asiaa kun leijonakorustakin piti uutisoida.

    Äänestä

Mulla on ollut hopeinen Suomen leijona -riipus jo todella kauan ja ylpeänä pidän sitä edelleen. Eikä ole kukaan tuntematon tullut antamaan mitään negatiivista palautetta ikinä. Se on tyylikäs koru, joka ei mene koskaan pois "muodista". Jos joku pitää kyseisen korun kantajaa rasistina tai junttina, niin sellainen ihminen on kyllä aika suvaitsematon. Minua ei vois vähempää kiinnostaa , jos joku erehtyy luulemaan rasistiksi tai juntiksi korun takia, se on hänen oma ongelmansa. Te, jotka pidätte leijonakoruista, niin rohkeasti vain käyttöön, turha välittää suvaitsemattomien ajatuksista!

Äänestä

Minulla on ollut leijonakoru 25 vuotta kaulassa ja pidän sitä jatkossakin. Jos joku minut sen perusteella luokittelee niin mitä sitten? Kertoo enemmän luokittelijan suvaitsemattomuudesta ja ennakkoasenteista kuin minusta.

1Äänestä
  • Tuo oli hyvin sanottu.

    Äänestä

Mitä vikaa on olla juntti olen juntti rasisti natsi sadisti pervo ja helvetin ylpeä siitä ja minulla ei ole leijona korua vaan penis lävistys ja perseen levitin kuulun Eläin-Aktivisteihin joka vastustaa turkis tarhausta

Äänestä

Kotkalaisilla punikeilla on leijona korun tilalla stalin tai lenin koru ja perseessä puna tähti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PerusNaarasLeijona kirjoitti:

Näin uutisoi äsken YLE.n monikulttuuria ihannoiva uutinen. Siis jos kadulla voi vapaasti liikkua huivipäiset ja kaapuiset naiset omaa uskontoa ilmaisten niin miksi ihmeessä pienen Leijona korun käyttö herättää näissä muslimeissa niin pahaa levottomuutta ? Miksi YLE ei koskaan uutisoi kantaväestön pelosta omassa kotimaassaan ? Esimerkiksi Kajaanissa ja monilla muilla vastaanottokeskuspaikkakunnilla ei uskalleta liikkua öisin, koska pelätään laumoissa kulkevia sotaa pakenevia turvapaikanhakijoita. Turvaa ja huolenpitoa haetaan käymällä yksin liikkuvien ihmisten kimppuun joko ahdistelulla tai käyttämällä väkivaltaa.

Mitenkä olisi semmoinen jättimäinen Leijona huivi tai lippalakki päähän ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu