Minkälainen on ihminen

Lisäksi en ole narsisti.

Hän on avoin ja varma :)

Semmonen, kuin minä olen. Toki vielä lisänä minuun ihastuvat eivät edes tiedä mitä oikeasti tahtovat.

Niillä on rima tippunut telineiltä ja siksi rohkenevat kaltaisiasi yrittää.

Voi minäminämaa sentään. Olisko tälle itsereflektiolle yhtään mitään muuta paikkaa? Kuten vaikkapa psykiatrin sohva?

Minä olen epävarma, mutta en ujo. Ihastun ihmisiin, jotka vaikuttavat ensin mukavilta, mutta paljastuvat tunteettomiksi paskiaisiksi, jotka pahoinpitelevät henkisesti puolikuoliaaksi. Toistan sitä kaavaa yhtä varmasti kuin jotkut ottavat aina juopon tai hakkaajan tai pettäjän. Epävarmuus on piirre, joka tuo muissa ihmisissä esiin halun henkiseen väkivaltaan. Se kai ärsyttää jotenkin, tulee mieleen, että laitanpa tuon ihmisen matalaksi.

Jos on suhteessa tai ylipäänsä elämässä vakuuttunut, että kohta käy huonosti, niin se on itseään toteuttava ennustus. Ja kierre on valmis.

Toinen kaava on se, että laastarin hakijat vetävät minua kuin magneetti. Olen hyvä laastari. Tiedän millaista on kun sattuu. Epävarmalle on ihanaa kun joku tarvitsee, koska normaalitilanteessa kyseenalaistaa koko ajan sen kelpaako yhtään mihinkään. On hyvä olla tarpeellinen. Valitettavasti laastarille on käyttöä vain siihen asti kunnes haava paranee, sitten se saa lentää roskiin.

Ujoilla ihmisillä on minusta tapana hakeutua itseriittoisten monologikoneiden seuraan. Vähäpuheiselle on helpotus, kun toinen hoitaa puhumisen ja muihin tutustumisen, joten luultavasti se oikeasti toimii. Minä taas en parisuhteessa oikein jaksa sen paremmin egoisteja kuin perässäraahattavan epäsosiaalisiakaan, vaikka kavereina ne molemmat menevät hyvinkin. Oman itsen kanssa pärjääminen syö minulta niin paljon energiaa, että oletan toisen aikuisen pärjäävän melko omillaan ilman kivirekenä tai huomion keskipisteenä olemista.

Luultavasti minun olisi paras olla enää yrittämättä mitään parisuhdejuttuja. Tai ihannetilanne varmaan olisi, jos ei poistuisi kotoa enää koskaan, koska tätä suhdepaskaa tunkee joka suunnalta heti kun ovesta astuu.

Kertoisitko muuten, että miksi suhun ei saisi ihastua epävarmat ja miksi ei ujot?

Minulla oli joskus ujo kaveri, joka olisi halunnut seurustella mun kanssa siksi, koska ei ujoudelta muita saanut. Sen kanssa oli mukava jutella, mutta jos oltiin jossain pitkään, vaikka koko päivä, niin alkoi tuntua että on häkissä. Sellaisessa häkissä, jossa ei tehdä mitään uusia tai jänniä asioita eikä puhuta vieraille ihmisille. Ei sovi minun aivokemialleni yhtään. Lisäksi se halusi, että olisin joku madonnamainen hyvis. Exäkin oli ujo, kesti varmaan puoli vuotta tutustua. Se oli kehittänyt roolin, jota se vetää varmaan jossain tälläkin hetkellä. Se roolihahmo naksahti tosi helposti päälle, ja se oli ihan karismaattinen hahmo mutta vierastin sitä. Ja exäkään ei rakastanut minua, sekin oli vain sen takia minun kanssani koska ei ollut saanut ketään muuta, kun oli niin ujo. En tiedä, onko se tuon nykyisen kanssakin samasta syystä vai onko sillä oikeasti olemassa jossain sellainen tunne kuin rakkaus. Joillain ihmisillä tunteet menee asteikolla ihankiva-pieniharmitus.

Luulen moni ujo on väärän ihmisen kanssa siksi koska se on ainoa jonka on saanut iskettyä.