Sopimuksista, joihin liittyy teoriassa ääretön taloudellinen riski, ja joihin Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) oli kiinnittänyt huomiota joulukuussa 2013. VTV:n raportista oli kulunut tuolloin jo 482 vuorokautta, eikä mitään ollut tapahtunut
FINAVIA, MERJA KYLLÖSEN TÄTYY OLLA SOKEA !
VTVRAPORTOI
69162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Merja Kyllönen vastaavana ministerina 22.6.2011 - 4.4.2014
YLE tiedä asiasta, Kyllösen nimiä ei ole mainittu kertaakaan ?
Älä huoli, mainitaan vielä..
ei nyt auta.
Finavian johdannaispelin karmeus alkoi paljastua vasta alkuvuonna 2012 edellisvuoden tilinpäätöstä tehtäessä. Riskipaperit pysyivät pimennossa niinkin pitkään ehkä sen takia, että riskijohdannaisten koronmaksua oli siirretty tulevaisuuteen.
Kiellettyä johdannaisriskiä otettaessa Finavian toimitusjohtaja oli Samuli Haapasalo, hallitusta johti Seppo Paatelainen ja omistajaohjausministerinä toimi Anu Vehviläinen (kesk).
Valtio-omistaja erotti Haapasalon ja koko Paatelaisen hallituksen kesällä 2011. Tyytymättömyyden aiheita oli paljon, mutta tulevat johdannaistappiot eivät vielä tuolloin olleet erottajan tiedossa.
Tämä on Talouslehden tekstiä tammikuussa 2016. Faktaa mitä ilmeisimmin.
Meinaan vaan, että ei tämä taida ministeri Kyllöseen liittyä mitenkään. En heittäisi kiveä kehenkään, mutta ihmettelen ministeriä joka 2009 hyväksyi valtion rahojen käytön tällaiseen "kasinopeliin". Tässä kävi kuin sököpöydässä.....rahalla saa oppia. Kenen vastuut vanheni viivyttelyssä...en tiedä, mutta se selvittäisi asiaa paljon.
mutta ei tosi, Kyllönen oli kiistatta ensimmänen ministeri joka saiVTV raportin pöydälleen johdannaiskaupoista!
sen näki, nimittäin jos jotain niistä ymmärsi..
Ministeri Anne Bernerin mielestä viestit osoittavat, ettei valtio-omistaja estänyt kanteiden nostoa Finavian entisiä hallituksen jäseniä vastaan...
Media jätti huomiotta, mustaa valkoisella.
up.
Minäpä huomenna informoin YLEä.Laitan tekstiviestin asiasta.
Että onko unohtunut sen ajan Kyllönen ministerinä. Toki, ei
nyt niin arvossa Kyllönen liene, että sekin mainitsemuuteen.
Kyllönen ei näitten alojen osaaja lainkaan. Siitähän nyt kysymys onkin, kun ei osannut asiaansa hoitaa. Se sitten siirtyi eteenpääin hoidettavaksi.
Hyvä pointti..
hyvä pointti? Valhe lähtee elämään omaa elämäänsä kepulaisten trollien innokkaalla avulla. Missään eikä kukaan ole syyttänyt Kyllöstä. Missään ei ole todisteita laiminlyönneistä- Vain teidän keputrollien kehitelmiä.
Sen sijaan useita kirjoituksia löytyy, joissa Bernerin toimia arvostellaan ja motiiveita epäillään. Ja kuten keputrollien olemukseen kuuluu Keskustan edustajat prosessissa kuin prosessissa edustavat jonkinlaista kevyt-Jeesusta.
Ja kuten monta kertaa todettu: onko tämän kepulitrollihyökkäyksen takana pelko näkyvän kepuhahmon munauksien paljastumisesta.
Sinultakaan tuskin löytyy kommenttia Valtion edunvalvonnan tasosta vuosina 2009-2011 Finavissa?
Trollit ovat myös sivistäneet meitä mierlenkiintoisella kirjanpitorutiinilla. Heidän mukaansa Valtion tarkastusviraston tuloksellisuustarkastus on osa normaalia tilintarkastusrutiinia, eikä ole perusteltua kritisoida sen enempää Finavin johdon, hallituksen kuin Valtion edunvalvontaa. On ihan rutiinia, että kymmenien miljoonien eurojen kohtalosta odotellaan tietoa vuosikausia?
ihmettelen, miksi Merja Kyllöstä ei mainita, hänhän oli vastaavana ministerinä kun VTV raportoi asiasta ensimmäisen kerran !
Väität siis että Kyllänen ei ollut mainittuun aikaan ministerinä juuri näistä asioista päättämässä ?
Väittääkö siis ? Vai onko tuo siis taas niitä omalaatuisia tulkintojasi ?
Kyllönen ei vain ymmärtänyt mitä raportissa luki..
Koskaan kuullutkaan johdannaisista.
Suojaaminen: suojaamisella tarkoitetaan positiota, joka vähentää riskiä tai poistaa sen kokonaan kohde-etuudessa. Esimerkiksi maanviljelijä voi vehnään kohdistuvien futuurien avulla suojata tuotantonsa vehnän hinnanvaihteluja vastaan ja "lukita" sen tiettyyn hintasoon.
Spekulaatio: johdannaisten avulla voit vivuttaa sijoituksesi tiettyyn kohde-etuuteen ja näin vapauttaa pääomaa muihin sijoituksiin.
Arbitraasi: johdannaisten avulla voit myös hyötyä kohde-etuuden ja futuurin hintaeroista, jolloin voi lukita varman tuoton kun hinnoitteluvirhe on riittävän suuri.
Juuri laitoin Yle:lle tekstiviestin, että miksi unohtuu asian ytimestä mainintoja ym Kyllöseen liittyvää. Varmaan riippuen kuka viestin löytää, jos näitä vihervasen toimittajia tai muuta vast. henkilökuntaa, poistavat samantien. Ylellä ei liene näistä puutetta. Tuskin vastaustakaan tulee ?
Kokeile presidentin kansliaa, sieltähän sulle vastattiin Halosen eläke kysymykseenkin
[email protected]
"Tuskin vastaustakaan tulee"
Kestää yhtä kauan kuin EU:n vastauksen tulo. Mutta onhan YK-raportti ja sitä voisimmekin odotellessa lukea.
vastailee hyvin.
Kai sinulla oli jotain lähempää tietoa antaa kyyttipojaksi? Vaikkapa paperilla? Kysy samalla mitkä Kyllösen motiivit olivat. Pyrkikö hän suojelemaan edeltäjäänsä, jolta jäi huomaamatta kymmenien miljoonien eurojen johdannaiskaupat yrityksessä, jonka liikevaihto 350 miljoonaa?
Niin, ja toimittajan täytyy olla poliittisesti oikein suuntautunut. Muutenhan ei totuutta löydy?
Kyllsen pöydälle ilmestyi ensimmäisenä VTV raportti johdannaiskaupoista,, lopettakaa nyt tuo valehtelu.
Ylellä ei muuta väkeä ole viesteja lukemsaa kun vihervasemmistoa.
Sitäkautta tuskin sen aikainen ministeri joutuu minkäänlaisiin selvityksiin.
Mitenkäs on sellainen väite, että tilintarkastaja on oikeudelle toimttamassaan raportissa kertonut, että hallituksella oli tieto vuoden 2010 niin johdannaiskaupoista kuin tappioistakin hyvissä ajoin ennen loppuvuotta 2010.
Yle 6.1.2016:
Deloitte & Touchen kanta käy ilmi Helsingin käräjäoikeuteen toimitetusta kanteesta ja siihen liittyvistä vastakanteista. Tilintarkastusyhtiön mukaan Finavian hallitus ja johto tiesi 34 miljoonan euron tappioihin johtaneista johdannaiskaupoista ”jo ennen vuoden 2010 tilinpäätöstietojen valmistelua”.
– Yhtiön hallitus on ollut täysin tietoinen johdannaissopimusten tilanteesta jo ennen vuoden 2010 tilinpäätöstietojen valmistelua. Yhtiön hallituksessa ja tarkastusvaliokunnassa on lisäksi ollut edustettuna kattavasti eri alojen asiantuntijoita ja osaamista muun ohella pankki- ja rahoitusalalta. Johdannaissopimuksiin liittyvä markkinariski on siten ollut Yhtiön tiedossa…, kirjoittaa Deloitte & Touche Helsingin käräjäoikeudelle jättämässään lausumassa.
JA KOITTAKAA KEPULIT SELVITTÄÄ MISTÄ RAHAT OTETTU VUODEN 2009, 2010 JA 2011 JOHDANNAISKAUPPOIHIN. KYMMENIÄ MILJOONIA KÄYTETTY FIRMAN RAHOJA JA TE VÄITÄTTE, ETTÄ VASTA 2012 SAATU NÄISTÄ TIETO? TOSISSANNE VÄITÄTTE, ETTÄ VTV:n TULOKSELLISUUSTARKASTUS ON NORMAALI KIRJANPITOTOIMI!
Rahaa oli vaikka repiä, Finavia takoo 50 miljoonan voittoa vuosittain ja valtio työnsi vielä 200 miljoonaa lisää..
"Peli olisi pitänyt viheltää poikki ja pilli oli kiistatta Merja Kyllösellä.
Vuonna 2009 johdannaissopimuskai oli viiden miljoonan edestä ja ne tuottivat 91 000 euroa voittoa.
Vuonna 2010 johdannaissopimuksia oli 25 miljoonaa euroa ja niistä tuli noin 400 000 euron tappiot.
Valtaosa johdannaistappioista syntyi vuonna 2011, jolloin 47 miljoonan euron johdannaisista syntyi 33,9 miljoonan euron tappiot.
Finavian hallitus teki maalikuussa 2015 edellisen hallituksen aikana päätöksen, että syytettä ei ajeta. Suojelivat Kyllöstä ja demariministereitä?
Näin se tulee kalliksi kun joku tytön tasoinen oli ministerinä.
Vasuri vielä, joilla muutenkin vastuut hakusessa. Heillehän aina muissa vika."
Yle 6.1.2016:
Deloitte & Touchen kanta käy ilmi Helsingin käräjäoikeuteen toimitetusta kanteesta ja siihen liittyvistä vastakanteista. Tilintarkastusyhtiön mukaan Finavian hallitus ja johto tiesi 34 miljoonan euron tappioihin johtaneista johdannaiskaupoista ”jo ennen vuoden 2010 tilinpäätöstietojen valmistelua”.
– Yhtiön hallitus on ollut täysin tietoinen johdannaissopimusten tilanteesta jo ennen vuoden 2010 tilinpäätöstietojen valmistelua. Yhtiön hallituksessa ja tarkastusvaliokunnassa on lisäksi ollut edustettuna kattavasti eri alojen asiantuntijoita ja osaamista muun ohella pankki- ja rahoitusalalta. Johdannaissopimuksiin liittyvä markkinariski on siten ollut Yhtiön tiedossa…, kirjoittaa Deloitte & Touche Helsingin käräjäoikeudelle jättämässään lausumassa.
Onko tämä valhetta? Jos ei ole, niin kuka siis on vastuussa miinuksista?
Vaikka kepulainen oletkin, et kai sinäkään voi kaikkea väittää valheeksi?
Tuo on muuten mainio huomautus/lisäys tuo lause. Yhtiön hallituksessa ja tarkastusvaliokunnassa...
Tämä yleisluonteisena kommenttina. Korkeat palkkiot kun perustellaan osaamisella.
helvetissä tuo huutaminen Keskustalaisista, EI SIELLÄ OLLUT KESKUSTALAISIA SÄHLÄÄMÄSSÄ, KOMMAREITA, SOSSUJA, KOKKAREITA SOPPAA KEITTÄMÄSSÄ, pesää selvittää nyt sitten Keskustalainen ministeri.
Huomattava on että vahinkot eivät vielä ole vanhentuneet, vahinkon korvaus kanteet voi nostaa vieläkin, ELLEI SE SOSSU TIURANIEMI OLE RYSSINYT SITÄKIN MAHDOLLISUUTTA..
Miten te olette noin valheelisia. Kirjanpitotoimisto, joka toimi tilintarkastajana on toimittanut oikeudelle asiakirjat, joissa kerrotaan yhtiön hallituksen ja johdon tienneen johdannaiskaupasta, summista ja tappioista hyvissä ajoin ennen vuoden 2010 loppua.
Kysyn: onko edellä kerrottu valhetta?
Jos ei ole, niin eikö hallitus ja johto ole menetellyt virheellisesti jättäessään asian sikseen? Kauppoja tehtin nimittäin vuoden 2011 alkukuukausiinakin
Ylin johto ja Hallitus? Valtion edunvalvoja noina vuosina liikenneministeri. Kuka ja mistä puolueesta? Ja tästä koko show käynnistyi, kun Berner keskeytti oikeusprosessin, jossa Finavia haki korvauksia ko hallitukselta ja tlintarkastajalta.
Mikä edellä kirjoitetusta on valhetta?
Koita kerrankin vetää normaalit lukulasit päähäsi ja koita olla itsellesikin rehellinen. Jos ja kun Tilintarkastajan ilmoitus oikeudelle johdannaiskaupoista on totta, eikö silloin jossain ole jojoa?
On muuten yksiselitteisen selvää, ettet ole edes yrittänyt itse selvittää asioita. Sinulle on riittänyt tällä foorumilla keksitty kepulaisittain edullinen tulkinta jutusta, Sehän menee heti "läpi" harsomaiseksi kuluneesta moraalisuotimestasi.
hyvä pysyä, mihin perustuu väitteesi että Berner keskeytti oikeusprosessin, mitään prosessiahan ei ollut edes käynnissä, vaikka sellainen olisi pitänyt viimeistään Kyllösen käynnistää saatuaan VTVn raportin johdannaiskaupoista pöydälleen.
Siis. Mikä oli Vehviläisen rooli vuosinA 2009, 2010, 2011? Hänen kai olisi pitänyt omalta osaltaan valvoa Finavin tapahtumia? Siis hän, kuten koko Finnavin hallitus, menetteli ihan oikein jättäessään huomioimatta kielletyt johdannaiskaupat, joita Finavin rahoilla käytiin 2009? Sama kysymys 2010. Sama kysymys 2011.
Kirjanpitotoimisto kertoo oikeudelle jättämässään raportista, jossa se yksikäsitteisesti kertoo Finavin johdon ja hallituksen tienneen jo loppuvupdesta 2010 niin johdannaisista kuin tappioistakin , joita taisi olla siinä vaiheessa reilut 10 miljoonaa. Esimerkiksi tämän faktan keputrollit pyrkivät kieltämään. Näinhän aina on. Kaikki heille epäedullinen on valhetta.
On liki uskomatonta kuinka p....keleen uutteria keputrollit ovat. Satoja päivittäisiä viestejä, uusia ketjuja avataan tuhkatiheään, jopa vuosia vanhoja ketjuja elvytetään. Ja kiintoisa tilatotulos, otanta 1 kpl: avasin yhtenä iltana n. 23.00 kepuketjun. Etusivun paristakymmenestä ketjunavauksesta puolet oli demarivihaa uhkuvia aloituksia.
Ja ehkä tärkein kysymys uudelleen: miten on mahdollista, että yrityksen, jonka liikevaihto on 350 miljoonaa, rahoja voidaan käyttää kymmenien miljoonien edestä laittomiin kauppoihin ilman että kukaan esim hallituksestakaan sitä huomaa. Miten yrityksen oma taloushallinto? Kirjanpitotoimisto, kuten edellä kerroin raportoi kertomansa mukaan yritysjohdolle ja hallitukselle. Miksiköhän ei olisi, trollit?
Ja yhtä tärkeä asia: miksi ja kenen toimesta oikeusprosessi keskeytettiin? Todennäköisesti keputrollit kieltävät senkin olemassaolonkin. Täytyy sanoa, että mielenkiintoiseksi menee!
Ministeri mtään valvo, sen tekee Finavian hallitus ja tilintarkastajat ja VTV kun kyse on valtion yhtiöistä JA VTV:N RAPORTTI RISKIPITOISISTA JOHDANNAISKAUPOISTA TULI MERJA KYLLÖSEN PÖYDÄLLE KIISTATTA, mitän selitystä ei Kyllönen ole antanut miksi ei ole käyttänyt omistajan ohjausta asiasta.
Tiuraniemenkin rooli on keskeinen, hän viime kädessä vastaa mitä yhtiössä tapahtuu, erosi kun huomasi maan polttavan jalkojensa alla..
Mistä ihmeen oikeusprosessin keskeyttämisesta puhutte, sellaista ei ollut olemassakaan niin sellaista ei voi keskeyttääkkään, selvityksiä oli useitakin ja niihin Berner puuttui, vaatimalla johdonmukaisuutta Finavian hallituksen toimiin, sanottaanko nyt vielä sekin ettei ministeri voi puuttua millään tavalla esim Finavian hallituksen työskentelyyn.
VIELÄ KERRAN, TAPPIOT EI OLE VIELÄ VANENTUNEET JA VAHINKONKANNE VOIDAAN VIELÄKIN NOSTAA, kokonaan oma juttunsa on onko siitä mitään hyötyä
Kepuvihamielinen media:
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VtV) on aloittanut harvinaisen laillisuustarkastuksen valtionyhtiö Finaviassa, kertoo Helsingin Sanomat.
Tarkastusvirasto haluaa selvyyden sille, miksi valtio lopetti oikeustoimet Finavian entistä johtoa kohtaan. Lentokenttien toiminnasta vastaava Finavia teki vuosina 2009–2011 johdannaiskauppoja, jotka johtivat 34 miljoonan euron tappioihin.
.. miksi valtio lopetti oikeustoimet.....???????????
Joku puhuu läpiä päähänsä?
Ministeri mitään valvo? Onko sinulla kaikki kotona? Jos näin on, eikö keputrollien koko hevonv..tun Kyllösvaino ole p..seestä? Miksi Kyllösen kuitenkin olisi pitänyt valvoa?
emme usko vielä, valtio mitään oikeusjuttua käynnistä, Finavian hallitus sen tekee ja Tiuraniemi oli puhenjohtajana ja Kyllönen vastaavana ministerinä KUN OLISI PITÄNYT TOIMIA.
Finavian hallitus täytyy nauttia omistajansa luottamusta ei tämä sen vaikeampaa ole, ellei nauti niin hallitus voidaan yhtiökokouksessa erottaa, MITÄÄN TÄLLÄISTÄ EI OLE TULLUT ESILLE, UHKAILUA, PAINOSTUSTA JNE..
Berneriä jahdataan , vaikka hänellä ei ole osaa eikä arpaa epäselvyyksiin. Miksi Tiuraniemi ei nostanut vahinkokorvaus vaadetta rahoituspäällikköä vastaa vaan erosi, yrittikö pelastaa itsensä.
Onko Tiuraniemi vasuri ?
ainakin syytä epäillä.
Tiuraniemi on demari. Ehkä auttaa selittämään miksi viime vaalikaudella kanneta ei nostettu ja sitten alkoi huuto Bernerin estävän kanteen noston hallituksen vaihduttua.
Loppuivatko eväät Kyllösen kanssa kun jouduitte umpkujaan. Liikenneministeri ei valvo ja pitäisi valvoa rippuen puolueesta? Siirryitte vaiheeseen2. Miä en ole vielä tsekannut asiaa,mutta teillä näkyy olevan sama rohkea linja starteissanne. Nyt hyökkäyksen kohteena Tiuraniemi, joka ei nostanut kannetta ajoissa. Ihan yhtä tärkeä kysymys on miksi kanne, sitten kun se nostettiin, vedettiin pois? Teillehän totuus on Bernerin totuus, enkä minäkään ehdoin tahdoin lähde väittämään muuta. Mutta kummastelen teidän massiivista hyökäystänne.
Demari Tiuraniemi hyökkäsi ja mielestäsi sitä vastaan ei saisi puolustautua kertomalla totuus.
Kyllösen olisi pitänyt toimia.
Huomaa "omistajan ohjaus"
"Ministeri mtään valvo, sen tekee Finavian hallitus ja tilintarkastajat ja VTV kun kyse on valtion yhtiöistä JA VTV:N RAPORTTI RISKIPITOISISTA JOHDANNAISKAUPOISTA TULI MERJA KYLLÖSEN PÖYDÄLLE KIISTATTA, mitän selitystä ei Kyllönen ole antanut miksi ei ole käyttänyt omistajan ohjausta asiasta."
Vielä kun kerrot miksei Anu-tyttönen valvonut aikanaan luvattomia johdannaiskauppoja? Tilintarkastajana toiminut yritys on oikeudelle toimittanut lausunnon, jossa se kertoo informoineensa yrityksen johtoa ja hallitusta niin johdannaiskaupoista kuin tappioistakin. Hallitus ja siinä ohessa tuolloinen liikenneministeri pyyhkivät ilmeisesti ahterinsa ko paperilla? Tai kuten teillä tuntuu olevan ratkaisumallina, kaikki edellä kerrottu valhetta.
Myös voidaan kysyä hallituksen jäsenten osaamista. Millä tilinpäätöksen rivillä käytetyt kymmenet miljoonat olivat? Ja missä ammattitaito, kun niitä ei huomattu?
Tästä lienee ollut kyse Bernerin keskeyttämässä kanteessa. Vanha hallitus oli joutumassa syytettyjen penkille ja syyte koski juuri luvattomia johdannaiskaupppja ja niiden ammattitaidotonta käsittelyä. Eli vanhaa hallitusta pidettiin vastuullisena tappioista.
Ongelma ja mielestäni teidän moraalianne hyvin kuvaava dilemma on tosiaan se, että Vehviläisellä ei liikenneministerinä näkemyksenne mukaan ollut valvontavastuuta, mutta Kyllösellä oli. Ajatelkaapa millainen kunnia se olisi Vehviläiskälle ollut, jos hän olisi vaikka 2010 viheltänyt pelin poikki ja laittanut pelimiehet maantielle.
Toinen ongelmanne on epätoivoinen selittelynne VtV:n tuloksellisuustarkastuksesta. Kerropa mitä laki sanoo, pidetäänkö jokaisessa yrityksessä säännöllisesti tuloksellisuustarkastus ja kuinka usein? Ja sen tarkoitus lienee jälkijättöisesti löytää yrityksen kirjanpidon kuprut?
Vaikka kuinka koitan nähdä asiat teidän vinkkelistänne, minulle iskee oikeustaju päälle. En kerta kaikkiaan käsitä, miten ajattelunne toimii. Vaaditte Kyllöstä leivättömän pöydän ääreen ja pidätte sekä Berneriä (joka siis tällä tietoa keskeytti vahingonkorvausvaateen eteenpäin viennin oikeudessa, miksi?) ja silmissänne myös Vehviläinen on viaton?
Syytätte Kyllöstä passiivisuudesta, mutta eikö Bernerin aktiivisuus ole moraalin kannalta suurempi paha? Kun korvausvaade saatiin, jopa aikataulussa, aikaan, keskeytti Berner sen. Ja tämä keskeytys on nyt morralisen keskustelun objekti,
Mitäpä, jos Kyllönen olisi ripeästi hiostanut oikeusjuttua eteenpäin. Voisiko olla niin, että Anu istuisi ainakin virtuaalisia tiilenpäitä lukemassa?
Huomaa "omistajan ohjaus"
"Ministeri mtään valvo, sen tekee Finavian hallitus ja tilintarkastajat ja VTV kun kyse on valtion yhtiöistä JA VTV:N RAPORTTI RISKIPITOISISTA JOHDANNAISKAUPOISTA TULI MERJA KYLLÖSEN PÖYDÄLLE KIISTATTA, mitän selitystä ei Kyllönen ole antanut miksi ei ole käyttänyt omistajan ohjausta asiasta."
Sitkeästi. Mikä on omistajaohjausministerin tehtävä valtionyhtiössä? Nostaa kokouspalkkioita? Tilitoimisto kertoo toimittamassaan raportissa oikeudelle, että yhtiön johtoa, kuten myös hallitusta informoitiin hyvissä ajoin ennen 2010 loppua sekä luvattomista johdannaiskaupoista että tappiosta. Tästä on mustaa valkoisella.
MITÄÄN EI TEHTY! JOHDANNAISKAUPPOJA JATKETTIIN! HALLITUS, JOHTO JA OMISTAJAOHJAUSMINISTERI MOKASIVAT, JA PAHASTI.
MENNÄÄN ASTEITTAIN. MIKÄ ON VÄÄRIN EDELLÄ KIRJOITETUSSA?
Kyllösen erottava välittömästi!
äänestäjät erotti !
Kepu-/persu- zyzzelinja EI TUNNE MUITA ARGUMENTOINTIMUOTOJA kuin muiden syyttelemisen. Se nyt vaan on näin Lipposesta alkaen. Suotakoon tuo tälle tuttia imeskelevälle pokemon joukolle.
Entä demari Tiuraniemen kadotettu kunnia. Valehtelijan tie on yksinäinen.
Oli liian suurissa saappaissa, ehkä näin oli tarkoitettukin.
pöydän alla.
Hys hys näyttöä pitää olla,,,,,,,,,,,,,
Eihän tuosta seuraamuksia tule kellekään, kun ketku suojelee toista ketkua yli puoluerajojen. Tuo on sitä yhteiskuntarosvousta, eikä mitään muuta. Tänään mulle, huomenna sulle periaatteella.
nyt vain summa oli liian iso..
Kuka noista selvän ottää, tilinpäätöstietoja pitäisi kyllä osata lukea, ministerinkin.
osasiko Kyllönen, VTV raportoi suoraan hänelle asiasta, mitään ei tapahtunut..
Millä eväillä ministeriksi ?
Merja oli komukka.
EI OLLENKAAN SOKEA VAAN OSAAMATON
vasurien eliittiä.
toimii, toivottavasti.
Joko media kyllästyi ?
missä mennään.
Kun huonoja ministereitä Kyllönen esimerkkinä, muut joutuu ottamaan sitten tekemättömän työnsä, ja haukut.
Jopa karkasi keskenkaiken, heitti muille työt..
Kyllönen tilasi laivankin, maksoi muutaman sata miljoonaa vain..
Vittu tätäkin typerystä.
Miksi media vaikenee Kyllösen osuudesta tapahtumiin ?