Ja historia todistaa sen.
Lainaan tämän "", itse en osaisi paremmin ja suorempaa tuoda asiaa julki.
""Meillä suomalaisilla on kunniavelka Saksalle siitä, että he auttoivat meitä sodissa NL vastaan.
Samoin meillä on kunniavelka urheille nuorilla miehille, jotka SS-joukoissa palvelivat Suomen etua. Olivat panttina Saksan avusta Suomelle, ja toivat hyvää sotakokemusta Suomelle.
Kiitos, SS joukot, sodankäynnistä NL vastaan.
i
Hirmutekoja sodassa tehtiin kaikkien puolien osalta. NL tappoi kymmeniä miljoonia. Natsit tappoivat miljoonia. Englanti ja USA pommittivat palopommeilla siviilikohteita. yms. yms. yms. Sota on julmaa, ja voittajat kirjoittavat historia. Silti totuus Suomen osalta on, että ilman Saksan apua, olisimme kuten Viro - joutuneet osaksi neuvostohelvettiä vuosikymmeniksi""
Kysynkin heti alkuun Venäjästä nyt, kuka on tyytyväinen hyökkäyssotaansa nyt, tiedämme kaikki minne. Luulisin ettei juuri kukaan ihannoi toiseen maahan hyökkäämistä, ja ottamista haltuunsa ylivoimallaan alueita, kun nyt kuitenkin elämme jo vuotta 2016 ja olemme oppineet yhtä ja toista enemmän kuin esim. 30- ja 1940 luvuilla.
Stalin ja Hitler jakoivat eurooppaa silloinkin ylivoimallaan. Suomi annettiin Stalinille, muuta siihen onneksemme tuli muutos. Neuvostoliitto oli kasvattanut armeijansa hyökkäykseen 1941. Saksa iski silloin, se hyökkäys Neuvostoliitolla oli ja meni puolustustaisteluksi Saksaa vastaan.
Hyökkäys eurooppaan jäi siltä erää Neuvostoliitolla.
Kuka on sotarikollinen? Onko se tavallinen rivisotilas joka tappaa vihollisen? Ei ilmeisesti, mutta joidenkin mielestä on. Mikä on sodan laki?
Valan vannonut sotamies joutuu rintamalle puolustamaan maataan. Siinä on laki. Sodassa tehdään monenlaista, tapetaan ,autetaan haavoituneita, tehdään muonaa sotilaille jne. Se, että on kuulunut saksalaiseen SS-pataljoonaan sodan melskeessä, jossa Suomen itsenäisyys oli todella lähellä loppua, ei kukaan ajatellut, että olisiko sopivaa kuulua ko. porukkaan. Hehän oli valiojoukkoa. Lauri Törni mm.
Natsit oli kokonaan oma sakkinsa Saksassa ja heidän toimintansa oli rikollista siviiliväestöä kohtaa yksiselitteisesti, että erotetaan se osa tästä.
Suomi satavuotta ensivuonna, ja historiikkejä tulee enemmälti, mutta tuskin vielä puhutaan kuin peitellysti, entiseen tyyliin. Siinä hyvät puolensa, turha alkaa kiihkoileen millään historian asialla, mutta suunnilleen se kertoa kuitenkin oikein.
Halonen saa kiitosta venäjän suhteillaan, vaikka näyttivätkin jäävän "itselleen" -siltikin. Samoin Presidentti Niinistö, joka avannut suunnan kiitettävästi. Siitä helppo jatkaa, kun tie aurattu, siitä hyvä kulkea toistekin.
Sepä siitä !
Jahas klokka jo pykälässä.
Huomenissa tarkoitus eukon kavereítten kanssa luontoilla, aikoivat tehdä marjaretken, ja sain tehtäväksi laittaa metsämajan siihen kuntoon, että saa siellä ruokailla, lähinnä sähköt päälle. Aikoivat viedä eväänsä mennessään.
Lähinnä kahvit, teet aikoivat siellä tehdä.
Hyvää yötä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on ollut montakin koiraa. Nykyinen on karkeakarvainen saksanseisoja, pointteri. Rex se on nimeltään. Hyvin älykäs ja ystävällinen, olisi hyvämetsästyskoirakin, mutta en metsästä.
En kuitenkaan ole antanut sille sotilasarvoa. Sinun huskysi on varmaan vielä etevämpi, kun olet tehnyt siitä majurin.
Monta on minullakin ollut,viimeisin saksanpaimenkoira narttu.
Yli kymmennenvuotta,sitten tuli loppu,jotain suoli ongelmia,lääkäri yritti vielä leikata,muttei auttanut.Ikävä oli aikansa,mutta toisaalta helpotus,kun ei tarvinnut kärsiä.Työläitä nämä isotkoirat on pitää.
Mitä voimajuomaa nautit, kun jauhat aina samaa vanhaa ja merkityksetöntä soopaa?
Metsämajaankin on oikein sähkö vedetty? Vetikö sähköyhtiö piuhat vai toimitko tee-se-itse-sähköasentajana tai peräti -teknikkona kummelityyliin "Jakke ja Sepi tässä moi. Tänään kytkemme sähkön puuhellaan"?
Jos minulta kysyt,tosiaan voimajuomaa nautin,flussa iski,oli paripäivää kuumetta,sitten tuhnuinen olo vielä päällä,ja kokeillut tosiaan mainitsemiasi voimajuomia,C-vitamiiniä ym sinkkiä ym seassa.Näitähän ne farmaseutit ja lekurit suosittelee.Eipä havaintoa vaikutuksesta.
Täältä jonkinlaista perustietoa sotarikosproblematiikkaan, jos mielenkiintoa vielä riittää:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotarikos
Saksa auttoi sumea monesti jaloilleen, jo 1918 ensimmäisen kerraan.
Saksa ajatteli varmaan myös täältä mahdollisesti saatavaa raaka-ainetta, mm. puuta.