Onko uskossa kilvoittelu pyhittymistä, itse omilla (hyvillä-)töillään rakennettua omaa vanhurskautta?
Jos ei kilvoitella, pyhitytä, niin eikö silloin ole vaara vaipua synnin luvalisuuteen?
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene." (Luuk. 13:24)
"Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien." (1. Tim. 4:10)
"Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun." (1. Kor. 9:24-27)
"Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti." (2. Tim. 2:5)
"Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne
ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet," (Kol. 2:1 KR38)
"--vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli
pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan
evankeliumia, suuressa kilvoituksessa." (1. Tess. 2:2 KR38)
"Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet
kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä." (1. Tim. 6:12 KR38)
"Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt." (2. Tim. 4:7 KR38)
"Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois
kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme
kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja
täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä
välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle." (Hepr. 12:1-2 KR38)
" Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme,
tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta,
joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu." (Juud. 1:3 KR38)
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kilvoittelu
Kilvoittelu:
1. Kilvoittelu on uskovan ihmisen henkilökohtaista valvomista ja itsetutkiskelua. Pelastus on Jumalan lahja ja puhdasta armoa. Mutta paraskin lahja jää hyödyttömäksi, jos se unohdetaan nurkkaan pölyttymään. Raamatussa kehotetaan kilvoittelemaan, jotta muistaisi aina kulkea uskon tietä. Edellä olevissa lainauksissa on paljon tähän liittyviä hyviä kohtia:
- Siksi kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme Jeesukseen
- Kilvoitelkaa sisään ahtaasta portista
- Olen kilvoitellut hyvin - säilyttänyt uskoni
2. Kilvoittelu liittyy myös evankeliumin julistamiseen. Jumala antaa kasvun, eikä ilman Jumalaa sanoma mene eteenpäin. Silti evankeliumin julistaminen on annettu ihmisten tehtäväksi. Kylväjiä ja kastelijoita tarvitaan aina. Ja tämä työ vaatii uhrauksia ja sitä työtä myös vastustetaan:
- Paavalin rohkeus julistaa evankeliumia ankaran vastustuksen keskellä
- Paavalin taistelu seurakunnan puolesta
3. Kolmas tapa ymmärtää kilvoittelu muistuttaa ensimmäisen ja toisen kohdan yhdistelmää, mutta tein siitä nyt oman kohtansa. Kristittynä eläminen ei ole aina helppoa. Erityisesti vainojen keskellä mutta myös kaveripiirin mielipiteiden pelossa on helppo luopua uskosta tai alkaa lipsua siitä. Varsinkin jos yrittää kertoa uskostaan eteenpäin, voi joutua joskus hankaluuksiin:
- Kilvoittelu uskon puolesta
- On oltava uskossaan sinnikäs
- On kestettävä kärsimyksiä ja kamppailuja
Onko siis uskossa kilvoittelu pyhittymistä?
Jos ei kilvoitella, pyhitytä, niin eikö silloin ole vaara vaipua synnin luvalisuuteen?
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene." (Luuk. 13:24)
"Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien." (1. Tim. 4:10)
"Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun." (1. Kor. 9:24-27)
"Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti." (2. Tim. 2:5)
"Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne
ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet," (Kol. 2:1 KR38)
"--vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli
pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan
evankeliumia, suuressa kilvoituksessa." (1. Tess. 2:2 KR38)
"Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet
kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä." (1. Tim. 6:12 KR38)
"Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt." (2. Tim. 4:7 KR38)
"Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois
kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme
kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja
täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä
välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle." (Hepr. 12:1-2 KR38)
" Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme,
tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta,
joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu." (Juud. 1:3 KR38)
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kilvoittelu
Kilvoittelu:
1. Kilvoittelu on uskovan ihmisen henkilökohtaista valvomista ja itsetutkiskelua. Pelastus on Jumalan lahja ja puhdasta armoa. Mutta paraskin lahja jää hyödyttömäksi, jos se unohdetaan nurkkaan pölyttymään. Raamatussa kehotetaan kilvoittelemaan, jotta muistaisi aina kulkea uskon tietä. Edellä olevissa lainauksissa on paljon tähän liittyviä hyviä kohtia:
- Siksi kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme Jeesukseen
- Kilvoitelkaa sisään ahtaasta portista
- Olen kilvoitellut hyvin - säilyttänyt uskoni
2. Kilvoittelu liittyy myös evankeliumin julistamiseen. Jumala antaa kasvun, eikä ilman Jumalaa sanoma mene eteenpäin. Silti evankeliumin julistaminen on annettu ihmisten tehtäväksi. Kylväjiä ja kastelijoita tarvitaan aina. Ja tämä työ vaatii uhrauksia ja sitä työtä myös vastustetaan:
- Paavalin rohkeus julistaa evankeliumia ankaran vastustuksen keskellä
- Paavalin taistelu seurakunnan puolesta
3. Kolmas tapa ymmärtää kilvoittelu muistuttaa ensimmäisen ja toisen kohdan yhdistelmää, mutta tein siitä nyt oman kohtansa. Kristittynä eläminen ei ole aina helppoa. Erityisesti vainojen keskellä mutta myös kaveripiirin mielipiteiden pelossa on helppo luopua uskosta tai alkaa lipsua siitä. Varsinkin jos yrittää kertoa uskostaan eteenpäin, voi joutua joskus hankaluuksiin:
- Kilvoittelu uskon puolesta
- On oltava uskossaan sinnikäs
- On kestettävä kärsimyksiä ja kamppailuja
Onko siis uskossa kilvoittelu pyhittymistä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eikö kilvoittelu-sanan eteen pitäs laittaa armo-etuliite, että ymmärrettäs sillä kilvoittelulla tarkoitettavan nimenomaan uskossa armosta kilvoittelua.
On vaara ymmärtää kilvoittelun tapahtuvan itsensä pyhittämällä omien ansioittensa avulla.
Pyhitys pitää kuitenkin olla "Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja PYHITYKSEKSI ja lunastukseksi." (1. Kor. 1:30).
Pyhitys on Kristuksessa Jeesuksessa, Hänen luastustyössä, että "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä". (Joh. 1:12).
Keskusteluosiossa olisi kiinnostavaa kuulla, ovatko molemmat linjat edelleen kuultavissa vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa ja kumpi opetus mielestänne on vallitseva rauhanyhdistyksillä nykyisin.
Tiivistys armolinjasta:
Kaiken keskus on Kristus. Kristus ja hänen tekonsa ovat kristityn vanhurskaus. Kaikki opetus on arvioitava Jumalan Sanalla.
Kristitty on Kristuksessa täydellinen ja totaalisesti synnistä vapaa ja silti samalla lankeemuksessa täydellisen syntinen. Hän on siis näitä molempia koko ajan yhtä aikaa. Kristiuksessa kristityllä on kaikki, itsessään ei mitään. Syntisyys on kokonaisvaltaista syntisyyttä, ei yksittäisiä tekoja.
Yhdistyessään Kristuksen kanssa eli parannuksenteossa ihmisessä tapahtuu kertakaikkinen, totaalinen muutos syntisestä vanhurskaaksi. Kyse ei ole prosessista, jossa ihminen vähitellen muuttuisi. Kilvoituksessa ei tapahdu pelastusmielessä mitään uutta, vanhurskaaksitekeminen ei jatku eikä täydellisty. Kristityssä näkyvät vanhurskauden hedelmät ovat Kristuksen tekoja. Kristitty voi kasvaa armossa ja Kristuksen tuntemisessa mutta EI vanhurskaudessa.
Kun kristitty on Jumalassa ja Jumala hänessä, ei uskoon liity palkkion toivoa eikä rangaistuksen pelkoa. Rippi ei tee ihmistä paremmaksi tai vanhurskaammaksi, vaan on ainoastaan uskovalle mahdollisuus vapauttaa itsensä uskomaan vapaasti. Kristityllä on koko ajan kaikki synnit anteeksi Kristuksessa, joten rippi ja pelastus eivät liity toisiinsa. Synnin voi uskoa anteeksiannetuksi ilman rippiäkin.
Armo on lahja, joka poistaa Jumalan vihan. Se on Kristuksen työtä ja sen omistamista, ilmaiseksi ja ansiotta. Ihminen ei voi vaikuttaa pelastukseensa. Jumalan mielen mukaista elämää ei kristitylle opeta laki vaan armo. Vapaaseen uskoon ei saa tulla yhtään lakia. Laki ja armo eivät voi täydentää toisiaan uskovassa, vaan ne ovat vastakkaisia asioita. Armoon lisätty laki vie väärään uskoon ja aiheuttaa sen, että rakkaus muuttuu vihaksi kristityssä. Ehdot ja määräykset ja lain sisäänsä kätkevä väärä evankeliumi tappavat uskon.
Kristittyjen yksimielisyys koskee vain varhurskauttamiseen liittyviä asioita, ei tapoja tai kulttuuria. Kenelläkään ei ole seurakunnassa hengellistä auktoriteettia. Olennaista on, onko opetus oikeaa ja se punnitaan Jumalan sanalla ( = Raamatulla). Seurakunnan tehtävä ei ole tutkia sydämiä eikä se voi ratkaista, saako joku uskoa vai ei. Ensisijaista on yhdistyminen Kristukseen, toissijaista (sitä seuraavaa) jäsenyys seurakunnassa. Seurakunta voi erehtyä, mutta sen kannattelema kätketty Jumalan valtakunta ei.
Sama Jumalan sana on toiselle evankeliumia ja toiselle lakia. Uskovalle kaikki on evankeliumia, epäuskoiselle lakia.
Kristus palauttaa sovitus- ja lunastustyöllään koko ihmiskunnan takaisin Jumalan yhteyteen.
Tiivistys pyhityslinjasta:
Perisynti ei ole ihmistä kokonaan turmeleva vaan ainoastaan taipumus pahaan. Synnit kaventuvat tarkoittamaan tekosyntejä. Ihmisen ja Jumalan suhde määräytyy synnittömyyden kautta, ei kokonaisvaltaisena yhteytenä Jumalaan/ Kristukseen. Parannuksessa saadaan tekosynnit anteeksi. Ihmisen teot vaikuttavat syntisyyden ja vanhusrkauden määrään ja asteen. Vanhurskaus on tekosynnittömyyttä, syntien anteeksiantamusta. Puku on puhdas vain silloin, kun kaikki tekosynnit on anteeksi.
Ihmisen tehtävä on etsiä Jumalaa, Jumala palkitsee etsijän uskolla. Usko on ihmisen oma päätös ja valinta. Ihmisellä on vapaa ratkaisuvalta: haluanko uskoa vai en. Usko on tarjolle asetettu ilmainen vaihtoehto, mutta ihminen päättää, ottaako sen vastaan.
Kristitty ei saa uskossa lahjaksi Kristusta vaan Pyhän Hengen. Pyhä Henki antaa rauhan ja alkaa opettaa kristittyä. Pyhitys merkitsee muutosta kristityn käyttäytymisessä. Kristitty tarvitsee jatkuvaa opetusta osatakseen elää kristittynä. Jumalan tahtoa noudatetaan rangaistuksen pelossa ja palkkion toivossa.
Jumala asuu seurakunnassa. Synninpäästö välittää Kristuksen sovitustyön. Vain seurakunnan kautta saa yhteyden Kristukseen. Usko on valintaa, oikeita tekoja ja suorittamista. Opetuksen pääpaino on siinä, miten parannuksessa puhdistunut (lahjaksi saatu) puku pidetään puhtaana (tämä on ihmisen vastuulla). Uskonelämä on taistelua yksittäisiä syntejä vastaan, mikä johtaa tavallaan syntilistoihin. Synti on kristityn ulkopuolella, ja siksi on vältettävä tilanteita, joissa se voi tarttua. Kristityn elämä on syntien karttamista ja niistä ripittäytymistä.
Onnistuneen kilvoituksen mahdollistaa seurakunta, jossa Jumala asuu ja jossa Pyhä Henki vaikuttaa täydellisemmin kuin yksittäisessä kristityssä. Seurakunta omistaa Jumalan Sanan ja seurakunnan päätökset ovat Jumalan päätöksiä. Omantunnon tehtävä on kuunnella, mitä seurakunta sanoo. Kristityn oikeanlaisen pienuuden merkki on alistuminen seurakunnan hoitoon. Seurakunta on erehtymätön. Seurakunta = Jumalan valtakunta, mikä mahdollistaa seurakunnan mielivallan.
Kilvoituksesta tulee teko, jolla kristitty säilyttää vanhurskauttaan. Oikeat teot säilyttävät uskoa, väärät voivat johtaa sen menettämiseen.
Kilvoituksesta tulee teko, jolla kristitty säilyttää vanhurskauttaan. Oikeat teot säilyttävät uskoa, väärät voivat johtaa sen menettämiseen. Tiettyjen sääntöjen noudattamisesta tulee uskon mitta. Tottelemalla seurakuntaa tunnustaudutaan uskovaiseksi.
Synninpäästö on pätevä vain, jos se tehdään tehdyistä synneistä ja ajatussynneistä mahdollisimman laajasti ja rippi-isä ei liity tapahtuneisiin synteihin. Tarvitaan myös oikeat koodisanat (Jeesuksen nimessä ja veressä).
Huoneenhallitus-oppi on voimissaan. Hallitukseen kuuluvat (esim. johtokunta) ovat hengellisiä auktoriteetteja, joiden päätökset eivät voi olla vääriä, vaikka he henkilöinä voivat erehtyä. Auktoriteettien kritisointi merkitsee, ettei kritisoijalla ole oikeaa uskoa.
Armo on Jumalan tarjoama mahdollisuus käyttää anteeksiantamusta sekä konkreettinen anteeksiantamus kun se ihmiselle oikein saarnataan. Anteeksianto puhdistaa ihmisen sillä hetkellä kun hän sen kuulee, mutta jo seuraava synti tahraa hänet. Kyse ei ole armossa elämisestä vaan armon käyttämisestä, joka vie kerta-annoksina saatavaan synnittömyyden tilaan. Armo on ansaittava oikeanlaisella asenteella ja ripittäytymisellä. Armo ja laki sekoittuvat toisiinsa. Evankeliumiin kuuluvat neuvon, nuhteen ja kurituksen sanat. Usko on vaatimusten täyttämistä ja vanhurskauden ansaitsemista.
https://www.kotimaa24.fi/blogit/vanhoillislestadiolaisuuden-kaksi-eri-opetusta-pelastuksesta/
Ei se 1970-luvulla harjoitettu usko mitään pyhittymistä ollut, sehän oli kilvoittelua.
"Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien." (1. Tim. 4:10)
Jo sanat "uskoa" ja "kilvoitella" ovat kieliopillisesti tekemistä kuvaava predikaatti.
Uskomiseen nimittäin liittyy teot: "Tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? "
Tarkoittaako "uskoa" taikka "kilvoitella" yhtä kuin pyhittyä?
Miksi te "kilvoittelette". Eikö voi elää normaalia elämää hetkessä? Pahuutta voi vieroksua muutenkin ja terveesti - kuuntelemalla sydämen ääntä. Miksi pitää olla joku kaava?
Että voi elämän tehdä vaikeaksi, kertakaikkiaan!
Jumala on absoluuttinen Rakkaus, eikä mikään kaavamaista kilvoitusta ylläpitävä puliveivari.
Toki Raamattu on Jumalan sanaa, mutta sen tarkoitus on Toivossa, heille, jotka eivät keksi elämälleen muuta sisältöä. Oletteko niitä Toivonsa menettäneitä? Ehkä ja silloin ymmärrän, mutta Toivon ylläpito mielessä ja sydämessä ei ole mitään kryptan pähkäilyä. Tai, no näyttää se osallanne (kaikkein toivottomimmille) olevan sitäkin. Valitettavasti.
Meitä on joka junaan, sitä kautta ymmärrän Raamatunkin olemassaolon. "Heikkoja" toivottomia varten se on.
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene." (Luuk. 13:24).
Vanhoillislestadiolainen uskonoppi perustuu ns. eksklusiiviseen eli muut ulos sulkevaan seurakuntakäsitykseen, jota liike perustelee Raamatulla ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjoilla. Liikkeessä opetetaan, että vain uskovaisen antama synninpäästö on pätevä ja kelpaa Jumalalle. Ihminen voi pelastua vain Jumalan seurakunnan yhteydessä. Vanhoillislestadiolaisen opin mukaan luterilainen kirkko ei itsessään ole Kristuksen kirkko. Sitä pidetään lähinnä maallisena organisaationa. Vanhoillislestadiolaisuus ei katso piirissään olevan vain oikean, vaan peräti ainoan kirkon. Vain Jumalan seurakuntaan kuuluvat ovat Kristuksen ruumis. Vain heidän keskuudessaan on mahdollista saada synnit anteeksi. Vain heidän yhteisönsä kautta johtaa tie iankaikkiseen elämään.
Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan ehtoollisen olevan Jeesuksen asettama muistoateria. Se on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi. Tässä ilmenee vanhoillislestadiolaisen opin selvä poikkeama luterilaisesta kristinopista, jonka mukaan sakramentit ovat armonvälineitä, ja ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen, sovituksen ja lunastuksen ateria. Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että ehtoolliselle tulee osallistua niiden, joilla synnit ovat jo varmasti anteeksi. Tästä syystä monet liikkeen jäsenet pyytävät erikseen synninpäästön papilta tai muilta vanhoillislestadiolaisilta ehtoolliselle tulijoilta juuri vähän ennen astumistaan nauttimaan ehtoollista.
Peltoon kätketty aarre ehtoollisen merkityksestä:
»Uskovaisina saamme ehtoollisella syödä Kristuksen ruumista ja juoda hänen vertaan ja nauttia näin hänen sovitustyönsä hedelmää. Vaikka emme täysin ymmärräkään ehtoollisen salaisuutta, käymme kuitenkin Herran aterialla, koska hän on itse meitä siihen kehottanut. Ehtoollispöydässä tunnemme Kristuksen läsnäolon ja hänen armonsa voiman. Ehtoollinen vahvistaa meidän uskoamme ja kiinnittää katseemme siihen maahan, jonka Herra Jeesus on omilleen luvannut ja valmistanut.»
(Juhani Uljas: Peltoon kätketty aarre, s. 64–69)
Mihin se sulla perustuu? Opittuun kaavaan Egossa? Vai Egoon imetyn opitun kaavan aikaansaamaan Egon murtumiseen ts. "itsemurhaan"?
>>Raamatussa kehotetaan kilvoittelemaan, jotta muistaisi aina kulkea uskon tietä>>
Erittäin hyvä neuvo ihmisille, jotka elävät ohjelmoidun kaavan varassa. Uskohan on tunteiden varaista hetkessä elämistä. Se on luottamuksellista elämää Toivossa, että synkronoidusti kaikki menee ennalta määrätyn suunnitellusti. Tunnetta siinä, että minä olen hyvässä Taivaallisessa ohjauksessa, eikä tarvitse pelätä.
Toivoa siis ylläpitävät hetkessä koetut Ylhäältä annetut tunteet. Tunteiden merkitys elämässä on ohjaava.
Pelko, kuten vihakin, on Egon "tunne" - harhainen järkiperäinen ihmislähtöinen "tunne" - ei aito tunne joka tulisi Ylhäältä. Se on meidän itsemme aiheuttama "tunne" ja maailman turhin asia.
Pahuus, ja sen johdannainen ja oire on viha. Sebon Egon torjuntaa - pelkoa vastaan.
Kilvoittelu on "taistelua" opittua kaavaa vastaan, joka on istutettu aivojen ulkokuorelle Egoon. (sieltä alkavan ja äärettömyyteen jatkuvan ihmisen tiedostumattoman mielen osa) .
Eikö kilvoittelu tarkoita kilpailemista?
Synonyymejahan ne sanoina on, tosin käyttötarkoitus ratkaisee.
Kilvoittelu=kilpaileminen? Onko?
Ei kai se niinkään sitä ole käytännössä. Taistelu kuvaa merkitystä paremmin. Taistelua kahden maailman välillä. Mielestäni.
Sitä se on, tietoisen mielen taistelua tiedostamatonta mieltä vastaan.
Pään hakkaamista seinään se on, sillä Luoja on aina oikeassa.
Kilvoitteluko pään hakkaamista seinään?
Niin, sitä se on kansankielellä. Pään hakkaaminen seinään tarkoittaa sitä, että tekee toistuvansa samoja virheitä, koska kuvittelee olevansa oikeassa. Sitä on kilvoittelu, taistelua vääjäämätöntä vastaan.
Kilvoittelu: koetus, pysytäänkö uskossa sinä aikana, kun maailmassa eletään, vai nouseeko pissi päähän, niin että aletaan luulla itse tienaavansa pelastusta.
Ei ole muuta pelastusta, kuin vapautuminen Egon vankeudesta,
Jumala on Rakkaus!
Menipä vakiaksi, koetus? Coitus interruptus? Uskoarmokilvoittelu?