Profeetta 2

Profeetta 2

Jatkoa 17.9.2016 kirjoitukseen Profeetta.

Profeetta ei ollut uskoa silmiään. Kun valo lisääntyi, hän näki selvästi, missä hän oli ollut.

Profeetta oli luullut olleensa jossakin tiettömässä erämaassa Jumalan selän takana, paikassa, jonne ei ole osoitetta ja josta ei pääse minnekään. Täydellisessä umpikujassa.

Mutta nyt profeetta oli hämmästyksestä suunniltaan, kun hän tajusi, että hänen ympärillään ollut pimeys olikin johtunut siitä, että hän oli ollut kaiken aikaa Jumalan käden alla piilossa. Jumalan iso koura oli peittänyt hänet varjoon – pois ihmisten silmistä, pois maailman melusta – pois kaikesta.

”Minähän olenkin ollut koko ajan hyvin lähellä Jumalaa, vaikka luulin olevani kaukana”, profeetta pohdiskeli vieläkin ällistyksissään asian saamasta äkillisestä käänteestä.

Kun profeetta sitten katsoi ympärilleen, hän lähes säikähti, koska hän huomasi, että hän ei ollutkaan yksin. Siltä oli kyllä tuntunut jo vuosien ajan. Mutta nyt hän näki kaikkialla tuhansittain profeettoja, jotka tähyilivät muita profeettoja ihmeissään, että oli ollut muitakin samanlaisessa pimeydessä ja koetuksessa, mutta he eivät vain olleet tienneet sitä.

Silloin kuului majesteettinen ääni: ”Te minun profeettani, te saatte olla minun suunani tälle viimeiselle sukupolvelle. Minä olen valmistanut teitä kovassa koulussa, jotta teistä tulisi lujia, uskollisia ja periksi antamattomia. Teitä on hiottu myös sitä varten, että te ette ota itsellenne mitään kunniaa, vaan annatte kaiken kunnian minulle. Teidän oma voimanne on otettu pois, että te ette luottaisi itseenne ja ihmisiin, vaan ainoastaan minuun.”

Jumala jatkoi: ”Nyt minä lähetän teidät maailman kansojen ja myös niiden johtajien luo. Teidän tulee kertoa heille se sanoma, jonka minä annan teille. Älkää puhuko omianne. Välittäkää vain minun viestini.”

Profeetat nyökkäilivät Jumalan suuntaan. He olivat ymmärtäneet. He ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita. Millään muulla ei ole mitään merkitystä. Ei silläkään, että he tiesivät, että osa heistä tulee vangituksi ja osa tapetuksi, koska se on ollut aina Jumalan profeettojen osa.

3

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aihettakysyä

      Milloin kävit viimeksi terveystarkastuksessa?

      • 14.9.2016.


      • Erikoistumislinja

        Ehkäpä oli väärä lääkäri kysymyksessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      165
      2982
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      114
      2274
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      76
      1959
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      47
      1713
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1607
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      15
      1411
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1394
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      72
      1246
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      66
      1235
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      10
      978
    Aihe