Vihreät, asepalvelus vapaaehtoiseksi

VittuMitäPaskaaa

Sairasta sakkia! EI JATKOON!

Vihreät ajaa feminististä turvallisuuspolitiikkaa – tavoitteena asepalveluksen täysi vapaaehtoisuus
Vihreät peräänkuuluttavat linjapaperissa muiden muassa feminististä turvallisuuspolitiikkaa. Mikko Kärnä (kesk.) ja Mika Kari (sd) kritisoivat linjausta.
Vihreät peräänkuuluttavat linjapaperissa muiden muassa feminististä turvallisuuspolitiikkaa. Mikko Kärnä (kesk.) ja Mika Kari (sd) kritisoivat linjausta.
Julkaistu: 18.9. 18:38
Vihreät katsoo ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjapaperissaan vain yhdelle sukupuolella pakollisen asevelvollisuuden ihmisoikeuksien vastaiseksi.
Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyi ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapaperin kokouksessaan Vantaalla sunnuntaina. Vihreät peräänkuuluttavat linjapaperissa muiden muassa feminististä turvallisuuspolitiikkaa. Vain yhdelle sukupuolelle pakollinen asevelvollisuus katsotaan ihmisoikeuksien vastaiseksi. Sen katsotaan myös lisäävän yhteiskunnan sukupuolittumista.

– Maanpuolustus on uudistettava sukupuolia tasa-arvoisesti kohtelevalla tavalla valikoivan asepalveluksen suuntaan. Pitkän aikavälin tavoitteena on asepalveluksen täysi vapaaehtoisuus, linjapaperissa sanotaan.

28

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • massatyöttömyys

      Vihreät ovat saaneet tämän massatyöttömyyden aikaiseksi ilmastopolitiikalla, tehtaat on suljettu.

      • yifjjmoi

        Hö.Kyllä kuule tämä työttömyys on ahneiden kapitalistien järjestämä juttu,tehty lama,saat huomata.

      • yifjjmoi kirjoitti:

        Hö.Kyllä kuule tämä työttömyys on ahneiden kapitalistien järjestämä juttu,tehty lama,saat huomata.

        Pitäisikö työnantajat pakottaa ottamaan niin paljon työntekijöitä kuin ay-liike käskee ja vielä sen keksimällä palkalla?

    • rahikaanen

      Tarja Halonen ja demarit vei miinat itärajalta. Vihreät vie armeijankin.
      Jokaisessa maassa on armeija. Vieras tai oma.

      • Jargonaattori

        "Jokaisessa maassa on armeija. Vieras tai oma."
        ~Harhainen virhepäätelmä, jota omasta mielestään ovelat ja filosofiset kapiaiset pitävät yhtenä asevelvollisuuden argumenttina. Ongelmaahan ei olisi ollenkaan, mikäli valtioita olisi vain yksi tai armeijoita ei yhtään.
        -Hikipedia

        Ja väitteesi on muuten lähtökohtaisesti soopaa, koska Costa Rica...

      • qwedrlsdf
        Jargonaattori kirjoitti:

        "Jokaisessa maassa on armeija. Vieras tai oma."
        ~Harhainen virhepäätelmä, jota omasta mielestään ovelat ja filosofiset kapiaiset pitävät yhtenä asevelvollisuuden argumenttina. Ongelmaahan ei olisi ollenkaan, mikäli valtioita olisi vain yksi tai armeijoita ei yhtään.
        -Hikipedia

        Ja väitteesi on muuten lähtökohtaisesti soopaa, koska Costa Rica...

        jep, huumetta suoneen ja rakkautta jokapaikkaan. Kannattais varmaan herätä todellisuuteen ja kattoa peiliin. Please, jätä väliin Suomen itsenäisyyspäivä, koska et ehkä ole sitä ansainnut. Kannattaa joskus ottaa selvää historiasta, jotta ymmärtää menneisyyttä ja tulevaisuutta. Mielummin oma, kuin vieras....... no ei mulla vanhuksella niin väliä enää ole, eipä tartte kattoa miksi tää maailman touhu menee..... mutta teille hiluvinkuille sanoisin, jotta "sitä saa mitä tilaa"...

      • Jargonaattori
        qwedrlsdf kirjoitti:

        "jep, huumetta suoneen ja rakkautta jokapaikkaan. Kannattais varmaan herätä todellisuuteen ja kattoa peiliin."
        Tuleeko tuosta minusta kyhäämänne olkiukon mäiskimisestä teille jotenkin parempi olo? Asevelvollisuusarmeijaa sotilaallisena järjestelmänä vastustaakseen ei tiedättekös tarvitse olla hippi eikä käyttää minkään sortin huumeita.

        "Please, jätä väliin Suomen itsenäisyyspäivä, koska et ehkä ole sitä ansainnut."
        Millähän meriitein se päivä kalenterista pitäisi muka jotenkin erikseen ansaita, siis muuten kuin olemalla kyseisen valtion kansalainen?

        "Kannattaa joskus ottaa selvää historiasta, jotta ymmärtää menneisyyttä ja tulevaisuutta."
        Omaan kyllä ihan kohtuullisen historian tuntemuksen, mutta jos elää menneisyydessä ja maalailee tulevaisuuden kuvansa siltä pohjalta, että se ennemmin tai myöhemmin se tulee toistamaan menneisyyttä, ei ole todellisuudessa ottanut historiasta opikseen.

        "Mielummin oma, kuin vieras......."
        Sen oman ei vaan olisi mikään pakko olla asevelvollisuusjärjestelmälle pohjautuva sotakoneisto. Varsinkin kun vapaavalintainen palkallinen sotilaspuolustus olisi lähes joka suhteessa nykyistä systeemiä parempi.

        "no ei mulla vanhuksella niin väliä enää ole, eipä tartte kattoa miksi tää maailman touhu menee..... mutta teille hiluvinkuille sanoisin, jotta "sitä saa mitä tilaa"..."
        Olkaapas niin hyvä, ettette ala hilavinkuilemaan ihmistä josta ette mitään oikeasti tiedä. Ja mitähän minä olen mielestänne tämän kommentoinnin pohjalta sitten tilaamassa?

    • Mieronpouroo

      Ja Espanjan siruetana syö kaikki raparperit

    • PeaceOK

      Vihreät on oikeassa. Varsinkin Pohjanmaalla pitäisi asehulluus saada vähenemään.

      • kersantti_karoliina

        Ilman pohjanmaalaista asehulluutta säkin mongertaisit venäjää ja nauttisit kolmen sadan kuukausipalkkaa.
        Nämä sivarihomot pitäisi lähettää isisille palvelijoiksi opettamaan heille aseettomuuden ihanuutta.

      • Kantapää
        kersantti_karoliina kirjoitti:

        "Ilman pohjanmaalaista asehulluutta säkin mongertaisit venäjää ja nauttisit kolmen sadan kuukausipalkkaa."

        Sodanaikaisia sukupolvia ja näiden tekemiä uhrauksia saa ja on hyväkin arvostaa, mutta se että heidän koettelemuksiaan käytetään syyllistämis-pohjaisina "argumentteina" meidän antiikkisen asevelvollisuutemme ylläpitämisen puolesta ei ole kyseisten asioiden kunnioittamista, vaan niiden käyttämistä keppihevosena omalle agendallenne..

        "Nämä sivarihomot pitäisi lähettää isisille palvelijoiksi opettamaan heille aseettomuuden ihanuutta."

        Että taas tällainen tapaus.. Mitä ihmeen perverssiä tyydytystä te fanaattiset isänmaantoivot saatte tuosta, että suollatte tänne kaiken maailman fantasioimianne kamaluuksia, joita omastanne poikkeavan ajattelumaailman tai elämäntyylin omaaville ihmisille tekisitte, jos voisitte..?

      • kyrlias
        kersantti_karoliina kirjoitti:

        Ilman pohjanmaalaista asehulluutta säkin mongertaisit venäjää ja nauttisit kolmen sadan kuukausipalkkaa.
        Nämä sivarihomot pitäisi lähettää isisille palvelijoiksi opettamaan heille aseettomuuden ihanuutta.

        No No. Yritätkö tuoda esille jotain sellaista harhakuvaa että pohjanmaalaiset olisivat olleet jotenkin erikoisen parempia sotilaita. Tässä on taas yksi harha kuva, Vai isikselle palvelijoiksi,mistähän isis ja muut terroristi järjestöt ovat syntyneet,joskus jos isis saadaan tuhottua syntyy uusia järjestöjä. Kaikki johtuu väkivallasta ja epäoikeudenmukaisuudesta joka täällä pallolla vallitsee.

    • Pacifista

      Kannatetaan! Asevelvollisuus oli aikansa elänyt systeemi jo viime sodassa ja se että sitä ylläpidetään yhä pääasiassa tästäkin ketjusta löytyvien tunnevetoisten "isänmaan toivojen" asian vierestä menevällä mekastamisella on yleisesti sivistysvaltiona pidetyssä maassa 2010-luvulla oikeasti surullinen asiaintola...
      Jos näillä isänmaataan apinanraivolla puolustavilla sankareilla olisi minkäänlaista todellista käsitystä siitä, miten maanpuolustus loogisimmin toteutettaisiin, he tajuaisivat palkka- tai vapaaehtoisarmeijan olevan pitkässä juoksussa asevelvollisuutta pätevämpi ja kustannustehokkaampi ratkaisu ja se olisi pitänyt herätä tajuamaan tässä maassa jo pirun paljon aikaisempi...

    • niiinniiiiin

      Aivan oikein. On hieno asia jos joku ei halua opetella tappamaan. Kyllähän meillä näitä yliintoisia pyssymiehiä riittää muun muassa metsästäjät jotka ampuisivat mielellään kaikkea mikä liikkuu. Antaa näiden mennä sotimaan jos sota syttyy,kerrankin saisivat ampua oikein kunnolla.

    • Deeree-

      Armeijassa miehet tehdään ja kasvatetaan.
      Sivareissa on aina jokin pielessä, joko päässä vikaa tai muuten työntekoa vierastavia luusereita.
      Ellei ruumiillista vammaa tai kroonista sairautta ole ja armeijasta kieltäytyy, tuollainen luuseri saa vetää hameen päälleen.

      • Kantapää

        "Armeijassa miehet tehdään ja kasvatetaan."

        Miehestä ei miestä tee mikään tai kukaan muu, kuin mies itse. Tuollainen asennevammainen ja yksisilmäinen sokea usko armeijan mukamas "miehistävään" vaikutukseen on juurikin se syy, miksi siitä on tullut nykyisen kaltainen aikamiesten partioleiri, jolla suurinosa ajasta kulutetaan petivaatteiden syynäykseen, miesaineksen ilmanaikuiseen kyykyttämiseen ja seisottamiseen, odotellessa joutenoloon, ynnä muuhun ilmanaikuiseen pelleilyyn sen olennaisen asian sijasta.. Silloin tällöin siinä lomassa saatetaan sitten käydä myös metsässä, tai ampuradalla leikkimässä sotilasta, mutta siihen osaan ei alokasaikana missään vaiheessa oikeasti panosteta siinä määrin, että sitä voisi nimittää mitenkään vakavastiotettavaksi koulutukseksi..

        "Sivareissa on aina jokin pielessä, joko päässä vikaa tai muuten työntekoa vierastavia luusereita."

        Joten on siis luonnollista, että nämä "työntekoa vierastavat luuserit" valitsevat asevelvollisuuden kahdesta vaihtoehdosta sen, joka on paitsi pidempi, vaatii myös enemmän omakohtaista panostamista jo pelkästään kyseiseen toimintaan sisälle pääsemisen osalta ja joka sisällöltään vastaa käytännössä palkatonta pakkotyötä, sen sijaan että menisivät totalitaristiselle partioleirille, jossa ei mitään tarvitse itse miettiä tai arvioida, vaan ainoastaan tehdä mitä käsketään.. Ja ei, minä en itse ole sivari. En vain jaksa käsittää tuota erinäisten miehuudestaan epävarmojen diletanttien tarvetta esittää olevansa yhtään sen "miehempiä" sillä perusteella että ovat suorittaneet Y-kromista saamansa asevelvollisuus-sanktion yhteiskuntapalvelus-pakkotyön sijaan lakisääteisenä semisotilaallisena vapaudenriistona..

        "Ellei ruumiillista vammaa tai kroonista sairautta ole ja armeijasta kieltäytyy, tuollainen luuseri saa vetää hameen päälleen."

        Se kertoo aika paljon teistä nykyisen armeijajärjestelmämme puolustajista, että lähes aina asiasta keskustellessa ensimmäiset teikäläisten "argumentit" tulevat sinun kaltaisiltasi sovinisti-mulkeroilta ja niiden sisältö on lähes järjestään tämän kaltaista henkilöön menevää halventavaa paskanaamailua ja usein halvennatte tällä törkyturpailulla paitsi keskustelun toista osapuolta, myös sitä ihmisryhmää johon tätä verbaalisesti vertaatte/yhdistätte (sinä esim. halveeraat tässä viestissäsi paitsi sivareja, myös mielenterveysongelmaisia ja naisia)....

      • Deeree-

        Vellihousut pelkää armeijassa olon.
        Tekis sullekin hyvää käydä armeija, ehkä kuitenkin susta ei olisi kuin riesaa siellä oikeitten miesten joukossa.

        Mies ei ole minkään mies ellei armeijaa käy.

      • Kantapää
        Deeree- kirjoitti:

        Vellihousut pelkää armeijassa olon.
        Tekis sullekin hyvää käydä armeija, ehkä kuitenkin susta ei olisi kuin riesaa siellä oikeitten miesten joukossa.

        Mies ei ole minkään mies ellei armeijaa käy.

        "Vellihousut pelkää armeijassa olon."

        No siinähän uskottelet itsellesi noin, jos se sinun itsetuntoongelmiasi jotenkin paikkoo..

        "Tekis sullekin hyvää käydä armeija, ehkä kuitenkin susta ei olisi kuin riesaa siellä oikeitten miesten joukossa."

        Minä olen tiedätkös jossain elämäni vaiheessa ollut intissä, enkä siitä kyllä yhtään mitään kostunut.. On helppoa laukoa typeriä yleistyksiä ihmisistä,joista ei yhtään mitään tiedä..

        "Mies ei ole minkään mies ellei armeijaa käy."

        Tällä logiikalla yli 95% länsimaissa elävistä Y-kromosomin omaajista eivät olisi miehiä..
        Sinun kaltaisesi vähemmän terävät miehuudestaan obsessoijat teette joka tapauksessa ainoastaan hallaa meidän aseelliselle puolustuksellemme tuolla sivarien herjaamisellanne ja armeijan virheellisellä tituleeramisella miksikään "miestenkouluksi"..
        Armeija on valtion ulkoinen väkivaltakoneisto, eikä se tarvitse miehiä vaan sotilaita ja sotilaan pätevyyden kannalta tämän miehisyys ja sukupuoli yleensäkin on pelkkä sivuseikka. Viime kädessä sotilaan pätevyyden ratkaisee kuinka tehokkaasti tämä kykenee tarpeen vaatiessa tappamaan vihollisiaan ja kuinka auliisti tämä on valmis kuolemaan käskystä. Kyseisillä ominaisuuksilla ei ole miehisyyden kanssa tämän päivän maailmassa mitään tekemistä..

      • uiuiuimikäman
        Deeree- kirjoitti:

        Vellihousut pelkää armeijassa olon.
        Tekis sullekin hyvää käydä armeija, ehkä kuitenkin susta ei olisi kuin riesaa siellä oikeitten miesten joukossa.

        Mies ei ole minkään mies ellei armeijaa käy.

        Vai oikeitten miesten,salli mun nauraa. Tunnen monta sotahullua intoilijaa,mutta todennäköisesti he ovat niitä jotka ensimmäisinä pakoon pötkivät. Ollaan niin kovaa poikaa että. Armeijasta ei ole mitään hyötyä,hölmöläisten hommaa. Sota tilanteessa siellä joku kusipää kapiainen tapattaa porukkaa kuin karjaa typerillä virheellisillä käskyillä. Niin kävi viime sodassakin jos olet historiaa lukenut, siellä kuoli nuorta miestä pilvin pimein,esim äyräpään taistelu,siellä kuoli minulta 2 enoa,molemmat kuolivat komentajan epäpätevyyden takia.Siinä sulle vellihousua,tervemenoa ittes tapattamaan.

      • Deeree-
        uiuiuimikäman kirjoitti:

        Nyt sä olet ymmärtänyt täysin väärin mun viestin.
        Olen varma että enosi ovat armejan käyneet koska se on ollut pakko siihen aikaan, turhaa sä muhun kiukkuasi purat ei se enojasi takaisin tuo.
        Kerroppa keino millä maata puolustetaan jos joku alkaa sotakoneineen rajat ylittää, sivaritko meitä puolustaa ja miten vai kuka?

        Ei sivarit. Vaan ammatti armeija,johon saavat mennä ne jotka siitä hommasta tykkäävät. Enkä pura kiukkua sinuun. Arvostan ihmisiä jotka eivät halua tappaa toisia,voi kunpa heitä olisi enemmän. Ärsyttää kaikki sotaa ihannoivat ja sellaiset väitteet ettei ole mies ellei ole käynyt armeijaa ja ole valmis tappamaan. Minusta oikea mies on sellainen joka ei vahingoita toisia ihmisiä eikä myöskään elämää yleensä.

      • awsdbhjunimkol
        uiuiuimikäman kirjoitti:

        Vai oikeitten miesten,salli mun nauraa. Tunnen monta sotahullua intoilijaa,mutta todennäköisesti he ovat niitä jotka ensimmäisinä pakoon pötkivät. Ollaan niin kovaa poikaa että. Armeijasta ei ole mitään hyötyä,hölmöläisten hommaa. Sota tilanteessa siellä joku kusipää kapiainen tapattaa porukkaa kuin karjaa typerillä virheellisillä käskyillä. Niin kävi viime sodassakin jos olet historiaa lukenut, siellä kuoli nuorta miestä pilvin pimein,esim äyräpään taistelu,siellä kuoli minulta 2 enoa,molemmat kuolivat komentajan epäpätevyyden takia.Siinä sulle vellihousua,tervemenoa ittes tapattamaan.

        Eipähän puhuta venäjää ja itsenäisyyskin on tallella. Kiitos myös sun kahdelle enolle.

    • Sanojensa_Takana

      Löylykauhaa!!!

    • Löylykauha perseeseen vaan joka sotahullulle. Sairaita ihmisiä.

    • Sehän auttaisi erityisesti persuja ja maahamuuttokriitikoita, lihava paskasakki ei pääse inttiä läpi, tuskin edes lääkärintarkastusta. Halla-aho on sivarihomo, kuten Immonen ja moni muu.

    • bumtsibumbum

      Koko sivarijärjestelmä pitäisi lakkauttaa ja kieltäytyjät panna vankilaan ja sen jälkeen pakkotyöhön rauhanturvaajien mukaan afganistaniin ja minne nyt menevätkin.

      • Kantapää

        Ja taas yksi tällainen tapaus.. Mitä ihmeen perverssiä tyydytystä te fanaattiset isänmaantoivot saatte tuosta, että suollatte tänne kaiken maailman fantasioimianne kamaluuksia, joita omastanne poikkeavan ajattelumaailman tai elämäntyylin omaaville ihmisille tekisitte, jos voisitte..?

      • joojuujaa

        Sinut pitäisi lakkauttaa ja lähettää sotamaihin rauhantyötä tekemään,pois täältä uhoamasta. Et nähtävästi arvosta ihmisen aatetta ja näkemystä. Kyllä jokaisella ihmisellä on oikeus kieltäytyä aseista. Sitä en hyväksy jos se johtuu laiskuudesta mutta jos se on puhtaasti aatteelista se on hyväksyttävää. Aika hieno huomata että ihmisten ajatus mailma on muuttunut,nykyään vähemmistönä on nämä sotahullut pyssynheiluttelijat ja sodan ihannoijat. Mailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Ei varmaan monikaan enää pidä Mannerheimiä hienona miehenä,ennen aikaan monet arvostivat ja pitivät suurmiehenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      373
      39700
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      114
      8236
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5890
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4368
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3805
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      52
      3477
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      74
      3051
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      32
      2798
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2381
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      17
      2229
    Aihe