Onko minulla jännetuppitulehdus?

tyttö16vv

Hei.
Olen vajaata kuukautta vaille 17 -vuotias tyttö. Olen sairastanut 1. Tyypin diabetesta kohta kaksi vuotta, sairastuin 24.12.14. (Kuulostaa provolta mutta tosi on).

Äidilläni on ollut jännetuppitulehdus melkein 20 vuotta. Olen alkanut epäilemään, että minullakin voisi olla kyseinen sairaus.

Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan rasituskipua satunnaisesti molemmissa käsissä, mutta vain toisessa yhdellä kertaa, ei siis koskaan molemmissa käsissä yhtäaikaa. Kipua on vaikea kuvailla, mutta välillä se toimii samalla tavalla kuin pulssi, eli on ensin melkein olematonta, mutta sitten ikään kuin sykkii kovemmaksi. Kipu ei ole mitenkään erityisen voimakasta, mutta sellaista, että sen tuntee ja se vaikeuttaa kipeän käden käyttöä. Kipu tuntuu eniten ranteen verisuonien kohdalla ja ranteen kiertoliike tuottaa kipua.

Joskus, jos olen tehnyt pitkään samanlaista työtä kädellä, se on kipeytynyt niin paljon, että käsi on ollut pakko taittaa vartaloa vasten ja odottaa sen "toipumista". Kyseisellä hetkellä käsi on myös saattanut krampata niin, että jostakin sormesta on tunto hävinnyt hetkeksi ja koko käsi ikään kuin tärissyt.

Onko kyseessä jännetuppitulehdus, rannekanavaoireyhtymä vai kenties vain tavallinen rasitusvamma? Äidilläni jännetuppitulehdus alkoi samoilla oireilla kuin minulla on nyt. Lisäksi olen lukenut diabeteksen yhteydestä tuki -ja liikuntaelinsairauksien puhkeamiseen.

Toivoisin pikaisia vastauksia. T. tyttö16

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

        Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
        Maailman menoa
        378
        16175
      2. Ja taas kerran

        Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
        Nurmijärvi
        264
        6251
      3. Tänään olisn uskaltanut

        Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
        Ikävä
        11
        3688
      4. Taitaa olla aika

        laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
        Ikävä
        197
        2777
      5. Tiedäthän että

        Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
        Ikävä
        14
        2332
      6. Kirjoita jotain kivaa

        ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
        Ikävä
        137
        2229
      7. Tiistaina nähdään.

        Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
        Ikävä
        110
        1660
      8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

        Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
        Ikävä
        48
        1459
      9. Rattoisaa lauantai iltaa

        Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
        Ikävä
        241
        1216
      10. Mikset ala

        Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
        Ikävä
        90
        1214
      Aihe