Pesänhoitoa

Homma menee seuraavasti

Esimerkiksi joko verottaja, tai joku riita asia johtaa ulosottomiehen toimittamaan "vakuustakavarikkoon". Käräjäoikeus osoittaa pesänhoitajan. Nyt tuli pesänhoitajalle kulta ajat. Pesänhoitajan ainoa tavoite on laskuttaa pesän varat itselleen. Kyllä!! Itselleen. Verottaja tai muut eivät saa mitään.

Asianajajat perustavat laskunsa sen mukaan, paljonko pesässä on varoja. Saa laskuttaa vaikka 110 miljoonaa asianajopalkkioina, kuten oli Wärtsilä meriteollisuuden konkurssissa about 1980 luvun lopulla. Hinnotteluvapauslaki mahdollistaa pesänhoitajille pesien varojen "varastamisen" itselleen, koska laskua saa kirjoittaa vapaasti niin suureksi kun haluaa. Kun pääsee kirjoittamaan sen mukaan mitä on varoja, saa ihan hyvin laskuttaa vaikka "neuvottelupalkkioita" 100.000 euroa tunnilta.

Oli itsellä tilanne, jossa osakehuoneisto otettiin vakuustakavarikkoon, samalla kun jäädytettiin pankkitilin varat.

Kun sanoin, että maksetaan nyt vaateet omalta tililtäni, oli vastaus, "Sinun pitää hankkia jostain muualta varat hoitaa velkasi. Ei niitä näillä vakuustakavarikon varoilla makseta". VAIKKA TILI OLI OMANI JA RAHAT MINUN!!! (Asianajajan päämäärä oli siis tehdä lasku takavarikossa olevien varojen summan mukaisena).

Tarkoitus oli siis RYÖSTÄÄ minut, mutta LAILLISESTI!!!!

Näin on suomi toiminut jo oman kokemukseni mukaan alkaen 1980 luvulta lähtien. Ehkä vieläkin kauemmin, mutta en ole silloin vielä ollut olemassa.

Tuomarit ovat pesänselvittäjinä VIEMÄREITÄ. Vievät kaiken.

Ihme ettei näihin puututa. Lienee olla vapaamuurareissa ja suomalaisella klubilla poikien kesken sovittuja käytäntöjä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vakuustakavarikkoa kirjoitti:

Homma menee seuraavasti

Esimerkiksi joko verottaja, tai joku riita asia johtaa ulosottomiehen toimittamaan "vakuustakavarikkoon". Käräjäoikeus osoittaa pesänhoitajan. Nyt tuli pesänhoitajalle kulta ajat. Pesänhoitajan ainoa tavoite on laskuttaa pesän varat itselleen. Kyllä!! Itselleen. Verottaja tai muut eivät saa mitään.

Asianajajat perustavat laskunsa sen mukaan, paljonko pesässä on varoja. Saa laskuttaa vaikka 110 miljoonaa asianajopalkkioina, kuten oli Wärtsilä meriteollisuuden konkurssissa about 1980 luvun lopulla. Hinnotteluvapauslaki mahdollistaa pesänhoitajille pesien varojen "varastamisen" itselleen, koska laskua saa kirjoittaa vapaasti niin suureksi kun haluaa. Kun pääsee kirjoittamaan sen mukaan mitä on varoja, saa ihan hyvin laskuttaa vaikka "neuvottelupalkkioita" 100.000 euroa tunnilta.

Oli itsellä tilanne, jossa osakehuoneisto otettiin vakuustakavarikkoon, samalla kun jäädytettiin pankkitilin varat.

Kun sanoin, että maksetaan nyt vaateet omalta tililtäni, oli vastaus, "Sinun pitää hankkia jostain muualta varat hoitaa velkasi. Ei niitä näillä vakuustakavarikon varoilla makseta". VAIKKA TILI OLI OMANI JA RAHAT MINUN!!! (Asianajajan päämäärä oli siis tehdä lasku takavarikossa olevien varojen summan mukaisena).

Tarkoitus oli siis RYÖSTÄÄ minut, mutta LAILLISESTI!!!!

Näin on suomi toiminut jo oman kokemukseni mukaan alkaen 1980 luvulta lähtien. Ehkä vieläkin kauemmin, mutta en ole silloin vielä ollut olemassa.

Tuomarit ovat pesänselvittäjinä VIEMÄREITÄ. Vievät kaiken.

Ihme ettei näihin puututa. Lienee olla vapaamuurareissa ja suomalaisella klubilla poikien kesken sovittuja käytäntöjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu