Taitaa Soinilla olla kovat paikat. Sai mitä tilasi.
Vastaukset 8
- herätkäänytmyös
Miksi ei myöskään lakkauteta vasemmistoliittoa joka itsenäiyyspäivän rähinöinnissä aktiivisesti kannustamassa kuten A Kontula ja Arhinmäki ym Anderssonit. Näitä vain hyssytellään vaikka todella suuria vahinkoja aina tehdään yrittäjille ym ulkopuolisille.
Kuuluvat samaan kastiin niin mikä ettei lakkautetaan molemmat.Mutta persuja ei voi päästää näin helpolla valtakunnanoikeuteen
tulee persusontiaiset haastaa.- Hulluaho
Kummallista on että sinun mielestäsi persut saavat riehua miten sattuu, kuten tekivät Jyväskylässä. Mielestäsi myös persujen suorittamat puukotukset ja pahoinpitelyt tulee hyväksyä. Sairas olet.
- Suomi-puhtaaksi-2016
Suomi pitää puhdistaa poliittisesti persussonnasta, eli haisevista petosjytkyistä.
- luikurithyppäävät
Tähän kaikkeen suurimmat syylliset ovat ne puolueet, jotka ovat olleet vuosikymmeniä edellisissä hallituksissa: kookoomus, demarit, keskusta rkp, vihreät ja vasemmitoliitto. Kun läpsyä politiikkaa tekee, asiat eivät parane jotain syyttämällä. Kaikki kolahtaa omaan nilkkaan. Varsinkin vihreiden ja vasemmistoliiton toiminta hyppäämällä hallituksesta pois ennen vaaleja on erittäin vastuutonta.
- Paskasakkia
Vasemmisto ei pystynyt vastuuta kantamaan, surkeaa räpellystä oli heidänharjoitttamansa politiikka,nyt sitten huudellaan puskista todella paskapuolue ja samanlisia surkimuksia on heidön äänestäjänsä .
- NäilläMennääJoo
Lainaanko sulle takkia jota voit aina selittelyjen lomassa käännellä tarpeen vaatiessa? Meinaan on niin helvetin kummallista toi persujen vastuunkanto jos vertaa mitä omille sanottiin ajavan hallituksessa, niin no tietty persuha kehtaa ja nauraa vielä perään.
- auto-hakee
Timpan puntti tutisee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688- 43631
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447