Koulutetaanko nuoria ihan turhaan?

Akateeminen työttömyys lisääntyy jyrkästi. Lähes kaikki vapaat ja uudet työpaikat ovat ja tulevat olemaan pienpalkkaisia tai osa-aikaisia. Mitä hyötyä roikkua monta vuotta yliopistossa vain odottaessa pääsyä samaan työttömyysjonoon alempikoulutettujen nuorempien kanssa? Vain pitkässä lääkärikoulutuksessa ja eräillä tekniikan aloilla siinä on jotain järkeä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sivistys itsessään on siistiä. Jos elämää tekee rahan takia, niin sitten pelaa korttinsa sillä tavalla. Kyllä niillä pieni palkkaisilla duuneillakin hengissä pysyy. Jos ei tartte uutta autoa, isoa kotia tai mökkiä, niin miksi ei menisi yliopistoon lukemaan jotain kehitysmaatutkimusta.

Äänestä
  • Ne keskituloisten paremmat palkat on näkyvissä vain koneilla ja papereilla, verot pitää huolen siitä ettei isostakaan pakasta jää käteen sen enempää kuin siitä pienestäkään palkasta. Minä työskentelin Elintarvike työläisenä ikäni ja niin ajelin autolla siinä kun ne joilla oli se iso palkka omistin oman kerrostalo kolmion ja ostin vielä neljän hehtaarin metsäpalstan johon rakensin saunan ja ostin asuntovaunun sinne.
    On onni, että suomessa on näin, siksi, ettei niitten suuri palkkaisten tulo näy enää elintasossa, jos näkyisi niin niitten nenä nousis vaan siitä pystyyn
    Olen nyt eläkkeellä siis minä ikääntynyt Elintarvike työläinen. Äskettäin vietin kaksi talvea Espanjassa, kun en viitsiny katsella noita köyhiä akateemisia työttömiä täällä kotimaassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie.vaan.kysyn kirjoitti:

Akateeminen työttömyys lisääntyy jyrkästi. Lähes kaikki vapaat ja uudet työpaikat ovat ja tulevat olemaan pienpalkkaisia tai osa-aikaisia. Mitä hyötyä roikkua monta vuotta yliopistossa vain odottaessa pääsyä samaan työttömyysjonoon alempikoulutettujen nuorempien kanssa? Vain pitkässä lääkärikoulutuksessa ja eräillä tekniikan aloilla siinä on jotain järkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu