On perin selvää, että ministeri Anne Berner ajoi omia etujaan estäessään Finavian hallitusta nostamasta vahingonkorvauskannetta tilintarkastusyhteisö Deloittea vastaan.
Ministeri Anne Berner koplasi omat etunsa Finaviaan. Ministeri Berner joutuu aikanaan valtakunnanoikeuteen ministeririkoksistaan. Hän joutuu myös maksamaan vahingonkorvaukset (34 miljoonaa euroa) veronmaksajille aiheuttamastaan vahingoista.

Vastaukset 65
Vanhimmat
Hupaisaa joutuu Kyllösen ja Tiuraniemen tekosista oikeuteen.
Ei joudu. Anne Berner joutuu oikeuteen ihan omista tekosistaan.
Tämän olisi luullut jo selvinneen myös sinulle.
Onpa kepulilla härski asenne. Millainenhan Suomi olisi kepulien diktatuurissa?
Tämä ystävämme on kyllä valheellisuudessaan uskomaton, liekö Alkio-opiston tiedotusopin kaikkien aikojen priimus. Tosin epäilen vahvasti, että taitaa olla provo. Edes tyhminkään peräkammarin pankolla makaava aikamiespoika ei voi tällaista tosissaan kirjoittaa, vaan tietää taatusti olevansa vahvasti valheen asialla. Joten provo!
En ole tätä tapausta mitenkään erikoisemmin tutkinut tai seurannut, mutta pitkään minua vaivasi julkisessa keskustelussa tästä asiasta se, että kerrotiin Bernerin asiattomasta, hyvän hallintotavan vastaisesta menettelystä, mutta ei kerrottu tai pohdittu motiivia, täytyyhän sellainen olla. Eli miksi Berner toimi niin kuin toimi, moraalittomasti. Mitä hän tällä tavoitteli.
Eilen sitten vihdoin ainakin minä kuulun ensi kertaa, YLE:n Ykkösaamussa Yle Radio 1:ssä jutun, jossa Bernerin motiivia valoitettiin. Bernereiden perheyritys on käyttänyt Deloitte (&Tussua) oman yrityksensä tilintarkastajana, eli Bernerillä läheiset suhteet Deloitteen.
Lisäksi Berner ja joku Deloittessa työskentelevä, tai ainakin työskennellyt, ovat olleet saman säätiön hallituksessa.
Nyt sitten vielä kaiken muun pahan lisäksi Berner teki Hillaryt, eli käytti työsähkopostien lähettämiseen omaa (Telian(Soneran)) liittymäänsä, vaikka se on kiellettyä, ja työmailit pitää lähettää työliittymällä (joka ainakin ministreillä on Elisan).
Ja sitten Bernerin tollo vielä ampui omaan jalkaansa ja itse tämän paljasti jukaisemalla s-postejaan, joista paljastui että hän on varomattomasti menetellen rikkonut sääntöjä s-posti viestittelyssään ministerin ominaisuudessa, tähän Finaviakiistaan liittyen.
Toisaalta onhan se somaa että Berner itse paljastaa omat töppäilynsä, tosin vahingossa. Jospa kertoisi ihan tahallaan ja rehellisesti vielä senkin mitä ja kenen asiaa ajoi Finaviasotkussa, ei ainakaan valtion ja kansalaisten etua niin kuin ministerin pitösi, eikä rehellisesti kuten ministerinvalassa luvataan. Rehellinen ja taitavaksi tunnettu suomalainen vai miten se menikään se ministerin salkun saamisen edellytyslista.
Vannoiko Berner muuten ministerin valansa käsi/sormet Raamatulla kaikkivaltiaan nimeen vai lakikirjalla? - jomman kumman petti joka tapauksessa.
Ei ole Suomessa korruptiota, ei
kepu on korruption musta ydin.
Valehtelioiden klubi Lestadiolaisen kasvatuksen saaneita kepuleita
Poikkeuksellisen härskiä toimintaa. Miljonääri Anne Berner on kuitenkin tottunut toimimaan miljonäärinä laista piittaamatta. Hän unohti, että tuollainen ei sovi ministerille. No kärsiköön nyt seuraamukset.
Eroa Berner! Eroa Sipilä!
Taidampa tahtoa Annea saunomaan kanssani
Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.
Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.
Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.
Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi keskiviikkona selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.
Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.
Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.
Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.
Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.
Anne Berner on tottunut siihen, että miljonäärinä hän päättää ja muut tottelevat. Nyt vain Bernerillä unohtui se, että ministerinä hänen pitää noudattaa lakia, vaikka hän ei muissa toimissaan sitä noudattaisi.
Pitkä vankeus opettaa Bernerillekin hiukan tapoja.
Finavian ex-puheenjohtaja pitää viime syksyä farssina. Tiuraniemen mukaan Berner ohjasi toimintaa tarkoituksellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö ei halunnut tilintarkastusyhtiö Deloittelta vastakanteita yhtiölle. Hänen mukaansa Berner halusi kuitenkin sälyttää vastuun kannepäätöksen pyörtämisestä Finavian hallitukselle.
Farssi on nyt kääntymässä tragediaksi. Anne Bernerin poliittinen ura on loppu ja Juha Sipilän siinä samalla. Asiaa voi vielä vetkutella ja vetää muita mukanaan ja tuhota kansalaisten luottamusta politiikkaan. Muuta ei.
Katse kääntyy tässä vaiheessa jo Keskustan muihin ministereihin ja muuhun puoluejohtoon. Aiotteko katsoa sormien välistä? Tuhoatte samalla tulevaisuutenne.
Vielä kun muistetaan Vehviläisen rooli omistajaohjausministerinä vuosina, jolloin luvattomia johdannaiskauppoja tehtiin, on kepu aika tiukassa paikassa. Kyllöstä syyttämällähän keputrollit ovat koettaneet ilmeisesti ohjeen mukaan saada juttua sotkettua, mutta ovat niin onnettoman heikoilla jäillä....
Juha Sipilä on itse tottunut toimimaan lain rajamailla ja välillä sen väärällä puolella. Siksi hän tukee miljonäärikaveri Verneri tässä jupqkassa.
Tulee mieleen Kauko "Kake" Juhantalon tapaus. Aivan samoja piirteitä tässäkin.
Juhantalo tuomittiin vankeuteen ja samoin olisi syytä tehdä Anne Bernerinkin kohdalla.
Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.
Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.
Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.
Anne Berner on komee akka. Panisin.
Mutta en saa. Pitää tyytyä Haloseen.
Aina ei voi voittaa. Berner syyttää Finavian hallitusta ristiriitaisista päätöksistä, Tiuraniemi kiistää, että näin olisi tapahtunut. Yllätys, yllätys.
"Minun näkemykseni mukaan ne ovat ristiriitaisia päätöksiä, sillä maaliskuisen ja syyskuisen päätöksen välillä ei käytännössä syntynyt uutta tietoa", Berner kertoo Iltalehdelle.
Bernerillä on mielestään selkeä näkemys siitä, mitä Finavian hallituksen olisi pitänyt tehdä kun edellisen hallituksen johdannaiskauppatappioita selviteltiin.
"Ei pyydetty poliisia tutkimaan asiaa, ei pyydetty Finanssivalvonnalta analyysia siitä onko pankkien toiminta ollut lainmukaista. Nyt ne on tehty."
Berner sanoo toimineensa asiassa muiden ajatuksista välittämättä.
"Kyllä mä varmasti olen ollut noita, koska olen ollut systemaattisen johdonmukainen kaikille osapuolille - myös hallituksen puheenjohtajalle", Berner toteaa.
"Minulle tämä ei ole henkilökohtaista. Minulle on tärkeää nukkumaan mennessä tietää, että olen hoitanut kaiken by the book ja koko ammattitaitoni hyödyntäen - oltiin siitä ammattitaidosta sitten mitä mieltä tahansa."
Berner joutuu pian leivättömän pöydän ääreen.
100%+tuki+omanedun+saamiseksi.+Vallan+kaapanneet+muka+kepulaiset+johtavat+muiden+uusliberaali+hallituspuolueiden+kanssa+mottona+"uussosialisoidaan+kaikki+valtiolta"+paratiisiyhtiöille+soten,maakuntamallin,+liikennekaaren,+kikyn+yms.+avulla+,aikaa+on+vielä+n.+2.5-vuotta,+samaan+aikaan+vanhat+umpikepulaiset+istuvat+kuin+muumiot+pikkuparlamentissa,+poikkeuksena+yksi,+tuo+ikinuori,+joka+on+vielä+EU;ssa,+on+muuten+ainoa+tosikepulainen,
Kekkonen+sanoi+jo+70-luvulla+että+kokkareet+tuhoavat+valtiontalouden+jos+pääsevät+hallitukseen.+no+miten+kävi+se+alkoi+silakansyöjästä+ja+on+jatkunut+aho/viinasen+työreformi+linjalla+ja+nyt+viedään+perushölmöjen+avustuksella++kaikki+mitä+irti+saadaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.
Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.
Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.
Kepuli koplaa aina.
Anne Berner on aina vaikuttanut jotenkin filunkilta. Ensin tulivat nämä epäselvyydet Lastensairaalaan liittyvässä kansalaiskeräyksessä ja nyt nämä Deloitte-sotkut. Varmaan hänen bisneksiinsäkin liittyy epäselvyyksiä aivan samoin kuin Sipilänkin bisneksiin.
Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.
Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.
Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.
Berner on rosvoakka.
Miksi sossu-komukat eivät kirjoita meidän rakkaasta pusi-pusi ministeristä Berneristä.
Anne Deloitte Berner.
Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.
Oikeushistorian professori: Berner valtakunnanoikeuteen?
Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää Valtiotalouden tarkastusviraston päätöstä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) toimista Finaviassa "erittäin vakavana".
– Olemme tietysti keskellä prosessia, jota edelleen tutkitaan ja joka on eduskunnan käsiteltävänä. Ja osittain tiedot ovat salaisia ja kaikkea ei ole voitu vahvistaa sillä voimalla kuin esimerkiksi jossain oikeudenkäynnissä. Mutta kyllä tässä erittäin vakavista asioista on kysymys, Kekkonen sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.
Kekkosen mukaan Bernerin esteellisyys nousee esiin Deloitte-asiassa selvästi.
Mikä on ministerin vastuu?
Kekkoselta kysyttiin ohjelmassa, millaiseen vastuuseen Berner voi joutua, jos todetaan, että hän on menetellyt epäasiallisesti tai ollut jopa esteellinen.
– No, tietysti tässä mennään vahvasti spekulaation puolelle asian tutkinnan ja selvittelyn tässä vaiheessa, mutta tietysti, jos menettelyllä on aiheutettu tappioita tai vahinkoa valtiolle, niin vahingonkorvauskysymykset tulevat esille, ja spekulaation puolella sanottuna myös se, että jos on virkatoiminnassa tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella menetelty selvästi lain vastaisesti niin sitten edessä voi olla valtakunnanoikeus.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001264077.html

Bernerin lähtö hallituksesta on lähellä. Eipä jää kukaan tuota lehmää kaipaamaan - hänen rakastajaansa Juha Sipilää lukuunottamatta.
Oman edun ajaminen on Anne Bernerille sydämen asia.
http://www.vauva.fi/keskustelu/2670545/berneri-vallila-boikotti
huh huh hurjaa on keskustelu jo
Berner on koko ministeriaikansa ajanut vain omia etujaan.
Finavia hallituksen jäsenet ovat todenneet, että Tiuraniemen jutut eivät pidä paikkaansa. Demari kärähti valehtelusta.
Finavian hallituksen jäsenet ovat todenneet, että Tiuraniemen kertoma on täysin totta. Pankkopoika kärähti nk. muunnetusta totuudesta.
Tuli polttelee Bernerin persuksia. Kohta lentää hallituksesta kuin leppäkeihäs.
Tiuraniemi sai pahempaa kuin tuomion julkisen häpeän.
Oikeushistorian professori: Berner valtakunnanoikeuteen?
Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää Valtiotalouden tarkastusviraston päätöstä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) toimista Finaviassa "erittäin vakavana".
– Olemme tietysti keskellä prosessia, jota edelleen tutkitaan ja joka on eduskunnan käsiteltävänä. Ja osittain tiedot ovat salaisia ja kaikkea ei ole voitu vahvistaa sillä voimalla kuin esimerkiksi jossain oikeudenkäynnissä. Mutta kyllä tässä erittäin vakavista asioista on kysymys, Kekkonen sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.
Valtakunnanoikeuteen vaan!
Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.
Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.
Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi keskiviikkona selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.
Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.
Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.
Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.
Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.
Oikeushistorian professori: Berner valtakunnanoikeuteen?
Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen pitää Valtiotalouden tarkastusviraston päätöstä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) toimista Finaviassa "erittäin vakavana".
– Olemme tietysti keskellä prosessia, jota edelleen tutkitaan ja joka on eduskunnan käsiteltävänä. Ja osittain tiedot ovat salaisia ja kaikkea ei ole voitu vahvistaa sillä voimalla kuin esimerkiksi jossain oikeudenkäynnissä. Mutta kyllä tässä erittäin vakavista asioista on kysymys, Kekkonen sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.
Kekkosen mukaan Bernerin esteellisyys nousee esiin Deloitte-asiassa selvästi.
Berner yrittää sumuttaa, mutta kohta käy kylmät.
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Miksi Finavia hallitus päätti suojella edunsaaneita tekemällä 3/2015 olla nostamatta kannetta? Eteenkin Tiuraniemen osuus päätökseen on selvitettävä. Haisee.
Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.
Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Ministeri Berner ajoi omaa henkilökohtaista etuaan tässä Finavia/Deloitte-jupakassa. Siitä hän on joutumassa edesvastuuseen.
Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.
Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Bernerin esteellisyys nousee esiin Deloitte-asiassa hyvin selvästi. On jo aika toimia.
Ei Suomessa ole sellaisia toimijoita.
– No, tietysti tässä mennään vahvasti spekulaation puolelle asian tutkinnan ja selvittelyn tässä vaiheessa, mutta tietysti, jos menettelyllä on aiheutettu tappioita tai vahinkoa valtiolle, niin vahingonkorvauskysymykset tulevat esille, ja spekulaation puolella sanottuna myös se, että jos on virkatoiminnassa tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella menetelty selvästi lain vastaisesti niin sitten edessä voi olla valtakunnanoikeus.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001264077.html
Miksi tuo sveitsiläinen ylipäätään voi olla hallituksessa?
Koska hänelle järjestyi pikamenettelyllä vakiintuneen tavan vastaisesti Suomen kansalaisuus.
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Finavian ex-puheenjohtaja pitää viime syksyä farssina. Tiuraniemen mukaan Berner ohjasi toimintaa tarkoituksellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö ei halunnut tilintarkastusyhtiö Deloittelta vastakanteita yhtiölle. Hänen mukaansa Berner halusi kuitenkin sälyttää vastuun kannepäätöksen pyörtämisestä Finavian hallitukselle.
Farssi on nyt kääntymässä tragediaksi. Anne Bernerin poliittinen ura on loppu ja Juha Sipilän siinä samalla. Asiaa voi vielä vetkutella ja vetää muita mukanaan ja tuhota kansalaisten luottamusta politiikkaan. Muuta ei.
Katse kääntyy tässä vaiheessa jo Keskustan muihin ministereihin ja muuhun puoluejohtoon. Aiotteko katsoa sormien välistä? Tuhoatte samalla tulevaisuutenne.
Onneksi Suomessa vielä tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Paitsi iltapäivälehdissä ja vihervasureiden trollijoukossa.
Demarit tuhoavat Suomen:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/205318-ahtisaari-ryopyttaa-demarit-ja-ay-liike-ovat-romuttamassa-hyvinvointivaltiota
Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.
Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.
Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.
Anne-tädille ei pidä antaa anteeksi tekojaan. Ei säälipisteitä.
Professori: No, tietysti tässä mennään vahvasti spekulaation puolelle asian tutkinnan ja selvittelyn tässä vaiheessa, mutta tietysti, jos menettelyllä on aiheutettu tappioita tai vahinkoa valtiolle, niin vahingonkorvauskysymykset tulevat esille, ja spekulaation puolella sanottuna myös se, että jos on virkatoiminnassa tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella menetelty selvästi lain vastaisesti niin sitten edessä voi olla valtakunnanoikeus.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001264077.html
Bernrrillä on musta joulu ja se on sille koppavalle akalle oikein.
Kepulipeliä
Sellaista se on Sipilän Suomessa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.