Entä, jos Vihreät olisivat vallan kahvassa?

Vihreät ovat osoittaneet oppositiossa ollessaan, että he olisivat vallassa ollessaan se puolue, joka nopeimmin ja tehokkaimmin tuhoaisi Suomen olemassa olon maailman kartalla.
Ensinnäkin Vihreiden maahanmuuttopolitiikka on niin suvaitsevaista, että ei menisi kauaa Vihreiden ollessa vallassa, kun Suomessa olisi maahanmuuttajia enemmän, kuin kantaväestöä.
Miehen ja naisen muodostamia avioliittoja solmittaisiin paljon vähemmän, kuin homojen ja lesbojen avioliittoja. Lapsia syntyisi vain muslimeille, heille kun kaikki ehkäisy on kielletty.

Sosiaaliturva pitäisi ajaa alas kokonaan, sillä kantaväestö ei pysty elättämään itseäänkään tulonsiirroilla. Massa vallitsisi täydellinen sekasorto.

Tällaisen vaikutelman Vihreät antavat nyt oppositiossa. Vain ovatko Vihreät vain parempia populisteja, kuin Persut?

Kun pääsee hallitukseen on tunnustettava tosiasiat, kuten Persut ovat joutuneet tekemään ja vanhat puheet ja lupaukset on kaikki petetty. Samoin kävisi Vihreille, jos he jonain päivänä onnistuisivat saamaan kansalaisia petettyä niin paljon, että pääsisivät hallitukseen.
36109
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Vihreillä arvonäkemyksiä jotta maailma pelastuisi se on huomattu muissakin puolueissa, valtioissa, tässä mielessä esimerkkeinä ilmastosopimukset.
Maahanmuutossa se toimii kuin muutkin puolueet.

Äänestä
  • Saksassakin vihreät ovat vahvoilla. Kun siellä kristillisdemokraatit saavat takkiinsa, vihreät siitä poliittisesti hyötyvät.
    Tekevät ympäristön hyväksi työtä globaalissa mitassa.

    Äänestä

Saksaan tulikin yli miljoona matua viime vuonna. Nyt Merkel katuu. Haluatteko Suomeen miljoona matua, tännehän sopii, sanoo vihreät ??

Äänestä
  • Kuka vihreistä o nii sanonut.
    Vihreät on noussut varteenotettavaksi puolueeksi, ei kaukana kolmesta suurimmasta.

    Äänestä

  • Satu Hassi ja Emma Kari on ainakin sanonut et matuja saa tulla miten paljon vaan. . .ei mitään rajaa. . .

    Äänestä

KYLLÄ JOS?? VIHREÄT ON VALLASSA PITEMMÄN AJAN. PALATAAN PIAN TAAS HILJALLEEN 1950 LUVUN ELÄMISEN TYYLIIN JA TASOON. JOLLOIN YHDELLÄ PERHEELLÄ, OLI KÄYTÖSSÄ VAIN, HELLAHUONE, JA KAMMARI. VESI EI TULLUT EIKÄ MENNYT. TYÖMIEHET NIISSÄ PERHEINEEN. JOUTUI ASUMAAN. PIENELLÄ PALKALLA, EI VOINUT VUOKRATA PAREMPAA. RANTARUOTSALAISEN PATRUUNAN ERITYINEN. JOPA, AHNEUS HALLITSI MAAILMAA, JA PATRUUNOITA. NYT HEIDÄN JÄLKELÄISET, ELI VIHREÄT,(rantaruotsalaiset sukunimet) TOUHUAA!!! PATRUUNOIDEN , (ISIEN) PERINTÖJEN TURVIN. TYÖMIES ON TAAS HEILLE SYYLLINEN. KUN TUOTTAA SAASTETTA TEHTAASSA.

Äänestä

Voi, että edellinen kirjoittaja, osui asian ytimeen. Hän tajuaa asiat.

Äänestä
  • niin osui kommentoijakin,älykkäästi vinksahtanut

    Äänestä

Vihreiden unelma on pettuleipä ja pärevalo!

Äänestä

En ole äänestänyt koskaan vihreitä enkä persuja, persuja en tule äänestämään, vihreitä voisin koska siellä ollaan sivistyneimpiä.

Äänestä

Sähköä saa töpselistä, ei tarvita mitään atomivoimaa. Suomessa paistaa aina aurinko, siitä saa energian ja tuulesta loput. Tervetuloa kaikki maailman köyhät pakolaiset rikkaaseen Suomeen, täällä mannaa sataa taivaalta. Otetaan lisää velkaa, kyllä lapsenlapset maksaa. Pääasia että me saadaan leikkiä maailman hyväntekijöitä veroa maksavien rahoilla.

Äänestä
  • Väitätkö ettei uusiutuva energia tule toimimaan tulevaisuudessa siinä olet täysin väärässä, väitän ettei mene montaakymmentä vuotta niin bensiinillä käyviä polttomoottorilla kulkevia autoja ei pahemmin näy liikenteessä se yhtenä esimerkkinä ja muu egolisuus valtaa kokoajan tilaa. Ei tarvitse kuulua mihinkään puolueeseen

    Äänestä

  • Uskoa.voi kirjoitti:

    Väitätkö ettei uusiutuva energia tule toimimaan tulevaisuudessa siinä olet täysin väärässä, väitän ettei mene montaakymmentä vuotta niin bensiinillä käyviä polttomoottorilla kulkevia autoja ei pahemmin näy liikenteessä se yhtenä esimerkkinä ja muu egolisuus valtaa kokoajan tilaa. Ei tarvitse kuulua mihinkään puolueeseen

    Mikä hiton egolisuus ? Sinulla taitaa olla minimaalisen surkea ego kuten muillakin vihreillä. Olette kateudesta vihreitä.

    Äänestä

  • kaikkihyvin_ kirjoitti:

    Mikä hiton egolisuus ? Sinulla taitaa olla minimaalisen surkea ego kuten muillakin vihreillä. Olette kateudesta vihreitä.

    Olen kyllä SDP kannattaja.

    Äänestä

  • Niin minäkin olen Antin tukijoita. Silti vihreissä on hyvää porukkaa. Ei ne populisteja tai tyhmiä kaikki ole.

    Äänestä

Vihreitä ei VOI ottaa täydestä, Ville riepu puhuu läpiä päähänsä,
kukaan ei ota sen puheita täydestä,
lässyttää pelkkää höpinää,
kun tietää ettei hänen ikinä tarvi ottaa oikeesti vastuuta puheistaan,
kansa ei nimittäin tule ikinä äänestämään vihreitä valtaan,

1Äänestä
  • Eikä persuja, kolme kovaa niistä löytyy edespäinkin ja vihreät piikkinä kuin tähänkin asti.

    Äänestä

Vihreitä tarvitaan, pelastavat maailman saatte nähdä

1Äänestä
  • Vihreitä ajatuksia sen ymmärtävät kestävää elämää haluavat ettemme hukkuisi saasteisiin, paljon on tehty kun on pakko.

    1Äänestä

Ilman persujs matuja olis vielä enemmän.

1Äänestä
  • Miten niin olisi, kyllä he tulivat kysymättä persuilta.

    1Äänestä

  • Tarkoitat kun persuilla on yhteyksiä ääriliikkeisiin.

    Äänestä

Persut haluavat hallittua maahanmuuttoa, Oliko kenenkääm kannalta hyvä , kun kerralla tuli yli 3 0 000? Oliko ne kaikki turvapaikkaan oikeutettuja ? Ääriliike on jotain ihan muuta, Esim Isis on ääriliike.

1Äänestä
  • Persujen sisällä on ääriaineksia kuten on tullut esiin.
    Mikään puolue ei halua hallitsematonta maahanmuuttoa. Par'aikaa tutkitaan ketkä ovat oikeutettuja jos olette huomanneet.

    Äänestä

Perussuomalaiset eivät ole pettäneet omia äänestäjiään, mutta oppositio yrittää niin väittää, koska haluaa kiihkeästi saada lisää kannatusta omille puolueille. Vihreät ei sovi mihinkään hallitukseen, sillä niillä on niin jyrkät mielipiteet joistakin asioista, että joutuvat jättämään hallituksen joka kerta.

Äänestä
  • Persut harhauttivat kansan ja siitä suosion lasku.

    Äänestä

  • Vihreät on huuhaaaaa porukkaa,
    se on nähty vuosien varrella moneen kertaan,

    Äänestä

  • ei-ikinäkannata-äänestää kirjoitti:

    Vihreät on huuhaaaaa porukkaa,
    se on nähty vuosien varrella moneen kertaan,

    Kun äänestää vihreitä arvoja saattaa ihmiskunta pelastua sanon SAATTAA.

    Äänestä

Vihreissä on paljon yliopistoväkeä. He mieltävät miten rajallinen ihmiselämä on. Luontoa ja maapalloa on edes yritettävä estää tuhoutumasta ennen aikojaan.
Äänestän demareita, mutta

Äänestä

Vihreiden kannattajalle.
Yliopistoväkikö on se kansalaisjoukko, joka mieltää miten rajallinen ihmiselämä on?

1Äänestä
  • Suomen tapaisessa kulttuuri-ilmapiirissä vihreät eivät ikinä pääsisi puoluetunkion komeimmaksi kukoksi.
    Vihreilläkin oma piilosivistynyt tarkoitus. Kuten hyvin hoidetulla pihalla tai hautausmaalla.

    Äänestä

Aloituksessa kehuttiin kovasti vihreiden myönteistä maahanmuuttopolitiikkaa. Ylempänä mainittiin myös SDP eikä se ole asiassa pahemmin jäänyt jälkeen.

Erityisesti mm. kansanedustaja Nasima Razmyar on voimakkaasti esiintynyt julkisuudessa ja edustajatoimessaan maahanmuuton puolesta.
Varsin ymmärrettävää, koska hän oli vielä parisen viikkoa sitten Viittakivi Oy:n hallituksessa. Viittakivi/Setlementtiliitto omistaa useampia vastaanottokeskuksia mm. Heinolassa ja Hki Tapanilassa.

””Razmyar kuuluu vastaanottokeskusten toimintaa hoitavan Viittakivi Oy:n hallitukseen.””
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nasima_Razmyar

Sidoksen tultua julki tehtiin yhtiön hallituksessa vaihdos 09/2016, jolloin Razmyarin sijaan tuli Ruuskanen-Parrukoski.
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/viittakivi-oy/10866991/paattajat

Viittakivi sai valtiolta viime vuonna 2,8 miljoona euroa.

Äänestä

Aloituksessa nimenomaan kritisoitiin Vihreiden sallivaa mamu-politiikkaa. Matujen hyysäys tuo niin rahakkaita työpaikkoja ja voittoja viherpiipertäjille, toivovat vielä saavansa äänestäjiä matuista.
Tuo Razmyar on aina kurkku suorana huutanut ja haukkunut Suomen valtaa pitäviä ja purrut auttavaa kättä. Hänen perheensä pääsi tänne turvaan ja sai korkean elintason suomalaisten anteliaisuuden takia, ilmainen koulutus, terveydenhoito ja kaikki muu elanto. Pitäisi osata olla edes kiitollinen eikä haukkua , kun elintasopakolaisia yritetään nyt käännyttää. Tuo Viittakivi-yhteys paljastaa, ahneuden ja veronmaksajien hyväksikäytön.

Äänestä
  • Etkö ole saanut asuntotukea, kodinhoitotukea, työttömyystukea ja mieletöntä määrää muita avustuksia ja tönittiinkö sinua leipäjonossa kun olet noin katkera? Mene perheesi kanssa kadulle huutamaan vääryyksistä äläkkä tuhlaa aikaasi kirjaston tietokoneen ääressä kulissien takana.

    Äänestä

Banaanitasavalloissa vihreät hallituksissa? Ehei, ei ollenkaan. Diktatuurit paremminkin siellä valtaa pitävät.

Äänestä
  • Arvoisa puukenkuru. Heittäisitkö framille pari banaani tasavaltaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piikkikäs kirjoitti:

Vihreät ovat osoittaneet oppositiossa ollessaan, että he olisivat vallassa ollessaan se puolue, joka nopeimmin ja tehokkaimmin tuhoaisi Suomen olemassa olon maailman kartalla.
Ensinnäkin Vihreiden maahanmuuttopolitiikka on niin suvaitsevaista, että ei menisi kauaa Vihreiden ollessa vallassa, kun Suomessa olisi maahanmuuttajia enemmän, kuin kantaväestöä.
Miehen ja naisen muodostamia avioliittoja solmittaisiin paljon vähemmän, kuin homojen ja lesbojen avioliittoja. Lapsia syntyisi vain muslimeille, heille kun kaikki ehkäisy on kielletty.

Sosiaaliturva pitäisi ajaa alas kokonaan, sillä kantaväestö ei pysty elättämään itseäänkään tulonsiirroilla. Massa vallitsisi täydellinen sekasorto.

Tällaisen vaikutelman Vihreät antavat nyt oppositiossa. Vain ovatko Vihreät vain parempia populisteja, kuin Persut?

Kun pääsee hallitukseen on tunnustettava tosiasiat, kuten Persut ovat joutuneet tekemään ja vanhat puheet ja lupaukset on kaikki petetty. Samoin kävisi Vihreille, jos he jonain päivänä onnistuisivat saamaan kansalaisia petettyä niin paljon, että pääsisivät hallitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu