Nykyhallitus on saanut paikattua jo 25% SDP:n viime kaudella aiheuttamasta työttömyydestä. Myös nyt veronalennukset pienituloisille palkansaajille ja eläkeläisille. Perussuomalaisten politiikka hallituksessa kantaa hedelmää joka kaikille hyvä asia. Miljonääritkin tyytyväisiä kun köyhät ei enää valita. Hyvä myös kun Perussuomalaiset kansanedustajat vaativat vaarallisia turvapaikanhakijoita eristettäviksi eikä enää siirtoja vokista toiseen
Suomen suunta kääntynyt
hienoaJatkakaa
2995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
koulujakäymötön Lindström joka ei saanut itseään työllistetyksi mutta jolla lätty lätisee jos minkä sopeuttamisen puolesta
on asian ydin ja suomen pelastaja
hän on koko politiikan airut ja symboli
lisää työttömiä duunareita työministereiksi ja oikeusministereiksi niin homma hoituu
VIRKAMIEHET TEKEVÄT MITÄ LYSTÄÄVÄT EIKÄ NIITÄ TYÖTÖN DUUNARI PYSTY EIKÄ OSAA MÄÄRÄTÄ
"Nykyhallitus+on+saanut+paikattua+jo+25%+SDP:n+viime+kaudella+aiheuttamasta+työttömyydestä."
Mistä+hatusta+keksit+noita+lukuja.
Tuossa+tilastokeskuksen+tilasto.+http://www.stat.fi/til/tyti/2016/08/tyti_2016_08_2016-09-20_tie_001_fi.html
Työttömyys+pysynyt+hyvin+samalla+tasolla+sekä+edellisen+että+nykyisen+hallituksen+aikana.
ole sinä hiljaa, kukaan ei kaipaa sinun faktojasi pilaamaan tunnelmaa
Hehheh, mutta SDP tosiaan on tuhonnut Suomea vuosikausia. Ehkä saamme hitaasti hilattua hommaa kuntoon PS:n toimesta.
Niin, millä perusteella tuollainen ihme muka tapahtuisi? Jos seuraa edes vähän mitä suomessa tapahtuu, huomaa kyllä että syvemmälle suohon mennään persujen johdolla ja lujaa.
Suomi nousee
nyt meillä ei ole runkkuhallitus, kuten oli Kataisen vasemmisto-vihreät.............
Kataisen puolue on edelleen hallituksessa. Niin, että kyllä meillä on taas runkkuhallitus johdossa.
Ei niin, meillä on pahempi. Elvytyksen tie on loppuunkuljettu, ei neuvotella ay:n kanssa, me MÄÄRÄÄMME jne. jne. Ja mitä tekee tää runkkuhallitus runkkueduskunnan kanssa, onanoi ennätys elvytystysveloissaan, anelee ay:ltä kaikkea mahollista, itkee, potkii ja raivoaa, eikä kykyne kuin vanhusten kyykyttämiseen ja hyvävelijärjestelmän pönkittämiseen.
STT:n saamasta eduskunnan sisäisen tietopalvelun laskelmasta selviää, että ostovoima kasvaa eniten niillä, joiden bruttopalkka on tänä vuonna vähintään 7000 euroa kuussa. Suuripalkkaisimpien ostovoima kasvaa arvion mukaan 0,8 prosenttia.
Muistion mukaan pienimpiä eläkkeitä saavien ostovoima heikkenee ensi vuonna yhdestä jopa kahteen prosenttia.
.
.
.
Että semmoista paikkausta...
Kaikkihan sen tietävät, että persujen "ansiosta" Suomen suunta on todellakin kääntynyt. -Päin helvettiä!
Vastahan he aloittivat hallituksessa. Kyllä se on SDP:n mätä mikä viellä vielä valuu.
Melkein kaksi vuotta on persut hallituksessa istuneet, joten eivät kyllä ihan vasta aloittaneita ole...
Perussuomalaiset ei kuitenkaan ole hommannut kokoomus ministerille eu virkaa joka maksaisi jotain miljardin kuten
kyllä se on niin että jos ei persut olisi hallituksessa ja heidän tilallaan punavihreät ,niin pakolaisia olisi suomessa moninkertainen määrä. yksikään puolue ei ole saanut aikaan niin paljon kuin perussuomalaiset. propakanda vain yrittää hehkuttaa ja sumuttaa kaikenmaailman jimeillä, mutta kyllä kansa tietää
Paljon pahaa ovat persut saaneet aikaan joo...
tulossa on jytkyjen jytky ja perussuomalaisten kannatus on korkeimmillaan tulevissa vaaleissa jonne on tosin vielä aikaa....kuka tosissaan kannattaa vihreitten ja vasemmistoliiton hullua mm pakolaispolitiikkaa...vrt merkelin puolue joka oli pakolaismyönteinen ja saksakin joutuu palaamaan aikaan jolloin aatun kannatus oli pilvissä.
Pakolaisten määrä Suomessa olisi sama, olisipa vallassa mikä hallitus tahansa. Koko pakolaistulva tuli ihan puskan takaa, sattumalta nyt tällaisen hallituksen aikana.
Vihreillä ja vasemmistolla ei ollut pakolaistulvaan osaa eikä arpaa.
Persujen tuleva jytky jää kyllä tuhnuksi, ja sekin sisäänpäin.
Höpö. Perussuomalaiset on ainoa elintasopakolaiskriittinen eduskuntapuolueemme. Kyllä on väliä kuka tai mikä puolue on hallituksessa. Mm. Demareiden pj Antti Rinne ottaisi Suomeen jopa 1,5 miljoonaa pakolaista" kansa eläköityy". Jos työvoimapula tulisi, ei meidän tarvitsisi ottaa kotimaistaan karanneita nuoria miehiä loisimaan kustannuksellamme. Perussuomalaiset saivat pysäytettyä massamaahanmuuton .
"Nykyhallitus+on+saanut+paikattua+jo+25%+SDP:n+viime+kaudella+aiheuttamasta+työttömyydestä."
Taisi+olla+niin+päin+että+ovat+saanett+työttömyyden+tuplattua...
+"Myös+nyt+veronalennukset+pienituloisille+palkansaajille+ja+eläkeläisille.+"
Mitkä+veronalennukset?
"Perussuomalaisten+politiikka+hallituksessa+kantaa+hedelmää+joka+kaikille+hyvä+asia."
Ainakin+kaikille+syyrialaisille+joita+persut+suomeen+imuroivat...
"+Miljonääritkin+tyytyväisiä+kun+köyhät+ei+enää+valita."
Kun+köyhät+kuolevat+pois...
+"Hyvä+myös+kun+Perussuomalaiset+kansanedustajat+vaativat+vaarallisia+turvapaikanhakijoita+eristettäviksi+eikä+enää+siirtoja+vokista+toiseen"
Ja+sitten+persujen+niitä+vaarallisia+hakijoita+pitää+taas+hankkia...
Höpö. Nyt on meillä hyvä hallitus
Tässä "hyvän" hallituksen saavutuksia:
3 päivää ilmaistyötä
50 euron lääkeomavastuu
Ylityökorvauksen puolittaminen
Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
Bensaveron nosto
Poliisien määrää LEIKATAAN
Vammaistukea leikataan
Kotihoidon tukea leikataan
Kansaneläkettä leikataan
Lapsilisiä leikataan
Opintotukea leikataan
Leskeneläkettä leikataan
Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
Kiinteistöveroa nostetaan
Vammaispalveluista leikataan
Sairauspäiväraha pienenee
Kuntoutusraha pienenee
Sairasvakuutusmaksut nousevat
Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
Ajoneuvoveroa kiristetään
Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
Veteraanien etuuksiin leikkauksia
Perusväylänpitoon leikkauksia
Työttömyysturvaa leikataan
Mökkiveneet verolle
Sosiaaliturvaa leikataan
Koulutuksesta leikataan lisää
Bensaveroa korotetaan uudestaan
Autonkäyttömaksua korotetaan uudestaan
Mopojenkin verotus kasvaa
Velkaantuminen kasvaa
Kansaneläke laskee uudelleen
Takuueläke laskee
Lämmityspolttoaineiden vero nousee
Kiinteistövero nousee
Lääkekorvauksia lasketaan uudelleen
Terveyskeskusmaksuja korotettiin
Päivähoitomaksuja korotettiin
Vanhainkotien henkilökuntaa vähennetään
Valtion metsät yksityistetään
Ulkomaiset yritykset kaivelevat luonnonsuojelualueita
Talvivaaraan ei laitettu kuriin
Finavia sotkut
Soten seurauksena valtio saa elättääkseen lisää kovapalkkaisia johtajia
Posti joutuu leikkaamaan nurmikoita samaan aikaan, kun osalta väestöstä aiotaan lakkauttaa osalta viikkoa postinjakelu
Rahaa lapioidaan yksityisiin vokkeihin
Hallintarekisteriä ajetaan väkisin läpi
Perintövero leikataan vain 500 000 euroa ylittävissä perinnöissä köyhä maksakoon edelleen veronsa täysimääräisenä
Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus
Meillä oli kaikkienaikojen huonoin hallitus jossa oli huuseeraamassaVasemmisto ja Vihreät näitä ei pitäisi päästää mihinkään hallitukseen enää koskaan .Seuraava hallituspohja lienee seuraava,Keskusta,Demarit,Kokoomus ja Perussuomalaiset siinä järjestyksessä.
On hyvä kuitenkin muistella, millaisella porukalla tämän maan hyvinvointi, ja nyt osittain purettu ja purku uhan alla oleva hyvinvointivaltio on rakennettu.
Vuodesta 2004 on alamäkeä tultu, niin moraalisesti kuin taloudellisestikin.
Tuollaiseen kuvailemaasi hallitukseen tuskin demarit lähtevät.
Myös 1990 luvulla oli sateenkaari hallitus. Klasu panonpimputtaja Andersson johti vasemmistoliittoa ja oli ministeri. Silloinkin otettiin köyhiltä ja annettiin rikkaille vaikka kaikki suvakkipuolueet/sdp vihreät vasemmistoliitto olivat hallituksessa. Tuo hallitus teki kokolmuslaista politiikkaa vielä 2000 luvun alussa. Perussuomalaisille lisää äänestäjiä, pääministeri paikka ja Suomi kuntoon. Nyt jo on hallitus saanut Suomen ja suomalaisten asioita paremmaksi ja politiikka näkyy päivä päivältä parempana. Suunta on oikea nyt. Ei enää yhtään elintasopakolaista Suomeen. Eu liittovaltiokehitys pysäytettävä. Perussuomalaiset yksin taistelee näiden asioiden parissa.
Ja kuitenkin kannatus on romahtanut. Mistäköhän se johtuu.
Yksi syy voi olla se, että valehtelulla ei pääse kovin pitkälle.
Gallupit ovat ennenkin olleet vain galluppeja Perussuomalaisille
Niin on ainakin mitä eduskuntavaaleihin tulee
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä,Kun Perussuomalaiset ovat hallituksessa alkoi käänne parenpaan suuntaan,tämä kansa nukkui edellisen hallituksen aikana,saatiin hyvä pääministeri ja ulkoministeri joka lienee paras joka tässä maassa on koskaanollut. Samoin linsröm joka on hoitanut tonttinsa hienosti ei voi olla kuin tyytyväinen.