Oho, kaari meni läpi käytännössä samanlaisena kuin huhtikuussa esitelty luonnos. Taksiliiton mielestä tänään esitelty kaari on kuitenkin merkittävästi parempi:
"Suomen Taksiliitto pitää liikennekaareen tehtyjä muutoksia pääosiltaan hyvinä ja kannatettavina. Tänään esitelty liikennekaari on suomalaisen taksiyrittäjän ja taksialan näkökulmasta merkittävästi parempi kuin huhtikuussa esitelty luonnos."
Olisi tietysti tyhmää heidän asemassaan kertoa että epäonnistuivat nykyisten taksiyrittäjien etujen ajamisessa.
"Suomen Taksiliitto pitää liikennekaareen tehtyjä muutoksia pääosiltaan hyvinä ja kannatettavina. Tänään esitelty liikennekaari on suomalaisen taksiyrittäjän ja taksialan näkökulmasta merkittävästi parempi kuin huhtikuussa esitelty luonnos."
Olisi tietysti tyhmää heidän asemassaan kertoa että epäonnistuivat nykyisten taksiyrittäjien etujen ajamisessa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
No eihän mennyt läpi sellaisenaan. Lupa tullaan vaatimaan edelleen ja mitään 10 000,- rajaa aja ilman lupaa ei tule. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että Uber katoaa suomesta kuin peiru Saharan. Samoin kuin Ruotsissa kävi uberille. Hyvä niin. Uber nollat voivat hakea sitten näitä lupia mutta eivät tule saamaan koska hakijoilta vaaditaan edelleen nuhteeton tausta ja taloudellinen puoli pitää olla kunnossa.
Mistä trollaat jatkossa viidentähdenidiootti?
Otappa selvää asioista. Tämähän on juuri Uberin toiveiden mukainen ratkaisu! Kuten Niinistö sanoi, eihän tämä mikään ruotsinmalli ole. Ei ole ei hahahaha
Uberin toiveet, juu. Y-tunnus, maksat ALV:t
Y-tunnuksen myötä joudut ennakkoperintärekisteriin
Joudut raportoimaan taksien tavoin vuosittain tulosi ELY-keskukseen
Autosi rekisteröidään ammattiliikenteeseen, vak. maksu kasko/keskeytys 500€:n omavastuulla täysin bonuksin 3050€/v
Auto katsastettava uudesta lähtien vuosittain, kuten normitaksitkin
Liikennelupa on oltava
Tässäpä näitä uberin toiveita...
Miksi trollaat ja väität tietäväsi asioita kun olet niistä ihan pihalla?
Tulihan+se+kolmas+vakiotrolli
1+Kuskipula+(kuskien+valtava+työttömyys)
2+Prosenttipalkka+ilman+takuupalkkaa+(TES+todistaa+ton+vääräksi)
3+Kymmen+kertaiset+(10%+isommat)+vakuutusmaksut
Tästä+pisti+silmään+tuo+kohta+2.
TES:hän+ei+todista+mitään.+Se+vain+kertoo+sen+miten+sen+osapuolet+toimivat.+
Reaalimaailmassa+toimitaan+sitten+joko+TESsiä+noudattaen+tai+sitten+ei.
Niiden+kohdalla+joihin+TESsiä+sovelletaan+takuupalkka+on+olemassa.+Niiden+kohdalla+joiden+työehtoja+ei+määritellä+TESsin+mukaan+ei+tuota+takuupalkkaa+ole.+Näin+tämä+toimii+kaikilla+niillä+aloilla+joissa+ei+ole+yleissitovaan+TESsiä.
Minusta+kyseessä+ei+ole+trolli+vaan+toteamus+siitä+miten+omalla+kohdalla+asian+laita+on.+Järjestäytyneitä+työnantajia+on+kaikista+taksiyrittäjistä+noin+3,5%.+Ne+noudattavat+alan+TESsiä.+Muutkin+toki+voi+sitä+noudattaa+mutta+mikään+pakko+se+ei+ole.
Lupasihan Berner laittaa postinkantajat kortistoon maaseudulta ja antaa sen työn takseille. Yksi julkinen tulonlähde siis lisää. Kuka sitä vastustaa? Markkinoilla on liikaa autoja jo nyt, ettei sinne ihan noin vaan mennä kultaa vuolemaan.
Kaupungeissa taas ei ole käytännössä mitään toivoa pärjätä ilman yhteistyötä toisten kanssa. Täysin kuolemaantuomittu ajatus, että lähtisi peliin ajamalla halvemmalla, enemmän ja nöyremmin. Vaikka olisi mikä Chuck Norris, niin ei sitä autoa ajeta yhden miehen voimin 24/7/365. 50-60 tuntia viikossa pystyy kova nuori mies ajamaan joitakin vuosia ja sillä pääse 7000€ liikevaihtoon kuussa ja siitä jää sitten näppiin 2500€. Jos ajaa enemmän ja halvemmalla kalustolla, niin näppiin voi jäädä 2550€.
Villinä kilpailijana ei ole kyytejä kuin vkl öinä muutama tunti. Vaikkapa jossain Turussa täytyisi odottaa aseman tolpalla ajoa pari tuntia per kyyti ja jos asiakas sitten ajaa kaikki 2km börsiin, niin ei se matka kauas jatku ja satamassa on sama. Laivoja tulee 4 päivässä ja niistä voi tulla 30-40 taksimatkustajaa. Joskus ei tule yhden ainoaa. On sitten sattumaa, että minne asiakas menee. Se voi mennä Maskuun, tai Portsaan. Autoja Turussa on jo nyt 3xenemmän kuin näitä tämänkaltaisia asiakkaita. Hyvin vaikea siellä on olla halvemmalla kalustolla besserwisserinä. Siinä ei auta mikään kikka, kun asiakas tulee siihen autolle. Ei siellä kauaa huudella, että mulla on täällä halvempi taksi ja parempi palvelu.
Siis koko liikennekaaren idea on ollut jatkuvasti yhdistellä toimintoja maaseudulla. Ei tuo postinjakokaan ollut mikään uusi asia.
Ei tietenkään yksin pärjää. Isot yritykset tän voittaa. Tämähän on lottovoitto esim. Kovaselle jolla on jo olemassa brändi.
Asiakkaita saadaan kyllä lisää hintakilpailulla.
Miten asia koskee sinua? Et tule koskaan saamaan taksi lupaa, ammattipätevyyttä. Et aja tai käytä taksia etkä myöskään aja uber kyytejä. Olet vain surkuhupaisaa luettavaa.
Takseja tulee lisää nykyisille taksiyrittäjille, eli rengit lisääntyy, ja taksiyrittäjällä menee entistä paremmin esim Löysin juuri googlella erään paikkakuntalaisen vanhemman taksiyrittäjän vuositulot ja näyttävät olevan lähes 125000euroa! Yksi isompi auto ja muutama henkilöauto taksina.
Sehän on vaan upeeta 😉 että pystyy pikku kunnassa työllistää ihmisiä. Yrityksen on yleensä tuottaa voittoa ja varmasti tuo pappa on tehnyt helvetisti töitä että pääsyt nykyiseen tilaan. Onneksi olkoon hänelle ja stipendi pitäisi antaa. 😊
Postin jakaminen ei mikään kultakaivos ole. Nykyistenkin jakajien työpanosta posti kauppaa ruohonleikkaukseen, ruuanjakoon ym. Bernerin kuvitelmissa on tehdä takseista yleismiesjantusia jotka hoitaa kaiken mitä ei muiden kannata tehdä, postin jakamisesta omaishoitoon.
Oho nyt taksiliitto ei enää tykkääkkään:
http://yle.fi/uutiset/taksiliiton_puheenjohtaja_liikennekaaresta_luvassa_sekasortoa/9181397
Aika vakuuttavaa toimintaa!
Taksiliitto+on+ollut+ja+on+edelleen+täysin+"hampaaton"järjestö,+kaikki+mitä+valtiovalta+esittää+niin+nämä+lapatossut+ottavat+hymyillen+vastaan.+Ensin+annettiin+Kela-kyytien+omavastuu+nostattaa+huippulukemiin,+eihän+eläkeläisellä+"mökinmummolla"+voi+olla+varaa+maksaa+edestakaista+taksimatkaa+monta+kertaa+kuukaudessa+(50€/reissu).+
Terkkarissa+käydään+sitten+naapureiden+ja+sukulaisten+kuljettamina.+Ne+kaikki+on+meiltä+taksiyrittäjiltä+pois.
Toinen+asia+mikä+rassasi+varsinkin+syrjäseutujen+yrittäjiä+oli+Kela-kyytien+uudistus,+varsinkin+sairaalasta+kotiuttamiset+ohjattiin+lähes+väkisin+keskussairaaloiden+tolpilla+odottaville+kuskeille,+ja+hyvin+vastahakoisesti+annettiin+kotiutuskyyti+oman+paikkakunnan+taksille+vaikka+asiakas+sitä+nimenomaan+vaati.+Tästä+seurasi+että+joillakin+yrittäjillä+kaupungeissa+ansiot+kasvoivat+jopa+200%+ja+ylikin.+Tämä+johti+siihen+että+kaupungeissa+ei+enää+riittänyt+autoja+keskustan+kuljetuksiin+kun+kaikki+halusivat+näitä+useamman+sadan+euron+kyytejä+jonnekin+syrjäkylille.+Ja+se+kaikkihan+oli+poissa+maaseudun+yrittäjiltä+missä+taksit+elävät+lähes+kokonaan+Kela-kyytien+varassa+ja+omalta+osaltaan+pitävät+syrjäseutuja+asuttuina.+
Varsinainen+pohjanoteeraus+aiheesta+koettiin+ja+kuultiin+erään+taksiyhdistyksen+vuosikokouksessa+kun+kaupungista+tullut+liiton+"toimitsija"+kehoitti+pitämään+suut+supussa+uudistuksesta+ja+varsinkin+sen+epäkohdista+ettei+vaan+Kelassa+hermostuta!!!+Hänellä+itsellään+oli+myös+taksilupa+ja+auto+jolla+kuljettaja.+Oli+todella+loukkaavaa+kuulla+tällaista+tekstiä+äijältä+jonka+palkan+me+tilaisuudessa+olleet+taksiyrittäjät+osaltaan+myös+maksoimme+liiton+jäsenmaksujen+kautta.+
Mielenkiinnolla+jään+seuraamaan+kuka+ja+millä+kalustolla+nämäkin+kyydit+jatkossa+hoidellaan,+traktorilla+tai+pappatunturilla+joka+on+varustettu+apurattailla,+tai+yhdellä+sellaisella,+sehän+jo+täyttänee+"kolmipyörän"+vaatimuksen...+Me+oikeat+yrittäjäthän+tämänkin+Kela-uudistuksenkin+maksoimme+aika+kalliisti,+ja+maksamme+sitä+edelleenkin.
Varsinainen+pommihan+tuli+sitten+Bernerin+taholta:+Luvan+saa+jokainen+suomessa+pysyvästi+oleskeleva+"moitteeton"+ajokortillinen+ihminen...?+
Tulee+mieleen+että+työllistetäänkö+tällä+operaatiolla+kohta+ajokortin+saavia+vielä+17-vuotiaita+suomessa+pysyvästi+oleskelevia+lähes+moitteettomia"partalapsia"???
Eikä+myöskään+sovi+unohtaa+miten+kävi+autoveron+kanssa,+näyttää+siltä+että+mitä+tahansa+paskaa+syydetään+taksiyrittäjien+niskaan+niin+Taksiliitto+jonka+pitäisi+olla+meidän+edunvalvoja+ei+uskalla+tai+ei+halua+reagoida+siihen+millään+tavalla.+Liittokokouksissa+ja+taksipäivillä+kyllä+pidetään+hienoja+puheita,+taputetaan+ja+kehutaan+toisia+mutta+mitään+ei+saada+aikaan+kun+tosipaikka+tulee+ja+pitäisi+jäsenten+etuja+valvoa.+Samat+äijät+vaan+jatkavat+ja+vaihtavat+paikkaa+vuodesta+toiseen+liiton+hallituksissa+ja+johtokunnissa+höpisten+jostain+"torjuntavoitoista":+Huonosti+on+asiat+mutta+voisihan+ne+olla+vielä+huonomminkin+kertovat+ylpeänä+meille..
En+usko+että+vastaava+pehmoilu+onnistuisi+etelänpänä+euroopassa,+sen+sijaan+uskon+ja+toivonkin+että+tämä+tuleva+sekoilu+vähän+ravistelee+taksiliittoa+jäsenistön+kautta,+sillä+eihän+meidän+kaikkea+paskaa+ole+pakko+ottaa+vastaan+mitä+ylhäältä+niskaan+kaadetaan....
Koko taksiliiton väki alueyhdistyksineen ajaa vain kaupunki taksien asiaa...siellähän se ääni valta on kun valitaan henkilöitä yhdistyksien ja kyydinvälitys keskuksien hallituksiin.......VALITETTAVASTI
Taksiliitto joutui ruotuun, koska muuten olisi tuomittu kartellina.
Pakko ottaa lakki käteen ja hyväksyä kilpailu.
Taksiliitto+on++suurin+syy+maaseudun+taksien+ahdinkoon,typerästi+toteutettu+kelahässäkkä+joka+vienyt+pahimmillaan+50%liikevaihdosta+kaupunkien+taksien+taskuun+ja+samalla+tyhjänäajo+lisääntynyt+saman+verran.
Nämä kaksi sankaria on suurten keskusten juoksupoikia