Paluu partioon mahdollista...

Maailmassa on riittämiin varoittavia esimerkkejä tyypeistä, jotka eivät ole menettäneet partiopoikuuttaan aikuisiälläkään.

Esimerkkejäkö?
http://www.phnet.fi/public/www-vitsit/politiikka_sasikimmo.html

Kyllä ihan hyvin voi liittyä johonkin porukkaan. Toiminta riippuu ainakin tätä nykyä todella paljon lippukunnasta ja porukasta..Missä päin Helsinkiä asustat, kannattaa ehkä ainakin hieman sen mukaan lippukuntaa katsoa tai jos kavereita on partiossa niin menee sinne kattomaan. Ja jos se eka porukka ei vaikuta hyvältä niin kannattaa ainakin toinen porukkaa katsastaa ennen kuin tyrmää ajatuksen kokonaan..

ota lippukunnan johtajaan yhteyttä ja kerro itsestäsi ja kiinnostuksestasi

Takavuosina muutin paikkakunnalta toiselle ja aktiivisena partiolaisena halusin tietenkin mukaan toimintaan uudessa asuinpaikassani.

Huonostihan siinä kävi. Lippukunnat muodostuvat porukoista, jotka ovat tulleet mukaan toimintaan lapsina tai varhaisnuorina, ja kasvaneet yhdessä ja omaksuneet hyvin tiukat tavat ja yhteiset näkemykset. Kauniisti sanoen: lippukunnat ovat sisäänlämpiäviä. Ilmeisesti kuitenkin vaihtelevassa määrin.

Tokihan lippukunnissa tarvitaan likaisen työn tekijöitä: niitä jotka korjaavat leirin pois kun muut ovat ensin pitäneet hauskaa, jotka kantavat vastuun kun toiminta tökkii jne. Pari vuotta jaksoin uudessa lippukunnassani, joka siis oli turkulainen perinteikäs ja iäkäs meripartioporukka.

Lippukunnassa tapahtui eräitä asiattomuuksia, joista joihinkin olin osallinen, toisiin en. Lopulta, päätettyäni vaihtaa varusmiespalveluksen siviilisellaiseen, suhtautuminen minuun muuttui erittäin nuivaksi. Kaikki lippukunnathan eivät ole erityisen militaristisia, mutta tämä porukka kyllä oli. Suoraan sanoen, siellä johtajat syrjivät jopa sellaista nuorta miestä, joka ei suorittanut RUK:ta. Nämä silloiset kansamme lähitulevaisuuden toivot sitten kohtelivat oman lippukuntansa nuorempia jäseniä ja naapurilippukunnan tyttöjä erittäin kyseenalaisesti. Arvatkaas haluaisinko edes palata siihen porukkaan!

Mutta muutoin olisin ilomiellä palailemassa meripartiotoimintaan. Kahdella edellytyksellä: ikävien hommien lisäksi tarjotaan myös mukavia puuhia. En nimittäin aijo siivota teini-ikänsä juuri sivuuttaneen kipparin hyttiä, vaikka tällä olisi millainen ego, enkä osallistua mihinkään simputukseen. Ken siitä nauttii, pysytelköön armeijassa.

Lisäksi vaatisin, että lippukunnan johto tutkiskelee oman porukkansa henkeä vakavasti, ennen kuin päättävät ottaa uuden johtajan porukkaansa. Kokemusta ja tarjottavaahan minulla toki on. On Atlantti ylitetty ja seilattu paattien päällikkönä. Tulen juttuun nuorten kanssa (kunhan muut johtajat eivät puukota selkään), osaan johtaa, pystyn vetämään ohjelmia ja kehtaan jopa laulaa... yms.

Heh. Tästähän tulikin markkinointiviesti. No, tajunnanvirtani lopuksi esitän kiteytyksen. Paluu onnistunee kun tietää mihin on päätään työntämässä ja miettii yhdessä lippukunnan johdon kanssa, mitä haluaa tehdä ja tarjota ja mitä tarpeita lippukunnalla on. Samalla kannattaa hiukan selvitellä lippukunnan henkeä ylipäätään, samoin kuin lippukunnan ja taustayhteisön yhteistyötä.