Eläimiin sekaantuminen halutaan kieltää lailla
Eläimiin sekaantumista esitetään kriminalisoitavaksi.
Julkaistu: 21.9. 10:01
Eläimiin sekaantumista esitetään taas kriminalisoitavaksi Suomessa, kertoo Aamulehti.
Esityksen on tehnyt ohjausryhmä, joka valmistelee uutta eläinsuojelulakia.
Eläimiin sekaantumisen rangaistavuus poistettiin 1970-luvulla.
Nykyisinkin teko on kuitenkin rangaistava, jos se täyttää eläinsuojelurikoksen tai -rikkomuksen tunnusmerkistön.
Aikanaan katsottiin, että tapauksiin piti puuttua terveydenhuollon keinoin, eikä rankaisemalla ihmisiä.
Asenteet eläimiin ovat kuitenkin muuttuneet.–
Ohjausryhmä on linjannut, ettei eläinten itseisarvoon perustuvaan kunnioittamiseen sovi se, että
ihminen käyttäisi eläintä seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen,
sanoo ylitarkastaja Minna Ruotsalo maa- ja metsätalousministeriön eläin- ja kasvinterveyden yksiköstä.
Hyvä uudistaa lakejamme.. kaikki ihmiset eivät tiedä suomessa mitä saa tehdä ja ei..

Vastaukset 10
Vanhimmat
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001265482.html
Linkki
Onko tälläinenkin saastainen sontasakki jossain...pitäisi tuollaiset eläinten sekaantujat sulkea mieisairaalaan loppuelämäkseen, todella sairasta touhua..ei normaalijärkisen.
Kyllä minun on sanottava,ettei mistään enää saa sopivan korkuisia jakkaroita.
Ei edes "tokmanni"myy.
Harrastustoiminta on jäänyt vähiin.
Olen masentunut,kun en voi toteuttaa harrastustani!
Voihan sitä tietysti joskus "hinkata ruohoa"muttei se konia voita
Näitä "eläintenystäviä" on Suomen maaseutujen peräkammarit pullollaan!
Ja lisää tulee näitä myös maahanmuuton seurauksena.. mistä niitä tietää mistä nää tulee.
Kyllä minä olen vetänyt Camelia,olen nääs tupakkimies
suvakit älkää sekaantuko eläimiin.
Suomalaiset on mustasukkaisia lampaistaan!
Vittu mitä pellejä! Niin kauan kun peräkamari pojat nylkytti lampaita, ei ollut kenelläkään mitään tarvetta suojella eläimiä näiden kikkeleiltä, mutta kun maahan tulee uusia tyyppejä, joiden sanotaan panevan lampaita, niin jopa alkaa eläintensuojelu kiinnostaa!
Ruotsissa kiellettiin eläimiin sekaantuminen
Ruotsissa astui 1.4. 2014 voimaan laki, joka kriminalisoi eläimiin sekaantumisen.
Lakiehdotus sai Ruotsin valtiopäivillä erittäin laajan tuen sekä oppositiosta, että hallituspuolueiden riveistä.
Ruotsidemokraatit tukivat myös voimakkaasti lakiesitystä.
Jos olet moraaliyrittäjä (moral entrepreneur) kannattaisi tarttua tähän myös Suomessa, ja olla etujoukkona ajamassa samaa lakia myös Suomeen.
Biaudet ja Henriksson varmaan kohta ottavat aloitteen asiassa, joten sinulla on kiire.
Eläimiin sekaantuminen oli Ruotsissa kielletty vuoteen 1944 saakka, jolloin se poistettiin rikoslaista samalla, kuin homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista Ruotsissa.
Eläimiin sekaantumisen kieltämistä onkin verrattu homofobiaan, ja tämä vertaus on täysin perusteltu, niin samanlaisesta poikkeavuuden kriminalisoinnista on kyse..