Karannut nuori

Jantunen90

Miksi nämä nuoret eivät ajattele järjellään. Karkaavat kotoa ja tuottavat vanhemmilleen suurta huolta. Nuoret voisivat ajatella vaikka omaa tulevaisuuttaan jos saavat joskus lapsia, että miltä tuntuisi kun oma lapsi karkaa kotoa, juoksee sinua karkuun ja pysyttelee piilossa. Nyt ei ehkä tunnu siltä, että kaipaa kotiin ja karkaamisen selitykset ja seuraukset tuntuvat siltä ettei niitä halua kokea ja kotiin palaaminen tuntuu mahdottomalta. Vanhempana se kaduttaa varmasti. Nyt olisi korkea aika kavereiden ottaa järki käteen ja ajatella tämän nuoren pojan parasta ja puhua hänelle järkeä, jotta palaisi kotiin tai ilmoittaa oikea olinpaikka hänen vanhemmilleen. Oman lapsen syntymä on jotain uskomattoman hienoa ja siitä lähtien se oma lapsi on valtavan tärkeä ja rakas. Miksi joku haluaa auttaa toista pysymään piilossa vanhemmiltaan, vaikka kaveri on aina kaveri.

2

236

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huostassa

      Luultavasti he ovat tämän yhteiskunnan huolenpidon alaisia eli huostaanotettuja ja sijoitettuna johonkin kasvatuslaitokseen joka "pientä" korvausta vastaan kasvattaa heistä kunnon kansalaisia. Perheitä ei tueta mutta sosiaalitäti tekee esityksen huostaanotosta jonka hyvinvointilautakunta hyväksyy ja nuori sijoitetaan laitokseen jonka omistaa joko eräs tunnettu poliitikko tai joku veroparatiisiyhtiö kimalainen jonka osakkaina on ties ketä. Kunta maksaa sijoituksesta n. 100 000 euroa/vuosi. Perhe olisi ehkä tarvinnut muutaman satasen akuuttiin kriisiin ( vuokra,lapsen harrastus ym) mutta sitähän heille ei myönnetty "kun kuitenkin panevat kaikki rahat viinaksiin" ....Sijoituslaitoksen lobbarit ovat pitäneet seminaareja ja tuoneet julki sosiaalityöntekijöille kuinka he ovat erinomaisia huolenpitäjiä,heillä nuoret saavat koulutuksen ja saavat harrastaa mitä mieli tekee. Totuus on toinen,nuoria pidetään lääketeollisuuden koekaniineina,masennuslääkkeitä,unilääkkeitä,lääkkeet allergioihin ja rytmihäiriöihin joita em. lääkkeet aiheuttavat....vanhempiin ei saa pitää yhteyttä "koska se ahdistaa" ,kapinoinnista rangaistaan eristämällä tai sitomalla,ruokavalioista ei pidetä kiinni koska se maksaa...jne jne Silti niistä sijoituspaikoista aina joku karkaa vaikka siellä on parempi olla kuin kotona.

    • RaivokasKyrvänSyylä78

      Koska ne on kyrpiä!!! TÄH

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1018
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      300
      939
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      78
      761
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      742
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      656
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      641
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      630
    Aihe