Me nimitimme itsemme, mies on prinssi, ja me lasten kanssa prinsessoita. Eihän se muuta tarvi kun nimityksen olla kuninkaallinen. Meidän kuninkaallinen perhe käy työssä ja lapset koulussa. Meillä ei ole lastenhoitajaa eikä autokuskeja, ollaan nykyaikaisia kuninkaallisia. Elätämme itse itsemme.
Ruotsin kuninkaallisissakaan ei ole oikeita kuin iso Calle. Muut ovat puolikuninkaallisia ja muut nimettyjä jotka nimityksen menettää kun eroavat.
Nyky kuninkaallisuus ei tarvi kun nimityksen.
Me ollaan kans kuninkaallisia
Prinsessoitajaprinssejä
1
152
Vastaukset
- liennytyskekkonen
Kyllä tosta Kuninkaallisuudesta hyötyäkin voi olla. Olin eräänä Neuvostoliitonmatkalla mukana. Seurueen jäsenet joutuivat erityiseen konfliktitilanteeseen Neuvostoliiton asevoimien kanssa jonka ratkaisin. Neuvostoliiton asevoimat hermostuivat suutansa soittavaan humalatilassa olleeseen jätkään. Heidät armahdettiin ja he selvisivät säikähdyksellä tilanteesta. Koska olin mukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743477Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1271848Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2921591- 761459
- 771426
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531136- 631011
- 22987
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois61950