Citroën lähtee tavoittelemaan uusia ennätyksiä, sillä sen hallussa on tähän mennessä rallista enemmän valmistajien maailmanmestaruuksia (kahdeksan) ja MM-rallin voittoja (96) kuin millään muulla merkillä. Citroën haluaa uuden haasteen voitettuaan tällä kaudella C-Elyséellä kolmannen kerran peräkkäin WTCC-sarjan maailmanmestaruuden
Citroen palaa ralliin
5
52
Vastaukset
- porninteusa
Joo kanntaisi citikan kokeilla jotakin toista sarjaa vaikka USA.ssa.
Jaa niin mutta niilehän on lykätty vientikelto sinne.- Faktaa_kehiin
No, ei Citroen nyt niin ylivoimainen ole, ettei voisi jatkaa vanhassakin sarjassa.
Kun viimeksi näin USA:n listan kielletyistä autoista, siinä ei ollut Citroenia, mutta muiden muassa kolme (3) Toyotan mallia. Laita linkki uudempaan listaan, jo sellaisen tiedät.
- Pahavastus
Aika vähän on karvanoppakyykyttäjiltä tihkunut kommenttia. Maantiellä mukavin, rallissa menestynein.
- zadsavankkuri
Ralli oli kova laji 1970-luvulla,silloin kun citikan myyntikielto pamahti usa.ssa. Nyt molemmat on niin last season. Citikka sopii parhaiten venäjän maanteille jos siitä löytyy säädettävä maavara. Hyvä vehje kaalin ja perunoiden kuljetukseen. Täytyy myöntää.
- oikosulkuvaleo
Kyllähän moni sitroen palaa pihallakin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.724924Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113349Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j202632Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571685- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441336- 941302
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2191083Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71995IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51875