Minulle kävi surullisesti. Minulla on aina ollut koira, kooltaan keskikokoinen-iso. Viimeinen koirani oli punavalkoinen irlanninsetteri (uros), mutta en enää pystynyt elättämään sitä, koska tulot eivät enää riittäneet. Aina ennen ovat riittäneet, koska en ole käytännössä koskaan ollut työtön, paitsi nyt. Tänä vuonna minut irtisanottiin monien muiden mukana työpaikastani. En kuinkaan enää kyennyt sopeutumaan elättämään sekä itseäni että koiraani, ja laskutkin on maksettava. Työttömyyspäiväraha on aivan mitätön. Onneksi saan olla kontaktissa viimeisen koirani uusiin omistajiin. Mutta näin paremmaksi ratkaisuksi luovuttaa koirani tarpeeksi varakkaaseen kotiin, kuin jättää sen näkemään itseni luokse nälkää. Elämästä ei ikinä tiedä...
Tulot romahtivat ja annoin koirani pois
irtisanottu
559
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viisas teko jos ei oikeasti kykene koiraa elättämään ja sen terveydestä huolehtimaan. Ei eläinparkaa voi pitää huonoissa oloissa.
Kun tulot romahtavat on luovuttava entisestä elintasosta ja karsittava menoja.
Kuka sitten mistäkin luopuu riippuu ihan ihmisestä.
Minulta on myös mennyt hyvätuloinen työpaikka ja aloin tekemään siivoushommia, nyt nekin väheni kun kokopäivätyö muuttui osa-aikaiseksi. Saan soviteltua päivärahaa.
Siitä huolimatta minulla on kolme koiraa, keskikokoisia joiden kanssa harrastan agilityä ja tokoa ja käyn myös kilpailuissa.
Ole luopunut aika paljosta mitä tulee omaan mukavuuteeni. En tee matkoja, en tilaa lehtiä ja kaikesta säästän mistä pystyn, myös omasta ruuasta.
Niinpä. Elämä muuttuu paljon, kun on aina tottunut käymään töissä ja tienaamaan rahaa, mutta yhtäkkiä käteen ei jääkään melkein mitään. Koitan löytää uuden työpaikan. Joskus taas minulla tulee varmasti olemaan koira, mutta nyt tulot laskivat liian nopeasti niin pieniksi, joihin en ole ikinä tottunut.
Ei koiran elättämiseen rahaa mene. Syö samaa ruokaa kuin minäkin, asuu kanssani, matkustaaa kanssani. Minä saan eläkettä vähän yli 600 euroa, ja sillä me koirani kanssa pärjätään. Ilman koiraani elämäni tulisi kalliimmaksi, eikä eläke riittäisikään.
^ Tuo on kyllä totta, myös minun kohdallani. Ilman koiria rahat menisivät johonkin muuhun vielä kalliimpaan harrastukseen tai turhuuteen.
Tuskin opit mitään? Kuten varautumaan pahan päivän varalle...