Oli pakko koittaa purkaa tätä tunnetta mikä itseäni piinaa. Sairastan siis mitä luultavimmin masennusta. Tottakai en voi sitä vielä varmuudella sanoa, mutta niin psykologin kuin omien tuntemuksien kautta voisin sanoa, että olen oikeassa tämän suhteen.
Uusi aika psykologille on vasta viikon päästä ja tällä hetkellä oloni on aivan hirveä. Itsetuhoiset ajatukset ja arvottomuuden tunne nostaa päätään. En vaan löydä itsestäni tai mistään tekemisestä mitään iloa. Kaikki sai alkunsa kesällä milloin tapahtui paljon menetyksiä ja stressi työpaikasta. Nyt myös koulujutut kasaantuvat enkä saa otetta mistään. En osaa enää palautua vaan kaikki asiat vievät hirveästi energiaa. Pää ei vaan toimi ja unohtelen melkein kaiken mistä puhutaan. En jaksa keskittyä siis.
Mitä voin tehdä tässä tilanteessa? En usko, että psykologi ymmärtää tilannettani ja tuntuu, että viikon päästä olen masentuneempi entisestään ja täysin toimintakyvytön.
Opiskelen tällä hetkellä korkeakoulussa (amk) ja olen miettinyt ottavani sairaslomaa koulusta. Sen varjopuoli on tietenkin arjen katoaminen ja siten masennuksen ehkä pahentuminen?
Olen varma, että jouluun mennessä olen joko parantumaan päin tai mahdollisesti osastolla jos tämä olotila vain jatkaa pahenemistaan.
Uusi aika psykologille on vasta viikon päästä ja tällä hetkellä oloni on aivan hirveä. Itsetuhoiset ajatukset ja arvottomuuden tunne nostaa päätään. En vaan löydä itsestäni tai mistään tekemisestä mitään iloa. Kaikki sai alkunsa kesällä milloin tapahtui paljon menetyksiä ja stressi työpaikasta. Nyt myös koulujutut kasaantuvat enkä saa otetta mistään. En osaa enää palautua vaan kaikki asiat vievät hirveästi energiaa. Pää ei vaan toimi ja unohtelen melkein kaiken mistä puhutaan. En jaksa keskittyä siis.
Mitä voin tehdä tässä tilanteessa? En usko, että psykologi ymmärtää tilannettani ja tuntuu, että viikon päästä olen masentuneempi entisestään ja täysin toimintakyvytön.
Opiskelen tällä hetkellä korkeakoulussa (amk) ja olen miettinyt ottavani sairaslomaa koulusta. Sen varjopuoli on tietenkin arjen katoaminen ja siten masennuksen ehkä pahentuminen?
Olen varma, että jouluun mennessä olen joko parantumaan päin tai mahdollisesti osastolla jos tämä olotila vain jatkaa pahenemistaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä tuo sinun olotilasi vahvasti masennukselta vaikuttaa. Itse olen käynyt samat tunteet ja aatokset läpi. Olen ollut kekivaikean masennuksen ja työuupumuksen takia sairaslomalla jo monta kuukautta. Tuli unohtelua ja keskittymisongelmia töissä ja kauhea väsymys ja ahdistus, kun en jaksanut, vaikka toiset jaksoivat. Sairaslomalle jäädessäni tunsin itseni alkuun aivan arvottomaksi ja maailman surkeimmaksi olioksi. Tarkoitan vaan sanoa, ettet ole yksin tunteittesi kanssa, vaan moni muu on joutunut käymän läpi saman koettelemuksen. Me ihmiset vain olemme kukin omanlaisiamme ja voimavaramme ovat erilaiset. Jokaisella on oma elämän historiansa, joka on muovannut tapaamme suhtautua vaikeuksiin ja toinen on luonteeltaan herkempi kuin toinen. Elämä ei vaan aina mene suunnitelmien mukaan.
Nyt on tärkeintä, että annat itsellesi luvan levätä. Väkisin yrittämällä vain kulutat viimeisetkin voimanrippeesi. Onko sinulla ystäviä ja perhettä, joille puhua murheistasi ja joilta saisit tukea? Itse huomasin, kuinka tärkeää oli saada puhumalla purkaa omaa pahaa oloaan, mieluiten tietenkin saman kokeneiden vertaisryhmän kanssa. Hae itsellesi apua kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka jäisitkin sairaslomalle, älä jää yksin kotiin murehtimaan, vaan hakeudu opiskelukavereiden ja ystävien pariin.
Edessä voi olla pitkä ja kivinen tie, mutta älä anna periksi. Masennus on sairaus ja paraneminen kestää oman aikansa. Uskon, että voimasi kyllä palaavat ajan myötä.
Myötätuntoinen halaus sinulle, ystäväiseni!
Hei
Minustakin oireesi viittaavat masennukseen, vaikken mikään lääkäri olekaan. Tuntematta sinua ja tilannettasi sen tarkemmin, laitan pari ajatusta joita mieleeni nousee. Suhtaudut aika epäilevästi psykologiin, jota olet tavannut. Arvelet, ettei hän voi ymmärtää miltä sinusta tuntuu. Uskoisin kuitenkin, että hän on hoitanut monia samassa tai samankaltaisessa tilanteessa olevia ja voi siksi ymmärtää paremmin kuin uskoisitkaan.
Viikko on pitkä aika silloin kun olo on kurja. Olisiko sinulla ketään, jonka kanssa voisit puhua olostasi? Se voisi helpottaa edes hiukan.
Itse ajattelen, että opiskelun keskeyttäminen olisi vihoviimeinen vaihtoehto. Se eristää sinut muista, koet vielä enemmän ulkopuolisuutta ja jäät kaiken lisäksi jälkeen muista. Jos suinkin jaksat raahautua opinahjoon, se jo itsessään tukee itsetuntoasi ja on apuna paranemisessa. Vaikka kykenisit suoriutumaan paljon vähemmillä tehoilla kuin normaalisti, pysyisit silti jotenkin kärryillä ja olisit porukassa mukana.
Kerrot, että kesän tapahtumat ovat saaneet tämän aikaan. Varmasti käytte niitä asioita läpi psykologin kanssa? Tuntuuko, että tarvitsisit useammin tapahtuvaa keskustelua vai riittääkö kerran viikossa?
Tässä vielä eräs todella hyvä sivusto, jos sieltä saisit jonkinlaista apua ja lohtua: www.mielenterveystalo.fi
Tilanteesi ei ole toivoton eikä määränpääsi jouluna varmaankaan ole sairaalan psykiatrinen osasto. Olet kokenut raskaita asioita, mutta puhumalla ja itseäsi muuten hoitamalla selviät varmasti. Tahtoisin valaa sinuun luottamusta ja tulevaisuuden uskoa, vaikkei se nyt siltä tuntuisikaan.
Lämmöllä
Pappi Elisabet
Kiitoksia tueasta mitä annoitte. Eilen en pystynyt vastaamaan olotilan vuoksi. Tänään on taas jo parempi päivä ja pientä hymyäkin saan jo väännettyä. Onneksi edes yksi päivä viikossa tällainen.
Se mitä minulle kesällä tapahtui hieman tarkennettuna oli että siirryin suoraan koulusta kesätöihin vuorotyöhön, parisuhteeni päättyi mihin suurimpia syitä oli oma käyttäytyminen tai paremmin ilmaistuna miten muutuin sen lopussa. Sen lisäksi oma-alakuloisuus jatkoi kasvamistaan. Toki tässä on muutakin taustalla, mutta pääpiirteittäin viimeinen puoli vuotta on mennyt tuollain. Moni asia meni pieleen jo aikaisemmin, siinä mielessä hain apua liian myöhään.
Olen kuitenkin aika onnellisessa asemassa. Minulla on kavereita ja ystäviä joille puhua ja kertoa asioita. En siis ole "yksin" vaikka tunnenkin etten ole kovin läsnä ja hengessä aina mukana. Sekin aiheuttaa omaa ahdistusta etten voi/osaa olla niin onnellinen kuin olisi mahdollista.
Ääh tuntuu pahalta ajatella näin negatiivisesti. Ehkä osaltaan se masennuskin on valinta. Jos haluaa olla onnellinen niin pitää vaan jaksaa taistella niitä mielihyvää tuottavien asioiden puolesta. Kai tämä taito on nyt päässyt ruostumaan ja siitäkin syystä elämä näyttää todella synkältä paikalta.
En tiedä onko aloittajalla enää mitään huolia, mutta minulla on nyt juuri syvä alamäki, enkä tiedä miten tästä pääsisi ylös. Koulussa periaatteessa asiat paremmin kuin hyvin, mutta illat ja yöt valvon ja itken yksinäni. Johtuu osittain siitä, että kannan myös muiden huolia ja yritän saada muiden elämän loistamaan omani kustannuksella.
Etkö käsitä että olet tavallaan itsellesi ilkeä, jos kerran itsesi KUSTANNUKSELLA yrität saada muiden elämän "loistamaan". Ja mitä se loistaminen sitten tarkoittaa? Mistä edes tiedät mikä on kenellekin pitkällä tähtäimellä hyväksi ja mikä haitaksi? Eihän sitä tiedä viisaimmatkaan (paitsi ehkä buddhalaismunkit). Ole armollisempi itseäsikin kohtaan ja palkitse itseäsi myös välillä. Jos sanot aina "kyllä" kaikkiin pyyntöihin, niin tulee jossain vaiheessa seinä vastaan ja tilanne että olet taas luvannut jotain mutta vihaat samalla avunpyytäjää. Annat itsestäsi vääränlaisen kuvan, kun autat koko ajan muita.